Pph pyytää apuja kurinpitoon

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "pph"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja ä;24630282:
googla epäsosiaalisen ja eisosiaalisen ero. kannattaa tutustua lasten eritemperamentteihin

En ole tarkoittanut, että olisi pakko leikkiä muiden kanssa. Leikkikööt yksin, jos siis leikkisi oikeasti jotain.
 
[QUOTE="vieras";24630312]Innostuisiko ulkona esim. autoista tai kaivureista tai oikeista keittiötavaroista (vanhat oikeat kattilta ja paistinpannut ja lusikat ym.)? Jotakin uutta ja yllättävää pihalle! Voisitteko mennä puistoon tai vaikka metsään välillä?[/QUOTE]

Eipä juurikaan. Meillä on ihan tolkuton määrä erilaisia ulkoleluja, myös niitä kaivureita, autoja, hiekkaleluja, mopoja, kattiloita yms. Muutaman hiekkakakun tekee tai lapioi lätäköstä vettä mutta nekin täytys mun tehdä hänen puolestaan. Haravoi ei. Puistoa ei ihan lähellä ole, mutta kävelyllä ollaan käyty ja metsäretkelle mennään ensi viikolla. Kävelyllä laahustaa perässä ja ei haluaisi olla vaunuissa mutta ei kiinnosta kävelykään...
 
[QUOTE="vieras";24630344]Jaksa sitten olla johdonmukainen. Raskasta alkuun mutta palkitsee kyllä. Ja lapsille siis säännöt selviksi: 1. toisia ei satuteta, 2. leluja ei rikota, 3. ruokapöydässä ollaan nätisti.

Tosin tuota "nätisti olemista" pitää lapsille yleensä avata eli eivät ehkä ymmärrä, mitä se tarkoittaa. Aina nätisti ja reippaasti ja kiltisti.. mitä ne sitten ovat lapsen päässä?[/QUOTE]

Juuh. Ja ei kai paljon raskaampaa se ole kuin tämäkään tilanne =)
 
IHAN TOSI? MAKSULLINEN?
hitto että väärin sill ämeil ei ole maksullinen.
Suosittelen ensisijaisesti tutustuun varhaiskasvtukseen ja arvopohjiin! helpottaa todella paljon kun ymmärtää lapsen maailmaa.
eritemperamentteihin pitää myös tutustua. Lapsen käytös johtuu vanhempien kasvatustyylistä joka on selvästi lapsijohtoista.
Ja kasvatus pitää olla lasta ohjaavaa. Kasvatusnäkemyksissä pyritään humanismiin mutta perheiden esim kristillistäkasvatusnäkemystä pitää kunnioittaa.

Toivon että saat apua ja neuvoisin enemmänkin

Siis toki jos tilanne siihen menee niin otan kelton avuksi, oli maksullinen tai ei. Mutta jos tässä nyt toista viikkoa on kipuiltu ehkä eniten hoidon aloitusta niin yritän vielä pärjätä alussa yksin teidän neuvoilla =)
 
Eipä juurikaan. Meillä on ihan tolkuton määrä erilaisia ulkoleluja, myös niitä kaivureita, autoja, hiekkaleluja, mopoja, kattiloita yms. Muutaman hiekkakakun tekee tai lapioi lätäköstä vettä mutta nekin täytys mun tehdä hänen puolestaan. Haravoi ei. Puistoa ei ihan lähellä ole, mutta kävelyllä ollaan käyty ja metsäretkelle mennään ensi viikolla. Kävelyllä laahustaa perässä ja ei haluaisi olla vaunuissa mutta ei kiinnosta kävelykään...

Voih. Mä kuvittelin, että lapsi on rämäpäinen säheltäjä, mutta onkin vissiin vain aika rasittava tyyppi.
 
