I
IS
Vieras
20.06.2010 11:24
Provinssirockia ovat tähän mennessä vaivanneet kaatosade ja Pendulumin keikkaa sotkenut sähkökatko. Viikonlopun noloimmasta mokasta vastaa kuitenkin festivaalin vip-alueen järjestysmies, joka ei tuntenut Lauri Tähkää.
Lauri Tähkä ja Elonkerjuu on koko Provinssi-viikonlopun nimekkäin kotimainen esiintyjä. Bändi esiintyi perjantaina festivaalin valtavalla päälavalla Mewin ja 30 Seconds To Marsin välissä. Konsertin jälkeen yhtyeen jäsenet siirtyivät festivaalin vip-telttaan viettämään vapaailtaa.
Viimeisenä paikalle saapunut bändin keulahahmo Lauri Tähkä kohtasi kuitenkin vip-alueen portilla yllättäviä ongelmia. Koska hän tuli suoraan esiitymislavalta, ei hänellä ollut kaulassaan tapahtuman aristipassia. Vip-alueen järjestysmies ei ilmeisesti tunnistanut tapahtuman tähtivierasta, koska Tähkälle ilmoitettiin portilla, että ilman passia hänellä ei ole mitään asiaa vip-alueelle. Järjestysmies myös kuittaili rokkitähdelle siitä, että tällä oli mukanaan kupillinen kahvia, eikä "omien juomien kanssa" muutenkaan päästäisi vip-alueelle.
Lauri ei jäänyt selittelemään tilannetta, vaan kääntyi saman tien ympäri ja käveli pois. Häntä ei näkynyt vip-alueella myöhemminkään, vaikka muu yhtye viettikin siellä aikaansa.
Järjestysmiehen virhe oli todella paha, sillä Teuvalta kotoisin oleva Lauri Tähkä esiintyi festivaalilla kotiyleisönsä edessä. Vip-alueella oli monia tapahtuman paikallisia yhteistyökumppaneita ja sponsoreita, ja Tähkä olisi tärkeiden vieraiden keskuudessa ollut varmasti haluttu juttukumppani.