Pitkään esikoista yrittäneiden löpinät jatkuvat täällä. Uudet tervetuloa mukaan!

Huoh, tuli kutsu viikonloppuna "ylläriristiäisiin". Tiesin kyllä että vauva syntyi, mutta en kutsua juhliin odottanut ;) Yritin selittää miehelle, että minkä takia en välttämättä halua lähteä, etenkin kun pariskunta ei ole sukua eikä edes mitenkään parhaita kavereita, ja mies kyllä yritti ymmärtää, mutta ei silti ihan tainnut tajuta... Ei vaan yhtään huvittaisi nähdä niitä kaikkia vauvoja etenkin kun menkkoja odottelee tasan samalla hetkellä ja omat fiilikset on ihan maissa asian takia... Ja olivatpa vielä onnistuneet valitsemaan vauvalle "meidän" nimen, mutta kuten miehelle totesin niin mitä sillä on väliä kun ei meillä ole eikä tule mitään nimettävää... :/
 
Maikkis toivottavasti lapset huutaa lujaa ja sekä lapset ja vanhempansa on tosi ärsyttäviä niin tulee vähän vasta-ainetta vauvatoiveille ;) tai ainakin pitää muistaa arvostaa itseään kun jaksaa iloita toisten puolesta edes sen tekohymyn verran, silloinkin kun itsellä on paukut nollassa.


Halle voi kun sun mies otta vielä lisästressiä. Onkohan se huoli omasta hedelmällisyydestä joku biologinen juttu miehille, samalla lailla kuin kuukausittainen suruilu meille? Vaikka minä olen meillä se viallinen, niin en ole ihan hurjiin sfääreihin kyllä saanut epäilyjä kelvollisuudestani muuten parisuhteessa. Välillä kyllä tuntuu, että on vähän sekundanainen :|

Vaapeli samat fiilikset niistä selittämättä lapsettomista, joihin mekin kuulutaan. Kyllä se vika on kai lopulta munasoluissa on tavalla tai toisella, lääketiede vaan on jäljessä. Olisi jotenkin helpompaa jos olisi syy, mutta hoitojen pitäisi prosentuaalisesti tehota yhtä hyvin, joten siihen olen päättänyt pistää toivoni.

Ciconilla ei auttanut peukut :hug: , tällä kertaa.

Meillä pääsi IVF:n alkusysteemit nyt käyntiin. Jos täti tulee ajallaan, eikä tule mitään kystayllätyksiä, niin muniksien kasvatus alkaa maanantaina. Vähän on zombi-olo näistä lamaavista hoidoista, joten en juuri tällä hetkellä tiedä mitä mieltä olen koko touhusta. Kaikki keskittyminen menee siihen, että muistaa juoda 3 litraa päivässä!
 
Yksi syy miksi mieheni miettii hoitoja, on se että jo clomiannokstuksella (1 tbl/pv) minusta tuli kuulemma jo hormonihirviö. Kauhistuttaa kai ajatus jostakin suuremmasta määrästä. Pitääkö hoitojen aikana juoda noin paljon?

Tuota onnistumismahdollisuutta olen kyllä yrittänyt toitottaa, mutta katsotaan. Hitaasti ja harkiten meillä (ainakin niin pitkään kun minun hermo kestää).
 
Hehe, se on Vaapeli varmaan kun laittaa sulkumerkin ja pisteen peräkkäin niin se kattoo sen vinkkaushymiöks... Toivottavasti teidän kavereilla on kaikki hyvin siellä sairaalassa. Kuulostaa pelottavalta. Mäkin vähän mietin, jos kysyis lugeja tai teroluteja kierron loppupuolelle. Kun noilla clomeilla on kierrot ollu niin lyhkäsiä...

Maikkis voi itku sentään. Mun mielestä ei kannata mennä ristiäisiin itseään kiusaamaan, jos se tuntuu pahalta. Jo pelkästään onnittelukortin ostaminen ja lähettäminen saa mut joskus masentumaan.