[QUOTE="vieras";24630576]Voih. Mä kuvittelin, että lapsi on rämäpäinen säheltäjä, mutta onkin vissiin vain aika rasittava tyyppi.[/QUOTE]

=) Tai nyt mä alan kallistua siihen, että ei vain osaa leikkiä ja säätää sitten kaikkea mahdollista muuta saadakseen huomiota/kuluttaakseen aikaansa. Kun ei ole tottunut olemaan ulkona niin nyt kestää saada innostumaan mistään tekemisestä...
 
Tee selväksi että ruokapöydässä syödään, ei tehdä muuta ja jos tehdään muutamasta varoituksesta huolimatta, ruoka otetaan pois. Ja seuraavan kerran saa syömistä kun sen aika muutenkin olisi. Voin vannoa ja vakuuttaa että lapsi ei montaa kertaa tarvi että menee jakeluun.
 
Meil kyllä neuvottiin että perustoiminnosita on turha alkaa käyttää tarratyylejä. Aikuinen on se joka määrä ja huolehtii turvallisuudesta.
Lapsi voi olla epäsosiaalinen kun sabotoi leikkijä käyttäytyy agressiivisesti. Kannattaa tutustus siihenkin miksi lapsi leikkii yksin ja mikä on normaalia ja missä tarvitaan tukea laspelle.
OLIKO kysessä 2vuotias?
 
Ota käyttöön jälkkärit. Kerro ruokailun aluksi että nyt otetaan käyttöön hyvän käytöksen namu, ja laita ne vielä esille. Sano että jos ruokailu menee hyvin eikä tarvitse komentaa, jokainen saa hyvän käytöksen namun. Jos taas joudut komentamaan, namut menevät takaisin kaappiin.....kuvaile vielä miten i-ha-nia namut ovatkaan....mmm.........niin ja siis jokainen joka käyttäytyy hyvin, saa sen namun, huonosti käyttäytyvä jää ilman.
ja tiukkapipo mutsit vetää raivarit kun pph antaa karkkia
 
  • Tykkää
Reactions: ompus
Olen nuoriso-ohjaaja koulutukseltani ja työskennellyt paljon mm. ip-kerhoissa. Mutta en ihan näin pienten kanssa. Siis onhan se kunnan päivähoidon johtaja, mutta en tiedä kuinka hän tässä auttaisi. Je keltoa voin pyytää, mutta se on meille yksityisille pph:lle maksullista.

Eli sinulla on työhön liittyvä ongelma ja sen sijaan että kysyisit oikeasti asiantuntijalta joka tulee paikanpäälle katsomaan ja miettimään oikeita ratkaisuja sinulle, ryhmään ja lapseen liittyen, niin kysyt kaksplussalta jossa tuskin kenelläkään on alan koulutusta ja kaikki perustuu mutuun... Sen takia että se nyt sattuu sinulle maksamaan hieman.

Ei hyvää päivää. Tämä taitaa olla syy, miksi olen epäluuloinen perhepäivähoitajia kohtaan. Sen kulun voi vähentää verotuksessa...
 
Ai sen takia olet epäluuloinen pph:ita kohtaan kun emme mielellään maksa omasta pussista ylimääräsiä. :D Luoja sentään.

Kukahan mielellään maksaisi ylimääräsiä ihan huvikseen. Vaikka tokihan ap:n kannattaisi niin saisi apua. Mutta noin niinkun ylipäätään maksella ylimääräsiä. Arvaa mitä, se ei ole kauhean kivaa, pienestä palkasta. Itselläkin pieni ryhmä=pieni palkka ja kustannuskorvaus ei tod korvaa edes puolta.
 
Nyt on pakko kirjoittaa, että voi lapsi parkaa. Tämä ei siis tarkoita sitä että ap olisi tehnyt jotain väärin lasta kohtaa, päinvastoin on toiminut juuri oikein. Voi parkaa siksi, että tuli niin omat muistot mieleen. Meidän ADHD-lapsen käytös oli juurikin tota 2-3-vuotiaana. Aivan mahdotonta. Kotona meillä todellakin oli käytössäännöt ja lapselle ei todellakaan annettu periksi ja hyvin todennäköisesti juurikin tällälailla myös meidän lapsestamme ajateltiin hoidossa. En siis toki tiedä, onko lapsella ADHD, mutta kovin tutulta kuulosta nukahtamishäiriöineen kaikkineen.

