Pikkukakkonen kesällä 2014

Mä olen ymmärtänyt, että tulee muuttumaan niin, että isille tulee omat kiintiöt. Eli lapsi saa olla edelleen 3 vuotiaaksi kotona, mutta äiti ei saa olla ainoastaan kotona, vaan jaetaan äidin ja isän kanssa puoliksi. Sitä en tiedä saako sen itse päättää, millon isä on kotona ja millon äiti, (saako esim. jakaa useampaan osaan vuorotellen) vai pistetäänkö esim. puolestavälistä poikki.

Ymmärtääkseni hallitus valmistelee muutosta nyt syksyllä, oppositio on sitä vastustanut, mutta sillä ei kai ole ollut merkitystä. En tiedä koska tulisi voimaan.

Jos jollain on tarkempaa/ oikeampaa tietoa saa korjata!

Mun mielestä huono uudistus. Meillä miehellä oikeasti hankalampaa jäädä milloin vaan kotiin, lisäksi tienaa enemmän, joten meidän perhe tulee huonommin toimeen mun tuloilla. En ymmärrä kun hallitus perustelee kai myös verotuloilla, että saadaan työssäkäyviltä äideiltä verotulot. Mutta jos siis tarkoitus, että miehet jäisivät oikeasti kotiin lapsia hoitamaan, niin eikö siinä menetetä verotuloja, koska miehet kai usein tienaavat enemmän (ei tietysti aina!). Mä luulen, että tarkoitus on vaan saada vanhemmat töihin ja lapset hoitoon, mutta sitä en tiedä mihin kaikki lapset on tarkoitus laittaa, koska tuskin joka kunnasta löytyy hoitopaikkoja kaikille kotihoidossa oleville lapsille. Hallitus perustelee myös äitien (työelämästä-) syrjäytymisen ehkäisyllä. En mä ainakaan koe olevani syrjäytynyt.

Sori vuodatus, mua vaan vähän harmittaa tää juttu!
 
Mä oon ymmärtänyt, että se uus laki vaikuttaa nimenomaan siihen rahaan mitä maksetaan eli se menee puoliksi, saa kyllä edelleen vain toinen olla mutta ei makseta sitten enempää kuin se oma osa (eli ihan peestä)..
 
Hallitus on ehdottanut kotihoidontuen jakamista tasan äitien ja isien kesken. Kun tähän mennessä äiti on voinut hoitaa lasta tuen turvin kotona 3-vuotiaaksi, niin jatkossa äiti voisi olla kotona 1,5 vuotta ja isä 1,5 vuotta.

Peruspalveluministerin valtiosihteeri Ulla-Maija Rajakangas sanoo, että muutoksen aikataulua ei tiedä kukaan, mutta on selvää, ettei kotihoidontuen käytäntöjä muuteta hetkessä.

– Muutos ei todellakaan tule vielä alkuvuodesta 2014. En pysty sanomaan mitään päivämäärää, mutta sitten kun päästään poliittiseen lopputulokseen, niin rakennepaketin kaikkia osia aletaan työstää. Paketti sisältää paljon asioita, joista kotihoidontuki on vain yksi.

Periaatteessa muutos voi siis koskea esimerkiksi niitä perheitä, joille on syntymässä lapsi alkuvuodesta 2014. Jos äiti on ajatellut olla kolme vuotta kotihoidontuella, voi olla, että hän saakin tukea vain 1,5 vuotta, ja sen jälkeen kotiin pitäisi jäädä isän, mikäli lasta halutaan hoitaa kotona 3-vuotiaaksi.

Mä nyt vähän kopioin tosta kotihoidontuesta tuolta.

