Plussalennon masunkasvattajat

Mies muuten sanoo aina, että hän mieluummin lentää 7 tuntia ees taas moskovaan kuin kirjoittaa raportin, kun niihin menee siltä suurin piirtein sama aika. ja nyt se raukka oli taas ihan poikki kun ensin rempannut ihan hulluna 3 päivää ja sit tänään 3 lentoa, ja nyt sen pitäisi vielä kirjottaa joku raportti :heart: Enkä mä ees ole kotona sitä auttamassa :/ No, kyllähän se pärjää ilmankin, mutta hiukan tuntuu pahalta toisen puolesta. :heart:
 
lentis: Huh, rankalta kuulostaa sun miehen päivä! :eek: Munkaan mies ei tykkää kirjoittaa, siis asiakirjoja. Muutenhan se kyllä dataa mielellään kavereidensa kanssa, siis mesettää ja irkkaa. :D Mä saan olla aina apuna, etenkin jos pitää englanniksi kirjoittaa. Oikoluin sen kandintyönkin varmaan sataan kertaan. Vähän jännittää mitä tapahtuu, kun se aloitaa gradun teon... :D
 
Pantis, siis se oli menossa nukkumaan noin tunti sitten, raukkaparka. Herännyt neljältä, kun eka lento joskus klo 7 aamulla. Sellaista se on, kauheaa glamouria :LOL: Ja tooosi hyvää ruokaa, jos nyt ees ehtii jonkun hikisen sämpylän syödä lennon aikana. Mä oonkin viime aikoina tehnyt sille pasta- ja riisisalaatteja mukaan töihin, ettei tartte mahaansa pilata sillä lentokonemoskalla, mulla menee siitä itelläkin maha sekaisin.

Ja apua, mua jännittää, kun mun pitää itse ruveta kirjoittamaan gradua. tai siis olisi pitänyt jo vuosi sitten :LOL: Mäkin kirjoitan sen englanniksi, mitähän siitäkin tulee. Italiaksi en kuitenkaan halua kirjoittaa, kun siitä enkunkielisestä on sitten hyötyä kansainvälisesti eikä vain Italiassa. Voi voi, nyt tuli taas tää opinnot vauvan alta pois -stressi :headwall:

Juu, taidan ruveta kattoon sellaista meditaatio-dvd:tä, jonka ostin täs yks päivä. Mä oon niin kauhee stressaaja, että kaikki rentoutumisjutut tulee tarpeeseen. :D

ja hih hih, mun mies ei edes tiedä, että mitä on mesettäminen. Se on jo ihan sekaisin näistä mun keskustelupalstoista, eikä kauheasti tykkää, kun mä luuraan täällä sen sijaan, että tekisin jotain rakentavaa :ashamed: Kuten opiskelisin viimeisiin tentteihin ja kirjoittaisin gradua :ashamed: reppana kysyi yhdessä vaiheessa, että enhän mä sitten ihastu johonkin siellä netissä, kun oli kuullut nettisuhteista ja sellaisista. yritin (minkä naurultani pystyin) selittää, ettei kaksplussan vauvakuume-palstalla varmaan käy kauheesti miehiä :LOL: :LOL:
 
lentis: Hehheh! :LOL: Joo, ei täällä hirveästi vilise uljaita uroita! :D Mäkin muuten aloitan gradunteon nyt syksyllä. Lähinnä siis kokeet alkavat, mutta pitäisi varmaan hiukan valmistautua jo. En vaan ole saanut aikaiseksi.