Pyysin silloin pph:ta ja myöhemmin ryhmistä laittamaan pojallemme sängyn eri paikkaan kun muilla lapsilla. Pph:lla ei onnistunut (vaikka iso talo ja paljon tilaa) mutta ryhmiksessä onnistui. Poikamme ei nukahtanut päiväunille ikinä alle puolen tunnin ja yleensä kului jopa yli tunti. Sanoinkin silloin että 45 minuuttia on kyllä maksimiaika, mitä lasta saa pitää sängyssä pyörimässä. Ryhmiksessä tämä onnistui, mutta pph jätti lapsen jopa kahdeksi tunniksi sänkyyn pyörimään. Eli siis vinkki. Tälle vilkkaalle lapselle matkasänky johonkin eri tilaan. Hän ei välttämättä nukahda ollenkaan, mutta myös puolen tunnin lepo oman itsensä kanssa rauhoittaa huomattavasti. Nukahtaminenkin onnistuu varmasti sitten kun sänky ja paikka alkaa tuntua tutulta ja turvalliselta. Meillä poika ei ikävuosina 2-5 nukahtanut mihinkään muuhun kuin omaan sänkyyn tai omaan matkasänkyyn.

Ruokailutilanteessa tekisin siten, että ottaisin vilkkaan lapsen vuorotellen joko ennen tai jälkeen muita syömään. Meillä ainakin kun poika pääsi syömisen alkuun, niin silloin oli rauhallisempaa. Kaikki aloittaminen oli vaikeaa. Jos aina otat vilkkaan lapsen muiden jälkeen syömään, niin kyllä hän pian alkaa kokemaan itsensä hylkiöksi.

Ryhmiksessä lapsilla oli liitutaulu eteisessä ja se joka oli pukenut sai mennä piirtämään tauluun toisia odotellessaan. Tämä oli tosi monille lapsille iso porkkana!

Mutta tsemppiä! Tiedän hyvin mitä vaativan lapsen kasvattaminen on ja vielä ikävämmältä se takuulla tuntuu kun lapsi ei ole oma! Meillä ryhmätilanteet helpottuivat pienempien sisaruksien syntymän myötä, mutta edelleenkin kaikki uudet alut on vaikeita!
 
[QUOTE="vieras";24632197]Ai sen takia olet epäluuloinen pph:ita kohtaan kun emme mielellään maksa omasta pussista ylimääräsiä. :D Luoja sentään.

Kukahan mielellään maksaisi ylimääräsiä ihan huvikseen. Vaikka tokihan ap:n kannattaisi niin saisi apua. Mutta noin niinkun ylipäätään maksella ylimääräsiä. Arvaa mitä, se ei ole kauhean kivaa, pienestä palkasta. Itselläkin pieni ryhmä=pieni palkka ja kustannuskorvaus ei tod korvaa edes puolta.[/QUOTE]

No jos on lähtenyt yrittäjäksi ja ei halua parantaa tietotaitoaan luotettavalta taholta ja ylläpitää laadukasta hoitoa, niin ei se minua oikein lämmitä. Yrittäjän rooli on maksaa nämä asiat itse tai sitten mennä siitä missä aita on matalin ja se näköjään näkyy ko pph:n kyvyissä hallita lapsia. Vissiin ei haluta kouluttautua itse lisää kursseilla, koska sekin maksaa...