Meillä toi on sen verran huono juttu, että miehellä on kyllä vakipaikka töissä ja tienaa sit mua huomattavasti enemmän, joten ei oo mitään järkeä, että mies jäis 1.5v kotiin lapsen kanssa ja mä olsiin töissä. Koska siinä vaiheessa meijän tulot romahtais huomattavan paljon. Ja mulla on sit taas niin, että jos mun pitäs sit 1,5 vuoden päästä palata töihin, niin ei mulla oo paikkaa mihin palata. Tän hetkinen työ kun on mammaloma sijaisuus. Ja sieltä jään sitte ite mammalomalle. Ja sit tosiaan mun palkka ei sit taas oo niin hyvä, kuin miehellä.
En mä tosin tiedä, että kuinka pitän hoitovapaan tää jolle oon sijaisena pitää mammaloman jälkeen. Tietenkin jos hän on vielä hoitovapaalla, kun mun mammaloma loppuu niin palaan takasin tonne. Mutta voisin kyllä mielellään olla itse kotona sinne asti kunnes lapset on sen 3v.
Kyllä mieskin varmaan kotona viihtyis sen 1,5 vuotta, mutta tosiaan taloudellinen tilanne..

Nyt sitte raskaudesta tietää mun toinenkin siskoni ja hänen miehensä. En mä malttanu olla kertomatta, kun eilen siellä oltiin.

Susanna#1 / 6+6 / 19v
 
Kiitos tarkennuksista! :)

Kuulostaa siltä, että muutos tuottaa päänvaivaa aika monelle.. Ei kiva!

Periaatteessa ymmärrän pointin, että isiä kannustetaan lastenhoitoon, mutta se ei vaan ole usein niin yksinkertaista taloudellisista syistä. Lisäksi jos mies kokee, ettei hänestä ole "koti-isäksi", niin eikö olisi parempi, että perheillä olisi mahdollisuus itse valita miten pienen lapsen hoidon järjestää. Ihan yhtälailla joissain perheissä (vaikkakin harvemmissa, tiedän), äiti on mielummin töissä ja mies hoitaa lapsia kotona. Perheiden pitäisi saada itse päättää!
 
Kyllähän toi muutos tuottaa päänvaivaa monelle, mikä on todella huono asia. Nykyään kun on se mahdollisuus valita, että kumpi jää kotiin ja kumpi jatkaa töissä. Ja nyt sitte pakotetaan se, että molempien pitää olla se 1,5 vuotta kotona tai laittaa lapsi hoitoon.
Tää on menny kauheeks holhoomiseks nykyää. Kun ei ne joita asia koskee saa enää päättää mitään. Mun mielestä kun ihmisiä ei voi pakottaa, se on ihmisten oma asia, miten he hoitaa lapsen hoidon tai muun.
Mä toivoin viimiseen asti, ettei toi menis läpi, mut pahaltahan toi nyt näyttää.
Helppoahan se noilla ministereillä on kun sitä rahaa tulee, vaikka ei töitäkään tekis.

Meijän neiti ei oo päivähoidossa nytkään, vaikka molemmat meistä on töissä. Meillä menee työvuorot sen verran "hyvin", että parina viikkona, kun mä lähden töihin niin mies on kotona tytön kanssa. Ja sit parina viikkona tyttö menee tunniks appivanhemmilleni ja mies hakee töistä tullessaan tytön sieltä ja yhtenä viikkona haetaan sit yhdessä kun päästään samaan aikaan töistä.
En mä halua alle vuoden ikäsenä tyttöä laittaa päivähoitoon.

Onhan se joo hyvä, että isiä kannustetaan lastenhoitoon, mutta ei sitä mun mielestä sais tehdä noin pakottamalla. Kyllähän ne isät jää kotiin jos haluaa ja jos taloudellinen tilanne sen sallii. Mutta kun nykyäänkin on se, että miehet tienaa naisia enemmän. Yrittäisivät ensin saada miesten ja naisten palkat tasvertaisiks, niin ehkä tollasta järjestelyä vois miettiäkin.

