Pysyisikö keskustelu asiallisena lasten pienistä ikäeroista?

[ap]

Ihan ensimmäisenä, tämä ei ole kohdistettu kenellekään yksittäiselle nikille vaikka joku saattaakin "tunnistaa" itsensä. Toiseksi, mun tarkoitus ei ole arvostella tai pitää omaa mielipidettäni ainoana oikeana. Tarkoitus on lähinnä keskustella asiasta nyt joidenkin kanssa jotka ovat eri mieltä kuin minä. Voisin ehkä jopa oppia ymmärtämään heitä paremmin

Lyhyesti, mun mielestä perheelle ei ole "hyväksi" lasten pieni ikäero (alle 3v). Sen kummemmin erittelemättä, mutta täällä lukemani kertomukset ja tosielämässä kavereiden suusta kuulemani tarinat on saanut mut olemaan vahvasti tätä mieltä. Syy on ehkä se, että en ymmärrä miksi joku haluaa tarkoituksella tehdä elämän itselleen niin rankaksi. Toinen syy on sitten mielestäni esikoisen hyvinvointi.

Ensimmäinen syy on musta aika selvä Kahden pienen kanssa on itsestään selvästi rankkaa. En ymmärrä miksi joku haluaa, päällekkäin kokea uhmaiän ja pikkuvauvaiän. Yhteenkin menee jo niin paljon voimia ja resursseja. Järjestäen, nämä äidit ovat väsyneempiä, useimmat potevat enemmän syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteita, parisuhteessa on useimmiten suurempia kriisejä, yksinkertaisesti perhe näyttää voivan huonommin.

Toiseksi, mielestäni varsinkin alle 2-vuotias mutta vielä ehkä alle 3-vuotias ANSAITSEE saada olla vauva. Sen ikäinen on vielä hyvinkin kiinni vanhemmissaan ja vaikka omatoimisuutta harjoitellaankin, niin silti vanhemman antama tuki ja turva on ihan ehdottoman tärkeää. Useampi ystäväni on jälkikäteen surkutellut sitä miten esikoinen joutui "aikuistumaan" niin nopeasti. Että kun vauva syntyi, esikoiselta alettiin odottamaan jo sellaista itsenäistä toimintaa mitä ei muuten olisi edellytetty. Monet on myös valittanut syyllisestä olosta koska esikoinen joutuu monesti "syrjään" ja "pärjäämään" yksin. Musta se vaan tuntuu liian suurelta vastuulta niin pienelle, että "pakotetaan" itsenäistymään vaikka ei olisi siihen vielä valmis.

Pahoittelen jos kuulostin kovin saarnaavalta, se ei ollut tarkoitus. Halusin vaan tuoda mun mielipiteen esille ja nyt voisin kuunnella teidän

 

[Kowalski]

Kahden pienen kanssa on itsestään selvästi rankkaa.

Ei ole.

 

[Piika-äiti]

Kun lapset syntyvät pienillä ikäeroilla heistä tulee valtavan läheisiä toisilleen, ja tämä läheisyys kestää näköjään murrosikään asti. Paras esimerkki on tuo minun teinitrio, 17, 15 ja 13, ja sellaista keskinäistä naljailua, lojaliteettia ja yhteyttä mikä heillä keskenään tänä päivänä on, ei ehkä mikään muu kuin nuo yhdessä nahistellen ja minun hermojani virutellen vietetyt vuodet olisi voineet heille antaa.

Ja siksi tuo iltatähtikin saa kaverin jouluna, heille tosin tulee ikäeroksi 2 v 4 kk.

 

[neljä-ilman-viidettä]

Kahden pienen kanssa on itsestään selvästi rankkaa.

Ei ole.

No helpompaa kuin esim kaksosten vanhemmilla (noin niin kuin yleistäen)

Meillä on vuosi ikäeroa vanhemmilla lapsilla. Molemmat ovan olleet ns helppoja vauvoja/lapsia ja en kyllä ollut sen väsyneempi kuin näillä kahdella viimeiseksi syntyneillä.

Kaksi vanhempaa lasta ovat TODELLA läheisiä toisilleen, vaikka ovat eri sukupuolta. Heitä luullaan ja käytännössä he myös menevät kaksosista. Heillä on suunnatonta apua toisilleen koulumaailmassa.