ON: Munasarjoja vihloo oikein urakalla. Mitäköhän kummaa siellä taas tapahtuu?? :kieh: Ei kivan tuntuista...
 
lentis: Mulla tänään kp 31. Sain tänään o-testiin negan. Hämääviä nämä kivut ovat, mutta onhan mulla näitä ollut sellaisissakin kierroissa, joissa en ole ovuloinut. :ashamed: Lisäksi mies on Helsingissä, joten tsäänssit on tässä kierrossa aika heikot, jos ovis oli/on nyt viikolla... :/
 
Pantalaimon: Noh, meillä ukko korjailee kyl auton ihan itse. Ei oo tarvinnu kolarin jälkeen viedä korjaajallekaan, vaan itse on korjannu. Eipä tuossa mikää menny pahemmin rikki. Ainoastaan syyläri.. Ja tietenkin valot, puskuri, kiinnikkeet ja konepelti meni ruttuun. Mutta nuokin puskurit, valot yms. saa uutena ja eikun vaan paikoilleen. Nyt olis maalaushommat vaan edessä..
Ja korjaa kotonakin kaikki. Remonttireiska on todella hyvä.

Mutta tässä meidän elämästä enemmän:

Meidän suhde. Ei sellaista taida edes enää olla, jos on ollut moneen vuoteen. Viime öisen episodin jälkeen päätin, että haen itselleni oman asunnon ja muutan pois jouluun/tammikuun loppuun mennessä.. Katsotaan miten käy. Päätin viime kertaisen episodin jälkeen, että se oli viimeinen kerta, enkä jaksa antaa enää yhtään mahdollisuutta..

Ja viimeksi oli kyse siitä, ettei tee kotitöitä ja sai siitä ihan kuulla ystävällisesti, mutta kun hänellä on asenne: "minua ei neuvota" "minua ei määräillä".. Joten se älysi sen vasta sitten, kun aiheutti kunnon riidan, jonka jälkeen hän rupes ehkä hiukan enemmän tekee kotitöitä.

Ja tällä kertaa on kyse siitä, kun hänelle ei voi mistään jutella ja sanoa omia mielipiteitä/tunteita yms. Ilman, että saa kuulla: "Entä sinä sitten?" "mitä mä saan kestää päivästä toiseen?" Mä en voi toiselle mitään sanoa ilman, että kuulen tuon ensimmäisen lauseen. Minun tunteilla, mielipiteillä ei ole mitään väliä. Minun pitäisi kyllä jutella silloin, kun hän haluaa, mutta kun mie haluaisin, niin ei sellaista vaihtoehtoa ei ole edes olemassakaan. Silloin alkaa minun syyttely yms.

Tiedän olevani huono puoliso. Minusta ei ole mihinkään. Itse olen kuitenkin yrittänyt olla hyvä kotona, tehdä niin kuin toinen pyytää, ettei tarvitse kuulla, etten oo mitään tehnyt. Minä se kuitenkin yksin huolehdin laskujen maksun, tyttöjen nukkumaanlaiton, iltapalat, siivoukset jne. Ainoa mikä on huonosti, niin minulla ei ole todellakaan seksihaluja. Mua ei vois vähempää kiinnostaa rakastella.

Onhan miehellä todella paljon hyviä puolia. Tekee todella hyviä ruokia, on ruvennut tekee kotitöitä.. Joskus.. Hoitaa auton, remonttihommat, ei ole peukalo keskellä kämmentä, osaa jopa ommella ompelukoneella, jos on tarvis jne. Mutta kun nekään hyvät puolet ei välttämättä riitä, jos saa toisen ajettua niin alas kuin vaan pystyy.

Viime öisen episodin jälkeen hän älysi, minkälainen mulkku hän on ollut minua kohtaan ja miten käyttäytyy.. Ja siihen kuulema tulee muutos.. Mutta mutta.. En mä jaksa enää antaa sitä mahdollisuutta. Se ei näköjään taaskaan kuunnellut minua, kun sanoin viimeksi, että se oli viimeinen kerta.

Sitten on sekin, ettei kuitenkaan halua olla toisesta erossa. Kuitenkin, kun meidän jutut menee yhteen todella hyvin.. Mutta näitä henkisiä juttuja, vai miksikä niitä sanotaan, ni ne on nyt pahasti pielessä, miten on saanut mun psyykkeen alas.

