Pino alkuraskauden hermoilijoille

Hellou everibadi ja tervetuloa yellow! ElinaMaria pitää kiinni positiivisesta asenteesta, hyvin se menee. Ja tosiaan: oireita ei kantsi tuijottaa. Mulla oli tm:ssä paljon oireita alussa verrattuna tähän raskauteen (joka kyllä alkoi suht voimakkaasti, mut oireet katos alussa viikoks kokonaan kuin seinään). Ei sen puoleen, kyllä mä ihan riittävästi olen tässäkin raskaudessa ehtinyt pahoinvoinnista kärsiä. En valita yhtään jääneeni liian vähälle. :saint:

Mä kävin tänään kans neuvolassa, hermostuin eilen noista mun alapääkivuista. Soitin siis eilen terkalle, joka pisti mut tänään lääkärille. Kaikki oli kuitenkin kunnossa, mutta yllättäen pissa ei ollutkaan ihan puhdas. Näyte lähti vielä viljelyyn, mut voi siis olla, et kipujen taustalla on vtt normaalien kasvukipujen lisäksi.

Tuli kurkattua papusta taas ultrallakin, kun lekuri mun kauhuksi ei saanutkaan dopplerilla sydänääniä kuuluviin ( :| :| :| ). Ei kuulunut kuin mahamurinoita, mutta ultralla sitten varmistettiin, et papuskalla oli kaikki hyvin. Ja siellähän hän tyytyväisenä kelli, äitin mahamurinoiden takana piilossa. :D

Jonniina: mun vitamiiniyhdistelmä on tällä hetkellä multivita (se tavallinen) + elivon kalaöljykapseleita 2/pv (sisältää omega3:sta, E-Epa- ja dha-rasvahappoja sekä e-vitskua). Lisäksi otan (kun muistan... :snotty: ) kaks magnesiumtabua iltaisin (eli puolikkaan annoksen siitä suositellusta. Puolikkaan, koska myös tossa multivitassa on magnesiumia). Tuon magnesiumin lisäsin, koska mulla ilmaantui kylkivälilihaskramppeja eli tämä vessaravaaminen on vissiin vienyt liikaa magnesiumia kropasta pois. :) Lisäks oon nyt juonut muistaessani (eli en joka päivä :snotty: ) vichyä lasin kaksi päivässä juuri tuon magnesiumin sekä muiden kivennäisaineiden vuoksi (etten vessaravaamisella kuljeta kaikkea vaan kropan läpi vaan jotain jäis sisäänkin). Mitään muuta en ota, mut mä en tarvii esim. rautaa, koska mulla hemppa oli viime mittauksessa 153. =) D-vitamiiniahan tuosta multivitasta saa vähän liian vähän, mutta jos ottaa semmoisen kalaöljykapselin, jossa on d-vitskua tai juo tavallista maitoa, johon on lisätty d-vitskua, niin kyllä sekin aika kohdillaan on.

Meidän ukko yllätti mut. Se kai hermostui mun hermoiluun.... :snotty: Se meinaan viime viikolla tilasi meille kotidopplerin. :LOL: No joo, tuon tämänpäiväisen jälkeen pitää muistaa, ettei yritä ruoan päälle kuunnella (ei kuulu) ...kunhan se meille nyt ensin saapuu. Kuulemma pitäs tulla tällä viikolla. =) Oli ollut muuten alennuksessa, tiiä sit kokonaissummaa... Joo. Ja mä taas vedin asiaa samaan aikaan toiseen suuntaan ja tunnustan, että ensimmäinen vauvanvaate on ostettu. :LOL: ...oli pakko, kun se oli niiiiiiiiin söpö.

Mutta sellaisia. Tuas pittää lähteä asioille...

T. Kärppä ja papunen 15+4 :heart:
 
Jee, mieskin tunsi eilen ekat potkut! Kaksi ihan selvää potkua (itse tunsin kohdussa samaan aikaan vain sitö kuplintaa), kun piti tiukasti kättä kohdulla. Miehellä on jo kaksi lasta, niin että on kyllä kokeneempi potkujen metsästäjä kuin minä.

