Psykopaattia paossa

[Maria]

Kiitos edelliseen vastanneille!

En tiedä, teenkö nyt oikein, kun kysyn vielä, miten käytännön ongelmista selviää sen lisäksi, että voittaa takaisin itsetuntonsa?

Tarkoitan tätä pakenemista takaa-ajon aikana? Ehkä hän jonakin päivänä lakkaa etsimästä minua kostaakseen, ehkä minä löydän keinot piiloutua niin tarkasti niin pitkäksi aikaa, että hänen kostonhimonsa laantuu.

Mutta psykopaatti ei unohda koskaan sitä, että hänet jätettiin saati sitä, että hänet toimitettiin poliisin haltuun tekojensa jälkeen.

Olen saanut kuulla entisen asuinpaikkani ystäviltäni, että hän yhä etsii minua. Se on hirvittävä tunne. Jotenkin en edes osaa pelätä enää itseni vuoksi, vaan enemmän olen kauhuissani niiden läheisteni vuoksi, jotka ko. paikkakunnalla vielä asuvat.

Pelkään jopa sitä, että hän käy heistä puolustuskyvyttömimpien kimppuun saadakseen tietää minun olinpaikkani.

Naapurustolle ja ystävilleni hän on näytellyt ystävällistä ja kohteliasta, kun on keksinyt tekosyitä, miksi hänen pitäisi saada tietää osoitteeni. Onneksi he osaavat olla varuillaan. Osaavat, kun viimein ymmärsivät tilanteeni ja todellisen hengenvaarani.

Toivottavasti kukaan ei heistä murru ja puhu ohi suunsa, sillä aivan ilman läheisteni apua pikainen muutto yms. ei onnistunut. Oli pakko luottaa edes johon kuhun, kun eri tahojen hoitohenkilökuntaan tai edes poliisin apuun ei kaikistellen voinut luottaa.

Hirvittävintä oli kuulla lääkärin sanovan, että oikeastaan psykopaatti on terve, koska jos ihmisellä ei ole minuutta, ei minuudessa voi olla häiriötäkään ja hoidettavaa ei siis ole. Hän on siis psyykeltään terve ja hyvinvoiva.

Ja kuitenkin viikon kuluttua siitä, kun minä pääsin pois, hän jo uhkasi puukolla eräässä asunnossa aivan ulkopuolista henkilöä.

Kuten vastauksistakin sain kuulla, psykopaatti unohtaa pian ja etsii uuden uhrin, mutta hylkäämistään ei profiilinsa mukaan unohda koskaan.

Onko teillä ollut samanlaista kokemusta? Tuntuisi yliampuvalta ottaa nyt yhteyttä tämän paikkakunnan poliisiin, vain kaiken varalta. Ja kuitenkin uhka tuntuu niin todelliselta.

Olen jo selvinnyt tänne asti, enkä haluaisi nostaa enää tällä paikkakunnalla pöydälle kissaa, joka ei sinne ehkä tahdokaan hypätä, vain varmuuden vuoksi ja turvatakseni omaa taustaani. Tuntuu että puhdasta pöytää, jolta aloittaa, ei silti enää ole.

Tuleeko elämästä nyt odottamista, milloin hän saa päähänsä ampua minut, niin kuin lähtiessään lupasi, jos joutuu linnaan, tai sen odottamista, että joku vahingossa jossakin huomaamattaan mainitsee asuinpaikkakuntani nimen?

Yritän rakentaa täällä itselleni olinsijaa, mutta jokainen outo oveen koputtaja, joka näin joulun alla liikkuu ovelta ovelle keräyksineen ja joulumyymisineen, saa sydämeni hakkaamaan pelosta, ja pelkokertoimeni on taatusti nollilla.

Maria
Maria

 

[kokenut]

Moni psykopaatti luovuttaa, kun tajuaa, ettei enää saa toisesta haluamaansa ja etsii itselleen uuden uhrin. He eivät pärjää ilman. Älä vastaa hänen tarpeisiinsa, älä anna mitään.

Ole kuitenkin varovainen, kannattaa puhua poliisille ja hakea esim. lähestymiskieltoa, jos aihetta on. Kokemuksesta tiedän, että poliisille voi puhua ja he ymmärtävät pelkosi.

Psykopaateille on tyypillistä uhota ja uhkailla. Onneksi kaikkia uhkauksia ei todellakaan toteuteta. Psykopaatti haluaakin juuri sitä, että voi alistaa sinut pelolla. Turvaa itsesi mahdollisuuksien mukaan ja katkaise kaikki yhteydet. Kun hän tajuaa, ettei saa huomiotasi etkä suostu uhriksi, hän luultavasti jättää sinut rauhaan. Kun hänen on pakko etsiä uusi uhri eikä sinusta saa mitään enää, saat todennäköisesti olla rauhassa.

Kerro ihmeessä kaikille mahdollisille tutuillesi, ettet halua kenekään antavan osoitettasi minnekään. Itse en muutenkaan antaisi toisten osoitteita kellekään kysymättä lupaa, jollen varmasti tietäisi, että se käy. Koskaan ei voi olla varma. Osoitteen saaminenkaan ei tarkoita tappamista. Sinun ei silti tarvitse vähään aikaan avata ovea. pelästyisit kuitenkin ketä tahansaa soittelijaa. Joten kannattaa päättää etukäteen, ettet avaa kellekään, joka ei ilmoita tulostaan. Käytä turvaketjua ja ovisilmää, ne ovat juuri tätä varten. Ole muiden seurassa, älä kulje ja murehdi liikaa yksin. Seurassa olet paremmassa turvassa ja voit paremmin. Aina ei ole pakko lä'hteä minnekään, jos pelottaa. Anna itsellesi aikaa toipua ja lähde liikkeelle, kun olet valmis. Pelon vangiksi ei kannata jäädä. Paykopaatin yhteydenotto ei välttämättä tarkoita mitään. Älä vastaa, älä anna periksi yhtään!

