Itsekin siedin moista käytöstä lähes koko 4-vuotisen suhteemme ajan: pettämistä, epäkunnioitusta, ilkeää puhetta, laiminlyöntiä, läheisyyden kieltoa, hyväksikäyttöä.
Menin yksin perheterapiaan, kun mies ei suostunut. Sain sieltä voimia pistää lopun sille suhteelle. Meni puoli vuotta, mies "konttaa ja anelee", nyt minä olin vahvempi, käytin hyväkseni, annoin tarjota illallisia, otin seksiä, mutta mitään seurustelua en luvannut. Hän lupasi maat ja taivaat, en suostunut. Totesin, että ikinä en sinuun voisi luottaa, tapailla voimme, kunnes löydän kunnon miehen...
Koitti parin kuukauden päästä hetki, jolloin sain sanoa tälle exälle: sorry, mulla on nyt semmonen mies, joka rakastaa ja jota saan rakastaa. Ex teki kaikkensa monien viikkojen ajan, että meille tulisi ero - ei onnistunut. Tämä nykyiseni on todella sellainen mies, joka ei ikinä loukkaisi minua, rakastaa oikeasti (jos rakastaa, sen huomaa kohtelusta). Meillä on hyvä olla.
Ex tenttasi minua pari viikkoa sitten kaupassa, ja oli pettynyt, kun totesin, että hyvin menee edelleenkin, olen onnellinen. Hän ei ole vieläkään löytänyt naista, joka häntä sietäisi, vaikka on varmaan hieman oppinut tapojakin. Se on luonteessa - se epäkunnioitus, itsekkyys, narsismi.
Jokainen ihminen on rakkauden arvoinen. Sinäkin, alkuperäinen! Mieti, oletko ansainnut huonon kohtelun, et varmaankaan. Ero kirpaisee, mutta sen jälkeen vasta voit parantua, et tuossa suhteessa. Perheterapeuttini kysyi minulta, miksi en eroaisi. Mitä paitsi jäisin? Mikä painaa vaakakupissa enemmän, terveyteni vai tuo mies. Olin jo kaikkeni tehnyt, mikään ei auttanut. Erosin, enkä kadu, vaikka se sattuikin ja jätti arvet.
Voimia!!!!