Jonniina ja muut: jos pelkäätte saavanne liika-annoksen vitamiineja (mikä tosiaan on mahdollista, jos monia lisiä syö), niin kantsii ottaa just sellaista, jossa on vain kalaöljyä. Itse just siksi valitsin tuon Orionin omegaliven, että siihen ei ole lisätty mitään. Esim. e-vitamiini on rasvaliukoinen, eli siitäkin voi saada yliannostuksen.

Voi kauhea kun meillä on kuuma, jatkuvasti yli 30astetta :/ Tulisi jo syksy :p

:heart: lentoemo ja lentäjän poikanen 16+3 :heart:
 
kiitoksia kaikille, tuli melkein tippa silmään, kun liikutuin niin teidän tsempeistä (hormoonit ;) ).

tänään onkin ollut parempi päivä, vaikka vähän huonoa oloa oli päivällä ja huimasikin.

mä oon ihan sekasin noista vitamiineista! eli A-ta ei saa syödä?! ostin multitabsia, mutta siinä on Ata, että jätin sen. pitäiskö maitohappoja syödä? mulla on niitä kotona avattu purki. kalaa en syö ollenkaan, mutta ne kalaöljykapselitkin tökkii, olen kokeillut. jos ne on ihan pakollisia, niin pystyn siihen kyllä, mutta onko mitään muuta vaihtoehtoa?
 
yellow mä en alkuun syönyt muuta kuin foolihappoa. ...ja neuvolasta neuvottiin, et kun illat pimenee, lisää d-vitamiinia. Muita pitäis saada ruoastakin. Mut mulla alkoi tässä pari viikkoa sitten selkeesti huomata, et vajetta on, joten marssin apteekkiin ja laskettiin sen farmaseutin kanssa hyvä yhdistelmä noille vitskuille. Se on ihan hyvä konsti: käydä apteekista kysymässä vinkkeliä. Ja joo, A-vitamiini on se vältettävä. :) Tuosta e-vitskusta: vaikka se onkin rasvaliukoinen, sen pienestä liikasaannista ei käsittääkseni ole hirveetä haittaa (näin apteekista sanottiin) ja tämmöisen jutskan löysin netistä äsken (esim.)

E-vitamiinin suurten annosten käyttö perustuu edelleen enemmän uskoon kuin tutkimustietoon. Onneksi E-vitamiini on suurinakin annoksina (yli 100 mg/vrk) hyvin siedetty, joten muutamien kuukausien ajan käyttö on ainakin turvallista. Yli neljän kuukauden ajalta suurten annosten käytöstä ei toistaiseksi ole tietoa, joten hyvin pitkäaikainen suurten annosten käyttö ei ole suositeltavaa.

Varmaa on kuitenkin, että runsaalla E-vitamiinin saannilla ruuasta on vain positiivisia vaikutuksia. Kasviöljyt, kasvikset ja täysjyväviljat ovat suomalaisten perinteisiä E-vitamiinien lähteitä, joihin kannattaa satsata edelleen. Niiden, joiden ruokavalio on erittäin vähärasvainen, tulee syödä runsaasti ja monipuolisesti etenkin kasviksia, jotka ovat vähärasvaisuudestaan huolimatta erinomaisia E-vitamiinin lähteitä.

Nuo kaksi vikaa kappaletta siis suorana kopiona tuolta: http://www.fitness.fi/ravinto/ravintotieto/vitamiinit/_a9975/evitamiini/

 
Voi ihanaa, eilen sitten minäkin tunsin oikein kunnon potkut kuplailun sijaan! Ensin tuntui napakka potku kohdun etuseinässä, asetin heti käden kohdun päälle, tuli kaksi niin terävää potkua, että aivan säikähdin ja vaistomaisesti irrotin käden :LOL: Sitten tuntui vielä yksi potku ihan ilman kättä... :D Kyllä oli ihanan ihmeellinen tunne, mutta just se ulkopuolelle tuntuva potku kättä vasten oli kyllä jotain tosi yllättävää. Tuntui niin uskomattoman konkreettiselta, että siellä tosiaanon joku :LOL: Sen sijaan kun pikkuinen siirtyy tuonne sivulle liikkumaan, tuntuu taas pelkkää kuplailua, vain tuossa ihan etuseinässä tuntuu ihan napakoita potkuja. Siellä treenataan nyt kovasti jalista/karatea, kumpaakin on isänsä harrastanut. Ehkä nyt sitten fanitan enemmän tuota karatea, kun se on omakin harrastus ;)