Lääkäri, josta puhuit, ei tiennyt asiasta mitään. Ehkä koitti lohduttaa sinua parhaan taitonsa mukaan. Ilman muuta psykopaatti on sairas. He ovat kuitenkin hankalasti hoidettavia eivätkä helposti myönnä ongelmiaan, tätä taisi lääkäri ajatella. Kaikki eivä't ole asiantuntijoita. Voisi olla hyvä keskustella psykiatrin tmv. kanssa, jonkun joka ymmärtää sinua ja tietää, mikä psykopaatti todella on.

Voimia ja rohkeutta! Aika parantaa.

 

[sama]

""Hirvittävintä oli kuulla lääkärin sanovan, että oikeastaan psykopaatti on terve, koska jos ihmisellä ei ole minuutta, ei minuudessa voi olla häiriötäkään ja hoidettavaa ei siis ole. Hän on siis psyykeltään terve ja hyvinvoiva.""

Ihmettelin vielä tätä. Todella alkeellista logiikkaa lääkäriltä, älä ota todesta. Tietenkin on ongelma ja sairaus, jos ihmisellä ei ole minuutta. Silliin on jotain muuta, mikä ei ole ollenkaan ihminen minun kokemukseni mukaan. On minuus tai ei, psykopaatti ei ole terve eikä voi hyvin. Minä ajattelisin, että psykopaatin minuus on pahasti häiriintynyt ja kehittymätön. Muilla ihmisillä on selkeämpi minuus, he tietävät, milloin ovat sairaita ja ovat siksi yleensä valmiimpia parantumaan. Psykopaatti on pahin tapaus: ei halua parantua, siis terve? Ei todellakaan.

Kyllä he silti tietävät, että eivät ole normaaleja, mutta minuus on niin pahasti häiriintynyt, että he pitävät sitä positiivisena asiana. Kaikki muut ovat sairaita ja väärässä, he ainoat terveet ja viisaat ja aina oikeassa ja muita parempia. Ihan selvä sairaus, kyllä se pitäisi lääkärinkin tietää!

 

[Maria]

Aivan noin olen juuri tehnytkin.

Olen katkaissut kaikki yhteyteni häneen. Sen jälkeen, kun viimein sain hänet poliisin hoiviin, en vastannut hänen yhteydenottopyyntöihinsä, puheluihinsa, en edes dramaattiseen itsemurhaviestiinsä, joka oli varmaan vain sitä sinun mainitsemaasi uhittelua, jolla piti tehdä viimeinen vaikutus minuun.

Osoitteeni on salainen, samoin puhelinnumeroni, mutta joku naapureistani ei pysynyt luotettavana. Yllättävän moni entisellä kotipaikkakunnallani tuntuu tietävän missä asun. Ja se minua pelottaa, lipsahdus, vaikka itse en lähdöstäni mielestäni kertonut kuin pakollisen.

En avaa ovea, ellei tulija ilmoita kännykällä tulostaan, en ole avannut enää aikoihin.

Niin hirveältä kuin se minusta tuntuikin, toivoin vielä asuessamme saman katon alla, että hän löytäisi uuden naisen. Olin niin väsynyt kaikkeen. Ja kuitenkin sydämestäni tiesin, että sen naisen näennäinenkään onni ei kestäisi kovin kauan, ennen kuin totuus psykopaatista alkaisi paljastua. Tulisin säälimään sitä naista.

Itse elän nyt varjoelämää, josta vapaus on kaukana.
Sanotaan, että ihminen itse rakentaa oman vankilansa. Minä istun nyt vuorostani pelkojeni vankina, ja jotenkin minusta tuntuu, että hän tartutti minuun jotakin niin rumaa, rivoa ja ilkeää, että se ei lähde pelkästään tapahtumia läpikäymällä ja analysoimalla mihinkään.

Mutta kiitän sinua vastauksestasi.

Uskon, että nyt kun Suomessakin on alettu pikkuhiljaa yleisemminkin puhua eri yhteiskuntarakenteissakin pesivistä psykopaateista, keskustelu myös yksityisten ihmisten kesken näistä nöyryyttävistä tapahtumista avautuu entisestään. Ja tiedon lisääntyessä tavalliset terveysviranomaisetkaan eivät mene enää halpaan persoonallisuushäiriöisen vastaanotollaan tavatessaan.

Voimia myös Sinulle ilmeisesti samanlaisia asioita kokenut!

Maria

 

[koputtajista]

Kyllä sinun Maria pitää ottaa yhteyttä paikkakuntasi poliisiin. Heillä on vaitiolovelvollisuus. Lähestymiskieltoa en osaa nyt suositella. Keskustele asiasta virkavallan kanssa.

Tarinasi on kuin suoraan saksalaisen tv-dekkarin juonesta.
Olet takaa-ajajettu ja pakenet henkesi edestä. Ei sellainen elämä ole mukavaa.

Uutta naisystävää en tuollaiselle miehelle toivoisi. Vahinkoa ei saa laittaa kiertämään.

Maailma on täynnä vankilasta päässeita tyyppejä, mielenterveysongelmaisia ym. muuta. En osaa pelätä mitään.

Elin vuosia ihmisenä, jota entinen puoliso pelkäsi. En tajunnut hänen mielenterveysongelmien syvyyttä. Pelottelin häntä ja sain virkavallan kimppuuni. Mies on herkkä kuin haavanlehti.

Sellaisen käsityksen sain sinustakin. Olet todella heikoilla ja tarvitset ammattiapua.

Lääkärikuntaa on monenlaista. Lueskelin uusinta Käsikädessä-lehteä ja moni juttu sai minut ymmälle.
Lehti on Mielenterveyden Keskusliiton julkaisu. Joku puhelinmyyjä soitti vähän aikaa sitten ja tilasin lehden kannatuksen vuoksi. Siinä on ihmeen paljon hyvää luettavaa. Jutut ovat täysin eri tasoisia kuin aikakausilehdissä.

