Pikkukakkosta odottavat vol4

Huomenta!

Mulla se pamahti sitten rv33 käyntiin. Ei olis enää hirmumontaa viikkoa odotusta jäljellä... Alan hiljalleen tuskastua tähän kun on tekemisen puutetta. Tai siis tekemistä on mutten jaksa hirmusti kerrallaan aina tehdä.

Ihana kun esikoinen lähti kummitätinsä kanssa Lintsille päivää viettämään. Hermot lepää kun ei koko ajan tarvitse vastata kysymykseen tekemisestä tai sen puutteesta. Pääsee laittamaan tuota makuuhuonetta valmiiksi tulokasta varten... Tosin sieltä ei puutu kuin pinnasänky mutta kun makkarissa on niin kauheasti kissankarvaa niin ei sitä pinnistä voi laittaa sinne ennen kuin makkari on siivottu

Olkkis ja Ötzki 32+0 !!!!!
 
olkkis:

Onnittelut poksuista...huoh, niin se aika menee, vaikka välillä silti tuntuu, ettei se kulu kuluttamallakaan :D

Meidän pitäisi saada tuo meidän pinniksen pohja korjattua/uusittua...himottaisi niin paljon laitella ja mallailla sitä sänkyä tuolla makkarissa.

Eilen joskus 23.00 iski kauhea himo siivota...sain onneksi pidettyä itseäni sen verran niskasta kiinni, etten siivonnut kuin keittiön pöydät ja lattian...tunnistin merkit ilmeisen hyvin, sillä näin jopa unta siitä, että fanaattisesti siivosin kotia keskellä yötä...eli pesänrakennusvietti on iskenyt päälle...olen tuhoon tuomittu...en saa enään nukkua ollenkaan, kun se iskee täydellä voimalla päälle...minun on silloin saatava siivota ja puunata KESKELLÄ YÖTÄ :LOL: :LOL:
Mikähän siinäkin oikein on :D

Deri majailee toosi alhaalla...pää ja kyynärpäät hankaa tuossa häpyluun yläpuolella...jos tiedätte mitä tarkoitan =)

Mutta juu...jos sitä menisi möllöttämään telkkua hetkeksi ja sitten hoitamaan kasveja, jotka on ihan vettyneitä varmasti näistä sateista :wave:

paapelo+poju+Deri 28+1
 
Paapelo:Voi kun mullakin tulis tollaisia inspiraatioita...Mut ei, ja kämppä on myös sen näköinen.. :headwall: Ei kyllä uskois että puunasin koko asunnon ennenkuin lähettiin lomalle ja ollaan nyt oltu koton siis 3pvä.. |O

Oltiin sitten tänään shoppailemassa, kun ilmojen takia ei oikeen muutakaan tekemistä ollut.. Ette kyllä arvaa mitä ostin, omien ja pojan vaatteiden lisäks. Mun täytyy oikeen laittaa kuva, kun oli jotain niiiiiin sulosta..

Siis voiko oikeestiolla jotain näin pientä ja suloista.. :heart:
Noh, ukko oli tietty heti, et voi, ei älä nyt viel aloita tota hössötystä.. :kieh: No eipä ollut tarkoituskaan, mutta pakko oli ostaa kun oli niin suloinen. :D
 
Tigru:

Voi mahoton ku on makee :D
Meillä on kanssa pari pientä tuon tyyppistä varastossa...ovat vähän isompaa kokoa tosin.

Täällä on makkareiden siivous saatu lähes loppuun...tosin kun sitten aloin siivota tuota meidän makkaria, sain aikaiseksi niin hirveän seksorron, että ei siellä tänään voi nukkua :LOL:
Siellä on koria ja härdelliä pitkin poikin ja en kykene nukkumaan sotkuisessa makkarissa, eli sohvalla nukutaan tämä yö :D

Huomenna sitten kootaan pojan iso sänky ja kokeillaan eka päikkärit, että miten sujuu. Jos ei mitään ihan armotonta tsembaloa tule, niin sitten saa nukkua yönkin suoraan siinä.
Jos taas tulee ihan höyrytys ja venkslaus, niin harjoitellaan sitten päikkäreillä isossa ja yö nukutaan pinniksessä, kunnes alkaa luonnistua :D

Meidän pieni on jo iso :'(

paapelo+poju+Deri 28+2
 
Nyt iski huoli kun Ötzki ei oo kunnolla liikkunut koko päivänä... Jokohan sillä alkaa olla tuolla ahdasta vai onkohan sattunut jotain. Pitänee tässä mennä varmaan suihkun kautta nukkumaan ja kokeilla jos heräis kun meen kylkiasentoon nukkumaan... Pelottaa ihan hirmusti kun muuten on niin yliaktiivisesta pienestä kyse.

