PIKKUKAKKOSTA TOIVOVAT VOL.6

Pahoittelut mama-84:lle :hug:

Oli vaikka mitä mitä piti kommentoida, mutta enpä enää muista..hmm.. Meillä esikoinen tärppäsi toisella yrityskierrolla.

Täällä odotellaan edelleen menkkoja (taitaa olla kp 40 nyt menossa ). Ja ei ole yhtään sellainen olo, että olisivat edes alkamassa :( . Menkkakipuja on jossain vaiheesa ollut, mutta ovat kadonneet juuri kun olen varma, että vuoto alkaa justiinsa heti. Noh, jos ei tätiä näy niin testaan sunnuntaina.

Ollut aika rankka ja hermoja kiristävä päivä. Tyttö heräsi ennen kuutta aamulla ja koko päivä ollut ihmeellistä kitinää ja kiukuttelua ja ruokaa ei ole suostunut syömään juuri ollenkaan. Ja päikkäritkin otti ihan eri aikaan kuin normaalisti. Ja nyt sitten sinnittelee nukkumisen kanssa. Normaalisti tähän aikaan on jo nukkunut pari tuntia. Taitaa olla hampaista johtuvaa. Ja itsellä taitaa olla flunssa tulossa, joten en todellakaan ole ollut parhaimmillani tänään. Toivottavasti huominen päivä on mukavampi. Välillä kyllä käy mielessä että miten sitä jaksaa kun jos tässä vielä yksi pikkuinen olisi mukana pyörimässä.. Mutta on tainnut vauvakuume sumentaa aivot totaalisesti, ja jos muut jaksaa, niin eiköhän mekin :).

 
Joo, yritin tehdä vaikka mitä, että olisin päässyt palstalle, mutta näemmä kaikilla oli tuo ongelma.

Noppis meillä on molemmilla läppärit, mutta miehellä se on vain harvoin sylissä. :D

Bianca Toivotaan, että se oli enneuni!

Mama-84 :hug: pahoittelut! Voimia uuteen kiertoon.
Minä olen jo ihan maani myynyt, että jouluvauva meille tulisi. Oireita ei ole yhtään ja nyt kun sitä tämänpäiväistä haamua olen tutkaillut niin se on ihan samanlainen kuin eilinen. Eli huomenna on testi jo varmasti taas negaa. :'( Kyllä ärsyttää, että jotenkin luulin ja kuvittelin, että tässä kierrossa pikkuinen olisi pystynyt tarrautumaan mukaan. Mutta ei kun ei. Täytyy taas hyväksyä oman kropan "tappio". Voi kun kroppa jo alkaisi toimimaan!!! Miestähän tästä ei voi mitenkään syyttää kun kerran joka kierrosta näitä haamuja tulee. :D
 
Noppis
maarunen, eihän se hormoni kovin nopeasti nousekaan. Eikös se oo niin, että 2-3 päivän välein hormoni tuplaantuu, eli eihän perättäisten päivien testeissä juuri välttämättä eroa näy? Eli kannattaa mieluummin vaikka sitä huomista testiä verrata eiliseen. Älä heitä kirvestä kaivoon vielä. :hug:
 
kylläpä palstalle pääsy oli kiven takana :headwall: ...

pahoittelut Mama-84 :hug:. Tuo oli hauska tuo sun viesti Noppis, kaulin oli huippu :LOL: . Nti Kesäheinä se testi otetaan sylkinäytteestä ja sille on luvattu n. 2 vuotta käyttöaikaa, joten ei tarvi miettiä tikkujen tuhlailua.. B) .