Älä jää vatvomaan tätä juttua nettiin. Jos miehesi on ovela, niin hän lueskelee myös näitä kirjoituksia.

Kirjoitellen paljon Elleissä ja exäni lueskelee näitä juttuja.
Luulisin, että hän ei enää pelkää minua. Hän on itse lähestynyt minua toissakesänä rahapulassaan. Mies pyysi syvästi pahoja tekojaan anteeksi ja ne hän on saanutkin anteeksi jo aika päivää sitten.

Soita kriisipuhelimeen ammattiauttajille. He antavat sinulle parhaan avun. Älä missään nimessä jää pelkäämään kotiin neljän seinän sisälle.

 

[M48]

Tuttuja kokemuksia. Itse olen kokenut saman miehenä, vaimoni oli luonnehäiriöinen
Tässä nopeita ajatuksia kysymyksiisi.

""En tiedä, teenkö nyt oikein, kun kysyn vielä, miten käytännön ongelmista selviää sen lisäksi, että voittaa takaisin itsetuntonsa?""
Tarkoitan tätä pakenemista takaa-ajon aikana?


Pelkkä ero = pako, itselläni oli kuin pitkästä vankeudesta vapautuminen.
Tilanteet ovat kaikkien kohdilla hieman erilaisia, mutta mieti sitä mitä haluat elämäsi olevan ja mene siihen suuntaan.

Pidä hyvää huolta fyysisestä puolestasi, henkinen tulee mukana.

Hanki yksi/kaksi hyvää ystävää.

Opettele kohtuullista itsekkyyttä.

Rakenna viihtyisä koti.

Luota ihmisiin, epäluotettavat varmaan jo tunnistat.

Voimia!
-erkki

 

[Maria]

Kiitos, Erkki!

Tuntuu, kuin voimavarani olisivat jo tämän illan aikana kasvaneet, kun olen niin monelta ihmiseltä jo saanut kokemuksen, että hekin ovat selvinneet.

Kiitos teille kaikille muillekin!

Hyviä neuvoja, joitakin noista jo olen yrittänyt tehdäkin, mutta vaikein varmaan on luottamuksen rakentaminen uudelleen.

Se koskee luottamusta muihin ihmisiin, vaikka syyttömiä he kaikkeen tähän ovat, ja luottamusta tulevaisuuteen muutenkin, omiin voimavaroihin.

Toisaalta, voisin ajatella, että tämän pahempaa ei voi tapahtua, edessä on siis paremmat ajat!!!?

Maria

 

[ellu]

Mulla on aivan samantapaiset kokemukset jotka kerroin toisessa ketjussa, miksi liian moni joutuu tähän. Mietinkin nyt jälkeenpäin miksi olen antanut, tuhlannut aikaa elämästäni, mutta sitä en vielä osaa selittää, perusta elämälle tulevaisuudelle on kunnossa, mutta alusta on liukas ja tuntuukin vielä siltä jos joku ”potkaisee” tulee vastoinkäymisiä kaatuminen on herkässä.
Jotenkin usko on mennyt miehiin, ihmisiin jos edes joku uskaltautuu juttusille ajattelen mitähän tämäkin ihminen on minusta vailla.
Ehkä on tullut kasvatettua liian kova kuori, mutta…
En halua enää löytää menneisyyttäni.

Aika hälventää muistot, ja elämä kulkee eteenpäin. Elämä on kallis.

 

[Maria]

Huomenta!

Olemme jälleen uudessa aamussa, kiitos siitä!

Joskus tämä paossa olo tuntuu myös siltä, että joutuu olemaan itseäänkin paossa, juuri noiden kysymysten vuoksi, miksi on tehnyt ja antanut tehdä itselleen kaiken sen pahan, jota on joutunut kohtaamaan.

Itseään silmiin katsominen on kuvottavaa. Näkee peilistä alistuneen, hyväksikäytööön suostuneen naisen, saattaa nähdä itsessään oikean rääpäleen, joka ei parempaa ansaitsekaan. Missä se on se älykäs ja itsenäinen nainen?
Onko sitä ollutkaan?

Itseinho on joskus vahva, varsinkin, kun on ollut olevinaan ihan järjissään oleva nainen. Ja jälkeen päin tuntuu, että ei järjestä ole ollut jäljellä hiventäkään, kun muka sydän sanoi... Ja tietää senkin, että psykopaatti sairastuttaa ja saastuttaa lähipiirinsäkin. Tietää, että hän tartuttaa piirteitään uhriinsa. Ja se on se taistelukenttä, jossa pitää tapella eniten. Itsensä kanssa, ettei antaisi vihalle ja katkeruudelle valtaa. Että ymmärtäisi omia pohjimmaisia motiiveitaan. Edes jonakin tulevana päivänä.

Ja silti, kun jälkeen päin miettii asioita, vaaran kellot soivat mielessä jo ennen kuin mitään pahaa alkoi tapahtuakaan.
Ja sen tästä lähtien kyllä muistan, jos enää koskaan joudun lähellekään tilannetta, jossa tunteeni taas liikahtavat, että jos joku asia tuntuu liian hyvälle ollakseen totta, siis mies ja hänen läheisyytensä, on minun ainakin syytä juosta karkuun niin kovaa kuin pääsen.

Sillä psykopaatti tuntuu juuri siltä ensi alkuun. Hoitelee naisen niin, että tämän olo on tosiaan taivaallinen. Sitä, jos mitä luulisi välittämiseksi ja rakkaudeksi. ,Mutta tunteetonhan hän on, kykenevä näyttelemään kaikki inhimilliset tunteet, lausumaan kaikki tarvittavat fraasit. Hän on korkeastikoulutettu, vaikkakin itse oppinut naisten käsittelijä; se on hänen ammattinsa. Ja sellaiseksi hän on opiskellut meidän lukuisten naisten kautta ja avustuksella, omasta äidistään lähtien.