Olkkis ja Ötzki 32+1
 
olkkisMusta esikoisesta juuri samanlaista, ajoittui muistaakseni juuri noille viikoille. Poika oli tooosi vilkas liikkumaan, mutta yht'äkkiä oli mennyt kokonainen päivä etten tuntenut yhtään liikkeitä, tottakait hätäännytin minäkin, mutta kyllä ne liikkeet sielt sitten myöhemmin tuntui. Eli uskoisin olevan ihan tilanpuutteessa pienokainen. Juo vaikka jotain sokerilientä, tai jotain muuta makseeta,auttaa kuulema..
 
Olkkis:
Varmaan vain tilan ahtaus pienellä...kuten Tigrukin sanoi, juo jotain makeaa. :hug:

tigru:
Kyllä tuo minusta on ihan vaava massu...itsellä pompahti kanssa rv10 jälkeen massu esiin ja olin ihan ihmeissäni...esikosta kun sen alkoi kunnolla muistuttaa vaavamassua vasta rv17 paikkeilla

Tässä vertailuksi

Tämä on otettu 13+5 ja tuommoinen pikku pallo oli tullut esiin jo


paapelo+poju+Deri 28+3
 
Huomenta!

Eipä tässä Ötzkillä mitään hätää ole... Ei mun tarvinnut kuin aamulla herätä "väärästä" asennosta eli oikeelta kyljeltä niin olihan taas normiaamujumpat menossa. Tosin sitä riehumista varmaan edesauttoi se että rakas kissani oli keksinyt mennä lakanan alle ja möyri siellä. Pisti sitten Ötzkillä vihaksi kun tuli kai liian lähelle. :D Tosin itse en sitten montaa tuntia yöunta saanut nukuttua joten otin sitten aamupäiväunet joilta äsken heräsin. Mietin tässä sellaistakin vaihtoehtoa tuolle Ötzkin passiivisuudelle että kun en oo syönyt pariin päivään nyt kunnolla (siis ainoastaan salaattia ja voileipää) niin ei pienellä oo energiaa tarpeeksi. Voipi olla vaikuttava asia tai sitten ei.

Tiqru87: Mulla vauvamasu on tullut kunnolla esille vasta tuossa muutama viikko sitten. Sitä ennen ei kukaan oikein meinannut uskoa että olen raskaana. Nyt ei onneksi enää tarvii sitä todistella kenellekään.

Torstaina olis sinne Kättärin pelkopolille meno... Nyt rupee jo hieman jännittämään. Mietin että menenkö omalla autolla vai julkisilla. Kummassakin olis hyvät puolensa vaikka bussilla kun menee niin joutuu kiertämään keskustan kautta. Tosin taitaa käydä niin että torstai-aamuna keli ratkaisee sen millä lähden. Esikoinen menee onneksi huomenna yöksi mikä helpottaa sitten mun torstai-aamun lähtöä.

Olkkis ja Ötzki 32+2
 
Hohhoi millasta tää on tää alkuraskaus, olinkin jo ihan ehtinyt unohtaa! Etominen jatkuu, vatsalaukku pienenee mutta paino ei kyllä putoa.. :D Ihmeellisisä mielitekoja on, maitoa olen ruvennut juomaan, ja silloin kun jotain tekee mieli niin sitä on pakko syödä, esim. eilen mies teki mulle lautasellisen ihanaa perunamuussia mitä söin suolakurkkujen kanssa. Nyt ei sit tee enää sitäkään mieli :x Ennen olen pystynyt syömään kokonaisen pakastepizzan, nyt tökkii puolikkaan jälkeen. Olen kyllä löytänyt aivan ihanan (ja sikakalliin) appelsiinimehun mitä voisin juoda litrakaupalla, mutta kun 0.75l maksaa 2e niin ei ihan raaski.. :whistle:
Lisäks on kamala väsymys ja sikamainen alaselkäkipu. Päänsärkyjäkin useemmin kuin ennen.. Toivottavasti oireet ei pahene ainakaan! Muuten ihan hyvillä mielin, tietysti sitä nyt jännitän että jos joku meistä saa sen sikanuhan niin jää etelänmatka elokuussa väliin...

Niin ja viikkoja olis nyt sitten vissiin 6+5 (vasta!!!!)
 