Paiju ihan samaa mieltä olen. Tää selittämätön lapsettomuus on hirveän hankala ymmärtää ja musta tuntuu, että hoitojakin vaan "kokeillaan" kun ei selkeesti pystytä määrittelemään mistä vois suurin apu olla.

Kiitos vaan kaikille haleista ja hirmuisesti peukkuja Hallelle ja kaikille muille piinaajille!

Me miehen kanssa ajateltiin, että nyt loppuvuosi voitais vielä koittaa noilla clomeilla ja jos siihen sais loppukierrolle vielä tukea, kun on tuo luteaalivaihe jäänyt lyhyehköksi. Jos ei tulosta, niin sitten varmaan seuraavaksi saadaan valmistautua inssiin. Ihan vielä mies ei ole valmis inssiin, kun perinteinen tyyli on kivempaa :D Mä olisin jo valmis, mutta suostuin tähän suunnitelmaan.
 
maikkis mä kans varmaan jättäisin väliin ristiäiset,jos kerran ei ihan hirveen läheisiä ystäviä ole.. :hug:

ciconilla :hug: menkoista, ei oo reilua, ei.. Toivottavasti hengähdystauko toisi sen kauan kaivatun plussan teille! Mä oon miettiny jonkinlaista hengähdystaukoo aina välillä,mutta tuntuu niin olevan nää jutut kokoajan mielessä, ja nyt kun näitä clomeja syö,ei voi olla huomaamatta kropan tuntemuksia ja oireita...

Vaapeli mä oon kans yks oikeen hullu hormoonihirviö clomejen ansiosta.. todellakin.. en kans uskaltaisi ees ajatella mitä tapahtuu,jos jostain syystä annosta nostettais.. oliskohan se oikeudessa lieventävä seikka,jos clomien vaikutuksen alaisena syyllistyis johonkin rikokseen.. :kieh:

Paijulle tsemppiä zombeiluun!

Nyt alkaa taas sitten pukata päälle se "miten onnistun viettelemään mieheni ennen ja mahdollisen oviksen aikoihin"- stressi.. *huoh* Ei voi uskoo,että tällänenkin asia muuten hyvinkin toimivassa parisuhteessa voi olla. Mä olen aina ollut se aktiivisempi osapuoli seksin suhteen, ja ottaa kyllä aika ajoin todella päähän tää tilanne.. mies kun ei vieläkään tajua,kuinka tärkeetä se ajotus on, jos meinaa joskus onnistua.. :headwall:
 
Ciconilla: kaveri voi jo paremmin kuten myös tyttö (vaikka keskonen vielä onkin). Onneksi. Leikkaus on kyllä tehokas hoito raskausmyrkytykseen.
Vai tuosta se hymiön ilmestyminen johtuu. No nytpähän tiedän.

Murmelin: aika hauska olisi poliisille selitellä: en minä muuten mutta kun nuo hormonit.

Ovisjomotuksen menossa, mutta turhauttaa vain kun ei plussaa kuitenkaan näy. Tällä hetkellä suurin työ on jaksaa muistaa ettei ainakaan ilman peittojen heiluttelua mitään tule. Jos tasaiseen tahtiin jaksais, niin jotain mahdollisuuksia edes olisi. Kaikenlaiset seurannat jätän ainakin tässä kierrossa väliin. Huilataan kropan kanssa välillä. Jos muistais siis vain tuon peiton heiluttelun.

Meillä aloitteen on tehnyt jompi kumpi, mutta nyt jotenkin kääntyy minun kontille tiettyy aikaan kierrosta (mies hemmetti huomaa liukkaudesta ajankohdasta :) . Mutta ei kai liukkaista keleistä pitäisi valittaa.
 
Kiitos tsempeistä!! En tiedä pitääks kaikkien lääkkeiden kanssa juoda, vai onko se minun erikoisetuni.

