Son moro,
siis ihan tajuton tuuli ulkona. Parempi pysytellä sisällä lämpimässä, minä ikuinen palelija. Eilen olikin ihan toista. Olimme iltapäivällä ulkona koko perhe. Meillä mies aloitti suururakan lasten lumilinnan rakentamisessa. Minä ensin vähän epäröin, mutta ihan hyvä siitä on kuitenkin tullut, vaikkei rakennusarkkitehteja ollakaan. Ensin mies kolasi lunta isoon mäkeen, joka on pakkasella jäätynyt hyvin luistavaksi mäeksi. Eilen kasattiin lunta lisää ja yritetään rakentaa linnaan tornia ja portaita. Katsotaan nyt, mitä säätä on tulossa. Plussaa saisi olla, että pystyy mitään tekemään. Hyvä puoli oman pihan mäessä on ollut se, että lapset viihtyvät pihalla keskenään, eivätkä marise, kun ei huvita lähteä kahdestaan pulkkamäkeen. Sitä on aina välilllä.
Viime viikonloppuna poika kaivoi mäkeen tunnelin. Minä verestelin vanhoja lapsuuden muistojani ja keitin lapsille kuumaa kaakaota termariin ja pakkasin vielä evääksi pikkuleipiä. Kerroinkin lapsille, että silloin kun minä olin pieni, niin minun mummini keitti minulle kaakaota ja minä söin eväitä omassa lumimajassani. Onko siitä jo tosiaankin melkein 30-vuotta?! Siis olenko minä jo niin vanha?!
Nyt minä saan olla kerrankin ihan yksin kotona (hetken). Tyttö on kaverinsa luona ja poika lähti miehen kanssa futisharkkoihin. Tämä onkin harvinaista herkkua, että saa ihan yksikseen kotosalla olla.
Tänään olenkin sitten viikannut eilisiä pyykkejä ja pessyt taas muutaman konellisen pyykkiä. Illaksi pitää vääntäistä vielä perheelle ruokaa, ajattelin tehdä veneperunoita ja paistaa pannulla kalaa, lisäksi salaattia. Huomiseksi pitää myös tehdä ruoka, sitä perinteistä nakkisoosia ja muusia. Tuntuu, ettei ikinä ole mielikuvitusta ruokaa laitettaessa.
Soitin tuossa yhdelle kaverille, olisi ollut aikaa kerrankin läpistä puhelimessa, mutta hänellä oli remonttihommat kesken. Nyt sitten tuli pulma eteen. Olen hänen poikansa kummi (yksi viidestä). Hänen poikansa pääsee ripille maaliskuussa ja arvatkaa vaan, minä päivänä. No, samana päivänä meidän lapsilla on syntymäpäivät. Ja vielä minä olen sen viikonlopun molemmat päivät opintojen parissa. Sanoin, että me emme varmaankaan tule, kun on näitä päällekäisyyksiä. Ongelmaahan ei tulisi, mutta meiltä heille on matkaa 350 km suuntaansa. Herneen otti nessuun ja heti. Vastasi vain, että no jos ei sitten sovi, niin ei sitten. Sanoin, että laitamme lahjan kuitenkin postiin. Jaa, mutta ei sovi niinkään. Sanoi, että aikoo kutsua myös ex-mieheni, hän on myös pojan kummi. Sanoin, että ihan minun puolestani, mutta en usko, että tulee. Meidän erosta on viisi vuotta, eikä ole ollut ennen sitä, eikä sen jälkeen pätkääkään kummilapsistaan kiinnostunut.
Mitä tässä nyt sitten tekee?! Lapset haluavat pitää juhlansa omana päivänään ja en minäkään haluaisi jättää opintojani väliin, kun kerran olen alkuun päässyt ja kurssi loppuu maaliskuun lopussa. Vaikeita asioita nämä. Teet niin tai näin, niin joku joka tapauksessa loukkaantuu. Nämä ihmissuhde asiat ovat välistä sitten niin vaikeita. Ja tämä matka, siis eihän se mikään ongelma pitäisi olla, mutta me ajamme miehen kanssa joka päivä 100 km työmatka-ajoa + minä ajan vielä lisäksi lähes joka viikko ympäri Uuttamaatta töiden takia. Siis pointti on se, ettei enää paljoa vapaalla huvita istua autossa tuntisotalla. Lisäksi joutuisimme lähtemään joko sunnuntaina aamusta tai jos lähtisimme lauantaina, pitäisi mennä hotelliin yöksi. Teenkö tästä nyt suuremman ongelman kuin mitä tämä onkaan? Mitä te arvon kanssa sisaret tekisitte?
