Pitääkö rinta peittää imettäessä?

  • Viestiketjun aloittaja Raita85
  • Ensimmäinen viesti
Täysin samaa mieltä tuon kommentin kanssa!

Olin jokin aika sitten aikuisten juhlissa, jossa kaikki olivat täysi-ikäisiä ja joihin suurin osa ihmisistä oli pukeutunut. Juhlissa oli meluisaa ja tarjoiltiin myös alkoholia. Yksi nuori nainen oli tullut juhliin varsin pienen vauvan kanssa, arvioisin iäksi korkeintaan 3 kk. Naisella oli yllään olkaimeton leninki ja bolero, ja tämä nainen alkoi imettää vauvaansa paikassa, jossa oli paikan kirkkain valaistus ja eniten ihmisiä.

Miten ihminen voi olla noin tavaton ja tahditon?
Mun tekisi vielä lisätä viimeiseen lauseeseen sana "avuton" mutta siitähän kakkelia vasta niskaan ropisisi...
 
Pin
No ehkä kun sitä tissiä näkyy tosiaan jo mediassa ja kaupungilla ihan kiitettävästi (niitäkään syitä en aina ymmärrä, itse pyrin siihen ettei varsinaisen rauhasen aluetta näkyisi), niin tarvitseeko sitä yhtään lisätä? Vaikkakin syy, eli imetys olisi paljon ymmärrettävämpi kuin teinin pari numeroa liian pieni narutoppi.
No niin, antaa siis imettävien äitien imettää ja vedetään se raja jonnekin ihan muualle. Sillä on sentään oikeasti tärkeä syy.
 
  • Tykkää
Reactions: Mörköäiti
Pin
Miettikää nyt oi te "minä en halua nähdä..."-ihmiset hetki. Oletteko te ihan oikeasti sitä mieltä, että vaikeutatte äidin imetystä ja laitatte vauvan odottamaan/syömään rätti päällä mieluummin kuin vaan kestäisitte kuten aikuinen ihminen vahvana läpi tuon järisyttävän tapahtuman, eli pään kääntämisen siksi hetkeksi kun nänni kaivetaan paidasta? Oletteko te yleensäkin noin itsekkäitä, vai korostuuko se jotenkin tässä asiassa?

Miettikkää nyt miten naurettavalta tuollainen kuulostaa... Jotkut aikuiset ihmiset netissä ihan tosissaan määkii miten jonkun toisen pitäisi imettää. Siis IMETTÄÄ OMG mikä juttu, siinähän on tissin ihoa, mä en kestä!!! :ROFLMAO:
 
9mmm
No jos siinä olisikin vain lapsia joille opettaa imetyksen luonnollisuutta. Mutta jossain ostarissa tai lentokoneessa ei ole pelkkiä lapsia.

Ei mun mielestä lapsi aina oikeuta kaikkea. Esim.miksi mun synnytysvalokuva-vertaus ei kelpaa? Synnytyksessäkin tapahtuu hyvin luonnollinen asia mutta harva lataa kuvia nettiin pimpsasta josta vauvan pää just putkahtaa.

Ja onhan maailmassa kaikkea luonnollista mutta koska emme ole eläimiä, niin verhoamme itsemme. Et kai pissaa tai kakkaa julkisesti, tai ei kai naiset vaihda menkkasiteitä julkisesti?

Tulee mieleen aina se Fingerporin "julkinen terveydenhuolto"...:)
jos sä saat rinta ruokinnan verrattuu pimppiin ja erite leikkeihin sillonhan se on sun juttus? mä en hätkähtäis synnytys kuviakaan ja ihmettelen miten jollekkin vuonna 2015 pippeli pimppi ja tissit on niin arka asia. noh mä kerron tytölleni kaikki rehellisesti muut voi keksiä et tissin näkyminen on pahaa
 
Miettikää nyt oi te "minä en halua nähdä..."-ihmiset hetki. Oletteko te ihan oikeasti sitä mieltä, että vaikeutatte äidin imetystä ja laitatte vauvan odottamaan/syömään rätti päällä mieluummin kuin vaan kestäisitte kuten aikuinen ihminen vahvana läpi tuon järisyttävän tapahtuman, eli pään kääntämisen siksi hetkeksi kun nänni kaivetaan paidasta? Oletteko te yleensäkin noin itsekkäitä, vai korostuuko se jotenkin tässä asiassa?