:heart: lentoemo ja lentäjän poikanen 16+4 :heart:
 
Voi :LOL: :LOL: :LOL:

Pakko tulla teille heti kertomaan: se kotidoppler saapui tänään ja just kuunneltiin meidän laukkaavaa papusta. :D Noo.. en nyt ihan tiiä, onko toi mun juttu vai ei, mutta kuunneltiin nyt. Mutta jos joku päivä tuun tänne itkemään, että en saanu sillä sydänääniä kuulumaan, niin käskette mun olla panikoimatta. En meinannu nytkään ensin saada, kun hölmö äiti etsi lapseltaan sydänääniä ihan liian alhaalta. :LOL: Siis melkein navan korkeudella pitää sitä laitetta jo pitää, jotta saa muutakin kuin istukan huminaa kuulumaan. Mut sit sieltä kuului ihan tasainen ja pirun nopia "laukka".

Mä arvoin eilen taas, että onko noi liikkeitä vai ei, mitä tunnen. Ne tuntuu niin sivussa... siis aina samassa kohtaa vasemmalla tuolla jokseenkin syvällä, muttei kuitenkaan niin syvällä, etten sitä kropassani tuntis. En ole vielä kertaakaan ehtinyt kädellä päälle, tai no kerran aika lähelle, mut en tuntenut käteen mitään. Mut toisaalta se tuntuu olevan sen verran syvällä, et on tuota rasvaakin kertynyt siihen eteen.. :snotty: Mut se tuntuu tavallaan vähän kuin elohiiri ois tuolla hetken aikaa, mutta se vaan tulee joka ainoa kerta siihen samaan kohtaan. :xmas: Voiko ne olla liikkeitä vai enemmin oikeesti vaan just elohiiri?

T. Kärppä ja papunen 15+5
 
Onnittelut ja tervetulotoivotukset uusille pinolaisille!

Kärppis: tuommoista elohiirimäistä fiilistä minullakin on ollut tuolla vasemmalla, olen miettinyt voisiko tämä nyt olla sitä... Vielä pari viikkoa rakenneultraan, kuinka tän ajan sais kulumaan sinne asti! No, ensi viikolla olisi meidän 9-vuotishääpäivä, joten käännän ajatukset ensin sinne. Tuntuu kyllä huimalta ajatukselta noi käteen tuntuvat potkut, kuten lentiksellä - perästä tullaan.

Vitamiineista: mulla alktaa Multitabsit loppua, joten täytynee suunnistaa apoteekkiin ja samalla napata noita kalaöljypillereitäkin. Jotenkaan ei ole tullut ostettua sitä kalaa kaupasta vaikka kuinka oli ajatuksena aiemmin.

nimiko 17+0
 
Moikka! Jospa ilmottautuisin tännekin pinoon... eli tunnustan hermoilevani sinne asti, kunnes on np-ultra vko:lla 13, ja saan varmituksen, että kaikki kunnossa :saint: kun tuntuu, että raskaus etenee ihan liiankin hyvin ollakseen edes totta. Muutama kipeä kyljenrepimiskipu on yllättänyt nukkuessa, tai noustessa, muita oireita ei sitten olekaan, paitsi poisjääneet menkat. Missä pahoinvointi, ja väsymys? entäs muut oireet...
6+3 vkoa
 
Kärppis ja nimiko: ne kuplimiset, mitä tunsin viime viikolla 15+3, olivat just sellaisia nopean elohiiren tapaisia. Ne tuntuivat oikealla alhaalla kohdussa, ja koska mulla ei ole koskaan ollut elohiirtä missään mahan seudulla, enkä sitten sen 15+3 jälkeenkään tuntenut mitään ennen kuin taas kuplintaa toissailtana ja ne potkut eilen, niin kyllä se mun elohiiri/kuplinta oli ihan vissisti niitä ekoja liikkeitä. Just luin mun Benettonin pre-natal äitiyskirjasta, että äidin hormonitason vuoksi sikiö on näin alussa aktiivisimmillaan 22.30-24.00, eli se selittääkin, miksi sekä minä että mies tunnettiin nuo potkut just tuohon aikaan. Mä jo säikähdin, että tää lapsi sitten kukkuu kaiket yöt valveilla :LOL:

Mulla nuo potkut siis tuntuivat illalla myöhään, kun makasin raajat pitkällään, eli maha oli mahdollisimman littana, ei näin istuessa mitään tunnu. Ja tuolla sivulla, missä on enemmän vararavintoa, tuntui eilenkin vain kuplintana, mutta tässä edessä, missä on vain kohtu ja vähän rasvaa, ne tuntuivat sitten tosi selkeinä.

