**PikkuKakkosta toivovat VOL 21**

Ovista odotellessa ja sen hukka käytön seuraamista tiedossa viikonlopulle. Taisinkin jo mainita että jälleen sopivasti en ole öitä kotona oviksen aikaan :headwall: Mä täällä myös elättelen toiveita että kierto pysyisi samana kuin viimeiset kaksi jolloin ovis olisi maanantaina, juuri sopivasti alkais vapaatkin niin jaksaa ja kerkee täällä kotomakin hillua yömyöhään :LOL: On vaan tupannut aikalailla heittelemään tuo kierto, kaikkea maan ja taivaan väliltä kp 26-32. Onneksi noita kp32 kiertoja oli viimeksi viime vuonna, tämän vuoden pisin on kp30. Turhauttaa arpoa sitä ovulaation ja menkkojen aloituspäivää kun saattaa heittää viikollakin.

Hurjan isot onnittelut Empompii :flower: :hug: :heart:

Kukkaiskeijulla on kyllä hyvät lehmän hermot :eek: Saisko niitä lainaan? Mä tarttisin välillä tuon ipanan kanssa ja vähän muutenkin :LOL: En tiedä muistatko mutta mehän ollaan nähty ihan livenäkin viime vuonna yhdessä jkl:n mammojen tapaamisessa. Sen koomin en niissä tosin käynyt kun pojun leikit alko olemaan sen verran vauhdikkaita että koko kyläreissu meni sen perässä juoksemiseen ja komentamiseen. Eteenkin kun oli näitä vauvoja lattioitta köllimässä ja T olisi halunnut kovasti niihin tutustua seisomalla niiden päällä :saint:

Niiskunenälläkin olis aikas lupaavia oireita ilmassa d :D b

Pössi mulla kanssa tummeni päivä päivältä nuo ovis testit, laitoin kuvankin. Mutta tosiaan ainoana päivänä milloin en sitä testiä pystynyt tekemään olisi ovis ollut joten plussaan en osaa ottaa kantaa. Minun kaikki tekeleet oli siis negoja, jotkut haaleampia viivoja kuin toiset. Oletko käynyt katsomassa pinoa missä on ovulaatiotestien kuvia, niin negoja kuin plussiakin? Voisi auttaa selvittämään omia tulosia.

Nöösi Mulla ei kyllä tuo turvoteus ole muuta kuin raskausoirelistalla. Menkat tai tavallinen kierto ei vaikuta millään tapaa tähän turpeeseen ulkonäköön :whistle:

Briannalla oli aivan yli ihania potkareita, mäkin haluun |O :heart: Mä tykkäsin kaikista eniten kyllä siitä keltaisesta.

Nyt kahvin keittoon kun jätkäkin nukahti päiväunille!
 
Empompii Onnea plussasta! :) :heart:

minsku82 Onnea plussasta! :) :heart:

Molemmille paljon tarrasukkia matkaan mukaan... :hug:

kukkaiskeijulla jännät paikat.. b:)d

niiskunenällä lupaavia oireita.. b:)d

:attn: mites tuon listan kanssa? jos siirtyy taustailijoista aktiiviisiin, niin lisäänkö itse itseni sinne vaiko miten?
täällä siis yk 1 kp 2/? tuota kiertoa kun en tiiä, ennen synnytystä oli 28-30pvää...
 
Paljon onnea, Minsku! :heart: :flower: Olen tosi iloinen puolestasi. "Ansaitset" plussan noin pitkän odotuksen jälkeen. Vaikka kaikkihan me plussan ansaitsemme. :) Nyt sitten vaan niitä tarrasukkia.

Niiskunenällä kuulostaa lupaavalta, onnea matkaan sinnekin, kuten myös kukkaiskeijulle.

Me lähdemme huomenna Italiaan lämmittelemään, kun ei tämä Suomen kesä ole oikein mistään kotoisin. :) Palatessa onkin sitten jo tietoa, että jatkuuko yritys vai miten. Ovis on nyt ohi, testi oli aamupäivällä puhdas nega. Minulle riittää tällä erää tieto, että ovis on oireiden aikana eikä niitä ennen tai oireiden jälkeen. Jatkossa jos testeilen, niin täytyy käydä netissä katsomassa kuvia. Kiitoksia vinkistä. Sitä digillä varmaistamista mietin, mutta sitten eka viiva tuli niin yllätyksenä, etten ehtinyt kauppaan.

Olen järkeillyt niin, että minulla on tavallista suurempi riski kemialliseen, joten en varmasti testaile yhtään etuajassa. Ja viimeksikin plussa tuli vasta dpo 16. Hermot kyllä kestävät. Tätiä minä oikeastaan jo odotan, kun on tämä hormonihäiriö. :( Lääräriin sitten vaan loman jälkeen.

