Pitäis ampua noi sudet!

"Jep"
Itse asun alueella jossa susia on. Pihalla ovat pari kertaa käyneet nuuhkimassa. En niitä silti pelkää ja lapset saavat kulkea rauhassa yksin. Enemmän se susi tuonne metsään kuuluu kuin minä. Ilveksen näin eilen viimeksi ja taisi meidän kissan sellainen viimevuonna viedä. Oma vika sekin oli kun ulos päästettiin.
 
Esim. lammastilallinen voi hankkia näin hiedon susiaidan lampaiden suojaksi: Susiaita
On muuten oikeesti hieno aita. Varmaan mukavaa puuhaa tollanen aidan kasaaminen, vaikka kyseinen kirjoittaja vähän kärkkäältä vaikuttikin.

Koirillehan voi ostaa hukkaliivin, tiedä häntä moniko sellaisen on sielläkään hankkinut.
"Luvassa on siis aivan uskomaton ylimääräinen työ Suomen susipolitiikan vuoksi.

Työtunteja kuluu satoja ja taas satoja sekä euroja tuhansia ja taas tuhansia.

Saatanan sudet eli helvetin hukat ! Anteeksi vaan, mutta olen kurkkua myöten täynnä tätä saatanan eeyy:tä."

No suojaliivit ehdottomasti!
Alhaalla pahannäköinen kuva, elä kato jos järkytyt helposti!

Onkohan jotakin syytä olla laittamatta hukkaliivejä kun tulos saattaa olla tämä?
 
Viimeksi muokattu:
[QUOTE="Jep";30454761]Oho susi nähnyt ruokaa ja syönyt. On se ihmeellistä.[/QUOTE]

No eihän tässä kukaan ole väittänytkään että olis mitenkään ihmeellistä?
Ihmettelen sitä, että kuka laskee koiransa ilman liiviä sellaiselle alueelle
jossa hukkia on?
 
Hukka
"Luvassa on siis aivan uskomaton ylimääräinen työ Suomen susipolitiikan vuoksi.

Työtunteja kuluu satoja ja taas satoja sekä euroja tuhansia ja taas tuhansia.

Saatanan sudet eli helvetin hukat ! Anteeksi vaan, mutta olen kurkkua myöten täynnä tätä saatanan eeyy:tä."

No suojaliivit ehdottomasti!

Onkohan jotakin syytä olla laittamatta hukkaliivejä kun tulos saattaa olla tämä?
Niin oliko nyt jotain vastaansanomista vai mitä nyt haet tuolla lainauksella? Itse on heppu uransa valinnut. Jos työ lampaidensa suojelemisen eteen olisi ollut liian perseestä, niin kukaan tuskin häntä olisi pakottanut sitä aitaa tekemään? Tekstin perusteella heppu sai tarvikkeet ilmaiseksi, työn teki itse.
 
"mummeli"
Hei! Oletteko lukeneet liikaa punahilkka ja susi-satua, vai mistä lienee pelko susiin? Mediasta kenties.Meidän pihalla kulkee ilves useasti, ja lapset ulkoilevat pihalla päivisin. Susi eikä ilveskään syö lapsia,normaalisti karttaa ihmisiä, syö vaan hiiriä, myyriä, oravia jne. Kaikki asiat ovat vaarallisia, sitten pitäisi kieltää ihmisiltä autoilu, pyöräily, ylipäätänsä menemästä yhtään mihinkään kotoa.
 
Niin oliko nyt jotain vastaansanomista vai mitä nyt haet tuolla lainauksella? Itse on heppu uransa valinnut. Jos työ lampaidensa suojelemisen eteen olisi ollut liian perseestä, niin kukaan tuskin häntä olisi pakottanut sitä aitaa tekemään? Tekstin perusteella heppu sai tarvikkeet ilmaiseksi, työn teki itse.
No tuo sinun asenne: "Varmaan mukavaa puuhaa tollanen aidan kasaaminen, vaikka kyseinen kirjoittaja vähän kärkkäältä vaikuttikin."