Mäkin olen vähän haaveillut siitä dopplerista, mutta toisaalta nää liikkeet on vielä kivempia, niin että ne taitaa riittää meille todisteeksi siitä, että pikkuinen on yhä matkassa :heart:
 
Tervetuloa neljäskin kerros matkaan! :D Usko pois, kyllä ne sieltä vielä ehtii tulla... :whistle:

Mullakin nuo elohiiret on muuten tuntuneet yleensä illansuussa/myöhään illalla, kun jälkikäteen mietin. Mut on mulla kyllä ainakin kerran, että muistan, tuntunut myös istuessa. ...en tiiä, en usko niitä liikkeiksi, ennen kuin on mononkuva kyljessä. :LOL:

Mä nyt pidän tuon kotidopplerin itsellä ainakin tämän raskauden ajan ja kattotaan sitten. En, kuten sanoin, ole ihan varma, onko tuo mun(kaan) juttu, mut toisaalta helppo se nyt on sanoa, kun just eilen on taas todettu lääkärin suusta, et kaikki on hyvin. Kattotaan taas kaksi viikkoa, kun kärppä alkaa epäillä papusen vointia... :whistle: Toisaalta kahden viikon päästä mulla on 17+5 menossa, joten toivossa on ainakin hyvä elää, et silloin vois jo jotain liikettä tuntua. Tosin mulla se istukka on etuseinässä, mikä saattaa myöhästyttää niiden tuntemista. :)

Ei ollu vt-tulehdusta, kun soitin viljelytuloksia. Tänään taas kipuilee alapää, jos istuu tai makaa (seisominen on tänään in), mut ehkä/kenties nämä sitten kuitenkin vaan ON kasvukipuja. :)

Nyt ruoan laittoon. Eksyin taas hetkeksi tuonne lastentarvikeliikesivuille... Vaunut ois vähän niin kuin valittu (ei todellakaan silti ostettu!) ja sänkyä kattelin... B)
 
Hei kaikki hermoilijat :D

Mä näin viime yönä montaa painajaista tuulimunasta ja toisessa olin ultrassa ja siellä oli kaksi salamatkustajaa..sitten yhtäkkiä ei mitään. Apua..Taitaa olla stressi.

Mulla ultra taas ens viikolla..nähään vähän onko siellä mitään ja millä viikoilla. Nyt jotain 4+.
Onneksi saa jotain muuta ajateltavaa kun lähetään sinne Prahaan neljäksi päiväksi.

Muuten huvikseni testasin One step herkällä liuskatestillä ja ei tullut kovin vahvaa viivaa siihen..pitäskö olla huolissaan? Maha ihan turvoksissa ja välillä vihlasee oikein kunnolla ja taas välillä ei mitään.
 
Aurora72, mulla näkyi myös hyvin haalea haamuviiva predictorilla testatessa, ja dBest-tikulla sitten nega, senpä takia kävinkin neuvolassa vielä varmistuksessa, ja siellä tuli haalea plussa... pakko kai sitten uskoa, että raskaana ollaan, vaikka oireita ei olekaan, pieniä vihlaisuja lukuunottamatta, ja nyt tuntuu, että nekin on kadonneet kokonaan. Massu on kyllä turvoksissa ja niin iso, että oli ihan pakko käydä ostamassa jo äippäfarkut, vaikka täällä mennään vasta 6+3 vko:lla.
Minäkin näin vauvaunen, mutta se oli todella rauhoittava: mulle vakuuteltiin, että masukilla kaikki kunnossa, ja selkeesti poika tulossa, jolla paksu tukka =) ... ei mitään painajaisia siis toistaiseksi, vaikka panikoin kaikesta mahollisesta... takana kuitenkin yksi tuulimuna, joten se jättää jälkensä, vaikka 3 seuraavaa raskautta menikin ihan ongelmitta.