Miettikkää nyt miten naurettavalta tuollainen kuulostaa... Jotkut aikuiset ihmiset netissä ihan tosissaan määkii miten jonkun toisen pitäisi imettää. Siis IMETTÄÄ OMG mikä juttu, siinähän on tissin ihoa, mä en kestä!!! :ROFLMAO:
Se vauva on niin sen tissin lumoissa että sitä ei taida haitata jos on rätti tai paidan kangasta yläpuolella. (y) Eli lapsi ei kärsi.
 
vierailija
Puhutaanko tässä ketjussa kohuimettäjästä? Vaikka kuinka yritän kuvaa katsoa niin en näy kuvassa rintaa. Vauvan pää näkyy. Ja jos tuo kuva laitettaisiin eteen ilman tietoa tapahtumasta niin voisi sanoa, että kuvassa vauva nukkuu äitinsä sylissä. Mitäköhän enemmän tuon äitin pitäisi peittää!?
 
Juu ja tuohan oli se ainut kuvakulma mitä tuossa tilanteessa muille matkustajille näkyi...

No, mä lopetan etten taas saa syytettä jankkauksesta. Olen sanonut sanottavani, pitäkööt joku mua vaikka kuinka takakireenä nutturamummona.
 
Tässä puhutaan ihan yleisesti aiheesta.
 
vierailija
Taas tätä samaa.... Se on kuulkaa ihan se ja sama mitä mieltä olette. Lain mukaan lapsen imettäminen julkisesti ilman harsoa taikka imetyspaitaa ei ole rikos. Joten deal with it.

Mitä tulee toisten kuvaamiseen, minua ei ainakaan häiritse tissin kuvaaminen vaan minun luvaton kuvaaminen ylipäätään. Tai lapseni. Jos kerran kaiken ei-eroottisen kuvaaminen luvattomasti on teistä ok, tulenpa ens kerralla tunkemaan kamerani teidän lärvin eteen kun olette ravintolassa safkaamassa. Sitten postaan sen instaan, feispuukkeliin ja tänne kaksplussalle. Kun se on kerta ihan ok, jos se ei ole eroottista.

Jestas mitä idiootteja maa päällään kantaa, kukaan ei jaksa teidän vinkumista ja omanapaisuutta. "kun mä en tykkää ja mulle tulee paha mieli ja yhyyy en voi kääntää päätä kun MULLA on oikeus omaan mielipiteeseen ja marmattaa uli uli".

Vetäkää kalsarit päähänne ja vetäkää syvään henkeä. Sieltäpäin tuulee.
 
9mmmm
niin kuvan joka laittoi nettiin oli samaa mieltä sun kaa et hyi hyi.

ps mä oon vitun huono tietokoneitten kaa. tässähän se tissi kriitikko jako kaikille inhoomaansa asiaaa ei se nainen
mut siis poika inhos jotain juttuu ja jako kuvan.

tässä kuvaamis asiassa oon tiukka jos joku kuvaa ilman lupaa mun seurassa äitin seurassa toisin ni mä revin sen kameran ja pistän palasiks
 
vierailija
Se vauva on niin sen tissin lumoissa että sitä ei taida haitata jos on rätti tai paidan kangasta yläpuolella. (y) Eli lapsi ei kärsi.
Ja sinäkö sen päätät kenen vauva on vaan tissin lumoissa eikä välitä muusta ekat 2 vuotta kun imetetään? Hei, jos sun lapset on olleet niin yksinkertaisia ettei ne tissiä imiessä pysty tai halua seurata ympäröivää maailmaa, niin se ei tarkoita että kaikkien lapset olisi....
 
vierailija
Voi peittää, jos se sopii itselle ja vauvalle.
Imettämisen kanssa homma menee niin, että välillä ei näy rintaa, välillä näkyy vähän, välillä näkyy paljon ja välillä näkyy kokonaan. Pään voi kääntää pois tai sulkea silmät, jos asia käy liian vaikeaksi.
 