"Hallituksen rakenneuudistuspaketin mukaan kotihoidontuki kiintiöitäisiin puoliksi, äidin ja isän osuuksiin. Perhe menettäisi tuen niiltä kuukausilta, joita isä ei käytä."
"Keskustan kansanedustaja Markus Lohi sanoi Ylelle perjantaina, että uudistus veisi suomalaisilta perheiltä valinnanvapauden ja todellisen mahdollisuuden tuen saamiseen. Lohi on sitä mieltä, että uudistus on viemässä yhä useamman vanhemman työttömäksi."
"Käytännössä kotihoidontuen jakaminen johtaa siihen, että yhä useampi lapsi viedään päivähoitoon alle 3-vuotiaana. Se tietää kuntien menojen kasvua.
Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisen on arvioitu puolestaan vähentävän kuntien menoja 60 - 100 miljoonaa euroa. Yhdessä kotihoidontuen leikkaus ja subjektiivisen päivähoidon rajaus menevät nollasummapeliksi. Kukaan ei voita. Lapsiperhe häviää."
"Todellisuudessa kotihoidontuen muutos on leikkaamassa tuen nykyisestä puoleen ja lisää kustannuksia kunnallisessa päivähoidossa, Lohi sanoo."

Ja anteeks, mä vähän innostuin nyt kyseisestä aiheesta. Ja anteeks pitkästä viestistä. Mut mua vaan suoraan sanoen vituttaa hallituksen touhu!

Ja samalla vois poksua!

Susanna#1 / 7+0! / 19v.
 
Meillä esikoinen meni 1v 2kk iässä perhepäivähoitajalle, löydettiin todella mukava yksityinen pph, jossa tyttö on viihtynyt oikein hyvin :) Meille oikein sopiva ratkaisu. Itse vaihdoin työpaikkaa (ja alaa), jotta pääsin meidän kotipaikkakunnalle töihin. Olis muuten venynyt hoitopäivät hirveän pitkiksi, kun meillä molemmilla miehen kanssa oli 50km työmatkaa... Nyt tytön hoitopäivät on se 8 tuntia kun työmatkoihin ei kulu oikeastaan aikaa.

Enpä tiedä tuleeko tuota hoitovapaan lakimuutosta vielä ja koska se sitten tulisi voimaan. Mutta siinähän siis jaetaan puoliksi vaan se hoitovapaa mielestäni, eli vanhempain vapaan saa käyttää edelleen vapaasti kumpi vaan. Eli kyllähän sittenkin äiti voisi halutessaan sen kaksi vuotta suunnilleen olla kotona.

Vähän vaikea asia, en periaatteessa kyllä kannata sitä että lailla pakotetaan jakamaan noita vapaita - koska perheiden tilanteet on niin erilaisia. Mutta kyllä se olisi ihan isien ja lasten kannalta hyvä juttu, jos isätkin olisi jonkin aikaa kotona ja oppis oikeasti ottamaan sen vastuun arjen pyörittämisestä.
Käytännössä en kyllä ymmärrä miten kunnat ikinä selvityisi siitä, jos yhtäkkiä tuodaankin hoitoon paljon enemmän niitä kaksivuotiaita... Useimmissa kaupungeissa taitaa nytkin olla se tilanne ettei hoitopaikkoja meinaa riittää kaikille. Eli sikäli tuota lakia ei ehkä voida laittaa tulemaan voimaan ihan heti.

Mutta meille tuo nyt ei vaikuta, koska ei kuitenkaan oltaisi kumpikaan kotona sitä kolmea vuotta. Kotiäitiys ei ole minun juttuni, vaikka suunnitelmissa on kyllä nyt kun lapsia olisi kaksi niin olla vähän pidempään kotona. Ehkä noin kaksi vuotta(?). Mutta katsotaan nyt, toivottavasti mieskin haluaisi jäädä joksikin aikaa kotiin :)