Miksi et menisi kasaamaan heille aitoja? Vaikutat tosi innokkaalta aidanrakentajalta.:)
 
[QUOTE="mummeli";30454787]Hei! Oletteko lukeneet liikaa punahilkka ja susi-satua, vai mistä lienee pelko susiin? Mediasta kenties.Meidän pihalla kulkee ilves useasti, ja lapset ulkoilevat pihalla päivisin. Susi eikä ilveskään syö lapsia,normaalisti karttaa ihmisiä, syö vaan hiiriä, myyriä, oravia jne. Kaikki asiat ovat vaarallisia, sitten pitäisi kieltää ihmisiltä autoilu, pyöräily, ylipäätänsä menemästä yhtään mihinkään kotoa.[/QUOTE]

Eli lasten koulutaksikyydit ovat mielestäsi täysin tarpeettomia?
 
Hukka
No tuo sinun asenne: "Varmaan mukavaa puuhaa tollanen aidan kasaaminen, vaikka kyseinen kirjoittaja vähän kärkkäältä vaikuttikin."

Miksi et menisi kasaamaan heille aitoja? Vaikutat tosi innokkaalta aidanrakentajalta.:)
No sorry. Mun mielestä olis oikeesti mukava pystytellä tommosta, etenkin kun tietäis että se vois suojata omia eläimiä pedoilta. Kutsukaa vaan mut aidanrakennuspuuhiin, on mulla aidanrakennuksesta kokemustakin. Mukavaahan se on. Just luin toisen tarinan, jossa lampaiden turvaksi oli tehty susiaita talkoovoimin. Maa- ja metsätalousministeriö kustansi tarvikkeet ja työt tehtiin talkoovoimin ja talkooporukassa oli mm. luonnonsuojeluporukkaa. Varmaan joku muukin susien ystävä ihan mielellään lähtis tollaseen talkoohommaan mukaan.
 
:flower:
 
ajatteleppa omalle kohdalles
Eli lasten koulutaksikyydit ovat mielestäsi täysin tarpeettomia?
Tuli tuossa mieleen että syöthän sinäkin eläinten lihaa, kanaa, kalaa, hirveä, sikaa, kaikki nämäkin ovat eläimiä ja eikö olisi ansainut elää, sinä vaan vetelet niiden lihaa naamaan että sulla on hyvä olla.

Eli kun sinäkin syöt eläimiä niin saa se susikin syödä eläimiä ja miksei myös ihmisiä, syöthän sinäkin eläimiä.
 
vieras-
Tätä on ketjussa vatvottu jo?
Varotoimiin on olemassa syy.

Oli myös puhetta tuosta ihmisten hädän vähättelystä...
No miksi te susien tappajat ette ikinä vastaa noihin kysymyksiin. Koirat ovat ihmiselle vaarallisempia kuin sudet, jos mittariksi otetaan ihmishenkien menetys, pitäisikö koirat tappaa? Jos ei, niin miksi ei? Ja miksi susi siltikin pitäisi päästää hengestään? Tapetaanko kaikki hirvet myös, ne kun vasta vaarallisia ihmiselle ovatkin? Jos ei, niin miksi ei?
 
Jos yksittäinen susi tai lauma kuljeksii korvessa, niin olkoot mun puolestani rauhassa.

Jos eksyy mun tontilleni, niin on entinen oitis.

Toivon, että en koskaan joudu emokarhun ja pentujensa väliin ja toissijaisesti toivon, että osaan juosta riittävän vikkelästi.

Mut yksittäinen susi ei tosiaankaan ole mulle karannutta rakkia kummempi uhka.

Mun pelkoni ovat ihan toisaalla.
 
älä isottele

80 kiloinen susi kun hyökkää sinun kimppuun ja puree kaulasta niin siihen päättyi sinun maallinen vaellus.
 
Yhteistyössä