Liukasta on, itsetunnon saavuttaminen takaisin tulee olemaan vaikeaa. Järki puhuu toista kieltä kuin loukatut tunteet.

Toivon kuitenkin sinulle, Ellu, mahdollisimman hyvää päivää tänäänkin.

 

[ellu]

Hitto, elämä kuin omastani tosiaankin...
Niin miksi fiksuille, kauniille, ahkerille ja muutenkin mukaville naisille sattuukin ""rutka"" miehiä, en tiedä, ollaanko liian hoivaavia tai hyväuskoisia hölmöjä...

Siksi en enää ketään kumarrakkaan, miksi pitäisi...
Täytyy olla vaan kova ja tunteeton...

 

[kokenut]

Yksi selitys se, että kun on tottunut hyvään seuraan ja vaatii itseltään paljon, ei kokematon osaa edes kuvitella, että joku tosiaan on sellainen kuin psykopaatti.

Ei luottavaisuudesta voi syyttää itseään ja ilman sitä on todella vaikea elää. Näissä psykopaattitapauksissa vika on lähes täysin siinä psykopaatissa. Ei kukaan voi olettaa, että muut ihmiset käyttäytyvät niin ja ovat sellaisia.

Esim. kun käy treffeillä baarissa yms. usein juodaan alkoholia. Itse en tunnistanut pitkään aikaan seurustelukumppanin alökoholismia, koska tapasimme pitkään ""juhlien"" merkeissä tai selvinä kausina. En ole koskaan tuntenut alkoholistia enkä osannut nuorena epäillä tilannetta vakavaksi toisen suhteellisen normaalin käytöksen perusteella.

Psykopaatti on tietysti eri asia, mutta oma kokemukseni nyt esimerkkinä vain. Tietysti olin vähän naiivi, mutta en se sairas. Enkä todellakaan halunnut elää alkoholistin kanssa, koska mimulla oli aivan muita suunnitelmia enkä edes uskoisi voimieni riittävän sellaiseen. Totta on, että sellainenkin vie mukanaan, liian paljoon tottuu, jos on liian avoin ja suvaitsevainen. Ja kun tarpeeksi kauan ui paskassa, ei siitä enää halua pois, kuten sanotaan.

Onneksi meille pelastuneille ja hyvää joulunaikaa teille kaikesta huolimatta!

 

[Maria]

Nimenomaan ei kova ja tunteeton. Olet silloin antanut lopultakin psykopaatille periksi ja antanut sairastuttaa itsesi.

Ihan tuota en tarkoittanut, vaan liki päinvastaista. Että päivittäin joutuu taistelemaan psykopaatti-virusta vastaan.

No, tarkemmin toki katsoa tarvitsee, mutta että taas alistuisi olemaan psykopaatin uhri muuttumalla samankaltaiseksi kuin hän, kovaksi ja tunteettomaksi ... vasta silloin hän saa lopullisen voiton sinusta.

Sillä tavalla kovemmaksi voi kyllä muuttua, että ei enää suostu samankaltaisiin suhteisiin eikä anna enää kenenkään kävellä ylitseen, mutta se että alkaisit toisia ihmisiä kohtaan käyttäytyä yhtä kovasti ja tunteettomasti kuin psykopaatti käyttäyttyi sinua kohtaan, todistaisi hänen loistavan voittonsa sinusta, että hän voitti sinun ihmisyytesi.

Psykopaatti on hyvin kilpailuhenkinen ja haluaa voittaa jokaisen pelin, johon osallistuu. Hän ei hevin suostu häviämään, ja jos joskus häviää, häntä ei enää ole. Hänen Narkissoksen lähteensä kuivuu ja hän on oman mielensä muodostama illuusio itsestään, joka lähteestä on heijastunut, särkyy. Lähde hänelle olemme me, mm. , me huijatuksi tulleet naiset.

Oikeastihan hänellä ei ole omaa persoonaa, vain heijastumia, joista hän kokoaa tarinan, jota elää, ja johon itsekin uskoo. Hän uskoo kaikkivoipaisuuteensa, myös siihen, että kykeni lannistamaan sinut kaltaisekseen.

Ja sitä sinä olet, jos kovaksi ja tunteettomaksi herkeät.
Tulipas tästä nyt ... mutta ehkä ymmärtänet, mitä tarkoitin näillä sekavilla lauseilla.

 

[sama]

anteeksi lyöntivirheeni. Ja tarkoitin tietysti sanoa lopuksi, että onnea ja hyvää jatkoa!

 

[Airam]

Herran jestas, ap!

Luulin ensin, että olen ""unissani/tietämättäni"" kirjoittanut tänne yöllä. Minulla on tismalleen samanlainen tapaus menossa, psykopaatti mies josta yritän päästä eroon. Olen miettinyt lähestymiskieltoa mutta kun tuntuu, etten uskalla ottaa yhteyttä poliisiinkaan. Elämäni on ollut yhtä helvettiä viimeiset pari vuotta, ex uhkailee, kiristää, pelottelee, jahtaa.

En tiedä, voisimmekohan vaihtaa ajatuksia joskus vaikka mailitse...?

-airaM-

 

[Maria]

Olen pahoillani, mutta en lähde tällaiselta keskustelupohjalta vaihtamaan meiliosoitteita kenenkään kanssa.

Varoituslamppu syttyi välittömästi, varsinkin, kun nimimerkkisi on Airam.

Mutta tässä ketjussa, kyllä kiitos! Ja sitä paitsi elämäni psykopaatin kanssa opetti minut päättelemään niin, että mitä ei voi julkisesti ja reilusti tehdä, esimerkiksi keskustella tietyistä asioista, sisältää jotakin eittämättä valonarkaa ja epärehellistä.