Joku kyseli turvotuksesta... Minulla ei ole mitään oireita oviksen jälkeen ja pms-kiukku kestää päivän. Viimeksi ei ollut alkuraskauden oireitakaan ja plussa oli iso yllätys.

Oikein ihanaa kesänjatkoa kaikille!
 
Voi onnea minsku!!! Toivottavasti tulisin itse perässä...vielä ei ainakaan ole alkanut ja etookin vähän, mutta mutta...katsotaan nyt vielä ...

Koiramamma: Joo muistankin että nähtiin kerran, mutta sitten kävi niin, että mun yks toinen kaveri joka siellä oli sano, että sä olisitkin ollut yks ihan toinen ihminen, eli mä en nyt oo varma kuka sä sitten loppujen lopuks olit niistä :D :kieh: Ehkä taas törmätään joku kerta :)

Nyt äkkiä kiikuttamaan neiti 1-v valokuvaan! Meidän pieni on tänään vuoden vanha :heart:
 
Onnea Minsku! :D :flower:

Voisikohan joku kiltti ja osaava lisätä minut tuohon listaan takaisin? Kp 20, kierron pituus 28-32 ja yk 3. Olin aikasemmin listalla, mutta nyt olen vähemmän ehtinyt kirjoittelemaan, joten putosin listalta pois. Esikoinen syntyi 12/09. Kiitos kovasti! :)
 
************* Perjantai 16.7. **************



MUKANA:

waaka...................esikoinen 09/08................kp 70/72 *yk 4
MT79.....................esikoinen 10/08................kp 54/28-39* yk 8
sirpaleina..............tyttö 07/09...................... kp 37/33-57* yk 4
sofku.....................tyttö 04/08.......................kp 34/31 *yk 2
Kamomilla -81.......tyttö 12/08........................kp 35/35 *yk 9
kukkaiskeiju..........tyttö 07/09.......................kp 34/? *yk1
Kuukai..................esikoinen...........................kp 25/28 ja * yk1
Niiskunenä-78......poika 01/09.......................kp 24/28 *yk2
Nöösi....................poika 07/09.......................kp 23/30 *yk1
Jopatu..................esikoinen 12/09.................kp 20/ 28-32 * yk 3
snowball...............tyttö 05/09........................kp 20/34-35* yk 6
Pössi....................esikoinen 12/08.................kp 14/25-31 *yk 2
Koiramamma........poika 09/08........................kp 12/29 *yk 2
Brianna................tyttö 06/09.........................kp10/28*yk 2
Heidi-80...............esikoinen 08/08.................kp 10/? *yk 1
juuri.....................tyttö 04/08.........................kp 10/28-32 *yk ?
Colatin.................poika 02/2005....................kp 6/ 24-30 *yk 2
Auneli..................tyttö 12/08..........................kp ? * yk 1

* pinoa raivattu, toivottavasti pitkään hiljaiseloa pitäneet ovat plussanneet :heart: *

TAUSTAILEMASSA:

Kuu-mami
riina82
miimuli24
nereida
neito84
dada

PLUSSANNEET :



2010

Heinäkuu: Meep (yk 1), mimia85 (yk 2), Novelle (yk 6), Dakota paws (yk 3), Empompii (yk3), Minsku82 (yk 31)
Kesäkuu: Mymmy, Lumikuningatar (yk27), Anlini (yk1), Sanuliini, Peppioliina(yk9), dindei (yk 2)
Toukokuu: Toive81 (yk7), Jeccika (yk4)
Huhtikuu: Teargas (yk 2), manna-(yk?), mimma86(yk2), Coreline (yk?)
Maaliskuu: jiinas (yk 8), RiikkaVaan (yk ?), Suklaanappi (yk 9), PäivikkiV (yk 2), Annsku (yk 2),
Helmikuu: Cleopatra (yk 1), Aisla (yk 1), Menhit (yk 1), manna-(yk 1), Haikara (yk 2), Tipsutin (yk 3), t 77 (yk 20), Magia82 (yk 7), Ninnu-87 (yk 3), Pirtsi (yk 1), Pirtsi (yk 5), toive81 (yk 6)
Tammikuu: tyyty85 (yk ?), Mousse (yk 5), Tähdenlento1 (yk ?), Gwenhwyfar (yk 3), Magia82.( yk 6), cora85 (yk 1), Äiskä80 (yk 10), Sutinaa ( yk 9), heikku (yk 3), mama-L(yk2), Emmabella (yk2), Himputti (yk 31)



 
kanssa naiset älkää luovuttako. tiedän tuntee kun testiin tulee nega.. 2,5vuotta sitä katsonu :( jaksamista ja voimia tuleviin kiertoihin.. ja oikeesti kyllä se plussa sielt pärähtää aikasemmin kun uskottekaan.