Oikeastiko kaksplus on parempi paikka hakea apua? Haluaisitko itse että oma lapsesi olisi ryhmässä, missä ammatiapu pyydetään täältä sen sijaan että maksettaisiin sille keltolle pari konsultaatiokertaa ja saataisiin itsellekin hyviä vinkkejä ryhmän hallintaan. Se raha ei varmasti mene hukkaan. Ja jos lapsella onkin jotain vaikka ongelmia, mitkä vaatisivat tukitoimia, niin ap:n kautta ne eivät mene eteenpäin tai tukea tule (kun se voi maksaa hänelle jotain)
 
[QUOTE="a.p";24629213]Olen yksityinen pph. Vanhempien kanssa olen jutellut, en saa siitä mitään apuja. Kotona esim. nukkuminen on vaikeaa. Lukevat niin monta satua kuin lapsi tahtoo yms. tai nukuttavat autoon kun on helpompaa. Nukuttaminen kestää kotona tunnin hyvinkin.[/QUOTE]

joo niin meilläkin kestää 3v tunti nukahtaa yöunille,koska perhepäivähoitaja nukuttaa päiväunille, kesäl ei nukkun pv unia nukahti 19.30
 
Eli sinulla on työhön liittyvä ongelma ja sen sijaan että kysyisit oikeasti asiantuntijalta joka tulee paikanpäälle katsomaan ja miettimään oikeita ratkaisuja sinulle, ryhmään ja lapseen liittyen, niin kysyt kaksplussalta jossa tuskin kenelläkään on alan koulutusta ja kaikki perustuu mutuun... Sen takia että se nyt sattuu sinulle maksamaan hieman.

Ei hyvää päivää. Tämä taitaa olla syy, miksi olen epäluuloinen perhepäivähoitajia kohtaan. Sen kulun voi vähentää verotuksessa...

Täysi peesi!!!

Tuntuu ihan uskomattomalta, että joku pyytää TÄÄLTÄ apuja lasten kasvatukseen liittyvistä asioista.

Toinen mikä sai karvat pystyyn on se, että täällä neuvotaan rankaisemaan ruuan avulla. Näin lastenhoitajana pyydän miettimään sitä seikkaa, että lapsi joutuu olemaan huonoimmassa tapauksessa ilman ruokaa hoitopäivänsä aikana. Tämä on jo laitonta. Jokaisella lapsella on oikeus ruokaan, se ei saa olla rangaistuskeinona.

Ja tällä haen ihan sitä, että lapsi voi itsekin kieltäytyä syömästä juurikin huonojen kokemuksien kautta. Hän yhdistää ruokailut hoitopaikassa negatiiviseen asiaan. Tällä keinolla saat itsellesi lisää ongelmia.

Jos olet nuorisopuolelta valmistunut, niin ilmeisesti sinulta uupuu syventävät opinnot varhaislapsuudesta?
 
Hei haloo!!! Ap on ajatellut että kaksplussalla on ÄITEJÄ ja ehkä joillakin niistä on kokemusta hankalista lapsista. Alkuun annettiinkin hyviä vinkkejä, kunnes jotkut tulivat taas rääpimään päätään!!!

Ap:lle. Miellä lapsi ei myöskään leikkinyt, mutta tykkäsi esim laittaa autoja riviin, laittaa palapelinpalasia pinoon, luki kirjoja, laitteli kaikkia pikkutavaroita pussiin, nautti kun tehtiin pöydän alle maja... Ulkona ajeli lähinnä yksinomaan potkumopolla tai sitten katseli kun minä tein hiekkakakkuja.

Lapsen vanhempien kanssa kannattaa myös puhua, sillä meille annettiin ainakin vaan katkeria katseita ja meni pitkään kun kerrottiin mistä oli kyse. Kotona meillä ei nimittäin ollut mitään suurempia ongelmia lapsen kanssa, sillä hän oli kolmevuotiaaksi asti ainoa, joten "riehumiskaveria" ei kotoa löytynyt. Omaan sänkyyn nukkui myös aina hyvin, mutta jos oltiin jossain yökylässä niin nukkuminen olikin mahdotonta.
 
No jos on lähtenyt yrittäjäksi ja ei halua parantaa tietotaitoaan luotettavalta taholta ja ylläpitää laadukasta hoitoa, niin ei se minua oikein lämmitä. Yrittäjän rooli on maksaa nämä asiat itse tai sitten mennä siitä missä aita on matalin ja se näköjään näkyy ko pph:n kyvyissä hallita lapsia. Vissiin ei haluta kouluttautua itse lisää kursseilla, koska sekin maksaa...

