Pitäisikö kaikkien haluta mahdollisimman korkea koulutus?

Ja miksi monet ainakin täällä pitävät toisen asteen koulutuksia ihan turhina?

Eikö tärkeintä ole se, että opiskelee haluamaansa ammattiin, on se koulutuksen taso sitten mikä tahansa. Eihän kaikki halua yliopistoon pänttäämään vuosiksi, jonkun unelma-ammatti kun voi oikiasti olla esim. lähihoitaja. Ei kai jokaisen tarvitte lukea mahdollisimman pitkälle (ei vaikka rahkeet siihen riittäisi ), koska itteä varten se ammatti hommataan eikä muita.

Omituista sellainen ajattelutapa, että toisen asteen koulutukset eivät ole mitään. Ei anna kovin fiksua kuvaa sellaisesta joka noin ajattelee.
 
vieras
No ei tartte ei. Eihän siitä mitään tulisi. Mutta kyllä minä haluan käyttää lahjakkuuttani niin pitkälle kuin se kantaa. Ja se kantaa pidemmälle kuin toisen asteen tutkintoon.
 
Unohtuu monilta noin sanovilta se tosiseikka, että sitten siellä ollaan maistereina siivoamassa sairaaloita ym =)

Kaikkia tarvitaan, ja mä oikeastaan toivon, että roskakuskit, siivojat, vartijat ym. menisivät yhtä aikaa lakkoon. Voisi jollakin käydä mielessä, että heitäkin tarvitaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vampyyri:
kohta joku tulee sanomaan alentuvaan sävyyn että onhan se toisen asteen tutkintokin ihan hyvä jos ei sen enempää halua tavoitella ja tyytyy vähään B)

:snotty: tai jotenkin noin se meni..
Mulle on sanottu aikanaan noin. Mä sanoin siihen vain kylmän rauhallisesti, että jos ei elämässä ole mitään muuta kuin työ ja koulutus, niin aika köyhä on ihminen mieleltään.

Gluteus maximus
Minulle on ihan sama mikä toisten koulutus on. Pidän huolta vain omasta koulutuksestani ja siitä mihin pyrin. Tärkeää se koulutus kuitenkin on ja sellainen ihmisellä pitää olla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Phoebs:
Unohtuu monilta noin sanovilta se tosiseikka, että sitten siellä ollaan maistereina siivoamassa sairaaloita ym =)

Kaikkia tarvitaan, ja mä oikeastaan toivon, että roskakuskit, siivojat, vartijat ym. menisivät yhtä aikaa lakkoon. Voisi jollakin käydä mielessä, että heitäkin tarvitaan.
Niin kun ei muisteta sitä, että ne paskat itteään siivoa. Taitaisi tulla poru jos kaikki nuo menisivät yhtä aikaa lakkoon, sitten taitaisi arvostelijat tajuta, että kaikkia tarvitaan...
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja rt:
Ei tarvii. Mutta koulutus kuitenkin, musta on kummallista, jos nykyään aikuisella ihmisellä ei ole MINKÄÄNLAISTA koulutusta :O
Näin minäkin ajattelen. Älykkyyttäkin on monenlaista. tunnen pari korkeastikoulutettua ihmistä joita pidän todella tyhminä, sitä kun helposti ajattelee että kun on kirjaviisas, olis muutenkin. Jos tuo lähihoitajan ammatti otetaan esimerkiksi, niin senkin työn voi tehdä monellatapaa, toinen tekee just sen mikä on ihan pakko ja toinen antaa jo ihan luonnostaan paljon enemmän. Monesti itse kun sairaalassa ollut asiakkaana, miettinyt että kyllä niillä sairaanhoitajillakin on vaan hirveesti sellaista viisautta monella mitä ei varmasti koulussa opeteta.

Mutta sitten alkaa se ruikutus, kun lähärin koulutuksella ansaitaan niin vähän. Mä suosittelen, että siinä tapauksessa, että ammatti ei ole kutsumus, niin vähän katsoo mitä menee lukemaan. Esim ammattitaitoinen ja luotettava asentaja kyllä pärjää lamasta huolimatta.