Murmelin samaa meillä, jotenkin tuntuu, ettei miehille ihan loppuun asti selviä mitä tämä koko lapsiprojekti vaatii. Tuntuu vähän hassulta että pitää aina muistuttaa päivistä ja muista, vaikka meillä ainakin mies on niin sitä mieltä, että kyllä ehdottomasti pitää yrittää omaa lasta eikä vaikka adoptoida

Ciconilla hyvä kun on suunnitelmat selvillä :)

Vaapeli ei ne muut hormonit mitenkään välttämättä ole clomeja pahempia kai, ja ainakin niitä ei tarvitse ottaa kuukausitolkulla.. ja tsemppiä hermoille!
 
MotherToBe, mirkas ja Diodium, tervetuloa porukkaan mukaan :)

Alisan siirsin vihdoin ja viimein plussanneisiin :D

Hyvin olette pinoa pitäneet pystyssä ku meikäläinen viettäny palstataukoa.
Täällä tais ovis tulla ja mennä, oon alkanu taas käymään vyöhyketerapiassa. Mies pitäs viedä sinne kans, mut ku ei meillä meinaa natsata työvuorot kohdilleen. No jospa ens viikolla :)
Mieli on ollu vähän parempi, jotenki kuitenki tuntuu että oon herkistyny tän asian kanssa, esim jos telkkaaki kattoo niin saattaa alkaa itkettään kaikki pienetki jutut. Mietin, että pitäskö käydä väestöliiton psykologilla, se on erikoistunut lapsettomuuteen. Mies tuskin sinne lähtee, mut voihan siellä yksinkin käydä.
Seuraavassa kierrossa ois sitten ultra kp10 ja sitten ovulaatiosta 2-3pv:n päästä alkionsiirto JOS se pikku raukka selviää sulatuksesta. Henkisesti olen jo varautunut uuteen icsiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vaapeli:
Duffy millaisia kokemuksia sinulla on vyöhyketerapiasta? Itse olen nyt kovasti miettinyt pitäisikö kokeilla sitä? Jos vaikka sattuis olemaan apua.
No mullahan on kierrot säännöllistyny sen myötä :) E-pillereiden lopettamisen jälkeen kierrot oli tosi pitkiä ja epässäännöllisiä, vuosi sitten aloin käymään ja aika pian kierto muuttu säännölliseksi ja ovulaatio tapahtuu joka kierrossa, minkä ei periaatteessa pitäs olla mahdollista mun munasarjoilla (pco, rakkuloita paljon) Nyt olen aloittanut uudestaan, että mun kohtu saatas vastaanottavaisemmaksi alkiolle ja miehen pitäs kans mennä sinne, että siittiöihin saatas vipinää. Kai osa siitäkin on uskon asioita, mutta mun kohdalla se on kyllä auttanut :)

Kyllähän sitä kannattaa kokeilla. Varsinkin, jos löydät jostain sellaisen, joka vasta opiskelee ja tarvii "harjoituskappaleita", silloin vyöhistä saa edulliseen hintaan. Mä käyn kerran viikossa, mutta se on meidän perhetuttu joka sitä antaa, eli maksan vaan nimellisen maksun siitä. Googlella löytyy aika hyvin omalta alueelta terapeutteja :)
 
Murmelin tiedän tunteen. Ei pysty pitämään hengähdystaukoa, kun on kuuri päällä. Sitä tuntee kropan jokaisen liikkeen todellakin. Nyt on on tää odotteluvaihe meneillään yritän hengähtää, mutta vaikeeta se silti on. Kyllä nää vauvahaaveet on päässä ihan joka päivä. Tsemppiä ovisviettelyihin! Lähetä sille vaikka kuumia tekstiviestejä välillä ennen petipuuhia, se toimii meillä ;)

Duffy tervetuloa takaisin. Mäkin oon miettiny vyöhyketerapiaa. Nyt niitä mainoksia on tullu postiluukusta, että sinne suorastaan pakotetaan. Jos noin suosittelet niin voishan sitä tosissaan kokeilla. Ei se haittaakaan ainakaan ja avais ehkä muutenkin vähän kropan solmuja.