Lisätääns vielä, että me ollaan toistaiseksi kerrottu raskaudesta vasta mun vanhemmille. Siskolle kerron ehkä tässä vielä, jos nähdään, mutta muuten yritetään venyttää sinne ultraan asti. Kavereiden kanssa on tulossa tyttöjen pikkujoulut, mutta ne on onneksi vasta mun np-ulran jälkeen joten sitten ainakin tiedän jo missä mennään ja onko kerrottavaa :)

Mariska* 29v ja rv 7+6
 
Viimeksi muokattu:
Mäkään en tuosta uudistuksesta ole innoissani, mutta pakko myöntää että on siinä valtiolla pointtikin. Tällä uudistuksella tavoitellaan niin selkeästi sitä etteivät kotona viihtyvät äidit käyttäisi hoitovapaata työttömyyden vaihtoehtona. Kun eikö toimeentulotuella tai työttömyystuella (en näistä niin paljoa ymmärrä) ole semmoinen sääntö että maksetaan vain 500 päivän ajan? Niin parempihan se on olla eka äitiyslomalla, sit hoitovapaalla ja sitten vasta kuluttaa tuota 500 päivää.. Suomessa on paljon eri tukia eri elämäntilanteisiin, mutta ikinä mitään tukea ei ole otettu kansalta pois. Jotain on pakko tehdä että valtio säästää hieman rahaa. Toki itse ainakin keksisin pari muuta kohderyhmää joiden hyysääminen voitaisiin lopettaa ennen lapsiperheitä..
Mutta se siitä :)


Näin viimeyönä unta että raskaustesti oli negatiivinen. Alkoi kuumottaa niin paljon että piti tilata testi. Kylläpä pelottaa

Terveisiä remonttihelvetistä!
Ei keittiötä käytettävissä, olohuone täynnä kertakäyttöastioita, makuuhuoneet täynnä kattiloita ja astioita, eteisessä jääkaappi ja pakastin sekä kahvinkeitin.. ympäri taloa on laminaatin, kattopaneelin ja jalkalistan pätkiä.. kaiken kruunaa utelias tyttö joka haluaisi maistaa ihan kaikkea ja tutkia joka paikan :D
Elämä on ihanaa. Onneksi saatiin edes hyviä uutisia, uusi keittiö toimitetaan tänään ja asentaja saapuu heti huomenna aamulla.
Aluksi asentajan oli tarkoitus tulla vasta ke tai to


eggie / 6+1
 
Toi uuditus on ihan syvältä! Toivottavasti ei tuu voimaan! Meillä ei ainakaan mies jää lasten kanssa kotiin, ei suostuis. Sitten ne on laitettava tarhaan, ja sitä mä viimeseks haluisin. Voi kun toivon ettei toi tuu voimaan.. IKINÄ! Nyt mä stressaan sit tota hoitovapaa-asiaakin.. voi apua. Mä niin haluaisin itse olla lsten kanssa kotona, tykkään olla kotiäiti, se on mun juttu. Töitä ehtii tehdä sitten myöhemmin. Lapset on kuitenkin vaan niin pienen hetken pieniä.. <3

Eilen alkoi rinnat tuntumaan oudoilta.. illalla kun katsoin telkkaria, niin niitä suorastaan särki. Mies nauroi vieressä, että tuonko panadolia..? :D
Ja tänään onkin sitten ollu tissit ihan tajuttoman kipeet, rintsikat ei tunnu hyviltä ollenkaan.. ja oonkin päätynyt pitämään sellaista alustoppia (vähän niinku urheilurintsikat), ja ah ihanuutta kun tuntuu niiiiin paljon paremmalta. Yleensä en oo iltasin, suihkun jäkeen yökkärin alla pitänyt mitään, mutta nyt on pakko pitää tuota alustoppia kokoajan, ei yhtään voi olla ilman. Vaikka mulla edes oo isot tissit, päinvastoin, pienet kun mitkä.. mutta nyt ei kyllä kestä olla yhtään ilman mitään. ;D

Tänään on ollut myös vähän huonoa oloa/ etovaa oloa.. lähinnä sillon kun on juuri syönyt ja on masu täys.. sit tulee helposti ällöolo.. :D

Mites muilla, onko paljon oireita?