Mitä tästä opimme? Emme luultavasti mitään.

 

[Airam]

Ymmärrän kyllä kantasi. En vaan itse (saatuani kokemusta kantapään kautta) lähde kovin tarkkaan puimaan kokemuksiani psykopaatin kanssa suoraan keskustelupalstalla. Mutta vertaistukeahan tarjoaa mm. narsistienuhrientuki.info/keskustelu. Siellä on mahdollisuus puida asioita saman kokeneiden kanssa.

Joka tapauksessa hyvää jatkoa.

 

[Maria]

http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Alkusana.html

Ohessa osoite, jonka sain ystävältäni vinkiksi. Mielestäni hyvä linkki olisin. Kannattaa poiketa. Kertoo paljon ja tutusti, mitä on elämä narsistin kanssa ja miten siitä voi selvitä, noin siis teoriassa.

Parasta sinulle ja muille psykopaattien ja narsistien uhreille! toivoen

 

[Airam]

Kiitos. Olen viime vuosien aikana lukenut kaikki kirjat Vakninista Mäkelään ja Hareen ja käynyt terapiat sekä imenyt kaiken mahdollisen tiedon pyskopaateista. Antamasi linkki onkin yksi parhaista.

Hyvää joulua sinulle, keep on fighting. Parannutaan ja vahvistutaan

 

[Maria]

Eikö vain?

Ne alkusanat melkein salpasivat hengityksen, näin dramatisoiden. Parhaita tähän asti minun mielestäni.

Lämminhenkistä joulun odotusta myös sinulle!

 

[Muuten]

mä menin poliisille, kun pelästyin psykopaattia, joka yritti tunkeutua väkisin kotiini. Kannatti: tyyppi rauhoittui ja jätti mut melkein rauhaan. Ainakaan ei hyökkäillyt enää kotiini. Poliisi oli yllättävän ymmärtäväinen, otti asiani vakavammin kuin minä itse ja suositteli lähestymiskieltoa. Onneksi poliisilla käynti ja ilmoitus siitä, että voi joutua kuulusteluihin, rauhoitti silloin tämän tapauksen, joten jo se kannatti, vaikka lähestymiskieltoa ei siis enää tarvittukaan. Oli siitä tietysti vaivaakin, mutta voin suositella. Ei siinä mitään kuitenkaan menetä ja on hyvä, että poliisi tietää asiasta, jos jälkeenpäin esim. sattuu jotakin. Kaikki eivät tietysti luovuta niin helpolla. Ja soittelee se hullu minullekin vielä yli 5 vuoden jälkeen, mutta ei onneksi tóle enää tehnyt mitään. Tietenkään en vastaa puhelimeen, numeron vaihtaminen ei auttanut. salaiseksi olisin vaihtanut vasta sitten seuraavaksi, mutta siitä olisi haittaa muuten, en siksi heti halunnut.

Ei se poliisi tietysti aina voi auttaa, mutta turha pelätä. Tuskin ne muitakaan pitää luulosairaana kun ei minuakaan, vaikka odotin.

 

[M48]

Edellisistä ""pikaneuvoista"" jäi tärkeä asia mielestäni pois eli vertaistuen hakeminen. Itse en sitä löytänyt ja siksi en voinut käyttää sitä ja sen olen kokenut pieneksi puutteeksi. Olisi luultavasti auttanut nopeampaan asian ymmärtämiseen.

Persoonallisuushäiriöitä käsittelevään kirjallisuuteen kannattaa tutustua.
Parhaan tiivistelmän olen lukenut syys 2002 nro9 askel lehdestä, jonka sain ystävältäni. Siinä Raimo Mäkelä tiivistää mielestäni kahdelle sivulle paljon oleellisia asioita luonnehäiriöisestä henkilöstä (rakkaalla ""lapsella"" on monta nimeä).


Puhuminen asiasta luotettavien henkilöiden kanssa auttaa.

Asian prosessoiminen tällä keskustelupalstalla oli aikanaan minulle hyvä tapa purkaa kokemuksia pois myös.

Jälkeen päin olen nauttinut elämästä täysillä, pienet monelle itsestäänselviä asioita osaa arvostaa hienoiksi jutuiksi.

Ensimmäisen joulun vietin aivan tavoista poiketen. Siihen mielestäni ei kannata ladata mitään vanhoja tapoja, voi lähteä vaikka ulkomaille, laivalle, hotelliin, mutta ei ainakaan viettää sitä yksinään.

Irti näistä jutuista pitää päästä ja joskus toivoo, että olisi sellaisia auttajia, jotka auttaisivat eroon.

Marialle haluan sanoa, niin hyvin jäsentelet asioita, että selviät hyvin. Aikaa se vähän ottaa, mutta kaikki järjestyy...

Mukavaa valkeaa talvea kaikille!

-erkki

 

[Maria]

Kiitos, Erkki!

Olen saanut paljonkin keskustella erään nykyisin hyvän naistuttavani kanssa tästä asiasta, jo paljon ennen kuin oma tapaukseni oli tuleva eteeni. Käsitän sen tavallaan vertaistueksi, vaikka hän puhuu yhä pääasiassa itsestään, mutta minä alan oppia, pikkuhiljaa.

Kerron tarinaani. Voin kertoa sen huoletta, sillä nämä tarinat muistuttavat niin tosiaan, että minun tarinani voisi olla sinun... yleispiirteet toistuvat lukuisissa tapauksissa ja vaikuttavat tunnistettavilta... mutta silti koen olevani sen suhteen turvassa. Jos ""minun"" psykopaattini tätä lukee, on hän lukenut tämän jo monesti muualta, yleispäteviä tarinoita.