Meillä esikoisen alkuunsaamiseen meni reilu kaks piiiitkää vuotta. Oltiin jo Väestöliitolla tutkimuksissa ja inseminaatiokin oli varattu kunnes tärppäs munajohtimien aukiolotutkimuksen jälkeen =). Bianca kyllä se oli enneuni +++ :whistle:
 
Maarunen ethän kuitenkaan vielä lannistu! :heart: :heart: Ainahan se että siinä testissä jotain näkyy on hyvä merkki! Ja eihän ne oireetkaan aina niin nopeasti tule. Mullakin on tässä välillä päiviä ettei tunnu sitten niin yhtään miltään. Odottelet vielä pari päivää (helpommin sanottu kun tehty, tiedän...)ja testaat sit taasen niin sit varmaan näyttää jo selvemmin, mikä on tilanne! :hug:

Kesis ihanaa ettäviiva on vahvistunut! :heart:

mama84 ja mamamin voimia uuteen kiertoon!
 
Mies kait pian tulee tänne vanhempiensa luo. Mä just tulin tänne. Ku olin töissä. huomenna on iltavuoro onneks. sit vloppu vapaa. Olen iha päivistä sekas. Menis vain huomisen harjottelu iltavuoro nopeasti. olen jo iha kuitti tästä viikosta. ku ollut tällästä pitkii päivii ja yöunet jotenkuten nukuttu.

Pillerit loppuu pian. jee.. mutta odotan miestä nii keskustelemme kait vaikka tänää ku en jaksa venytellä tota. et haluan nyt tietää miten tehdään. :|
 
Noppis
aurinkoinen äityli Toivottavasti saatte puhuttua yrittämisasiat selviksi! Ja toivottavasti tulos olisi sinulle ja meille muille mieluinen! =)

Meillä on ihan kauhea muurahaisongelma alkanut näin kevään tullen.. Meinasin saada äsken slaagin kun menin keittiöön. Tapoin varmaan 40 muurahaista yhdeltä seisomalta... Mutta nytpä minä tiedän, mistä ne tykkää! :xmas: Simasta! :xmas: Arvatkaapa vaan, kuka laittoi niille simaa tiskipöydälle... Aamulla nähdään, murkut! B)
 
Tädin piinamille :hug:

kesis täällä alkaa olla sangen odottavaiset tunnelmat,
kun nyt vaan pääsis siihen asti että varsinaisesti hoidot
alkaa ja ihan positiivisin mielin kyllä (vielä) olen ja
uskon että mekin vielä onnistutaan :D Toivottavasti
jo ekalla kerralla.. mä oon jokseenkin varma että jos
saadaan hyvä alkio kohtuun asti niin kyllä loppu menee
sitten hyvin. Toivossa on hyvä elää, katotaan miltä sit tuntuu
kun on pumpattu hormooneja täyteen. :whistle:

Meillä esikkoa tehtiin parisen vuotta. Mulla huiteli kierrot
pahimmillaan yli 100 pv ja sittenhän lopulta huomattiin pco
ja toisesta clomikierrosta sitten tärppäs. Että meillä
kyllä oli odotettavissa ongelmia mutta eihän sitä uskonut että
tässä näin käy..

noppikselle menestyksekästä murkkujahtia! Inhoja ötököitä
ovat, löytyy myös meiltä. Murkkubaarit on olleet meillä tehokkaita.

aurinkoinen äityli jos mies ei halua vielä kakkosta niin
annappa ehkäisy hänen huolehdittavakseen.. Ei varmana joka
kerta jaksa kumipukua päälle vetästä ja sit voi onnellinen vahinko
sattua! Tällänen ohje oli joskus jossain iltsikan parisuhdeneuvojapalstalla
:D Voiphan tuo vaikka toimiakkin.

).( ite innolla tätiä odottelen viikonloppuvieraaksi. Onhan vaan
kumma jos ei tule vaikka terotkin houkuttimena.
Sitten mun pitää mennä kp3-5 aikana verikokeisiin,
mittaavat hormooniarvoja ja niistä sitten näkee minkä tyypin
pco mulla on. Multa otettiin nää samat kokeet ennen esikkoa
ja sillon lekuri sano että ovat ok. Harmi kun en saanut
itelle niitä arvoja, olis voinut sitten vertailla onko muutosta.