Kyllähän nuo tappelevat, mutta loppukädessä ovat aina pitämässä toistensa puolta =)

En keksi yhtään syytä, miksi olisi pitänyt odottaa pidempään?

 

[Yhden äiti]

En osallistunut tuohon mainitsemaasi keskusteluun, mutta olemme harkinneet lapsen tekoa, vaikka esikoinen on nyt vasta 8 kk ikäinen. Pohdimme tarkkaan alunalkaen sitä mihin meillä on varaa taloudellisesti ja minulla reursseja hoitaa ns. kahta vauvaa. Päädyimme siihen, että minä palaa työelämään, kun kuopus täyttää kaksi ja katsomme sitten myöhemmin ryhdymmekö hankkimaan toista lasta. Yksi iso syy on, että minun mielestä toinen lapsi heti tähän perään olisi väärin esikoista kohtaan, siitä on täällä edes aivan turha kiistellä. Olen huomannut sen myös lähipiirissä, esikoisen täytyy siirtyä sivummalle, kun vauvan hoitoon menee aikaa.. Näin se vaan on..

 

[ninni]

Kun lapset syntyvät pienillä ikäeroilla heistä tulee valtavan läheisiä toisilleen, ja tämä läheisyys kestää näköjään murrosikään asti. Paras esimerkki on tuo minun teinitrio, 17, 15 ja 13, ja sellaista keskinäistä naljailua, lojaliteettia ja yhteyttä mikä heillä keskenään tänä päivänä on, ei ehkä mikään muu kuin nuo yhdessä nahistellen ja minun hermojani virutellen vietetyt vuodet olisi voineet heille antaa.

Ja siksi tuo iltatähtikin saa kaverin jouluna, heille tosin tulee ikäeroksi 2 v 4 kk.

Tämä ei todella ole mikään vakio, mulla ja mun siskolla on puolitoista vuotta ikäeroa, ja ei olla koskaa tykätty toisistamme. Me ollaan niin erilaisia, aivan eri maailmoista, että tälläkin hetkellä, en voi ymmärtää hänen tapaansa elää, kasvattaa lapsiaan ja elää suhteessaan. Näinkin se voi mennä.

 

[ap]

Kun lapset syntyvät pienillä ikäeroilla heistä tulee valtavan läheisiä toisilleen, ja tämä läheisyys kestää näköjään murrosikään asti. Paras esimerkki on tuo minun teinitrio, 17, 15 ja 13, ja sellaista keskinäistä naljailua, lojaliteettia ja yhteyttä mikä heillä keskenään tänä päivänä on, ei ehkä mikään muu kuin nuo yhdessä nahistellen ja minun hermojani virutellen vietetyt vuodet olisi voineet heille antaa.

Ja siksi tuo iltatähtikin saa kaverin jouluna, heille tosin tulee ikäeroksi 2 v 4 kk.

Tämä on kyllä yleisin perustelu Mutta mitä olen kuullut, ja mulla ei ole asiasta omakohtaista kokemusta, niin lapset alkavat leikkiä keskenään useimmiten vasta sen jälkeen kun nuorin on 2v. Eli "hyödyt" tulevat vasta noin myöhään ja sitä ennen on saanut olla monen, monta rankkaa vaihetta. Perheet jotka tunnen jossa lapsilla on suurempi ikäero, 4v, niin lapset ovat hekin hyvin läheisiä keskenään. Vanhemmat lapset ovat pienestä saakkaa olleet hyvinkin suojelevia pienempiä kohtaan ja leikit on sujuneet. Eikä aikuisiällä ikäerolla ole mitään merkitystä enää. Miehen on ainakin ihan yhtä molempien sisarustensa kanssa ja toisen kanssa ikäero on 4v ja toisen vähän päälle 1v.

Mun mielipide siis on yksinkertaistetusti se, että se "hyöty" jonka usemmat luulevat tuosta pienestä ikäerosta saavan, ei mun mielestä korvaa sitä rankkuutta ja sitä mitä se tekee esikoiselle.