Täällä myöskii viikot *poks* nyt mennään 28+0.

Töissä ei huvita olla enää yhtään, vaan vasta 17.8 alkaapi ensin kesäloma ja sitten 1.9 äitiysloma. Väsyttää jne muutenkin, hb alhaalla. Magnesiumista ollut hyötyä suonenvetoihin, onneksi, ihan kamalia öitä oli tossa taannoin... ylävatsakipuja ilmennyt myöskin. :/ Jospa tää tästä vielä virkistyisi :)
 
)( neuvolassa käyty ja kaikki ok. hb oli 133 vaik luulin, et on tosi matalalla, kun oon ollu niin väsyny/huimaa/tekee edelleen pahaa. Vauva liikku niin vilkkaasti ettei meinannu sydänääniä saaha kuulumaan + ultralla kun katottiin, ni heitteli volttia + nyrkkeili, oli ihanan näkönen pieni viipottaja. Vilkkaampi mitä esikko. Istukka takaseinässä, et siks tunsin niin aikasin jo liikkeet (eli rv16). Rakenne ultra on 3.8
Voikaa hyvin t: sukkis + masu 19+3 :D
 
nyt ne liikkeet oikeesti tuntuu. :D Oon jo viikonlopusta lähtien tuntenut sellaisia pieniä ilmakuplia, mutta en uskonut niitä liikkeiksi, nyt sitten olen alkanut tutkimaan asiaa muutaman päivän ja tulin tänään siihen tulokseen, että kyllä ne liikkeitä on. Eilen jo varovasti miehelle sanoin, että taidan tuntea jo liikkeet, mutta nyt olen satavarma. :D :D En olis uskonut, sillä esikoisesta tunsin liikkeeta vasta jostain rv 19-->

Tigru ja möhkis 14+1
 
sellaista kyselen että ne ketkä käyneet 4-d ultrassa,millä viikoilla kävitte?

Ollaan niin päätetty että halutaan ottaa selvää kumpi tulee ja mietin että millä viikoilla sinne kannattaa mennä...!

Mä olen tuntevani kanssa vauvan liikkeet. Aika usein tuntuu sellaisia ilmakuplia masussa :) Joonaksesta tunsin liikkeet 18-->

sannis ja papunen 14+6
 
Äärimmäistä varovaisuutta noudattaen moikkaan teitä tällä puolella aitaa....

Nimittäin eilen olen haamuillut usealla eri testillä, ja tänään viiva vahvistui ja digitaalinen sanoi "RASKAANA"!!!!!!!!!!!!!

Yk 14, en voi uskoa tätä...täysin luomusti ja ekat haamut jo 8-9 dpo...

Onkohan täällä edes enää ketään vanhoja tuttuja tuolta pikkukakkosta toivovista :D ? Vai onko kaikki ehtineet jo synnyttämään moneen kertaan? :LOL:
 
TINKERBELLE VOI MAHDOTON...IHAN HURJAN VAROVAISEN HURJASTI ONNEA...KYLLÄ SYDÄNTÄ NYT LÄMMITTÄÄ, ILON KYYNELKIN VALLAN TULI :hug: :heart: :'( :D :D :D :D :D :D

Eli minä olen täällä, jos minut muistat vielä =)
Kolmen kuun päästä olisi tarkoitus vaavan syntyä, vaan jääpä nähtäväksi tykkääkö kodostaan yhtä paljon kuin veljensäkkin :D

paapelo+poju+Deri 28+5
 
Tinkerbelle: mä ainaskin muistan sut pikkukakkosten toivojista!!! =) Tervetuloa tälle puolelle ja hurjasti ONNEA plussasta!!! (mä kuulun kans noihin, joille ei niin heti tärpänny... tärppi tais tulla yk25 ja sekin laparoskopian jälkeen)!!!

mama ja kääpiäinen 33+3
 
Tinkerbelle: Tervetuloa! Ilmoittele itsestäsi tiedot tonne etusivun listaan jos/kun siltä rupee tuntumaan. Eli la nimimerkki, esikon syntymäkk/vuosi

ON: Mikähän siinä juomisen opettelemisessa on niin pirun vaikeeta? Tänään on pari kertaa tullut tosi huono olo kun en oo muistanut juoda... Jo normaalijuominenkin on vaikeeta, mutta tää raskaus ja helle vielä sitä jostain syystä vaikeuttaa. PRKL! Pitää varmaan käydä kaupasta ostamassa taas vesimelonin palanen naposteltavaksi... Sais edes jostain nestettä

Olkkis ja Ötzki 32+5
 
Tinkerbelle ihan huoppu paljon onnea plussasta, toki mä sut muistan :D

)( Mul tänään töissä kysyvät, et millon jään äippälomalle.. en ollu vielä hoksannu ajatella koko juttua.. et piti käydä heti netistä tarkistaan :D
sukkis 19+4
 
Viiva on tummunut haamusta aivan tummanpunaiseksi.... :heart:

Jokohan tämän voisi uskoa?