Jos luitte mun tän kuun kirjotuksia niin tämä kuu piti olla varma menkka kuu koska yhdyntää tais olla 1-3kertaa ennen ovista ja sen jälkeen 0kertaa. ja miten kävikään :)

tuun tänne moikkailee teitä jatkossakin jos saan? kiitos teille kaikille.. :heart: :heart: :heart: Plussa tuulia kaikille..
 
Onnea Minskulle :heart:

Mä taidan alkaa odotteleen jo tädin tuloa :'( Ollaan mökillä ja anoppi mukana. Ei oikein tuo seksi onnistu ja kaiken kukkaraksi poika ei suostu nukkumaan täällä kun mun vieressä niin mies evakossa toisessa huoneessa...Ei taida ihan sieltä asti onnistua...
 
Heidi, ei muuta kun menette miehen kanssa kahdestaan saunaan ja siellä sitten :saint: Ettei mene yksi kierto harakoille :)

Minsku Mites mies reagoi tietoon raskaudesta? Aika usein noita plussia sitten on tullut silloin, kun vähiten on osattu odottaa. Mistä lie johtuu! Mitkä on nyt fiilikset, joko uskot asian todeksi? :heart:

Kukkaiskeiju, Älä vielä luovuta jos ei menkat ole alkaneet! :hug:

Täällä ei pahemmin mitään uutta. Olin tyhmä ja testasin tänään herkällä testillä tyylipuhtaan negan, mutta eihän se nyt ollutkaan edes todennäköistä että näkyisi näin varhaisessa vaiheessa. Mutta kun tänään olen lähdössä terassille, niin sit kuitenkin kokeilin. Joka tapauksessa menee terassi joko kokonaan limulinjalla tai ehkä otan yhden oluen. Jää nähtäväksi se :) Heikotus on jatkunut ja voimaton olo, mutta siis kaikki selittyy helteellä kuin myös kova väsymys. Mulla muuten välillä tuntuu, että olen totaalisen varma siitä, että olen raskaana. On niin paljon oireita ja vahva tunne. Mutta sitten taas toisaalta en usko kyllä hetkeäkään, että olisin raskaana. Että sanoisin jopa että jakomielistä ajatuksenjuoksua :LOL: :LOL:
 
Minsku Mites mies reagoi tietoon raskaudesta? Aika usein noita plussia sitten on tullut silloin, kun vähiten on osattu odottaa. Mistä lie johtuu! Mitkä on nyt fiilikset, joko uskot asian todeksi? :heart:

ei se meinannu ekaks uskoo että olen tai en tiiä uskooko se vieläkään? :whistle: mut joo tänään tosiaan tein toisen testin ja joo kai on alettava uskomaan että on.. yrittäny olla silleen hissukseen mut ei pysty.. haluis kailottaa kaikille täst onnesta.. :D :D Pojalle kerottiin äsken että siit tulee iso-veli. ja kuullema pikku-veikka pitäs tulla liikaa tyttöjä :eek: ite taas uskon että tyttö olis tulos..
 
Merkkaan ketjua, sillä mitään erikoista kerrottavaa ei vielä ole. Mahaa repii edelleen, joskin huomattavasti vähemmän kuin tuossa aiemmin tällä viikolla. Pelottaa, jännittää, jne. Mutta en onneksi ehdi tätä asiaa suuremmin hautomaan, huomenna on siskon häät ja päivä täynnä tohinaa =) .

Mutta ennen tohinoita on aamu, ja kova polte tehdä se tikkutesti tuolta vessasta pois.
 
Oikein paljon onnea uusille pluissanneille.

Mulla tosiaan on 2,5 viikkoa siitä kun lopetin minipillerit ja nyt on sellainen olo että menkat alkaa just. Menkkamaista kipua on ja muutenkin sellainen olo että kohta lorahtaa.
Ollaan oltu melkein viikko mökillä ja ollaan edelleen. Seksiäkin on tullut mukavasti harrastettua ja toivon että sama buumi jatkuu sen jälkeen kun menkat ovat tulleet.

Nyt taidan mennä nukkumaan, neiti herätyskello kun herättää kuitenkin klo 7...
 
Alkuperäinen kirjoittaja niiskunenä-78:
Heidi, ei muuta kun menette miehen kanssa kahdestaan saunaan ja siellä sitten :saint: Ettei mene yksi kierto harakoille :)
:LOL: :LOL: Meillä oli Juhannuksena sama tilanne. Samassa mökissä nukkui 4 muutakin ihmistä (mm. anoppi ja meidän esikko meidän vieressä ). Saunassa yritettiin viritellä lemmenhommia, mutta oli pikkasen liian kuuma miehelle. Lisäksi koko ajan hieman ahdisti, kun siinä saunan ovessa ei ole lukkoa. Eipäs sitten napannut tuosta kierrosta. Tässä kierrossa täytyy pysytellä tiukasti kotirintamalla!
 

Yhteistyössä