Mä mietin aina, miksi hitsissä tyttöjen unelma-ammatit on aina sairaanhoitaja ja lastenhoitaja. siis kun tämä maailma on täynnä erilaisia ammatteja...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Scarlett O Harava:
Alkuperäinen kirjoittaja Phoebs:
Unohtuu monilta noin sanovilta se tosiseikka, että sitten siellä ollaan maistereina siivoamassa sairaaloita ym =)

Kaikkia tarvitaan, ja mä oikeastaan toivon, että roskakuskit, siivojat, vartijat ym. menisivät yhtä aikaa lakkoon. Voisi jollakin käydä mielessä, että heitäkin tarvitaan.
Niin kun ei muisteta sitä, että ne paskat itteään siivoa. Taitaisi tulla poru jos kaikki nuo menisivät yhtä aikaa lakkoon, sitten taitaisi arvostelijat tajuta, että kaikkia tarvitaan...
Juuri niin =)

Tai sitten niitä arvostelijoita vituttaa, kun putkimies saa niin paljon palkkaa :D

Mun oma mielipide on tosiaan se, että kaikkia tarvitaan. Mä haluaisin lukea uuden ammatin, haluaisin olla eläintenhoitaja. Se ei monille merkkaa yhtään mitään, mutta mulle se olisi ihan unelmien täyttymys. Mä osaan kyllä lukea maailmanhistoriaa ja kirjallisuutta vapaa-aikanani, ja ainahan voin mennä avoimeen yliopistoon lukemaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Työäiti:
Mutta sitten alkaa se ruikutus, kun lähärin koulutuksella ansaitaan niin vähän. Mä suosittelen, että siinä tapauksessa, että ammatti ei ole kutsumus, niin vähän katsoo mitä menee lukemaan. Esim ammattitaitoinen ja luotettava asentaja kyllä pärjää lamasta huolimatta.

...
No kyllä jokaisesta työstä pitäisi saada sen verran palkkaa että sillä elää. Vaikka olisi lähihoitaja tai siwan kassa.
 
zizi
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja rt:
Ei tarvii. Mutta koulutus kuitenkin, musta on kummallista, jos nykyään aikuisella ihmisellä ei ole MINKÄÄNLAISTA koulutusta :O
Näin minäkin ajattelen. Älykkyyttäkin on monenlaista. tunnen pari korkeastikoulutettua ihmistä joita pidän todella tyhminä, sitä kun helposti ajattelee että kun on kirjaviisas, olis muutenkin. Jos tuo lähihoitajan ammatti otetaan esimerkiksi, niin senkin työn voi tehdä monellatapaa, toinen tekee just sen mikä on ihan pakko ja toinen antaa jo ihan luonnostaan paljon enemmän. Monesti itse kun sairaalassa ollut asiakkaana, miettinyt että kyllä niillä sairaanhoitajillakin on vaan hirveesti sellaista viisautta monella mitä ei varmasti koulussa opeteta.
tuntuu olevan sellaista viisautta ettei tosikaan. Kävellään naama mykkyrällään kädet taskussa pitkin sairaalan käytäviä siinä sitä viisautta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vampyyri:
Alkuperäinen kirjoittaja Työäiti:
Mutta sitten alkaa se ruikutus, kun lähärin koulutuksella ansaitaan niin vähän. Mä suosittelen, että siinä tapauksessa, että ammatti ei ole kutsumus, niin vähän katsoo mitä menee lukemaan. Esim ammattitaitoinen ja luotettava asentaja kyllä pärjää lamasta huolimatta.

...
No kyllä jokaisesta työstä pitäisi saada sen verran palkkaa että sillä elää. Vaikka olisi lähihoitaja tai siwan kassa.
Näinpä, elää ilman tukia.
 
Tällä palstalla olemme oppineet, että ihan kotihoidontuellakin elää, jos vain on menot ja tulot kohdallaan. Lähäri saa moninverroin enemmän kuin kotiäiti.
 
Yhteistyössä