 

[ap]

En osallistunut tuohon mainitsemaasi keskusteluun, mutta olemme harkinneet lapsen tekoa, vaikka esikoinen on nyt vasta 8 kk ikäinen. Pohdimme tarkkaan alunalkaen sitä mihin meillä on varaa taloudellisesti ja minulla reursseja hoitaa ns. kahta vauvaa. Päädyimme siihen, että minä palaa työelämään, kun kuopus täyttää kaksi ja katsomme sitten myöhemmin ryhdymmekö hankkimaan toista lasta. Yksi iso syy on, että minun mielestä toinen lapsi heti tähän perään olisi väärin esikoista kohtaan, siitä on täällä edes aivan turha kiistellä. Olen huomannut sen myös lähipiirissä, esikoisen täytyy siirtyä sivummalle, kun vauvan hoitoon menee aikaa.. Näin se vaan on..

Mä oon samaa mieltä Useimmat sanovat, että kyllä se "syjäytyminen" korvaantuu sitten sillä että esikoinen saa sen rakkaan sisaruksen, mutta mä en ole ihan vakuuttunut. Saahan esikoinen sisaruksen myöhemminkin ilman sitä pienenä itsenäistymistä ja "syrjäytymisen" tunnetta.

 

[Rytkäätys]

Enpä usko. Minun näkemät perheet joissa lapsilla pieni ikäero, ovat todella onnellisen oloisia!

Ja kaksi perhettä, joissa lapsilla isot ikäerot (4 ja 5 vuotta) ovat kehottaneet meitä tekemään lapset lyhyessä ajassa, koska ikäerot ovat tuoneet hankaluuksia heidän mielestään niin jaksamiseen kuin lapsille itselleen.

Meille tulee toinen kun tyttö on 1v9kk, ja olen iloinen päätöksestämme. Sitten on vaipparumbat ja yövalvomiset samaan syssyyn, ei tarvitse aloittaa alusta kun ensin olisi tottunut helppoon elämään. Nyt se rankkuus-ajatus tuntuu nimen omaan siedettävältä kun siihen on tottunut.
Ja kyllähän se niin on että pienellä ikäerolla lapsista on toisilleen paljon enemmän iloa, esim. leikeissä. Liian isolla ikäerolla, se monesti alkaa tuntua isommasta lapsesta taakalle, että aina joutuu "roudaamaan" pienempää mukanaan jne.
Ja olen sen verran itsekäs, että en halua itse olla ikäloppu kun lapset kasvavat. Kuopuksemme (joka jää viimeiseksemme) täyttää 18 kun olen 44 ja olen vielä silloin "nuori ja villi" ja mieheni kanssa voimme tehdä vaikka mitä vielä sitten!

Jokainen perhe tekee parhaaksi näkemänsä ratkaisun. Minusta kumpikaan tapa ei ole väärä, on vain oikeita tapoja kullekin perheelle! =)

 

[Gluteus maximus]

jokaisella toki voi olla mielipide asiaa, mutta minusta ihan turhaan kenenkään kommentoida joka ei ole itse elänyt kahden pienen kanssa. Meillä ikäeroa 1v5kk ja tuntuu, että vaikeampaa on naapurin tädillä jolla ikäeroa on yli 5v (nyt 1v ja 6v lapset ) joten meillä varmaan menee aika mukavasti

 

[-Jonttu-]

Itselläni nuorempi sisko (-2 v.) ja veli (-5 v.), ja sanon kokemuksen syvällä rintaäänellä, että jos ikäerot olisivat suuremmat, ei näin aikuisiällä varmasti oltaisi tekemisissä yhtä paljon.

 

[Muori]

Tämä ei todella ole mikään vakio, mulla ja mun siskolla on puolitoista vuotta ikäeroa, ja ei olla koskaa tykätty toisistamme. Me ollaan niin erilaisia, aivan eri maailmoista, että tälläkin hetkellä, en voi ymmärtää hänen tapaansa elää, kasvattaa lapsiaan ja elää suhteessaan. Näinkin se voi mennä.

Juuri samaa meinasin kirjoittaa. Mulla ja isosiskolla 1 v 3 kk ikäeroa ja kovin läheisiä ei olla koskaan oltu. Paljon läheisempi on 3 ja ½ vuotta nuorempi pikkuveljeni.

