Luminka: Ei mitään kummempia kuulumisia. Tesasin tänään puhtaan negan, eli taitaa täti kaartaa ylihuomenna paikalle.
Kun vaan olisin tajunnut, miten vaikeata tämä vauvanteko on. Ei sitten millään mene ajoitukset nappiin tai sitten joku muu mättää. Kohta siirrytään yk: 5 ja olin siis satavarma, että meikäläinen kulkisi tässä vaiheessa jo neuvolassa kasvavan vatsakummun kanssa, mutta eipä siinä näköjään niin sitten käynytkään.
Tuo ensimmäinen kun sai alkunsa superhelposti.
Noh...kaipa tämä tästä. Onneksi asialla ei sinänsä ole tulenpalava kiire, mutta kyllä se vauva olisi sinne vatsaan jo kasvamaan kiva saada. Elämälle on tehty tiettyjä suunnitelmia, joihin se asia vaikuttaa niin paljon. Tuntuu, että kaikki on pysähtynyt paikoilleen, eikä mikään etene, kun vauvaa ei kuulu. Välillä tekee mieli heittää vauvasuunnitelmat nurkkaan ja jatkaa suunnitelmien toteuttamista, jotta elämä edistyisi.
Eräs suunnitelmamme ovat häät. En halua astella alttarille vatsa pystyssä ja koska voin periaatteessa raskautua koska vaan, ei hääpäivää voi siitä syystä päättää ja aloittaa järjestelyjä sen suhteen. Olen ostanut jo hääpuvunkin, johon ei edes vatsa mahtuisi. Toisaalta tuntuu haikealta odottaa ja odottaa, kun kerta toisensa jälkeen saa huomata, että turhaan taas sitäkin asiaa on lykännyt, kun ei vauvaa kuulu.
Tämä saattaa kuulostaa pieneltä murheelta, mutta isona murheena koen myös perheemme koirien lukumäärän, jota haluan kasvattaa yhdellä. Teen töitä koirien parissa ja myös harrastukseni liittyvät niihin, joten mistään sohvaperunakoirasta ei ole kyse, vaan uudesta perheenjäsenestä, jonka kanssa pääsen harrastamaan ja kisaamaan. Nykyiset koirat toki harrastavat ja (yhtä lukuunottamatta) kisaavat myös, mutta kun aikaa ja mielenkiintoa riittäisi vielä yhden kouluttamiseen ja kilpailuttamiseen niin tuntuu, ettei tämä nykyinen kokoonpano oikein riitä.
Misään nimessä en voi ottaa koiraa nyt, sillä jälleen on se raskautumisen mahdollisuus ja vauvalle ja koiralle tulisi tuolloin liian pieni ikäero, sillä mikäli meinaan saada uudestakin koirasta kisakuntoisen, sitä tulee kouluttaa satojen tuntien edestä ensimmäisen 1,5 vuoden iän aikana, mikä ei ole mahdollista, jos minulla on iso vatsa liitoskipuineen, joka estää juoksemisen ja sen jälkeen pieni vauva, joka estää kyllä kaikki koirahommat joksikin aikaa.
Niin no...on mulla kaiketi silti pienet murheet.
Mulla kun sentään on jo niitä koiria, etten ole koiraton ja se yksi pikkuprinsessakin kotona ja maailman ihanin mies, joka viime viikonloppuna kisojen päätteeksi (oli mieli vähän maassa, kun mielestäni tuomari tuomitsi virheellisesti meidät, jonka vuoksi sijoituimme 6:ksi, kun rahkeemme olisivat riittäneet kolmen kärkeen) oli ostanut meikäläiselle 10 punaista ruusua koska olimme olleet hänen mielestänsä paras koirakko :heart:
Joten kaipa tämä itsesäälissä rypeminen saa taas tältä erää riittää
Sipuoille tsemppiä toipumiseen!