Rehellisesti ottaen ajattelin ensi alkuun tutustuvani kokonaan uuteen naislajiin, jonka luonteenomaisuus oli silloin minulle vierasta: räikeästi asioita suurentelevaan ja dramatisoivaan, erittäin huomionhakuiseen naiseen.

Hän herätti mielenkiintoni, niin kuin tarkoitus oli.
Ensivaikutelmani ei pettänyt. Hän on osoittautunut vuosien myötä sellaiseksi, itse naispuoliseksi viimeisimmän virallinen entisen miehensä, siis aviopuolisonsa, vastineeksi uudessa ihmissuhteessaan, jota olen muutamia vuosia läheltä joutunut seuraamaan, sillä hänen uusi miesystävänsä on hyvä ystäväni - ja kertomansa mukaan kaikissa entisissään.

Hän kertoo mielellään olevansa aina itse väkivaltaisen narsistin, tai psykopaatin uhri.

Hän kertoi pöyristyttäviä tarinoita avioliitoistaan, hyppi kuvaannollisesti seinille kaiken kattavissa peloissaan jokaisesta risahduksesta, sanan puolikkaasta, unien merkityksistä jne. Hän oli täysin tasapainoton, ylettömän minä-keskeinen, ja tärkeänä pointtina kaiken takana oli ja on raha. Hänet oli kuulema kylmästi heitetty ulos entisestä kodistaan.

Hänellä pitää aina olla meneillään itseään vanhempi mies, jolla on hyvältä kuulostava titteli, rahaa, jonka hän avioero-osituksessa laskee saavansa ja jolla hän näennäisen itsenäisesti elää siihen asti, kun on pyörittänyt taas uutta miestä sen verran, että on kerinyt hänet verkkoonsa. Hän etsii itselleen statusta miehiensä kautta.

Hän myöntää käyttävänsä taloudellisesti hyväkseen nykyistä miesystäväänsä, olemme keskustelleet siitä monet kerrat. Hänen kanssaan hän ei kuulema nai enää kuin silloin tällöin, mitä ilmeisimmin silloin, kun tarvitsee mieheltä jotakin, rahaa tai palveluksia.

Ja nyt kun ko. mies pyrkii määrätietoisesti eroon hänestä, hän ei voi sietää sitä, että häntä ollaan jättämässä. Hän soittelee miehelle jatkuvasti ja on vailla milloin mitäkin ja syyttää tätä miestä omistushaluiseksi ja hulluksi.

Tarvittaessa hän käyttää vartaloaan aseenaan riisuakseen taas miehen puolustusrintaman ja saadakseen sen, mitä sillä kertaa haluaa. Hän haluaa sanojensa mukaan jättää miehen, koska "" se on ihan hullu"", mutta ei jätä miestä rauhaan, jos mies pyrkii hänestä eroon.

Ajattelin häneen tutustuessani, että onpa pakkaus, ja koetin lukea rivien välistä, missä mennään ja mihin hän minua tässä kuviossa tarvitsee. Mutta annoin hänen puhua tarinaa, joka hänen piti saada kertoa, yhä uudelleen ja uudelleen. En sano häntä ystäväkseni, vaikka hän sanoo minua omaksi ystäväkseen. Luonnehäiriöisen kanssa ei voi olla ystävä, niin kuin ei psykopaatinkaan, koska hän ei tarvitse ystävää, hän tarvitsee yleisönsä.

Ja jos sitä hänellä ei ole, hän sairastuu ja hakee huomiota vaihteeksi sillä tavoin. Nyt hän on sairas, ja soittelee minulle useita kertoja päivässä kertoakseen siitä. Ja utelee, olenko kuullut mitään hänen nykyisestä miesystävästään. Siihen hän minua tarvitsee. Hän koettaa tehdä minusta välittäjää ja vakoojaa.

Jos ja kun kaksi luonnevikaista kiitää läpi taivaiden ennen kuin tunnistavat toisensa, sellaista extreme-matkaa ei enää niin vain saavuteta. Ja sitä hänellä tuntuu olevan ikävä kaikista entisistä miessuhteistaan.

Hän opetti ja opettaa kuitenkin minua monella tavoin tuntemaan myös itseäni enemmän. Tänään en ajattele, että hän dramatisoi pelkojaan. Nyt ymmärrän kuitenkin, mistä hän yrittää omalla tavallaan puhua. Hän hakee huomiota, hyvä on, mutta hän hakee myös ymmärtäjää. En tiedä, onko hän aina ollut kuvaamani kaltainen nainen, vai ovatko nämä ihmissuhteet, joissa toisena osapuolena toistuvasti tuntuu olevan ""psykopaatti"" tai psykopaatti, muovanneet hänestä kuvaamani kaltaisen naisen.

Hän väittää itseään yhä sinisilmäiseksi ja kyselee itseltään, miksi tulee valinneeksi samankaltaisen miehen itselleen kuin entinenkin.

Ja kerta toisensa jälkeen, kun kokee tulleensa hylätyksi, hän on syöksymässä uuteen suhteeseen välittämättä paneutua omiin motiiveihinsa, siihen, mitä hän näistä miehistä hakee ja millä hinnalla. Ja mitä hän tulee näille miehille maksamaan, niin taloudellisesti kuin psyykkisesti, koska pieni epäluulo jyllää sisälläni: ovatko miehet todella olleet psykopaatteja vai tekeekö hän jokaisesta tapaamastaan miehestä väkivaltaisen hullun ajan kanssa? Ja syyttää heitä sitten psykopaateiksi. Hän osaa todella provosoida ja yrittää sitä minuunkin, mutta tunnistan vaaran.