vielä siitä haaleasta viivasta: neuvolantäti ainaki vakuutteli, ettei sitä viivaa tulisi ilman raskaushormonia... joten pakko kait uskoa, että kaikki kunnossa. VAIKKAKIN aikaisemmilla kerroilla aina vahvat viivat olleet
 
kärppis en malta uteliaisuudeltani olla kysymättä, että minkäslaiset kärryt valitsit? Itsekin olen vaunukauppojen sivuilla surffaillut ja yrittänyt tehdä "esivalintaa" ennen kuin lähdemme ihan livenä niitä kurkkimaan. Jos nyt vielä vähän malttaisi... Milloinkohan laittavat tämän vuoden mallit alennukseen uusien mallien/värien tieltä?

lentis
: tuo tieto vauvan "aktiiviajankohdasta" olikin mielenkiintoinen. Itse olen tuohon aikaan kyllä jo niin syvässä unessa, ettei ole toivoakaan tuntea ihan hentoisia liikkeitä. Mullakin taitaa istukka olla tuossa edessä eli saanen sitten odotellakin niitä monotuksia. Nuo elohiiret taisin tuntea yöllä jonkun vessareissun jälkeen, ne ovat yleensä sijoittuneet tuonne aamukolmen tienoille. Olen silloin yrittänyt noita liikkeitä kuulostellakin, mutta uni tarttuu uudelleen simmuihin sen verran nopeasti, että aika lyhyeen on kuulostelut usein jääneet.
 
Nimiko: joo, valitettavasti edessä oleva istukka kuulemma vaimentaa noita liikkeitä, sama, jos on kohtu kallistunut taaksepäin. Mulla on onneksi sekä kohtu eteenpäin että istukka takana.

Aurora. ne testit nyt on sellaisia, jos sua kauheasti vaivaa, niin käy ihmeessä ottaas verestä se hcg-arvo, sen kasvu kertoo jo aika paljon!
 
nimiko mä olen näillä näkymin (nettitietojen perusteella! :D :LOL: ...mieli saattaa vielä muuttua, kun livenä vertailee muiden kanssa :xmas: ) Päätymässä Emmaljungan city crosseihin sillä City-kopalla, lime/musta -värityksellä tai sit beige/musta värityksellä. Tykkään myös niistä vaaleammista ja ne ois minusta vauvalle kivempiakin, mut sit se ratasistuin ei ehkä ole ihan toimiva, kun sekin osa, jonka päälle lapsi (siinä vaiheessa jo mutaisia kenkiä omistava lapsi) laittaa jalkansa on MYÖS vaalea. =) Ainiin ja tuosta alesta: niissä on nyt 10-15 % aleja vanhoissa väreissä ja Lastentarvikkeesta sanoivat, et niistä, mitä nyt ei mene kaupaksi, on sit jouluna vielä ale, mut prossat kuulemma ois n. 5-10 %. Tiedä häntä, mä en joka tapauksessa tahdo vielä ostaa vaunuja, vaikka halvemmalla saisinkin. :) (käytiin siis pikaiseen lauantaina kurvaamassa Lastentarvikkeessa ja satuin kysäsemään tuota vaunualejuttua). Tuossa vielä linkki niihin vaunuihin, joita oon kurkkinut (jos linkki pelaa..) http://www.emmaljunga.com/start.asp?lang=FI&country=UK Jahans se näköjään antaa sieltä tuon pääsivun, mutta nuo vihree/mustat city crossit näkyy siinä heti ylimpänä vasemmalla olevassa valikossa. :)

Lenttis: entäs, kun kohtu on taakse ja vasemmalla kallistunut JA istukka on etuseinämässä. :LOL: Oisko mun elohiiret sittenkin vain elohiiriä... :whistle:

Aurora aika aikaseen meet ultraan, jos nyt on 4+ ja ens viikolla menet? ...ei ehkä kantsi pelästyä silloin vielä, jos mitään ei jostain syystä näykään tms. Itse oon käyny tuossa 6+3 ja 6+5 ja tuolloin 6+3 kerralla, kun todettiin tm, niin silti sitäkään ei voinut vielä pitää varmana just noista aikaisista viikoista johtuen.