Oikeastiko kaksplus on parempi paikka hakea apua? Haluaisitko itse että oma lapsesi olisi ryhmässä, missä ammatiapu pyydetään täältä sen sijaan että maksettaisiin sille keltolle pari konsultaatiokertaa ja saataisiin itsellekin hyviä vinkkejä ryhmän hallintaan. Se raha ei varmasti mene hukkaan. Ja jos lapsella onkin jotain vaikka ongelmia, mitkä vaatisivat tukitoimia, niin ap:n kautta ne eivät mene eteenpäin tai tukea tule (kun se voi maksaa hänelle jotain)

Samaa mieltä!

Pph:n PITÄISI olla osana moniammatillista yhteistyötä. Nyt puuttu ammattitaidon lisäksi monta muuta asiaa.
 
No jos on lähtenyt yrittäjäksi ja ei halua parantaa tietotaitoaan luotettavalta taholta ja ylläpitää laadukasta hoitoa, niin ei se minua oikein lämmitä. Yrittäjän rooli on maksaa nämä asiat itse tai sitten mennä siitä missä aita on matalin ja se näköjään näkyy ko pph:n kyvyissä hallita lapsia. Vissiin ei haluta kouluttautua itse lisää kursseilla, koska sekin maksaa...

Oikeastiko kaksplus on parempi paikka hakea apua? Haluaisitko itse että oma lapsesi olisi ryhmässä, missä ammatiapu pyydetään täältä sen sijaan että maksettaisiin sille keltolle pari konsultaatiokertaa ja saataisiin itsellekin hyviä vinkkejä ryhmän hallintaan. Se raha ei varmasti mene hukkaan. Ja jos lapsella onkin jotain vaikka ongelmia, mitkä vaatisivat tukitoimia, niin ap:n kautta ne eivät mene eteenpäin tai tukea tule (kun se voi maksaa hänelle jotain)

Samaa mieltä!

Pph:n PITÄISI olla osana moniammatillista yhteistyötä. Nyt puuttuu ammattitaidon lisäksi monta muuta asiaa.
 
Hei haloo!!! Ap on ajatellut että kaksplussalla on ÄITEJÄ ja ehkä joillakin niistä on kokemusta hankalista lapsista. Alkuun annettiinkin hyviä vinkkejä, kunnes jotkut tulivat taas rääpimään päätään!!!

Ap:lle. Miellä lapsi ei myöskään leikkinyt, mutta tykkäsi esim laittaa autoja riviin, laittaa palapelinpalasia pinoon, luki kirjoja, laitteli kaikkia pikkutavaroita pussiin, nautti kun tehtiin pöydän alle maja... Ulkona ajeli lähinnä yksinomaan potkumopolla tai sitten katseli kun minä tein hiekkakakkuja.

Lapsen vanhempien kanssa kannattaa myös puhua, sillä meille annettiin ainakin vaan katkeria katseita ja meni pitkään kun kerrottiin mistä oli kyse. Kotona meillä ei nimittäin ollut mitään suurempia ongelmia lapsen kanssa, sillä hän oli kolmevuotiaaksi asti ainoa, joten "riehumiskaveria" ei kotoa löytynyt. Omaan sänkyyn nukkui myös aina hyvin, mutta jos oltiin jossain yökylässä niin nukkuminen olikin mahdotonta.

Vai olisiko kouluttautuminen parempi asia ihan omaa ammattiaan silmällä pitäen? Jokainen alan ammattilainen käy kouluttautumassa, miksei myös pph?

Kaksplussan foorumi ei käy alan koulutuksesta vaikka OLISI miten tietäviä ja taitavia äitejä paikalla.
 