 

[Kirsikka]

No minä en ainakaan henk.koht. uskoisi että meillä olisi 4 lasta, jos meillä olisi 3vuoden ikäerot. Mähän en sitä samaa rumbaa olis jaksanu 12vuoden ajan. Jokainen ihminen ja lapsetkin, on erilaisia ja näin ollen jokaiselle ihmiselle sopii eri asiat. Minä en olisi 4 lasta tehnyt jos siihen tosiaan olisi kulunut se 12vuotta aikaa. Ja selittelemättäkin on selvää että meillä on 4 lasta pienellä ikäerolla ja näin on ollut hyvä.

 

[ap]

Enpä usko. Minun näkemät perheet joissa lapsilla pieni ikäero, ovat todella onnellisen oloisia!

Ja kaksi perhettä, joissa lapsilla isot ikäerot (4 ja 5 vuotta) ovat kehottaneet meitä tekemään lapset lyhyessä ajassa, koska ikäerot ovat tuoneet hankaluuksia heidän mielestään niin jaksamiseen kuin lapsille itselleen.

Meille tulee toinen kun tyttö on 1v9kk, ja olen iloinen päätöksestämme. Sitten on vaipparumbat ja yövalvomiset samaan syssyyn, ei tarvitse aloittaa alusta kun ensin olisi tottunut helppoon elämään. Nyt se rankkuus-ajatus tuntuu nimen omaan siedettävältä kun siihen on tottunut.
Ja kyllähän se niin on että pienellä ikäerolla lapsista on toisilleen paljon enemmän iloa, esim. leikeissä. Liian isolla ikäerolla, se monesti alkaa tuntua isommasta lapsesta taakalle, että aina joutuu "roudaamaan" pienempää mukanaan jne.
Ja olen sen verran itsekäs, että en halua itse olla ikäloppu kun lapset kasvavat. Kuopuksemme (joka jää viimeiseksemme) täyttää 18 kun olen 44 ja olen vielä silloin "nuori ja villi" ja mieheni kanssa voimme tehdä vaikka mitä vielä sitten!

Jokainen perhe tekee parhaaksi näkemänsä ratkaisun. Minusta kumpikaan tapa ei ole väärä, on vain oikeita tapoja kullekin perheelle! =)

Toivottavasti sä et nyt koe tätä syyllistämisenä, en ihan tosissaan tarkoita pahalla, mutta onko sulla mielipidettä tuohon esikoisen varhaiseen itsenäistymiseen ja "syjäyttämiseen"? Koska, mun mielestä ainakin 1v 9kk on vielä ihan mahdottoman pieni ja aikalailla vielä kiinni vanhemmissaan. En itse raaskisi sen ikäistä vaatia itsenäistymään tai jäämään vaille vanhemman "jakamatonta" huomiota Mutta oikeassa olet, ei tähän ole yhtä ainoata oikeaa ratkaisua vaan jokainen perhe tekee niin kuin kokee itselleen parhaaksi Onnea tulevasta vauvasta!

 

[Kowalski]

Olen huomannut sen myös lähipiirissä, esikoisen täytyy siirtyä sivummalle, kun vauvan hoitoon menee aikaa.. Näin se vaan on..

Meillä esikoinen oli se, joka sai huomiota ehkä hieman liikaakin. Vauva meni siinä sivussa
Eli esikoista syliteltiin, hänelle luettiin satuja, hänen kanssaan leikittiin, käytiin puistoissa ja kerhoissa yms ihan samaan tapaan kuin ennen vauvan syntymääkin. Puistoiluun ja kerhoiluun tuli vain 3 viikon tauko raskauden loppupäivien ja vauvan ensiviikkojen takia, mutta joulutauko osui samaan syssyyn eli ei me perhekahvilaan ja -kerhoon oltaisi muutenkaan päästy

Etukäteen kuvittelin, että vauva veisi huomion esikoiselta. Se olikin vauva, joka meni siinä sivussa tuosta vaan.

 

[vieras]

Meillä lasten ikäero 1v 7,5kk ja ihan alusta asti pidettiin huolta, että esikoinen saa edelleen paljon huomiota. Ja ensimmäiset kuukaudet kun vuva nukkui paljon, niin silloinhan sitä kahdenkeskistä aikaa sai esikoisen kanssa paljon. Ja otin esikoisen mukaan vauvanhoitoon, vaikkei siinä iässä mitään oikein osaakaan, mutta esim. vaipanvaihdon yhteydessä esikoinen sai viedä vaipan roskiin ja kun imetin vauvaa, esikko saattoi omasta halustaan tulla viereen istumaan ja silitteli vauvaa.

