Positiivinen raskaustesti ja hirveä paniikki

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Tein aamulla positiviisen raskaustestin, sellaisen digitaalisen varhaisen testin. Näyttöön ilmeistyi raskaana - ja olen aivan paniikissa.

Pelko ja shokki päällimmäisenä mielessä enkä pysty keskittymään mihinkään. Lapsi on ollut toiveissa, mutta siltikin olen kauhuissani.

Olemme olleet mieheni kanssa pitkään, yli 15 vuotta ja ehkä nelisen vuotta sitten aloimme vakavasti puhumaan, että haluaisimme kuitenkin lapsen, vaikka olimme pitkään sitä mieltä (tai minä olin), ettei ole meidän juttu. Noin 2 vuotta sitten aloin jo syömään foolihappoa, mutta pillerit jätettiin pois vasta puolisen vuotta sitten ja ovulaatiota tikutin kaksi kuukautta, ja tästä jälkimmäisestä tämä lopputulos.

Minä täytän tänä vuonna 35, mies pari vuotta vanhempi. Lisäksi minulla on paljon ylipainoa (veriarvot kuitenkin ihanteelliset ja liikun paljon) ja pelkään, että en saa hoitoa ja neuvola jättää minut yksin painoni takia.

Toisaalta tuntuu, että en ole valmis, mutta en halua myöskään kuvitella elämää ilman lasta vaikka kymmenen vuoden päähän.

Mieheni oli todella onnellinen testistä, ja kerroin asiasta äidilleni, joka suhtautui asiaan ehkä hieman eri tavalla kuin olisin toivonut.

Ymmärrän olla kiitollinen siitä, että raskautuminen onnistuu jotenkin, sillä ei todellakaan ole itsestäänselvää. Mutta, olen itkuinen ja paniikissa, ja toivoisin kokeneempien ajatuksia ja mahdollisia tsemppejä.

Kiitos jo etukäteen <3
 
Kyllä se paniikki on iskenyt itselläkin kun testi näyttänyt plussaa vaikka lapsi on ollut vuosien haave ja toive. Se on ihan luonnollinen reaktio, joka ainakin minulla tasaantui kun aikaa kului ja sisäisti tilanteen, uskon että sinullakin kaikki järjestyy, älä huoli. Sinulla on mies joka on onnellinen raskaudesta, minulla ei ollut miestä ekalla kerralla. Silti kaikki meni hyvin ja lapset on isoja.

Painon vuoksi sinun ei tarvitse huolia yhtään, neuvola on- nimeomaan vapaaehtoinen mutta tärkeä paikka raskauden seurannan takia, jotta siellä voidaan huomata mikäli onkin viitteita vaikka raskaus diabetekseen, raskaus myrkytykseen, masennukseen yms.. kaikki nämä on vain sinun lapsesi etua ajatellen eikä siellä saa tai voi kommentoida painoa eikä sillä ole oikeastaan mitään merkitystä raskauden kannalta. Tärkeämpää on äidin oma hyvinvointi. Kaikki halit sinne!
 
Kiitos, tämä helpotti! <3
 
Onnea plussasta! ❤ Kyllä se siitä kun ehdit tottua ajatukseen.

Neuvolassa on kyllä totuttu ylipainoisiin odottajiin, ja muista että terkkarit ovat siellä perheitä, äitejä ja lapsia varten. Ei niin päin, että odottajan pitäisi olla jonkinlainen kelvatakseen neuvolalle.
 
  • Tykkää
Reactions: Browneye2023
Tein aamulla positiviisen raskaustestin, sellaisen digitaalisen varhaisen testin. Näyttöön ilmeistyi raskaana - ja olen aivan paniikissa.

Pelko ja shokki päällimmäisenä mielessä enkä pysty keskittymään mihinkään. Lapsi on ollut toiveissa, mutta siltikin olen kauhuissani.

Olemme olleet mieheni kanssa pitkään, yli 15 vuotta ja ehkä nelisen vuotta sitten aloimme vakavasti puhumaan, että haluaisimme kuitenkin lapsen, vaikka olimme pitkään sitä mieltä (tai minä olin), ettei ole meidän juttu. Noin 2 vuotta sitten aloin jo syömään foolihappoa, mutta pillerit jätettiin pois vasta puolisen vuotta sitten ja ovulaatiota tikutin kaksi kuukautta, ja tästä jälkimmäisestä tämä lopputulos.

Minä täytän tänä vuonna 35, mies pari vuotta vanhempi. Lisäksi minulla on paljon ylipainoa (veriarvot kuitenkin ihanteelliset ja liikun paljon) ja pelkään, että en saa hoitoa ja neuvola jättää minut yksin painoni takia.

Toisaalta tuntuu, että en ole valmis, mutta en halua myöskään kuvitella elämää ilman lasta vaikka kymmenen vuoden päähän.

Mieheni oli todella onnellinen testistä, ja kerroin asiasta äidilleni, joka suhtautui asiaan ehkä hieman eri tavalla kuin olisin toivonut.

Ymmärrän olla kiitollinen siitä, että raskautuminen onnistuu jotenkin, sillä ei todellakaan ole itsestäänselvää. Mutta, olen itkuinen ja paniikissa, ja toivoisin kokeneempien ajatuksia ja mahdollisia tsemppejä.

Kiitos jo etukäteen <3
Hei!
Ooh, tuntemuksia löytyy kauhusta, ihastumisen ja rakastumisen ja mielialat vaihtelevat nopeammin kuin uskoisikaan. Ihana kuulla, että miehesi on iloinen ja onnellinen positiivisesta testistä.

Onpas upeaa, että noin pian nappasi ehkäisyn jälkeen. Toivottavasti odotus aikasi sujuu hyvin ja selviäisit kevyellä oireilla :)

Olen saman ikäinen ja valitettavasti noin 20kg ylipainoinen. Neuvolassa kerroin suoraan ahdistustani ylipainosta ja riskeistä la 23.8. Kaikki tiedämme, että Suomessa ylipaino on ongelma tasolla tällä hetkellä...eli et ole painon kanssa yksin. Neuvolassa työskentelevät ovat ammattilaisia ja osaavat tukea.

Odotusaika on valmistautumista uuteen perheenjäseneen. Arvostelua saa ulkopuolisilta ja väliltä läheisiltä. Uutta oppii ihan aina niin hyvässä kuin pahassa. Tärkeintä on kuunnella itseään, kyllä keho viestittää.

Hurjasti tsemppiä ja hymyjä tammikuulle! Ja onnea raskaudesta!
 
  • Rakkaus
Reactions: tehdaskeisari

Yhteistyössä