Jaa täytyy varmaan mennä yöpuulle :wave:
 
Hienoa Kesis että viiva senkun vahvistuu. :wave: uudet kuumeilijat tervetuloa. Pahoittelut tädin seurasta kärsiville niille jotka sitä ei odottaneet. :hug:

Oli kyllä taas aika takkusta päästä käymään täällä palstalla. Muutaman kerran kokeilin yhdeksän jälkeen ja kun ei onnistunut niin suosiolla jätin tänne myöhempään. Kamalat vieroitusoireet olis tulu jos ei olis olenkaan päässy kattoon mitä teille kuuluu.

Oli jotain kyselyä siitä kauan on yritetty ensimmäistä ennen tärppiä. Meillä oli neljä vuotta TJOT- meiningillä ennenkun tyttö sit sai alkunsa. Ehkäsyä ei sis neljään vuoteen käytetty, mutta ei varsinaisesti yritettykään. Pitäis varmaan nytkin olla sressamatta turhia niin sit se heti tärppäis. Toisaalta onhan sitä nyt hitusen vanhempikin kun aikasemmin, joten sekin voi vaikeuttaa asiaa.

Meillä on ihan pöytäkone. Tuossa se on tason päällä pöydän vieressä. Mun äitillä on läppäri, mutta se on aina pöydällä kun sitä käytetään, eikä sitä ainakaan vielä kukaan ole hamuamassa syliinkään.

Saa nähdä miten mun testausten kans käy. Viikonloppu menee töissä ja ens viikon alusta aattelin lähtä käymään tytön kans siskon luona. Olen sitten konepimennossa 3 päivää. Viime viikosta on ollut kumma oksettava olo koko ajan. Oksennusta vain ei näy ei kuulu. Onkohan se mahdolllista kärsiä pahoinvoinnista jo alussa ennen menkkojen myöhästymistä? Mulla kun ei ensimmäisestä ollut minkäänlaisia pahoinvointeja. Oksennustautiakin on kuulema liikenteessä. Pelottaa vaan että se täti on kuitenkin sieltä tulossa ja yllättää taas ihan kunnolla.

Täytyy nyt painua nukkumaan että jaksaa aamulla töihin virkeänä.
:D
 
Iltamia kaikille! :wave:

Esikoista meillä yriteltiin n. neljä vuotta. Mulla oli jo aika julkiselle puolelle lapsettomuus tutkimuksiin, mutta sattuneesta syystä jouduin perumaan sitten. =)

Nythän se täti viheliäinen on urakalla ruennu pyöriin tällä palstalla. Kaikille sen vierailusta kärsineille iso :hug: .

Hyvä, hyvä Kesis että viiva vahvistuupi. :heart:

Tsempitykset piinailijoille!!!! Hurjan paljon ++++++++++ puhureita meille kaikille! :whistle:

Hyvät yöt. :wave:
 
Lumikuningatar Mullakaan ei ollut esikoisesta kunnon pahoinvointia, ihan silloin tällöin vain ällötystä joskus viikoilla 7-8. Mutta nyt näissä kemiallisissa ja tässä nykyisessä haamuilussa mulla on tullut ällötys 8-9 dpo, mutta sitten se on taas kadonnut. Mulla on tosin tullut ällötys kuvioihin myös aina oviksenkin aikaan.

Aurinkoinen äityli Toivottavasti saatte puhuttua molempia tyydyttävän ratkaisun tähän pikkukakkosasiaan. Meilläkin mies oli aluksi sitä mieltä, että ei kakkosta ihan vielä, mutta eipä hän mitään ehkäisyäkään sitten halunnut käyttää. :LOL: Ja sitten ensimmäisen kemiallisen jälkeen mies ei ole edes harkinnut ehkäisyä..