Ihanaa, kun Alisa plussas :heart:
 
Täällä kp2, erittäin odotetusti vaikkakin vähän aiemmin kuin kuvittelin. Nyt vain odotellaan soittoa klinikalta, että miten jatketaan.

Mä kävin kanssa muutaman kerran viime keväänä vyöhyketerapiassa, ja siitä tuli tosi ihana olo, sellainen rentoutunut ja lämmin. Eli vaikka en ihan hirveästi jaksa uskoa ns. vaihtoehtohoitoihin, niin voin sitä suositella jo ihan sen rentoutumisen kannalta. Tässä pyörityksessä sitä ei kuitenkaan koskaan voi olla liikaa...
 
Vaapeli hullukshan sitä ehtii tulla ennen, ku jotain tapahtuu.. :eek: voimia yritykseen!

maikkis :hug: tädistä! Ei kannata mennä sinne ristiäisiin pahoittamaan mieltään..

Paiju onneksi miehen mielenhäiriö meni jo osittain ohi..
Tsemppiä sulle!

Ciconilla kiitos! Toivottavasti clomit ja hengähdystauko tuottavat tulosta..:)

Murmelin tsemppiä miehen viettelyyn! ;)
Meillä mies aina pohtii, että haluanko mä sitä vai haluanko vain siksi, ku haluan vauvaa..mulla, ku sattuu aina ovulaation aikoihin olemaan kauheat halut, että pakko saada ja mikäs siinä jos sillai vauvakin sais alkunsa:D

Duffy oliki jo ikävä sua :hug: kannattaa ehdottomasti käydä juttelemassa ammattilaisen kanssa! Mua on auttanu, ku oon jutellu vyöhyketerapeutilleni, mut sulla se tais olla liian läheinen? Mä ajattelin kans varata ajan, jos täti taas tulee.. pitäs vaan mies saada sinne(turha toivo), ku vikaa on myös siinä..
Toivottavasti teidän pieni huurunenä selviää sulatuksesta ja tarraa kovasti kiinni sun vyöhiksellä rentoutettuun kohtuun..:)

on: aloitin kirjoittamaan salasana-suojattua blogia! ihana vaan kirjottaa ja kirjottaa..:) huomenna aamulla verikokeisiin
 
Moi pitkästä aikaa!

Olen tarkotuksella pitäny hiljaiseloa, ku ei meillä oikeen tapahdu taas mitään.. Oon silti käyny lukemassa teijän kirjotuksia ja myötäeläny niissä. Meillä olisi nyt sellainen tarkoitus, että tämän kuun loppupuolelle mennessä olisi verensokerit sillä mallilla, että päästäisi marraskuun 7. päivä alkavasta kierrosta siihen ICSI:hin, vihdoin viimein...

Tuosta ammattilaisen kanssa juttelemisesta.. Oon käyny psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa juttelemassa helmikuusta lähtien, ensin keskenmenosta ja sitte tästä lapsettomuudesta ja sen aiheuttamista tunteista. Vaikka pari kertaa oon miettiny, että miten ihmeessä ammatti-ihminen voi sanoa noin (esim. silloin kun hän oli sitä mieltä, että on kohtalon sanelemaa että meijän hoidot siirtyy) niin olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että minulla menis paljon huonommin, mikäli en olisi hänen luokseen alun perin mennyt. Eli suosittelen! Ja sitten jos vielä löytää lapsettomuuteen erikoistuneen hoitajan niin yhä parempi!

Pitää alkaa useammin kirjotella, ettei tipu ihan kärryiltä :) Ihana, ku alkaa viikonloppu!
 
Heippa kaikille!