Neljäs krs elä oikeesti edes aloita oireista huolehtimista. :hug: Ihan oikeesti niistä kun ei voi päätellä yhtään mitään (eikä myöskään viivan vahvuudesta. ;) ). Täysin oireettomiakin, ONNISTUNEITA raskauksia on (samoin kuin oireellisia epäonnisia..). :)

Onnea matkaan kaikille! Mä oon tänään iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiihan laiskana. Ei huvita mikään, kun nukkui viime yönä huonosti. Mut onneks on mahdollisuus pitää tähän tämmöinen laiska nettipäivä. :D

T. Kärppä ja papuska (jota isänsä juuri kielsi enää kutsumasta papuskaksi. Kuulemma se on papunen eikä mikään papuska. :xmas: ).
 
Kärppis: ei kun jos on just kohtu silleen mutkan takana piilossa, on paljon todennäköisempää, että varsinaisten potkujen sijaan tuntee just niitä elohiiriä, ainakin näin meikäläisen maalaisjärjelä ajateltuna! Mutta ovatpa ne potkutkin alkaneet muillakin "piilokohtulaisilla" tuntumaan viim. viikon 20 jälkeen, vaikka istukka olisi vaimentanut kuinka :D
 
4-kerroksen väkeä
sinäpäs olet onnellinen kun voi hyvin...minulla on ollut tässä pahoin vointia jo melkein viikon ja väsymystä vaikka muille jakaa. Nyt aloitin syömään ennen sängystä nousua hieman niin olo on ollut kummasti parempi, no väsymystä on edelleen, mutta ihanaa ei sitä öklötys oloa.

TinyAngel 7+0
 
Moikkis kaikille vanhoille ja uusille palstailijoille!

Osa varmaan muistaakin mut tän pinon alkuajoilta?Mä en olekaan sitten heinäkuun jälkeen tänne kirjoitellut. Silloin heinäkuun alussahan mulla todettiin km :'(
Olin niin suruissani, etten oikein sitten osannut tänne kirjoitella :(
Olen kuitenkin käynyt aina silloin tällöin lukemassa, mitä teille kuuluu.

Ja nyt voisinkin jällee liittyä mukaan palstailemaan, mä nimittäin plussasin heti ensimmäisellä yk:lla km jälkeisten menkkojen jälkeen :) En meinannut uskoa sitä todeksi, siis että niin nopsaan olis tullut plussa. Olen tosi onnellinen, vaikkakin mua pelottaa, jos taas käy huonosti. Olo on kuitenkin toiveikas :)

Alx & Baby 5+4
 
Heippa Alexandra ja IIIISO TERVETULOTOIVOTUS takaisin! :D Ihanaa, että niin pian saitte uuden mahdollisuuden. :)

TinyAngel kohdun asento vaikuttaa sekä muutenkin vain ruumiin rakenne. Mutta mulla on kohtu taaksepäin kallistunut ja olin ajatellut, et mahaa ei tule näkyviin vielä pitkään aikaan. Mutta alkuun oli turvotusta jo niin paljon, et silloin 7. viikolla, mun mummi tivas, olenko raskaana vai en (se oli vielä sen mallinen, et ei normaali lihomisesta en tule sellaiseksi). Mutta varsinaista mahaa tuijottelen peilistä vasta nyt. Tai no... onhan tuo tuossa jo jonkin aikaa ollut... :whistle:
 
Alexandra-85, ihana saada sut takaisin tänne! :hug:
Tinyangel, mäkin luulen et asia on niin kuin Kärppis sanoi, eli mulla ainakin eteentyöntyvä kohtu ja kapea lantio varmasti ovat saaneet aikaan tämän vauvamahan. Vielä kun mulla oli aiemmin tosi littana maha, tein paljon vatsalihasliikkeitä jne. niin ero entiseen on todella valtava, oli oikeastaan jo viikolla 8.
 
Taas niitä elohiiriä, papunen joko tykkää tai ei tykkää siitä, että äitikkä palstailee samaan aikaan kun katselee Emmentaalia! :D Muuten, piti tulla lisämään, että äitiyshousuja on tosi helppo tehdä itse. :) ...vähän yllätyin. Täältä löysin ohjeet ja päätin uhrata parit pökät kokeiluun. Paitsi että kokeilu kannatti ja mulla on makeet äippäpökät. :D
 

Yhteistyössä