9mmmm
Juu ja tuohan oli se ainut kuvakulma mitä tuossa tilanteessa muille matkustajille näkyi...

No, mä lopetan etten taas saa syytettä jankkauksesta. Olen sanonut sanottavani, pitäkööt joku mua vaikka kuinka takakireenä nutturamummona.
mä en pidä sä oot mukava.ainoo mikä ärsyttää että et toimi niinkuin jeesus puhui rakkaudesta ja anteeksi annosta. mutta se ei oo sun vikas kirkot on pirun vallassa.
 
Se vauva on niin sen tissin lumoissa että sitä ei taida haitata jos on rätti tai paidan kangasta yläpuolella. (y) Eli lapsi ei kärsi.
Itse asiassa vähän isompi kuin ihan pikkuvauva voi haluta imetyksen aikana katsoa äitiään. Ja moni vauva voi muuten vaan häiriintyä siitä, että naamalle tulee kangasta. Ja kuten tässä tai siinä toisessa ketjussa kerroin, imettäminen harson kanssa voi olla tosi hankalaa eikä sitä harsoa pysty pitämään juuri niissä kohdissa imetystä, jolloin on mahdollista, että nänni vähän vilahtaa.
 
mä en pidä sä oot mukava.ainoo mikä ärsyttää että et toimi niinkuin jeesus puhui rakkaudesta ja anteeksi annosta. mutta se ei oo sun vikas kirkot on pirun vallassa.
Suvaitsevaisuus ei ole sama kuin Jeesuksen rakkaus...
Hui kuinka voimakkasti puhut kirkoista. Paha on siellä saanut osittain valtaa mutta kyllä siellä Jeesuskin vielä asustaa.

Mutta nyt ottamaan poika lätkämatsin lumoista iltapalalle...
 
vierailija
Heh. Onks sulla ollu tissillä joku tuleva Nobel-ehdokas?
Ei, mutta kun sun mukulat vaikuttaa olleen aivokuolleita. Yli 2 kk:tta vanha vauva on luonnostaan kiinnostunut ympäristöstään, etenkin tälläinen 8 kk:tta vanha joka tällä hetkellä on itsellä rintaruokittavana. Se on vauvan normaalia kehitystä, että alun tissisymbioosin jälkeen myös ympäröivä maailma alkaa kiinnostaa. Toki sitä voi hillitä imettämällä vaikka pimeässä komerossa, ehkä sä teit niin. Pimee oot muutenkin.
 
Pin
Se vauva on niin sen tissin lumoissa että sitä ei taida haitata jos on rätti tai paidan kangasta yläpuolella. (y) Eli lapsi ei kärsi.
Ahaa eli sinulla on ollut näin = kaikilla on näin? Ei sillä, että kenenkään pitäisi räteillä muutenkaan peitellä, mutta kun sitä moni ei edes voi tehdä vaikka haluaisivatkin. Tarvitseeko selittää miksi, vai osaatko itse ajatella?
 
Ei, mutta kun sun mukulat vaikuttaa olleen aivokuolleita. Yli 2 kk:tta vanha vauva on luonnostaan kiinnostunut ympäristöstään, etenkin tälläinen 8 kk:tta vanha joka tällä hetkellä on itsellä rintaruokittavana. Se on vauvan normaalia kehitystä, että alun tissisymbioosin jälkeen myös ympäröivä maailma alkaa kiinnostaa. Toki sitä voi hillitä imettämällä vaikka pimeässä komerossa, ehkä sä teit niin. Pimee oot muutenkin.
Kiitos kehuista. Tuo antaakin susta ihanan fiksun kuvan. :)

Mitenhän sitä itse onnistui imettämään julkisella paikalla kun oli lapset vielä vauvoja? Oli takki, puuvillainen neuletakki, jne...tai sitten vaan yksinkertaisesti käännyin selin muihin kuten eräs opiskelukaveri, joka toi vauvansa oppitunnille ja imetti luentotilassa. Jos oikeasti haluaa saada sen onnistumaan niin se onnistuu.
 
Yhteistyössä