Ultrassa eilen hyviä uutisia, yli 20mmfollikkeli, eli ovista pukkaa... Sitten huonot uutiset: Mies sitten eilen kertoi,kuinka firma kohta kaatuu alta ja muutenki kaikki menee pin p:tä..että viimenen asia,joka tällähetkellä on mielessä on vauvantekeminen :| että se siitä oviksesta sitten.. Kyllä käy mielessä,että miks tän kaiken pitääkin mennä päin hel....iä. Ei siis minkään valtakunnan mahdollisuuksia tässä enää raskautua ennen kolmenkympin rajapyykkiä..ja saas nähä meneekö tää koko suhde tässä samalla.kun vituttaa niin rankasti, ja mies kiukuttelee sitte mullekin,kun kaikki sillä menee huonosti. :headwall: :headwall:

Siispä mä siirryn nyt taustaileen ainakin toistaiseks. ei kyllä pää kestä tätä enää yhtään.

Plussarikasta syksyä kaikille :wave:

-Murmelin-
 
Ibu
Kyllä nyt harmittaa.. KYSistä sanoivat elokuussa et pitää ilmoittaa seuraavat kuukautiset jotta voidaan varmistaa et kierronpäivät on kohillaan ku mennään pariskunta-ajalle ja aukiolotutkimukseen. Meillä ois ollut aika ens viikolla. Mä soitin sinne tänään, et kp 36 on tänään ja ei ole tullut kuukautisia. Raskaustesti nega eilen viimeksi. Perui ajan ja sanoi ettei mitään uutta aikaa saa ennen kuin kuukautiset alkaa.. Sanoi että sunnuntaina pitää tehdä raskaustesti uudestaan. En usko et raskaana olen, ku ihan menkka oireet on, ei muuta. Eikä testiin ole tullut edes haleaa viivaa.. täti vaan KYSistä sanoi et ei voi vielä olla varma koska niin aikaisin olen testannut eli kp 35?? En edes uskalla toivoa parasta, ärsyttää vaan ku eivät ees annan meidän tulla pariskunta-ajalle kuulemaan labra tuloksia vaan peruivat koko ajan ja EHKÄ ensi kuussa voitas päästä.. Sanoi ettei ole järkeä käydä aukiolotutkimuksessa eri kerralla. Mut niinhän tosi monelle on tehty et on eri käynnillä aukkari??
 
Moikka kaikki!
Ja kiitos, kun ootte niin lämpimästi toivottaneet tervetulleeksi joukkoonne! Täällä skitsoillaan siitä, mitä ylihuominen testi näyttää, jos nyt toivottavasti sinne asti päästään... eilen shoppailureissulla kävelin apteekkiin testiä ostamaan, vaikka aiemmin olin päättänyt, että sen vasta maanantaina mahdollisimman myöhällä käyn ostamassa... koko ajan tuntuu siltä, että kohta tulee ikävä yllätys kuukautisten muodossa, mutta ei siis vielä ole näkynyt. Kp29 menossa, ja mulla on yleensäkin tosi pitkä ja epäsäännöllinen kierto, eli sen perusteella ei voi sanoa mitään. Toivossa on kuitenkin hyvä elää.


:hug: kaikille, jotka olette saaneet ikäviä uutisia! Alisalle puolestaan lämmin onnitteluhalaus, ihana uutinen kerta kaikkiaan!

 
Ymmärrän turhautumisesi ibu. Me ollaan hoidoissa KAKSilla/OYSissa. KAKSilla tehtiin niin, että meidän pariskunta-aika oli 4 kuukautta ennen aukiolotutkimusta, siinä välissä vielä miehen spermanäyte ym. Että enpä ymmärrä tuota touhua, missä teitä nyt pyöritetään...
 
Murppa86 kiva kuulla, että asiat etenevät

Murmelin voi ei! Miten en ongelmat aina kasaantuvatkin. Iso hali ja voimia asioiden selvittelyyn. :hug:

Ibu, onpas ärsyttävää! Tuntuu kyllä, että julkisella puolella hommat ei ihan aina ole hanskassa. Asioissa poukkoillaan ja ainakin täällä Helsingissä tuntuu siltä, että suunnitelmia ei tehdä kovinkaan järkevästi. Joka kerta saa asioida eri henkilön kanssa ja ikään kuin kerrata aina alusta hoitohistorian ja kierron ongelmat.