Hänen tunteettomuudestaan kertoo hänen tarinansa kumoten se, että hän kykenee hyppäämään uuteen suhteeseen noin vain, kun itselläni on sellainen kuva, että menetyksestä toipumiseen kuluu aikaa, menetyksen tavasta ja eri ihmispersoonista riippuen tapauskohtaisesti erilailla, mutta esim. kuoleman jälkeen pahimman surun voittamiseen vähintään vuosi, jossa uudelleen eletään kaikki vuodenajan, juhlapyhät jne. ja parisuhteen jälkeen vähintään kaksi, koska menettämäänsä ihmistä ei ole sillä tavalla kokonaan menettänyt, että hän elää vielä jossakin... ja itse psykopaatista irti päässeenä, mutta kuvitellun rakastettuni menetettyäni tarvitsen luultavasti loppuelämäni aikaa toipuakseni surustani ja menetyksestäni. Miten ironista, että psykopaatin ns. hyviä puolia, eli keinoja, joilla hän viritti verkkonsa hurmaavana ihmisenä, voi olla ikävä!

Onhan niitä suhteita sellaisiakin: narsisti ja käänteisnarsisti.
Ja luulen naistuttavani elelevän sellaisissa. Niissä on varmaan tulivoimaa, tuhoavaa sellaista. Ja ikuinen valtataistelu käynnissä, luulisin. Olen joutunut miettimään itseäni siltäkin kannalta: kenties minäkin saatan itse olla käänteisnarsisti? Omaa mieltään joutuu tosiaan tutkimaan, kun etsii selitystä alistumiselleen ja omille motiiveilleen.

Vertaistukena pidän sitä hänen tapauksessaan, että kuitenkin hän tuntuu olevan ainoa, joka näyttää ottavan vakavasti sen, että olen yhä suuressa vaarassa ja näyttää ymmärtävän, mistä pelkoni johtuvat. Mitään muuta ei ole toisin vielä todistettu.

Hän on kuvannut pelkonsa niin kuin olen itse ne itsessäni tunnistanut, joskus hallitsemattomina liki paniikkikohtauksina, tai paremminkin ylenmääräisenä levottomuutena tiedoista, joita saan entiseltä asuinpaikkakunnaltani, kun kuulen ""oman"" psykopaattini yhä etsivän itseäni, uudesta naissuhteestaan huolimatta.

Hän tietää nyt, ettei tarvitse minua sillä tavoin, kuin tarvitsi aikaisemmin, hänellähän on jo uusi uhri, jollaisen epätoivoissani toivoin hänen jo aikoja sitten löytävän pelastuakseni itse (mutta jota tiesin sydämessäni säälivän, jos hän sellaisen löytäisi). Mutta hän ei salli itsensä unohtaa kohtaamaansa vääryyttä, jollaiseksi hänen toimittamisensa lopulta poliisin hoiviin hänen päässään on kääntynyt. Tai se, että yritin löytää hoitokeinoa hänen alkaessaan käyttäytyä kuin jumala, maanikon tavoin kiivaita yksinpuhelujaan pitäen. Niiden kohteena olin minä ja minun taivaaseen pääsemättömyyteni, koska en suostunut tulemaan ""uskoon"".

Sitä kautta tutustuin myös erään nimeltä mainitsemattoman seurakunnan fanaattisiin saarnaajiin, noihin käännynnäisiin, jotka vaikuttivat psykopaateilta, jotka suuntasivat vallanhalunsa seurakuntalaisiinsa. Heissä on näitä entisiä rikollisia, huumehörhöjä jne. jotka väittävät uskoon tulemisen muuttaneen heidät, parantaneet nämä ihmiset, jotka eivät koskaan muuten myönnä olevansa sairaita; heidän uhrinsahan sitä ovat. Mutta nämä sudet ovat verhoutuneet saarnaajien valepukuihin ja käyttävät sumeilematta valtaansa usein muutenkin jo elämän kolhimiin seurakuntalaisiinsa, jotka ovat alttiita heidän teatteriesityksilleen.

Ja syntiä saa näköjään tehdä mielin määrin. Kun kerran on ""antanut sielunsa Jeesukselle"", kaikki on jo anteeksi annettu. Se oli toinen hirvittävä maailma, johon hänen kanssaan tutustuin, tai tahdoinkin tutustua, kun etsin mistä tahansa keinoa, joka selittäisi minulle hänen käyttäytymistään ja raottaisi ovea, josta pääsisin pakenemaan. Vertaistukea sieltä en saanut.

Mutta niin kornilta kuin se tuntuukin, kertomaltani naisihmiseltä olen sitä eniten saanut. Saan eteeni livenä, kyllin kaukaa kuitenkin esityksen siitä, miten narsisti toimii ja miten narsistin uhri toimii. Sitä on siitä helpompi katsoa ja ymmärtää, mistä naruista hän kulloinkin vetää, mitä heikkoa kohtaa ihmisessä käyttää hyväkseen, mihin seuraavaksi iskee... kuuntelen mielelläni hänen tarinaansa yhä. Voin kertoa mielipiteeni hänelle melko suoraan, ja voin sen tehdä, koska hän ei koe minua vaaralliseksi itselleen.

Lisäksi olen lukenut naisten tarinoita tältä sivustolta. Se on antanut minulle kuvan, miten laajalle levinnyt tällainen ihmissuhdekuvio on. Ja vaikka luulin itsekin olevani jo jotakin elämässä kokenut nainen aikaisemminkin, ja syytellyt itseäni sen vuoksi pirunmoisesta sinisilmäisyydestä ja myös ylimielisyydestä, en ole kuitenkaan ainoa uhri. Kun luen täältä esimerkkejä psykopaatista eroon päässeistä, mutta välttämättä ei toipuneista nais- ja miesihmisistä, tunnen, että minullkin on toivoa, ajan kanssa.

Tyypillisesti olen minäkin lukenut kaiken käsiinsaamani aiheesta. Vielä kun löytäisin kirjallisuutta tyypillisestä psykopaatin uhrista... Onkohan kellään vinkkejä siihen? Airamilla tai Erkillä? Vai luulenko väärin? Että tyypillistä uhria
ei olekaan? Että vain käyttäydyin samalla tavalla, tyypillisesti, hänen seurassaan...