Noppis Toivottavasti saatte muurahaiset kuriin! Nyt tosiaan kun ilmat lämpenevät niin ötököitä tulee. Mulla on vielä ötökkä kammo, niin kauhulla odotan, koska muurahaiset löytävät tänne. Eilen näin jo hämähäkin, mutta onneksi kissat metsästivät sen. :D

Iitukka Kiva, että olet positiivisella mielellä. Kesään ei ole enään pitkälti aikaa. Ja tietysti oma hyvä mieliala voi vaikuttaa myös siihen, että luomutärppikin voisi onnistua. =)

Kiitokset kaikille tsempityksestä! Se taisi auttaa! =)
Testasin taas kun jo mieskin kyseli, että mikä tilanne on. Ja nyt oli pikkuisen vahvempi viiva. Mieskin sanoi, että nyt sitä ei tarvitse tihrustella. Eli vielä tämä jännitys säilyy. :heart: Eilen olin kyllä jo ihan varma, että tänään tulisi nega. Se on kyllä jännä, että pari päivää sitten ennen kuin olin edes testannut niin oli paljon oireita, jonka vuoksi olinkin varma raskaudesta. Sitten ne oireet ovat vaan hävinneet. No nyt tosiaan en heitä kirvestä kaivoon kun vasta sitten jos täti tulee. Tänään on kuitenkin vasta 11 dpo, joten jos saan vielä täällä teidän joukossa jännittää miten käy?

Esikoista meillä ei kauaa tarvinnut odotella, vaikka olinkin varautunut pitkään yritykseen. Ensimmäisestä kunnon kierrosta pillereiden jälkeen tärppäsi. Ehkäpä siksi olenkin näin malttamaton.
 
Pahoittelut kaikille tädin piinamille :hug:

Maarunen: Kyllä se viiva sieltä vahvistuu :)

Meilläkin on molemmilla läppärit ja melkeinpä aina herralla sylissä... Apua!!

).( Nyt on ollut pari päivää oudot menkkamaiset tuntemukset vatsassa ja nipistelyä ja alaselkä julmetun kipee, vaikka normaalista menkkajomotukset alkaa vasta samalla kun vuodot. Rintojakin alkoi aristella ja paisuivat tavallista myöhemmin (eilen illalla), yleensä ne jo palautuu normiin 3-4 päivää ennen menkkoja... Hmm... Lämmöt 37,5, normaalista 37,2... kauhea nälkä koko ajan, mutta sitten kun saan ruuan eteen yököttää.... Täh!?!? Olen kyllä satavarma että menkat alkaa :( Tässä kierrossa olen kyllä stressannu vauvaasiaa paljon vähemmän kun yleensä eikä välttämättä edes tuu veetutusta jos menkat alkais, mutta tottakai sitä toivoo yli kaiken että olis nyt tärpänny.
 
Huomenta!!

Huh huh, kylläpä meitä koeteltiin kun ei tänne koko iltana meinannu päästä :eek: Mikä ihme juttu siinä on, että vauvakuume-osio tökkii niin usein, ja muihin osastoihin tuntuu pääsevän ihan hyvin?
Mä olin sit niin naatti ja huonovointinen eilen illalla, että luovutin ja menin nukkumaan jo puoli kymmeneltä.


Pikkuykkönen meillä tärppäs käytännössä yk 3:lla, teoriassa yk 4:lla. Ekassa kierrossa jätettiin ehkäisy vasta ihan loppukierrossa (ovisaikojen jälkeen) pois, joten siitä tuo yk 3. Keskenmennyt raskaus sai alkunsa yk 1:llä. Silloin oltiin vielä täysimetyksellä.

Pahoittelut mama-84!! :hug: Ja onnea uuteen kiertoon :heart:

Bianca toivottavasti oli enneuni :)

Wäinöliini meillä oli kans eilen samankaltainen päivä, pojalle oli iskenyt yön aikana kuume eikä ruokakaan tietysti sitten oikein meinannu maistua. Lääkkeellä reppanan olo onneksi parani, mutta viime yö menikin mukavasti klo 00.00, 03.00, 04.00 ja 05.00 herätessä
Ylös noustiin sitten 7.20. Poika nukkuu tavallisesti yöt putkeen ilman heräilyjä, n. 19.30/20.00-6.30/7.00 joten nyt on pientä kofeiinin tarvetta havaittavissa aamulla.
Mä luulen kans, että meilläkin on tulossa lisää hampaita (hyvä kestoselitys kaikelle kitinälle :D )

hei maarunen, äläs nyt hätäile :hug: :heart: :)