Pipopi, halaus :hug: ja voimia näihin ikävimmistä ikävimpiin päiviin.

Käytiin tänään miehen kanssa Naikkarilla. Olisivat laittaneet pistoshoitoihin ja inseminaatioon heti, mutta me haluttiin nyt ottaa se aikalisä vuoden loppuun asti.
Oli tällä kertaa ihan kiva lekuri, joka sanoi, että on tärkeätä hengähtääkin välillä. Ei nyt sitten antanut mulle clomeja eikä mitään muutakaan, vaan ollaan nyt sitten ihan luomuna loppuvuosi ja koitetaan keskittää voimavaroja toisaalle. Ärsyttää kun mä siellä porua väänsin, vaikka oon ihan tyytyväinen tähän päätökseen. On se vaan niin raskasta aina käydä siellä ja nähdä vauvamassuja ja vastasyntyneitä kärrättävän kotiin. Fiilikset meni vähän kun lekuri sano, et ihan hyvät mahdollisuudet teillä on ilman hoitojakin tulla raskaaksi, varsinkin kun on se yksi varhainen keskenmenokin takana. Mun teki mieli vedellä sitä siinä vaiheessa päin korvia. Ei tässä oo kun kolme vuotta yritetty, joten ihan hyvät mahdollisuudet tosiaan. Mrrr. On vielä niin ankea ilmakin, että tekis mieli vaan surkutella peiton alla. Oon tällä hetkellä autuaan tietämätön kiertopäivästä, mikä on jotenkin rentouttavaa. Ajattelin sitä vyöhyketerapiaa nyt kokeilla, ihan vaan rentoutumisenkin vuoksi.

Plussatuulia kaikille!
 
Ibu
jaahas. nega oli eilen testi kun tein kp 37. Tänään soitin KYSiin. Lisää labroja ja lääkäri määräsi lääkkeet kuukautisten aloittamiseen. Nyt siis kp 38 eli menkat myöhässä noin viisi päivää. Mietin vain, että eikö oikeasti kannattaisi vielä odottaa ja testata myöhemmin kun menkat esim. viikon myössä? Toisaalta en usko yhtään, että oisin raskaana kun ei edes haamua tullut eilen mut toisaalta kun ei koskaan oo näin paljon myöhässä olleet..

niin ja sanoivat tänään, että marraskuussa kun mulla on endo kontrolliaika niin miehen pitäs sillon tulla mukaan ni vois jotain jo miettiä tulevaisuutta ajatellen. Ei ne silloin sitä aukkaria tee ja sanoivat ettei se oo pariskunta-aika jne. Eli en ymmärrä miksei me vaan voitu huomenna mennä KYSiin ja aukkari ois ollut sitten myöhemmin???
 
halleberry: en ihan ymmärtänyt mitä tarkoitit?

bittersweet: mitä jouduit maksamaan tuosta hyytymistekijöiden tutkimuksesta (julkisella vai yksityisellä) ja mikä on verikokeen virallinen nimi? nimittäin olen itse miettinyt että sukurasituksen vuoksi olisi hyvä testata, ennen käytän enempi lääkkeitä (mm. lugesteronit näkyy lisäävän riskiä tukoksille).

Oma napa: taidan nyt vihdoinkin tilata sen vyöhyketerapia-ajan. Ihan pelkästään jo siksi, että on mukava lepuuttaa vauvakuumeisia hermoja ja jos sattuu niin käymään että auttaisi raskaaksi tulossa, aina parempi.

Muuten lämmöt putos just ala (minunhan ei pitänyt seurailla itseäni tässä kierrossa :( Miten tämän kuuleilun (oireiden tutkimisen) saisi unohdettua?
 

Yhteistyössä