vierailija
Tein aamulla positiviisen raskaustestin, sellaisen digitaalisen varhaisen testin. Näyttöön ilmeistyi raskaana - ja olen aivan paniikissa.
Pelko ja shokki päällimmäisenä mielessä enkä pysty keskittymään mihinkään. Lapsi on ollut toiveissa, mutta siltikin olen kauhuissani.
Olemme olleet mieheni kanssa pitkään, yli 15 vuotta ja ehkä nelisen vuotta sitten aloimme vakavasti puhumaan, että haluaisimme kuitenkin lapsen, vaikka olimme pitkään sitä mieltä (tai minä olin), ettei ole meidän juttu. Noin 2 vuotta sitten aloin jo syömään foolihappoa, mutta pillerit jätettiin pois vasta puolisen vuotta sitten ja ovulaatiota tikutin kaksi kuukautta, ja tästä jälkimmäisestä tämä lopputulos.
Minä täytän tänä vuonna 35, mies pari vuotta vanhempi. Lisäksi minulla on paljon ylipainoa (veriarvot kuitenkin ihanteelliset ja liikun paljon) ja pelkään, että en saa hoitoa ja neuvola jättää minut yksin painoni takia.
Toisaalta tuntuu, että en ole valmis, mutta en halua myöskään kuvitella elämää ilman lasta vaikka kymmenen vuoden päähän.
Mieheni oli todella onnellinen testistä, ja kerroin asiasta äidilleni, joka suhtautui asiaan ehkä hieman eri tavalla kuin olisin toivonut.
Ymmärrän olla kiitollinen siitä, että raskautuminen onnistuu jotenkin, sillä ei todellakaan ole itsestäänselvää. Mutta, olen itkuinen ja paniikissa, ja toivoisin kokeneempien ajatuksia ja mahdollisia tsemppejä.
Kiitos jo etukäteen <3
Pelko ja shokki päällimmäisenä mielessä enkä pysty keskittymään mihinkään. Lapsi on ollut toiveissa, mutta siltikin olen kauhuissani.
Olemme olleet mieheni kanssa pitkään, yli 15 vuotta ja ehkä nelisen vuotta sitten aloimme vakavasti puhumaan, että haluaisimme kuitenkin lapsen, vaikka olimme pitkään sitä mieltä (tai minä olin), ettei ole meidän juttu. Noin 2 vuotta sitten aloin jo syömään foolihappoa, mutta pillerit jätettiin pois vasta puolisen vuotta sitten ja ovulaatiota tikutin kaksi kuukautta, ja tästä jälkimmäisestä tämä lopputulos.
Minä täytän tänä vuonna 35, mies pari vuotta vanhempi. Lisäksi minulla on paljon ylipainoa (veriarvot kuitenkin ihanteelliset ja liikun paljon) ja pelkään, että en saa hoitoa ja neuvola jättää minut yksin painoni takia.
Toisaalta tuntuu, että en ole valmis, mutta en halua myöskään kuvitella elämää ilman lasta vaikka kymmenen vuoden päähän.
Mieheni oli todella onnellinen testistä, ja kerroin asiasta äidilleni, joka suhtautui asiaan ehkä hieman eri tavalla kuin olisin toivonut.
Ymmärrän olla kiitollinen siitä, että raskautuminen onnistuu jotenkin, sillä ei todellakaan ole itsestäänselvää. Mutta, olen itkuinen ja paniikissa, ja toivoisin kokeneempien ajatuksia ja mahdollisia tsemppejä.
Kiitos jo etukäteen <3