<3 4+4 <3
 
Tosta uudistuksesta vielä. Musta se on ihan väärin, että tolleen pakotetaan isät kotiin, tai sitten apset tarhaan. Ei toi oo oikein. Perheiden pitäis voida itse päättää, kuka jää kotiin vai laitetaanko lapset tarhaan. Voihan ne isät nytkin ihan hyvin jäädä kotiin, jos haluavat, mikä estää. Pistää niin vihaks toi koko juttu! Älytöntä! :/
 
Äityli-88 Mulla on ollut melkein joka pv sitä ns. menkkamaista alavatsajomoilua eli aivan kuin menkat alkaisivat kohta. Lisäksi tissit tuntuvat täysiltä (kuin imetysaikana, lol!) ja ovat tooodella arat. Pari kertaa on ollut ihan lievää kuvotuksen tunnetta, mutta pahoinvoinnista ei voida vielä puhua.

Henkinen stressi on kyllä kova, sillä sain juuri yt:n takia potkut töistäni (pomo ei tiennyt minun olevan raskaana), ja murehdinkin nyt sitten raha-asioita. Lisäksi joudumme vetämään tyttäremme pois hoitopaikasta, joka pelottaa valmiiksi (kaikki tytön ystävät, sekä laadukas yksityinen hoitopaikka)..

Yritän vain ajatella positiivisesti, että hei, meille on tulossa vauva! Se on parasta mitä voi olla! :) Eka neuvola on viikolla 8, joten odottelen sitä kovasti..

rv 5+5 / 29v. /PHKS
 
baby-mama, voi surku kävipä ikävästi sulle.. :/ mutta hei ajattele positiivisesti, nyt saat viettää laatuaikaa lapsen kanssa kotona, ja hei teille tulee vauva! :) Älä välitä, kyllä te pärjäätte ja nauti vaan nyt raskaudesta. <3 Töitä ehdit ettiä sitten kun haluut palata äitiyslomalta/hoitovapaalta. ;)

Eilen illalla oli maha ihan älyttömän turvoksissa! Näytti niin isolta koko pötsi että huh.. onneks ei ketään muita oo iltasin näkemässä mun mahaa kun vaan mies ja lapset. :D

Turvottaako muilla masua iltasin, tai ylipäänsä?
 
  • Tykkää
Reactions: baby-mama
Baby-mama, asiat järjestyy kyllä :)

Mulla on iltaisin maha tosi pallona ja muutenkin tosi paljon turvotusta.vihkisormus pienennettiin kesällä vähän liian pieneksi ja nyt sattuu oikein kun puristaa niin lujaa.. mua mietityttää, että miten äkkiä maha alkaa nyt toisessa raskaudessa näkyä, varsinkin kun aikaa ei kuitenkaan edellisestä ole kuin 8kk? Jännittää :) oon tilannut jo ihan liikaa uusia äitiysvaatteita, näin tein ekallakin kerralla ja kesken meni viikolla 9.. mutta minkä sitä itselleen mahtaa.


e / 6+2 / 22v / kaks
 
Meillä esikoinen meni päiväkotiin 9kk iässä äitiyslomani päätyttyä. Olisin halunnut toki olla kotona, mutta taloudellinen tilanne vaati silloin minun työelämään palaamista. Esikoinen kuitenkin sopeutui todella nopeasti päiväkotiin eikä mitään ongelmia ole ollut. Heidän ryhmässään on 10 lasta sekä 3 hoitajaa. :) Nyt toisen lapsen kohdalla taloustilanne on toinen, mikä mahdollistaa sen, että voin jäädä hoitovapaalle äitiyslomani päätyttyä sitten joskus tulevaisuudessa. Esikoinen jää luonnollisesti pois päiväkodista minun jäädessä äitiyslomalle ensi vuonna. :)