Ihmettelen kauheasti miten aikaisin tuo plussa mulla näkyi! Eka haamu tuli kp 23/26-27, siis 8-9 dpo! Ovistestit oli käytössä joten ajoitus on siinä mielessä tarkka.

Kyselen nyt tolloja koska olen jo unohtanut miten kuviot meni (esikoinen nyt 2 v): koska voi mennä alkuraskauden ultraan? Oliko se 6 + jotain? Entä eka neuvola?

Aurinkoista viikonloppua!
:flower:
 
Tinkerbelle:

Alkuraskauden ultraahan yksityisellä suosittelevat omasta kokemuksestaan otettavaksi rv7 aikoihin, mutta toki antavat aiemminkin...tuolloin vain kaikki siihenastiset kehitysvaiheet näkyvät varmemmin ja paremmin.

Neuvolan voit varata vaikka heti maanantaina. Se milloin sen sitten saat, riippuu ihan neuvolasta...itse sain rv7+ ekan ajan, mutta esikosta taasen aikanaan vasta rv10, eli voi riippua paljon siitä, miten heillä on antaa aikoja, mutta ennen rv12 antavat takuu varmasti, sillä pitäähän synnytyssairaalaan ilmoittaa sinusta, jotta saat ultra ajat :D

ON:
Noniin!

Saavuittiin vihdoin takaisin metästä.
Mustikkaa ja metsämansikkaa oli pilvinpimein.
Minä keräsin saalista kippoon kun poika tallusti perässä.
Poika aina hyvällä apajalla rysähti pehvalleen mättäälle ja alkoi napsia mustikkaa suuhunsa. :D
1,5h mässäilyn jälkeen taisi poika olla niin täynnä mustikkaa, kun röyhtäili siellä sammaleitten ja varpujen seassa :LOL:

Kunnon saalis saatiin...oli vähän hankalaa yksin pojan kanssa kerätä kun piti olla silmät selässä, mutta sain yksinkin noukittua 0,5l tasan mustikkaa ja sain myös tuotua kotiin asti 1dl metsämansikoitakin..loput meni matkalla :p

Nyt alan tekemään mustikka piirakkaa, kun poika meni nukkumaan. Taitaa pikku miehelle nyt uni maittaa moisen samoilun jälkeen :D

paapelo+poju+Deri 29+0 POOKSSS
 
Tinkerbelle IHANAA, PALJON ONNEA! :heart: :flower: Ihana saada sut tänne vihdoin. :hug:

Minä kävin esikosta alkuraskauden ultrassa 8+0 ja tästä pikkukakkosesta 7+5. Olis tehnyt mieli käydä aiemmin, mutta halusin olla varma, että syke näkyy, jos on olemassa.

Minä puolestani tunsin tänään ekat kunnon potkut, ihan uskomaton fiilis. :heart:

Lily ja pikkurakas 16+2
 
Mä en oo kummastakaan käynyt kuin niskapoimu- ja rakenneultrat. Jotenkin vain ollut niin luottavainen mieli ettei oo osannut edes kaipailla mitään.

Huomenna taas pamahtais yks rv lähemäs synnytystä... Jotenkin on kovin tuo synnytys alkanut mietityttämään kun pelkokeskustelussa yritettiin tyrmätä kaikki mun toiveet tai haaveet. Saa nähdä mitä sitten tulee... Ötzki kun on edelleen poikittain tuolla eikä toistaiseksi ole elettäkään siitä että kääntyis. Ja vaikka kääntyisikin niin en tiedä tajuaako pieni kääntyä oikein päin. Perätilavauvaa en suostu alateitse synnyttämään vaikka tilaa olis. Se yksinkertaisesti pelottaa liikaa vaikk omassa kaveripiirissä on kaksi onnistunutta alateitse tapahtunutta perätilasynnytystä viimeisen vuoden aikana. Jotenkin en vain luota itseeni tuossa tilanteessa senkään vertaa.

Nyt kaffin keittoon...

Olkkis ja Ötzki 32+6
 

Yhteistyössä