Mä olen nukkunut viime yönä max 3h.. Joten voitte kuvitella, että joku on väsynyt |O . Oli kiva nousta auton rattiin.. Tänään haen sen pakkauksen yksin.. Jospa se saa mieltä piristyy, mutta eipä tuokaan nyt niin hirveästi piristä. Onpahan ukolla vaatetta sitten vauvalle. Ja porukoilta saamat vaatteet, jotka sain lainaksi, otan matkaani heti, kun saan asunnon.

En tiedä.. On vain kaikki niin vaikeaa.. Tulipahan piste i:n päälle, etten jaksa enää jatkaa koulua. Ei ole voimia. Jatkan sitten myöhemmin. Mutta nyt juomaan jotain, jos heräis vaikka. On mielettömät silmäpussit jne..
 
Voi Red Dragon, kyllä sinä masentuneelta kuulostat :hug: . Voi olla normaaliakin, kun olet taatusti tosi väsynyt, ja joskus pelkkä lepo auttaa, mutta etkö löytäisi ketään, jonka kanssa jutella asiasta oikein kunnolla. esim. neuvolaa jne. Koska jos masennusta on jo odottaessa, kasvaa suuresti myös raskauden jälkeisen masennuksen riski. Ja siihen voi altistua helpommin jo hormonienkin vuoksi. Kysy ensi kerralla neuvolassa, että pääsisitkö juttelemaan psykologin tai jonkun ammattilaisen kanssa, heille voi puhua ihan mistä vaan, jos neuvolan tädit eivät kauheasti luottamusta herätä.

Ja ihan varmasti et ole mikään huono puoliso, silloin vaan, kun välit ovat pahasti tulehtuneet, ei toinen saa suustaan mitään hyvää, eikä tietenkään toinenkaan ja niin kierre on valmis.

Väkivaltaa ei saa missään tapauksessa hyväksyä jo lasten vuoksi, mutta muuten suurin osa avioparien ongelmista on kyllä selvitettävissä terapian avulla. Sekä kunnat että kirkot tarjoavat ihan ilmaistakin perheterapiaa, varsinkin lapsiperheet pääsevät taatusti jonon etusijoille.

Älä vaivu toivottomuuteen, sillä apua saa Suomestakin, nyt sinun täytyy vain koota kaikki voimasi ja etsiä sitä. Mutta se on sen arvoista, muista se.

Iso tsemppi :hug:
 
lentis: Kiitos haleista. Mutta, kun se olisikin noin helppoa. Tiedän, että elämä ilman miestä olisi paljon helpompaa. Pärjäisin pajon paremmin ja mieleni olisi paljon parempi.
Se, kun ei ole vain hetkittäistä tää mun olotila.. Vaan jatkuvaa.. Mieskään, kun ei sitä älyä. En ole sillälailla masentunut, että tarvitsisin siihen ihan apua. Tiedän itseni ja tiedän miten tästä pääsen eroon ja siihen ei todellakaan enää mitkään keskustelut auta, ku sitäkin on yritetty ja yritetty ja yritetty. Olen vasta 25-vuotias, enkä mä niitä mahdollisuuksia halua antaa loppuelämääni. Haluaisin joskus olla "onnellinen".

En nimittäin todellakaan tiedä, että rakastankohan mä edes miestä. Olenko vaan lasten takia yhdessä..

Ja kyse ei ole mistään väkivallasta. Vaan oikeastaan ihan alistamisesta.. yms.. Mutta toisaalta ihan kiva juttu, että mies älys, että minkälainen on minua kohtaan.. Mutta kun rupeaa ajattelee toisinpäin.. Ni ainahan se on noin ollut.. Ei niitä mahdollisuuksia monia anneta..

Ollaan tunnettu toisemme siitä lähtien, kun mie olin ekalla ja mies kolmannella luokalla ja yhdessä ollaan oltu 8 vuotta.