En ymmärrä, miten siinä esikoinen voisi jääd huomiotta tai kärsiä jotenkin. Sitä vastoin olen kuullut, että jos on pidempi ikäero (yli 3v ) niin esikoinen on siinä tapauksessa herkemmin mustasukkainen ja näin kokee enemmän olevansa syrjitty.

Vanhemmat voivat itse omalla asenteellaan ja käytöksellään vaikuttaa paljon siihen miten esikoinen kokee tilanteen.

Toki joillakin on voimavarat vähempiä, ettei niin jaksaisi kahden ihan pienen kanssa. Mutta meillä esim. on molemmat lapset olleet ns. helppoja vauvoja, niin tämä ei ole tuntunut mitenkään rankalta.

Mutta, kuten sanottu, kukin tyylillään =)

 

[mun muru]

Mä taas uskon omiin kykyihini äitänä että pystyn antamaan oikeudenmukaisesti huomiota ja mulla etuna vielä se että meidän poika rakastaa isäänsä joka on kaiken muun ajan kotona paitsi työajan
Mulla on 2 kättä, suuri sydän ja aivot päässä. Enemmän uskon että haittaa olisi jos siirtäisin lapsentekoa. Mulla menisi vermaan hermot jos olisi esim. 3 tai 4 vuotias joka vaatii jo monimutkaisempia leikkejä ja olisi huomattavasti mustasukkaisempi kuin 1v 4kk.. ja sitten ei yhtään rahaa... sitten pieni vauva. Huhhuh mikä ajatus Se olisi varmaan paljon ristiriitoja kotona.

 

[neljä-ilman-viidettä]

En osallistunut tuohon mainitsemaasi keskusteluun, mutta olemme harkinneet lapsen tekoa, vaikka esikoinen on nyt vasta 8 kk ikäinen. Pohdimme tarkkaan alunalkaen sitä mihin meillä on varaa taloudellisesti ja minulla reursseja hoitaa ns. kahta vauvaa. Päädyimme siihen, että minä palaa työelämään, kun kuopus täyttää kaksi ja katsomme sitten myöhemmin ryhdymmekö hankkimaan toista lasta. Yksi iso syy on, että minun mielestä toinen lapsi heti tähän perään olisi väärin esikoista kohtaan, siitä on täällä edes aivan turha kiistellä. Olen huomannut sen myös lähipiirissä, esikoisen täytyy siirtyä sivummalle, kun vauvan hoitoon menee aikaa.. Näin se vaan on..

Mä oon samaa mieltä Useimmat sanovat, että kyllä se "syjäytyminen" korvaantuu sitten sillä että esikoinen saa sen rakkaan sisaruksen, mutta mä en ole ihan vakuuttunut. Saahan esikoinen sisaruksen myöhemminkin ilman sitä pienenä itsenäistymistä ja "syrjäytymisen" tunnetta.

Siis mikä esikoisen syrjääntyminen? Kyllä meillä oli ainakin kaksi syliä kotona. Ja kun mies oli töissä, pääsi esikoinen siilti minun syliini vauvan vieraan.

Kakkonen nukkui pitkiä päiväunia, jolloin oli aikaa olla "vaan" esikon kanssa. Se, että kokee itsensä riittämättömäksi, ei tarkoita sitä, etteikö joku muu jaksaisi antaa aikaansa kahdelle.
Sen voin suoraan tunnustaa, että itselleni ei jäänyt yhtään aikaa. Enkä sitä kaivannutkaan. Nyt kun kaikki neljä ovat jo isompia, ehtii äitikin istumaan vaikka koneella välillä =)

Niin ja minun ei tarvinnut laittaa esikkoa hoitoon, vaan hän sai olla eskariin asti kotihoidossa äidin huomiota saamassa

 

[Gluteus maximus]

Meillä ainakin esikoinen sai kahden ihmisen täyden huomion silloin kun vauva tuli taloon. Vauvahan meni siinä sivussa. Syliini mahtui hyvin vauva ja esikoinen ja yhdessä hoidettin vauvaa koko ajan. Pienelle kun rittää aivan pienet jutut eli vauvan kylvettäminen oli suuri elämys ei varmaan 6v jaksa kovin kauaa pieniä arkielämän askareita vaan vaatii paljon enemmän huomiota jne.