[QUOTE="Niin";24632313]
Kaksplussan foorumi ei käy alan koulutuksesta vaikka OLISI miten tietäviä ja taitavia äitejä paikalla.[/QUOTE]

Ja kun nimimerkin takaa ei tiedä onko kyseessä idiootti vai alan ammattilainen. Täällä voi puhua mitä paskaa tahansa, jos siltä tuntuu. Lähdekriittisyys puuttuu monelta ihmiseltä ihan kokonaan . "Mikä on Pronaxenin annostus?" "Lapseni löi päänsä, pitäisikö mennä lääkäriin" "Mikä on halvin pankki". Keskusteluun ja kevyeen ajatustenvaihtoon hyvä palsta, mutta....
 
Juuri näin! Meillä menee mielipiteet sun kanssa ihan nappiin!!!
 
mun lapsen tarhassa ja tiedän muutaman pph:n käyttävän "liikennevalo-lappuja"(pyöreät laput, vihreä, kelt. ja pun.) eli tarkoittaa käytännössä sitä, että jos käytös alkaa olla sopimatonta näytetään keltaista valoa ns. varoituksena (joissakin tapauksissa varotellaan keltaisella pari kertaa) jos kurja käytös ei lopu on punaisen valon vuoro, joka viestii että sen "tekemisen" on loputtava ja seuraa rangaistus (jäähy tmv). Toki täytyy myös vihreää valoa näyttää tilanteissa jossa lapsi toimii oikein. Jotenkin näin oon pääpiirteissään tästä käytännössä kuullut ja mullekin pk:n hoitaja selitti, että lapsellekin se on helpompi ymmärtää niiden valojen käytön kautta, että missä ollaan menossa (juurikin se keltaisen näyttäminen ja lapsi oivaltaa, että nyt "liikutaan" väärillä vesillä). Toivottavasti ymmärsit mitä yritin selittää.
 
[QUOTE="Meeri";24632262]Täysi peesi!!!

Tuntuu ihan uskomattomalta, että joku pyytää TÄÄLTÄ apuja lasten kasvatukseen liittyvistä asioista.

Toinen mikä sai karvat pystyyn on se, että täällä neuvotaan rankaisemaan ruuan avulla. Näin lastenhoitajana pyydän miettimään sitä seikkaa, että lapsi joutuu olemaan huonoimmassa tapauksessa ilman ruokaa hoitopäivänsä aikana. Tämä on jo laitonta. Jokaisella lapsella on oikeus ruokaan, se ei saa olla rangaistuskeinona.

Ja tällä haen ihan sitä, että lapsi voi itsekin kieltäytyä syömästä juurikin huonojen kokemuksien kautta. Hän yhdistää ruokailut hoitopaikassa negatiiviseen asiaan. Tällä keinolla saat itsellesi lisää ongelmia.

Jos olet nuorisopuolelta valmistunut, niin ilmeisesti sinulta uupuu syventävät opinnot varhaislapsuudesta?[/QUOTE]

Mää yhdyn kyllä näihin..... Sanoisin, että jos pph ei osaa erilaisten tempperamenttien kanssa olla ja jo pelkkä ruokailussa riehuminen aiheuttaa noin kovat hankaluudet koko lapsiryhmään niin pakko sanoa, ettei pph:llä ole "oikeita eväitä" koko hommaan.
 
Noniin, älä aloittaja pahastu, mutta näitä kannattaa hieman miettiä.

Lapsien tempperamentteja on hyvin monia. Myös 2v lapsi on tosi pieni, monet eivät osaa edes vielä pukea tuossaiässä kunnolla, kun oma fysiikka ei siihen riitä. Se, että lapsi pukee kerran pari, ei tarkoita, että olisi kypsä pukeen itsensä vallan ja aina itse. Huomaa siis lapsen oikea ikä, älä vertaa muihin lapsiin.