Meillä on ylihuomenna varhaisultra yksityisellä. Jännittää aivan älyttömästi! :kieh: Raskausoireita on, mutta siitä huolimatta en uskalla/ osaa iloita raskaudesta täysillä! Menneisyydessä kuitenkin tuulimuna sekä km. :( Piinaavat kaksi päivää tiedossa ennen ultraa... :stick:

Elinasics/ 6+4/ 24v/ PHKS
 
Viimeksi muokattu:
No niin, nyt on eka neuvola varattu! 19.11 eli viikko 8+1. Samalla on muksun 2v-neuvola. Näköjään jäänyt edellinen täti tässä välissä eläkkeelle ja nyt on äitiys- ja lastenneuvolassa sama täti. Kiva juttu tietysti noin.

Baby-mama olet, että onko todennäköistä saada uusi työpaikka vielä? Mä välillä myös suren ja stressaan ihan sikana, ei todellakaan ole tarkoitus alottaa äippälomaa heti tammikuussa. Mä niin toivon, että jotain järjestyy tuolla tai että jonkun ihmeen kaupalla saan mieleisen, oman alan työpaikan, vakituisen tietysti. Not gonna happen. Alanvaihto tavallaan mielessä, että voi sitten äippälomalla miettiä seuraavaa siirtoa. Kurjaa stressata kaikesta käytännöllisestä ja yrittää iloita raskaudesta. Tosin ei näillä viikoilla vielä hurrailla, ehkä parin kuukauden päästä.

Meillä poika aloitti alkusyksystä päiväkotiuransa, eli 1v8kk (sitä ennen isänsä oli kotona 6kk). Kiva ruotsinkielinen (isänsä on kaksikielinen) tarha tuossa ihan vieressä. Lähin suomenkielinen olisi ollut ties kuinka kaukana, eli oikein hyvä näin. Meillä on 75% soppari, mutta aika usein tuo on siellä vaan kahtena päivänä kun mulla on niin ilta- ja viikonloppupainotteista. Huoh, tuossa yksi syy lisää miksi haluaisin toisen työpaikan.

Mä tosiaan toivon, että maha ei ala näkymään liian aikaisin. Viimeksi kukaan ei huomannut mitään ennen kuin ehkä viikoilla 20-22. Nätisti palauduin silloin mutta nyt olen syönyt itseni vähän turpeammaksi :D Kunhan nyt ei tämän vuoden puolella paljastuisi niille joille ei tarvitsisi.

lurppanen/5+1/25v/TYKS
 
Viimeksi muokattu:
Teinpäs nyt sitten sen raskaustestin ja hirmu vahva plussa tuli heti :D <3

Täällä keittiö alkaa näyttää kohta keittiöltä, kaapinovet enää asentamatta ja sähkötyöt viimeistelemättä. Kyllä ammattilaiset osaa!
 
Terve pitkästä aikaa!

Mie olen kyllä päivittäin lueskellut tätä ketjua, ei ole vain tullut kurjoitettua mitään.

Nyt menossa 7. Viikko ja väsymys on hillitöntä taas parin päivän tauon jälkeen, olo on tosi voimaton ja hidas, aivoissa asti. Palelu on mukana arjessa ja paha olo on kanssa. Oksentanut en ole, mutta pitiin päivää etoo, viimepäivinä pahin olo on ollut heti syömisen jälkeen. Voi vetämättömyys.