 

[neljä-ilman-viidettä]

No minä en ainakaan henk.koht. uskoisi että meillä olisi 4 lasta, jos meillä olisi 3vuoden ikäerot. Mähän en sitä samaa rumbaa olis jaksanu 12vuoden ajan. Jokainen ihminen ja lapsetkin, on erilaisia ja näin ollen jokaiselle ihmiselle sopii eri asiat. Minä en olisi 4 lasta tehnyt jos siihen tosiaan olisi kulunut se 12vuotta aikaa. Ja selittelemättäkin on selvää että meillä on 4 lasta pienellä ikäerolla ja näin on ollut hyvä.

Älä muuta vikise =)

Meilläkin on neljä ja en taatusti olisi jaksanut pikkulapsiarkea 12 vuotta putkeen =)

 

[Kirsikka]

Mä ihmettelen ap:n kommenttia tuossa että "saahan se sisaruksen myöhemminkin ilman sitä pienenä itsenäistymistä ja syrjäytymisen tunnettakin". Eihän se sisaruksen tulo ole herkkua sille 3-4vuotiaallekaan yhtään sen kummemmin, erona on vain se että vuoden parin ikäinen ei ehkä ymmärrä vielä samalla tavalla olla mustis mitä isompi. Vauva voi kyllä syrjäyttää sen 3-4vuotiaankin jos ei vanhemmat tee asialle mitään. 3-4vuoden ikä ei tee siitä lapsesta yhtään sen isompaa tai sitä että no nyt ei tartte huolehtia syrjäytymisestä kun se on noin iso.

 

[No joo]

Jäin nyt vaan miettimään tuota esikoisen "syrjäyttämistä" kun uusi vauva tulee.. Meillä on tytöillä ikäeroa 1v6kk ja esikoinen on koko ajan ollut kanssani kotona ennen vauvaa ja vauvan jälkeen. Onko sitten jotenkin vähemmän syrjäyttävä tämä isomman ikäeron malli, jossa äiti menee lapsien välillä töihin, lapsi menee päivähoitoon ja usein (ainakin tässä lähipiirissä näin) siellä sitten jatkaakin ainakin osittaisesti kun uusi vauva syntyy?

 

[neljä-ilman-viidettä]

En ymmärrä, miten siinä esikoinen voisi jääd huomiotta tai kärsiä jotenkin. Sitä vastoin olen kuullut, että jos on pidempi ikäero (yli 3v ) niin esikoinen on siinä tapauksessa herkemmin mustasukkainen ja näin kokee enemmän olevansa syrjitty.

Nimenomaan näin. Muistan itse kun pikkusisko syntyi ja minä jäin huomiotta kun kaikki ihasteli vauvaa. Näin kävi myös veljelleni kun minä synnyin.

Synnärilläkin sanottiin että 3-4 vuotta on se hankalin ikäero juuri tuon mustasukkaisuuden takia.

 

[Rytkäätys]

Meillä on myös isä samanarvoisena vanhempana kotona, eli kaksi syliä. Tyttö on meille niin rakas, ettei tuleva vauva voi häntä mitenkään syrjäyttää. Nyt kun tässä raskauduttuani olen miettinyt vaikka mitä älytöntäkin, niin eilen mietin juuri sitä, voinko rakastaa uutta vauvaa tarpeeksi kun tyttö on meillä ollut pidempään
Varmasti hän saa ja ottaa oman huomionsa, vauvan hoito menee varmaan enemmänkin siinä sivussa, koska vauvoilla on tapana nukkua aika paljon. =) Luotan meihin vanhempina niin paljon etten hetkeäkään usko että esikoinen jäisi jostain paitsi.

 

[vieras]

Minun lapsille tulee ikäeroa n. 1 v 4 kk. Pidempi ikäero olisi ehkä parempi, mutta kun ikää on jo lähemmäs 40 v. ja lasten saaminenkaan ei ole itsestään selvää, niin olen onnellinen ylipäätään että saamme toisen lapsen. Jokainen perhe tehköön itselleen sopivan päätöksen lasten ikäeroista jne.