Jatkaisin mielelläni keskustelua aiheesta tällä foorumilla.

Hyvää huomenta kaikille! Nyt työn pariin.

Maria

 

[h]

Millainen on psykopaatti? Narsistinen persoonallisuushäiriö? Mikä niissä on erona...

Mietin ex miestäni. Hän oli täydellinen hurmuri ystävilleen, minullekkin alussa. Hän valehteli valtavasti ja uskoi omiin puheisiinsa. Valehteli käytännöllisesti katsoen koko elämänsä minulle. Hän kertoi työkavereidensa reissuista, kun he pettivät vaimojaan, mutta itseasiassa kertoikin minulle omista reissuistaan. Hän mitätöi kaiken tekemäni, haukkui minua todella julmasti puhelimitse ja päin näköäkin ja hän saattoi kiusaa tehden lyödä puhelinta korvaan. Hän piti työmatkoillaan puhelintaa kiinni ja tiesi minun yrittävän kauhuissaan soittaa kerta toisensa jälkeen, onko hänelle sattunut jotain.

Hän saattoi vihata minua niin sydämestään. Inhota ja uhkailla kamalilla väkivalta teoilla. Tekikin jotain. Hän saattoi suuttua niin valtavasti, että lähti toiselta puolelta suomea lomareissulta taksilla kotiin. Hän eli sujuvasti kaksoiselämää valehdellen useille naisille ja eläen heidän kanssaan. Hän jätti jouluaattona tulematta kotiin ja jätti minut yksin. Hän jätti minut yksin niin monta kertaa itkemään. Ei huolinutkaan yhtäkkiä mukaan sovitulle matkalle, kyläreissulle yms. Lähti vain ja sanoi, että sinä et tule mukaan. Palasi ja oli kuin ei mitään olisi tapahtunut. Toi lahjoja ja oli aivan eri mies.

Hän lähti työmatkalle kuukausiksi ja ei ehtinyt muka käymään edes kotona. Aina tuli uusi matka...hän sai minut vihaamaan itseäni, luulemaan, että minusta ei olisi mihinkään, käpertymään kuoreeni. Hän oli aivan toisenlainen ystävilleen, kukaan ei uskonut häntä pahaksi. Minua tarvitse vain heikkona ja sairaana.

Nykyään soittelee aina välillä ja kertoo kuinka hyvin hänellä menee. Hän menestyy kulema ja aikoo tehdä sitä ja tätä. Niin kuin aina ennenkin...puheet suuret, todellisuus aivan jotain muuta. Onnistui vain hankkimaan itselleen valtavat velat. Kertoi kerran joutuvansa vankilaankin niistä, mutta sitten unohti sen valheen..ei ilmeisesti sopinutkaan kuvioihin.

Elämä tämän miehen kanssa oli todella jotain erikoista. Mikään sovittu ei pitänyt paikkaansa ja aivan kuin itsekkään ei ollut ihan varma tekemisistään. mutta yksi asia oli varma. Hänellä ei ollut omaatuntoa. Hän valehteli, käytti rahallisesti hyväkseen, alisti, kiusasi ja kidutti henkisesti. Löysi kaikki heikkouteni ja käytti surutta vastaan. Toteutti kaikki pahimmat pelkoni silmiäkään räpäyttämättä. Koskaan hän ei ollut kiinnostunut minun asioistani. Aina kun kerroin kuulumisiani, hän puhui päälle omansa. Hän ei puhunut muusta kuin itsestään. Hän saattaa vieläkin puhelimessa lopettaa puhelun kesken lauseeni. Sanoa vain, että tuli menoa nyt...ja luuri korvaan. Niin kuin minulla ei olisi mitään arvoa. Olen niin koriviani myöten täynnä sitä jätkää. En tahdo hänen lyhyitäkään puheluita.

Kun lopulta jätin, uhkasi tappavansa itsensä. Soitteli ja kertoi kuinka olin särkenyt hänet, kuinka hänen elämänsä olisi nyt pirstaleina. Istui ikkunani alla autossa...itki puhelimeen. Ekalla kerralla murruin ja säälin. Toisella kerralla jätin lopullisesti. Olin saanut itseni kuntoon hänen pitkän poissaolonsa aikana. Olin henkisesti taas omaitseni ja ymmärsin mitä minulle oli tapahtunut. Minusta tuli taas kokonainen. Nykyään vain mietin, mikä persoonallisuushäiriö miehellä on?

 

[Miksi]

Miksi kuuntelet sitä joutavaa jorinaa yhdenkään puhelun ajan? Huuda luuriin saatapeetä täydellä volyymillä seuraavan kerran ja lyö luuri luuserin korvaan sen päätteeksi. Tai nauhoita seefferin murinaa ja anna narsun kuunnella sitä kunnes kyllästyy.

Joistain naisista (ja miehistäkin) on näköjään kitketty kyky raivostua kunnolla, ja siitä seuraa juuri tämä luonnehäiriöisten uhriksi joutumisen kierre. Harva kiukkuinen akka joutuu hyväksikäytetyksi. Sellaisiksi joutuvat tunnolliset, kunnolliset kiltit tytöt. Narsut haistaa sellaiset uhriksi sopivat hyvät kunnolliset ihmiset kilometrin päästä.

Mitä opimme tästä? Kannattaa olla hiukan hankala ja veemäinen ihminen niin ainakin narsut kiertää kaukaa.

 

[marriina]

Nämä ihmiset haluaa hallita toista ihmistä, toinen ei kuitenkaan merkitse mitää, vain vallanhalu. Jos alistettu nouseekin vastustamaan ja saa vahvuutta omaan elämään, he yrittävät monta kertaa...mutta jossakin vaiheessa he löytävät uuden uhrin.