Ensimmäinen neuvola olisi ensiviikon torstaina, sitä odotellessa. Pelkoja ei ole nyt ollut, jokin rauha on tullut, yritän olla tulkitsematta kumpaankaan suuntaan :D hyvään tai huonoon, mie vain yritän olla. Varhaisultraan en aio mennä ellei neuvolasta laita aikaa kunnalliselle. Haluaisin varmistuksen että on oikeassa paikassa, toinen munasarja kun on leikattu pois kasvaimen takia.jospa pääsisin kunnan ultraan :)

Turvotus on ihan järkyttävää, iltaisin maha näyttää sopivassa vaatetuksessa menevän jo tuolla jossain päälle 20 viikoissa :) turvotusta olen yrittänyt hillitä juomalla vettä ja liikkumalla, jospa pysyisivät liiat kilotkin karussa samoilla konsteilla. Esikoisestahan tuli painoa roimasti, enkä silloin mitään estotoimenpiteitä harrastanutkaan. Liikuntaherätys on tullut vasta esikoisen kasvettua, ja nyt liikuntaa haluaakin harrastaa päivittäin (ei mitään salua kylläkään yh hyh...).

Masia ja unohtuneet pelot ja mahassa kaikki hyvin 6+
 
Kiitos kaikille kannustuksesta! Mä nyt "saikutan" irtisanomisajan kotosalla, sekä otan viikon sitä työllistymisvapaata joka mulle kuuluu tes:n mukaan, kun irtisanotaan tuotannollisista syistä.

Mun oireet on edelleenkin tätä "menkkakipua", hassua! Vielä 2 viikkoa ekaan neuvolaan..

eggie Mistä tilailet mammavaatteita? mäkin haluaisin alkaa kohta katselee, vaikka masu ei taida näkyä kun piiitkän ajan päästä. Mulla on tätä omaa masua jo ennestään kertyny :D

Milloin aiotte kertoa lapsillenne, että he saavat pikkusiskon tai -veljen? Mä haluaisin kertoa jo nyt, mutta voi olla että hän sitte lörpöttelee uutiset kaikille kenen EI tarvitsis vielä tietää! :D
 
Mulla ei edelleenkään mitään hurjia oireita. Alun paha olokin on laantunut. Ehkä ihan kevyttä kuvotusta päivällä syönnin jälkeen. Päikkärit kyllä maistuu esikoisen kanssa samaan aikaan, joten ehkä sitä on vähän väsynyt.

Mulla on tosiaan mahaa jäänyt tosi paljon esikoisesta kun sillon oli niin iso maha. En osaa sanoa onko nyt tullut syötyä vaan liikaa, vai turvottaako, mutta kiva kumpu jo on. Esikoisesta kyllä ihmettelin jo ennen kun menkat oli myöhässä, että miksei farkut meinaa mennä kiinni, joten kai mulla tulee turvotustakin aikaisin. Hiukan pelottaa, että jos nytkin tulee ylimääräistä paljon, niin miten sitä saa ikinä enää pois.. :(

Miten te liikutte nyt raskaana ollessa? Mä urheilin aktiivisesti ennen esikoisen raskautta, mutta jouduin lopettamaan tosi aikaisessa vaiheessa raskautta, ja niin niitä kiloja rupes kertymään. Nyt en ole saanut aloitettua urheilua uudestaan. Oikeastaan vaan perus kävelyä ja muuta hyötyliikuntaa on tullut tehtyä. Mitään kovin rankaa urheilua ei varmaan nyt raskaana kannata aloittaa kun on ollut niin pitkä tauko..

Mulla on vielä tallessa kaikki vanhat raskausvaatteet. Täytyy kattoa mahtuuko ne vielä. Varmaan jotain kesäisempää pitää vähintään loppuraskauteen ostaa, kun viimeksi olin raskaana loppukesästä kevääseen.
Onko teillä jotain ehdottomia äippävaate suosikkeja? Yksittäisiä vaatekappaleita tai merkkejä? Mä ostin suurimman osan vaatteista H&M:stä, vaikka muuten en sieltä juurikaan vaatteita osta. Tuntui, ettei viiti niin lyhyeksi ajaksi kauheatsi sijoittaa rahaa. Kirpparilta en oikein löytänyt sopivia. Ihan perus slimmejä farkkuja ja neuleita tuli käytettyä, kun talvella oli raskaana.
 