Noppis mua nauratti toi sun tulitus-hymiö, voin kuvitella että sä oot siellä keittiö-rambona kytiksellä :LOL:

iitukka kiva kuulla, että siellä ollaan hyvillä mielin, niin pitääkin :heart: :) Toivottavasti tärppi käy heti ekalla kerralla =)

Lumikuningattarelle plussapuhurit ++++ :whistle: =)
 
Noppis
Mulla on vähän sellaista ikään kuin menkkafiilistä, ja masu on sellainen aikast äkäinen että ihan yhtäkkiä tarvii vessaan rynnätä. :ashamed: Samaa mulla on menkkojen aikana. Vaikka tuskin menkat on tulossa pitkään aikaan, koska lämmöt vasta nousi. Ja sitä paitsi muistaakseni olen valitellut tätä menkkafiilista helmikuulta asti, joten... :D

37,0! =) Josko se kierto nyt olisi lähtenyt tosiaan edistymään!

Santessa noi sun oireet herättää suorastaan kateutta! :D
 
Santessa Todella lupaavia oireita!! Mulla oli ihan samanlaisia. =) :whistle:
Noppis Sullakin enteilee hyvää. :D
Kesis Kiitos mukana elämisestä. Ja minäkin menin eilen kymmenen jälkeen nukkumaan enkä ollut herännyt kun mies oli hakenut pojan meidän viereen kun oli yöllä kitissyt. :)
 
Noppis
aurinkoinen äityli no voi harmi ettei keskustelu onnistunut. Parempaa onnea tänään!

Mulla on ihan pöllö olo, kun oon saanut toiveeni nyt niin korkealle. Lämmöt ovat koholla, rinnoissa tuntuu jotain ja mahassa juilii, mutta silti, tuntuu tosi pösilöltä kun en edes sitä ovisplussaa saanut missään vaiheessa. Taitaa mulla olla vaan luulotauti. :| Niin ja sitä paitsi kun ne lämmötkin nousi ensin vain 1 päiväksi.

Meille saattaa tulla anoppi oliko se nyt ensi torstaina moneksi päiväksi Jos se tulee, meinaan kyllä testata jo silloin torstaiaamuna. Koska minun naamasta kyllä näkee jo sen, jos pelkästään luulen/toivon olevani raskaana. Joten parempi ottaa luulot pois itseltä ennen kuin se tulee.

t. Noppis, testaukseen 6 tai 9 päivää
 
aurinkoinen äityli Toivottavasti saatte nopeasti keskusteltua, jotta pääset itsekin tilanteen tasalle. :hug:

Noppis Pidän peukkuja sulle! Minkälaisia oireita sulla on oviksen aikaan? Mulla nimittäin on oviksenkin aikaan samanlaisia oireita kun mitä nyt alkuraskaudessa.

).( Poika on päikkäreillä ja minä katson eilistä Tehistä boxilta ja itken silmät punaisena.. :LOL: Joo, aikamoinen hormonimyräkkä taitaa olla käynnissä..
 
Noppis
Alkuperäinen kirjoittaja maarunen:
Noppis Pidän peukkuja sulle! Minkälaisia oireita sulla on oviksen aikaan? Mulla nimittäin on oviksenkin aikaan samanlaisia oireita kun mitä nyt alkuraskaudessa.
No silloin kun esikoista yritettiin, kerkesin vain 3 kierron ajan miettimään ovisoireitani... mutta silloin se oli lähinnä kipua toispuoleisesti. Samanlaista oli kyllä nyt lauantaina. Sitten esikosta oireet alkoi heti oviksen jälkeen eli rinnat kipeytyi kainaloista todella kipeiksi heti. Sellaista ei nyt kyllä oo.
 

Yhteistyössä