Mutta kyllä tää tästä, pikku hiljaa :D
 
http://www.nelonen.fi/inno/arvostele.asp

http://sisustusideat.net/

http://www.trendimama.fi/koti_sisustus/lastenhuoneen_sisustus.html

http://www.pikkukenguru.fi/catalog/index.php?cPath=150

Mä en oo ostanu lippua tälle lennolle, vaan oon jäniksenä kyydissä. :snotty: Mut huomasin viimeisimmän kysymyksen ja ajattelin heittää teille mm. ylläolevat linkit. Niistä mm. voi löytää ideoita, mut lisääkin löytyy ihan vain pistämällä lastenhuoneen sisustus hakusanoiksi kuukkeliin. B)
 
Kärppis, kiitos, loistavaa! Meillä on remppa siinä jamassa, että pian voi ruveta miettimään vauvan "sopen" sisustusta (ei sinne juuri muuta mahdu kuin sänky ja hoitopöytä, mutta tuskin pieni sen kummempaa "huonetta" tarviikaan ;) . Niin tai siis voi ruveta miettimään, kun uskaltaa :ashamed: Eli ei nyt sentään vielä... =)

Ja kaikki ovat meidän lennolle tervetulleita! :heart:
 
Mie lähen tänään lainaamaan lentiksen ehdottamaa kirjaa. Pakko myöntää, että on pitänyt jo kauan aikaa sitten lainata.. Ihan vain mielenkiinnosta, mutta koskaan ei oo saanut aikaiseksi. Jospa mie sen tänään löytäisin kirjastosta.

Niskat on pirun lukossa. Ja miksi täällä pitää joka helkutin päivä olla sateinen ilma :headwall: Vois joskus se aurinkokin pilkistää. Mutta ei varmasti.
 
Huh, onpa täälläkin käsitelty rankkoja juttuja. :/ Voimia sulle Red, päätät sitten mitä tahansa. :hug: Kyllä mä ymmärrän sen, ettei sitä jatkuvasti jaksa antaa toiselle uutta mahdollisuutta. Ja onhan tuollainen henkinen lyttääminenkin väkivaltaa. :( Voihan olla, että asumusero saisi miehen silmät avautumaan ja toisaalta myös sinä saisit mahdollisuuden hengähtää rauhassa ja miettiä. Vielä kerran :hug: !

ON: Mä olen niiiiin sekaisin tän oman kroppani kanssa. :ashamed: Oikein nolottaa enää vatvoa tätä täällä palstalla. :ashamed: Munasarjajomottelu jatkuu edelleen, välillä se on melkein häiritsevän kovaa. Jouskari pani mun päähäni eilen ajatuksen r-testin teosta ja sen teinkin aamulla. Odotetusti nega, mutta sain myös elämäni ensimmäisen roskishaamun. Että pitikin mennä katsomaan siihen tikkuun testiajan jälkeen! :headwall: Noh, o-testiin tuli hieman vahvempi viiva, mutta nega sekin silti on. Ääää... *juoksee häpeillen piiloon*
 
Pantalaimon: Mä en tahdo masentaa, en antaa turhia toiveita enkä mitään muutakaan, mut varovaisesti kyselen, mikä testi? :whistle: ....mä sain tässä raskaudessa kanssa roskishaamun. :xmas: Kaksi päivää myöhemmin se oli haamu ja sittemmin plussa.

Joihinkin testeihin tulee roskishaamu ihan itsekseen, mut monesti se myös merkkaa sitä hedelmöittynyttä munasolua (joka voi -- kaiken tasa-arvon ja rehellisyyden nimissä tämä on huomautettava -- siinä alussa hyvin helposti irrota ja itse asiassa niin käy hyvinkin usein. Jostain lukenut, että se hedelmöittyy melkein joka kierto itse asiassa, mutta ei vaan jää kiinni..).