Niin vielä, että esikoiselle ei paljon vielä auta kertoa kun tuskin ymmärtää. Tietää kyllä mikä vauva on, hokee aina "vau-va" kun näkee vauvoja livenä, telkkarissa, kirjoissa tai lehdissä. Jospa sille myöhemmin vois yrittää jotain selittää, tai sitten kun vatsa on tosi iso ja se voi itse tunnustella liikkeitä.. On 2v 2kk kun vauva syntyy, toivon todella että oppii puhumaan ennnen sitä, niin huomaa vähän paremmin mikä se ymmärryksen taso asian suhteen on..
 
Meijän esikoinen tuskin kauheesti vielä ymmärtäis, vaikka hänelle kerrottaiskin samantien. Joten katellaan, ehkä me kumminkin kerrotaan jossain vaiheessa, vaikka ei hirveesti ymmärräkään.

Mä liikun normaalisti, eli samanlaisesti kuin ennen raskauttakin.
Tanssin (kuuluu myös töihini), sekä juoksen sellasia reiluja lenkkejä. Lenkit varmaan raskauden edetessä vähän lyhenee, mutta pyrin jatkamaan niin pitkälle kuin voi ja pystyy. Esikoisen aikana kun tuli kaikki urheilu lopetettua melkei heti, ni ajattelin, et jos nyt pystyis pidemmälle jatkamaan. Kiloja esikoisesta tuli 15kg ja kaikki ne kyllä lähti parissa - kolmessa kuukaudessa, vaikka en erikoisempia tehnytkään. Nyt mä toivon, että sit kun vauva on syntyny, ni kilot lähtis yhtä nopeesti, koska meillä on häät (avioliiton siunaaminen) heti siinä heinäkuussa. :D Mutta turhaa stressiä en kumminkaan kiloista ota.
Mä haluaisin pelaamaan sulkkista, mut nyt on just niin kiireistä ettei me ehditä missään välissä. Pitää katella saisko sitä aikaa jostain tehtyä tai sit vaan odotella joulukuuhun asti kun miehellä alkaa talviloma töistä.

Mä oon mammavaatteita ostanu H&M:stä tai Zalandolta tai sit Ellokselta. Eipä mulla mitään lempimerkkejä oo, kunhan ostan vaatteita mitkä menee päälle ja näyttääkin suht hyvältä. Ja ohan mulla vielä tallessa noita esikoisen aikana ostettuja mammavaatteita.

Susanna#1 & Pupunen 7+2 <3
 
Meilläkään esikoinen tuskin ymmärtäisi vielä, jos kertoisimme vauvan tulosta. Esikoinen nyt 1,5 -vuotias. :)

Mun suosikkiäitiysvaatemerkki on Mamalicious. Niiden farkkuja käytin viime raskaudessakin. Paidat yms. normi merkkejä. Tässä raskaudessa aion panostaa myös imetysvaatteisiin, jotta pystyisin imettämään pidempään kuin 5kk, mitä esikoista imetin. :) Nyt ostin työkäyttöön Boobin äitiyslegginssit, mistä tuli ensi käytöllä lempparit. Pitää varmaan tutustua niiden imetysvaatteisiinkin.

Ennen raskautta harrastin kamppailulajeja, mutta ne ovat nyt jääneet pois. Nyt voimaharjoittelua 4-5 kertaa viikossa ja vaunulenkkeilyä yms. ulkoilua lapsen kanssa. :) Toivottavasti pystyn treenaamaan raskauden loppuun asti. Viime raskaudessa kiloja tuli n. 16kg. Suurin osa viimeisen 1,5 kk:n aikana, jolloin selkä petti ja olin melkeinpä vaan vuodepotilaana. :( Nyt oon jo hankkinut tukivyön ennaltaehkäistäkseni selkävaivoja. