No niin, nyt olemme kotiutuneet pienen nyytin kanssa ja arki alkaa pikkuhiljaa luistamaan. Tässäpä vähän kertomusta, kuinka kaikki kävi
. Esikoisen synnytys kesti 6h ja alkoi napakoilla supistuksilla, tämä synnytys alkoi vesien menolla ja siitä vasta 1.5 vuorokauden kuluttua tyttö oli maailmassa, tosin itse synnytyksen kestoksi merkittiin
2h+10min+6min (vaikka kätilö tuumasi että yhtä hyvin olis voinut merkitä avautumisvaiheeksi 15min, kun ei niitä säännöllisiä suppareita ehtinyt tulla juuri lainkaan). No mutta nyt itse asiaan:
Vedet siis menivät viime viikon ke-to -välisenä yönä rv 41+1 klo 0.40 (pari tuntia siitä kun olin täällä vakuutellut että ei tää synny vielä piiiiitkään aikaan
). Minua oltiin varoiteltu että jos vedet menee niin on lähdettävä heti sairaalaan, synnytys voi käynnistyä salamana (taustalla tuo esikoisen nopea synnytys). Niinpä soitimme miehen vanhemmat lapsenlikoiksi ja hyppäsimme autoon.
Matkalla KYSiin tuli säännöllisesti massun kovettumisia, mutta ei mitään kipeitä supistuksia. Radiosta kuului biisi "Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain." ja minä tunteikkaana ihmisenä siinä porasin ja fiilistelin miehelle että aamulla meillä varmaan on jo vauva.
Päästiin perille, eikä edelleenkään mitään kummia suppareita. Käyrälle niitä tuli säännöllisesti, mutta eivät olleet ollenkaan kipeitä. Siinä vaiheessa olin kahdelle
sormelle auki ja kaulaa 1-2cm. Meille annettiin synnytyssali, jonne määrättiin torkuttelemaan. Kello oli tuossa vaiheessa jotain kolmen jälkeen yöllä.
Siellä makailimme miehen kanssa aamuseitsemään saakka vain todetaksemme että kaikki supparit, ne vähäisetkin, olivat kadonneet. Lääkäri tutki paikat aamulla ja totesi tilanteen olevan edelleen sama kuin edellisenä yönä sairaalaan saapuessamme.. Koska lapsivedet olivat menneet, ottivat ne minut sitten
osastolle pötköttelemään ja odottamaan supistuksia.
Antibioottia alettiin tiputtamaan neljän tunnin välein tulehduksien estämiseksi, jonka lisäksi ottivat säännöllisesti käyrää. Ne ajat, jolloin en ollut tipassa tai käyrässä yritin käyttää hyödyksi rampaten KYSin portaita - tuloksena paljon harkkarisuppareita ja vain muutama kipeämpi supistus.
Koska edellisenä yönä en ollut saanut nukuttua käytännössä lainkaan, pyysin osastolla nukahtamislääkettä. Se auttoikin hyvin ja sain helposti unen päästä kiinni. Yllättäin
yöllä alkoi kuin alkoikin supistella - ei edelleenkään kovin kipeästi mutta kuitenkin niin että piti vähän hengitellä. Kuitenkin sain nukuttua aina supistusten välissä ja perjantaiaamuna oli virkeä olo.
Lääkärin aamupäivän tarkastuksessa selvisikin että
kohdunkaula oli hävinnyt ja olin 3 senttiä auki - yön vähäiset supistukset olivat siis saaneet yllättävän hyvin aikaiseksi! Siispä komento saliin ja oksitosiinitippaan kun lapsivedet olivat kuitenkin menneet jo puolitoista vuorokautta sitten. Minä soitin miehelle että synnytystä aletaan käynnistellä. Jännitti kovasti että mitä tuleman pitää (esikoinen kun tuli ihan spontaanisti ilman oksitosiinia aika vauhdikkaasti.)