Kivaa kuulla, että jollain on vanhemmat tai appivanhemmat lähellä. Meidän molempien vanhemmat asuvat 500 km päässä meistä. Eikä meillä kummallakaan ole sukuakaan lähimailla. Kolikolla on kaksi puolta. Toisaalta on hyvä, että vanhemmat eivät ole ihan nurkan takana, mutta toisaalta taas. Sen kerran, kun tarvitset lastenhoito apua, niin pitää sitten järjestellä se toisella tapaa. Me olemme järjestäneet sen siten, että meillä on ollut pari vuotta yksi tyttö hoitamassa lapsia, aina tarvittaessa. Meille tämä hoitoapu on ollut taivaan lahja. Mihinkään ei oltaisi kahdestaan päästy. Mutta toisaalta taas mitään, extempore lähtöjä ei meidän perheessä vanhemmat voi tehdä, siis kun ei ole isovanhempia lähellä.
Meidän pojasta vielä. Tässä taannoin kerroin, kun meidän oma lääkäri laittoi (oli ainakin laittavinaan) lähetteen sairaalalle astman lisätutkimuksiin. Soitimme viime perjantaina sairaalaan, kun kutsua ei vieläkään ole näkynyt. Sieltä kerrotiin, että lähete on saapunut perille ja aika pyritään mahd. pian selvittämään. Aikaisin aika on kuulema vasta maaliskuun lopussa. Siis maaliskuun lopussa!! Hei haloo, meidän poika on yskinyt viime vuoden lokakuusta lähtien ja nyt vielä pitää odottaa toista kuukautta. Siis ihan käsittämätöntä. Pitää katsoa, jos huomisen posti tuo ajan lastenpolille, niin pääsen taas soittamaan ja kiirehtimään aikaa. Välillä on sitten vaikeaa näiden terveysviranomaisten kanssa asioiminen.
Ihan muuten sellainen ei mitenkään tähän linkkiin kuuluva kysymys. Mutta kenellä on jo kouluikäisiä lapsia, niin onko lapsilla koulupöytää? Me mietimme tänään sitä, että jos ostaisimme molemmille isot pöydät (siis ihan vain peruspöydät), ilman mitään laatikoita. Meillä on lapsilla omissa huoneissaan kaapit, joissa on tilaa heidän tavaroilleen (tavaroille, jotka tällä hetkelläkin ovat jossain muualla kuin kaapissa). Näin, kun olisi suuremmat pöydät, jäisi enemmän tilaa askarteluun, piirtämiseen. ym. Lapset itse innostuivat asiasta. Ja minä sain tämän idean tämän päivän postissa tulleesta Ikean kuvastosta. Siinä oli myytävänä erillinen pöytälevy ja siihen putkijalat, joita voi säätää eri korkeudelle. Millaisiahan nuo Ikean huonekalut ovat? Kokemusta kellään? Meillä on yksi Ikean lokero pöytä, joka on ollut hyvä. Kai ne kestävät myös lasten käyttöä?
Nyt pitää sitten luovuttaa tämä koneella istuminen. Pitää lähteä pesemään pottuja ja on tainnut tuo astianpesukonekin jo pestä eli koneen tyhjennykseen ensi alkuun.
Kaikille leppoisaa sunnutai-illan jatkoa ja huomista ystävänpäivää. Itse en huomenna varmaan näille sivuille ehdi, on taas kiire päivä töissä tulossa. Pitää mennä varmaan taas seitsämään töihin, että pääsee neljältä kotiin. Enää viisi aamua talvilomaan. Jihuu!!
Ja sitä tapaamista Porvoossa voisimme varmaan alkaa suunnittelemaan. Onko ideoita tapaamispaikasta, esim. kahvila ym.? En tunne mitenkään hyvin Porvoon paikkoja. Kerran olen käynyt Café Helmessä (sinnekin jouduin ihan sattumalta). Otetaanko lapset mukaan, vai pelkät äidit? Yritämmekö saada tapaamista aikaiseksi esim. helmikuun lopulla tai heti maaliskuun alussa, esim. joku lauantai tai sunnuntai? Ja miten sitä tunnistetaan kuka kukin on? Minä olen ainakin niin pölvästi, että menen esittelemään itseni ihan väärille ihmisille. Kuten kävi perjantaina. Kävelin ihan pokkana yhden miehen luo ja esittelin itseni; Huomenta vaan, olen se ja se sieltä ja sieltä. Meillähän oli sovittu palaveri kl 9.00. Mies esitteli itsensä ja yrityksensä, siinä vaiheessa minulta meinasi pokka pettää. Sanoin, että meillä ei taidakaan olla palaveria...:headwall:
Mutta nyt keittiön pariin....
-mammutti- =)