Enivei, jäniksenä taas vastaan. :D Ja tiedustelen testimerkkiä :whistle:
 
Kärppänä heinälatoon: Joo, mä olen niin pessimistinen (pessimisti ei pety!) etten siihen roskishaamuun halua uskoa. Enemmän haluaisin uskoa, että ovis tekee tuloaan... :whistle: Testinä oli mammaksin erittäin herkkä r-testi. Tuon olenkin tiennyt, että munasolu hedelmöittyy kyllä hyvin usein (melkein aina) mutta harvemmin sitten jaksaa kiinnittyä. Mulla vaan kun ei munasolua ole tahtonut edes kypsyä, niin siksi tämä on jotain uutta ja ihmeellistä. :LOL:
 
Pantalaimon mut eihän tuo r-testi voi reagoida ovikseen. Ovistesti voi reagoida molempiin, mut r.testi vain raskauteen.

...mun mielestä en ole saanut tuolla testillä roskishaamua (ja usean niitäkin tehnyt... :snotty: ) mut viivanpaikan kylläkin, joka sittemmin vahvistui plussaksi (ekan raskauteni testasin aikoinaan niillä ).

db ;)
 
Voi pantis, en halua turhia toiveita nostatella, mutta nyt mä olen täällä aivan täpinässä sun vuoksi! :D Mähän testasin tosi aikaisin eli joskus 3+3 ja 3+4 haamut, ja se 3+4 haamu ilmestyi siihen aika myöhään, vaikkakin testiajan kuluessa, mutta ensin ei tullut mitään, mieskin jo aivan halasi ja lohdutti, että ensi kerralla sitten, mutta kun sitä siinä itkien tihrustin, niin sittenhän se haamu siihen ilmaantui! Eli voi vitsit, ehkä sä oot vain testannut tosi aikaisessa! odota nyt pari päivää, että jos siellä sitä raskaushormonia tosiaan on, niin se ehtii tuplaantua ja tulee oikein kunnon haamu. ++++++++++ :whistle:

Tv todella innostunut lentis +++++ :whistle:
 
lentis ja kärppis: Voi ihanaiset! Te olette kyllä niin mainioita. :heart: Kunpa tosiaankin olisi vaan niin, että lähdin testailemaan liian aikaisin. Mutta mulla on kaapissa enää yksi testi ja matti kukkarossa ens viikkoon asti, että saa nähdä uskallanko vielä perjantaina testailla uudestaan. :ashamed: Tätä epätietoisuutta lisää vielä sekin, etten ole saanut ovistikkuihin mitään järkevää, vaikka olen kaksi viikkoa testaillut. Siis JOS (iiiiso JOS) nyt olisin raskaana, niin ei olisi kyllä mitään hajua koska ovis on voinut olla.

Ai niin, Kärppis. Kaivoin sen testin roskiksesta (kyllä, minä alennuin moiseen, vaikken ikinä itsestäni olisi sitä uskonut!) :ashamed: :ashamed: ja oli se ihan selvä haamu, ei viivanpaikka...

Miehelle en kyllä voi vielä kertoa. Se pitää mua ihan hulluna. :ashamed:
 
Pantalaimon mä kaivoin mun tämän raskauden viivanpaikan myös roskiksesta (tosin se oli Acon10). :xmas:

Mutta jos tahdot olla ihan varma, suosittelen, et odotat jopa 4 päivää. Se viiva voi vahvistua hitaasti ja sit jos se onkin kahden päivän päästä edelleen haalea, tahdot kuitenkin nähdä sen voimakkaampana. :whistle: Neljän päivän päästä se on voimakkaampi kuin kahden. :D
 
Pantis: mulle ei muuten ole koskaan tullut roskishaamuja, vaikka negoja olen testannut n. 1000000 kertaa. Siis mähän jätin sen testin näkyville varmaan 3 päiväksi, eli kattelin aina vaan siltä varalta, että jotain ilmaantuisi, mutta ikinä ei tullut mitään :D

Ennen kuin sit olinkin raskaana.... +++++++ :whistle:
 

Yhteistyössä