Saliin siiryin siis perjantaina siinä
klo 14. Kätilö oli kokenut ja oikein mukava, ja kerroin hänelle ekasta synnytyksesä ja siitä että pelkään kaiken tapahtuvan liian nopeasti. Kätilö vakuutteli ettei tässä ole mikään kiire ja lupasi että lisätään oksitosiinin määrää maltillisesti. Aloitettiin muistaakseni 12ml:n tuntiannoksella. Mies tuli paikalle siinä
klo 15 tietämillä, siinä vaiheessa olin tuntenut muutaman laimean supparin muuten oikeastaan kummempaa. Kätilö lisäsi annosta yhdellä pykälällä (30 ml:n?) ja minä vaan kiikuttelin ja juttelimme miehen kanssa niitä näitä, kätilö oli suurimman osan ajasta poissa. Tuskailin miehelle että pitikin mennä mainostamaan sitä ekaa synnytystä, että eihän tää synny ikinä tällä vauhdilla. Kello oli siinä vaiheessa ehkä jotain
16.
Kello 16.30 minulle tuotiin toiselta osastolta ruoka ja tuumin että voisihan sitä vaikka syödäkin vähän jotain. Supistuksia tuli silloin tällöin, välillä kovempia ja välillä ihan laimeita. Pyysin päästä vessaan pissille, ja tippa otettiin siksi aikaa pois seinästä. Siinä vessareissulla supparit alkoivat yhtäkkiä tihentymään ja muuttuivat kivuliaammiksi (kello oli nyt ehkä
16.45). Pääsin pöntölle ja pissasin, kunnes alkoi myös kakattamaan. Kätilö kielsi kakkaamasta, kun supistuksia tuntui tulevan ihan perä jälkeen. Eipä siinä paljon kätilön kiellot auttaneet, kun kakka tuli ihan ilman työntämistä. Siinä vaiheessa oli aika kipeä olo enkä pässyt pöntöltä omin avuin pois. Miehen ja kätilön avustamana kiipesin sängylle, pitkiä ja kipietä supistuksia tuli edelleen ihan peräjälkeen.
Kätilö tutki paikat ja totesi että paikat oli auennut ihan salakavalasti 9 senttiin ja selvää siis oli että
mitään kivunlievitystä ei ehditty antaa. Saman tien alkoi ponnistuttamaan ihan kamalasti ja sainkin heti luvan ponnistaa. Sitä helvettiä kesti 10 minuuttia, ihan kontrolloimatonta puuskutusta ja huutamista, kivun tunne oli kyllä ihan valtava. Jälkeenpäin ihan hävettää miten sitä niin piti huutaa, mutta en tosiaan mahtanut itselleni mitään. Onneksi ponnistusta kesti tosiaan vain se 10 minuuttia ja sitten tyttö olikin jo maailmassa :heart:.
Tytön mitat paino 39920g, pituus 51cm ja pipo 37cm ja rv:t siis 41+2.
Siinä sitten ihmeteltiin kolmestaan, minä mies ja kätilö, kuinka kaikki kävikin niin hirmuisen nopeasti. Papereita kirjoittaessa kätilö pohti että mitä ihmettä hän oikein laittaa avautumisvaiheen kestoksi, kun oikeasti säännöllisiä ja kipeitä supistuksia ehti tulla ainoastaan noin vartin verran!! Loppujen lopuksi synnytys kirjattiin alkaneeksi klo 15, jolloin sanoin ekan kerran ylipäänsä tunnistaneeni supistuksen.
Papereihin kirjattiin siis avautumisvaiheen kestoksi 2h, ponnistuvaihe 10min ja jälkeiset 6min, yht. 2h16min.
Kaiken kaikkiaan synnytyksestä jäi aika kaksijakoinen mieli: avautumisvaihe oli superhelppo, en kokenut supistuksia missään vaiheessa kipeinä enkä tosiaan olisi tarvinnut siinä vaiheessa mitään kivunlievityksiä. Ponnistusvaihe puolestaan oli ihan kamalaa noin luomuna koettuna, mutta onneksi kaikki oli kuitenkin nopeasti ohi. Täytyy sanoa että oli onni että olimme jo valmiiksi sairaalassa, jos noin kovalla rytinällä synnytys olisi edennyt kotioloissa niin emme olisi kyllä ehtineet eteistä pidemmälle. Taisi siis lapsivesien aikaisella menolla olla oma takoituksensa
Tulipas pitkä kertomus, toivottavasti joku jaksaa lukea! :wave:
Talvitie ja tyttönen 7vrk