2v lapsi on myös hyvin pieni itse yrittää sulautua kaveriporukkaan. Tuossa vaaditaan vähintäänkin aikuisen ohjausta ja yhteisiä leikkejä. 2v ei välttämättä vielä osaa edes aloittaa itsenäistä leikkiä vaan vaatii aina aikuisen ohjausta myös sellaisessa. Sun sanoma : "tämä lapsi ei osaa edes leikkiä" kuvaa juuri sitä, ettei lapsi yksinkertaisesti osaa luoda oma-aloitteisesti leikkiä kenenkään kanssa, saati sitten toisten lapsien kanssa. On aivan normaalia, että 2v ei leiki muiden kanssa vaan tekee ehkä omaa juttua siinä muiden vierellä tai vain katselee kun muut leikkivät.

Sinä olet tuonut sellaisen kuvan, että lapsi olisi jotenkin "viallinen". Ehkä itsekin ajattelet näin. Minusta noi asiat mitä olet kuvaillut on ihan normaalia lapsen käytöstä, joka kenties ekoja kertoja elämässään on kotoa pitkään poissa ja joutuu sulautuun aivan ventovieraan perheen ja lapsien elämään, jossa valitettavasti aikuinen selkeästi tuo sellaisen kuvan, ettei tykkää koko lapsesta. Lapsella saattaa olla siis erittäin paha olla.

Lasta muutenkin pitää ohjata ja näyttää selkeästi mikä on sallittua ja mikä ei. Minusta kuulostaa aika huolestuttavalle, jos pph kysyy jäähytaktiikasta TÄÄLTÄ, eikä siis jo ammattinsa puolesta sitä tiedä. Tuo nyt kuitenkin on ollut yleinen tyyli jo pitemmän ajalta. Mua kiinnostaa miten olet aikaisemmin lapsia rankaissut jos eivät ole totelleen sun sanaa? Vai oletatko ihan oikeasti että lapset on robotteja aina ja ikuisesti eli tottelevat sun sanaa jokaisessa asiassa tai sitten lapsissa onkin jo vikaa? EHEI, ehkä kannattaa miettiä vielä sitä ammatinvalintaa uudelleen...
 
No jos on lähtenyt yrittäjäksi ja ei halua parantaa tietotaitoaan luotettavalta taholta ja ylläpitää laadukasta hoitoa, niin ei se minua oikein lämmitä. Yrittäjän rooli on maksaa nämä asiat itse tai sitten mennä siitä missä aita on matalin ja se näköjään näkyy ko pph:n kyvyissä hallita lapsia. Vissiin ei haluta kouluttautua itse lisää kursseilla, koska sekin maksaa...

Oikeastiko kaksplus on parempi paikka hakea apua? Haluaisitko itse että oma lapsesi olisi ryhmässä, missä ammatiapu pyydetään täältä sen sijaan että maksettaisiin sille keltolle pari konsultaatiokertaa ja saataisiin itsellekin hyviä vinkkejä ryhmän hallintaan. Se raha ei varmasti mene hukkaan. Ja jos lapsella onkin jotain vaikka ongelmia, mitkä vaatisivat tukitoimia, niin ap:n kautta ne eivät mene eteenpäin tai tukea tule (kun se voi maksaa hänelle jotain)

Mä en voi ap puolesta vastata koska itse olen kunnallinen eikä koulutuksia tai muita tarvi maksaa.
Toki ap:n täytyy hakea ihan oikeasti jostain muualtakin apua jos ei lapsen kanssa pärjää. Hieman epäilen kuitenkin, että tämä palsta olisi hänen ainut oljen kortensa.

Ja luulempa, että pph:t, päikyntädit sun muut hoitotyön tekijät keskustelevat työasioistaan keskenään ja mielipiteet vaihtelee ihan jokahenkilön kohdalla ja kaikkihan me emme ole koulutettuja ihmisiä (valitettavasti, en itsekkään ole valmis) ja ihan omalla kokemuksella jokainen mielipiteensä antaa, niinkuin tääläkin. Normaali ihminen kuitenkin osaa poimia ne ihan oikeasti toimivat vinkit ja jättää ne typerät omaan nojaansa.
 
Yhteistyössä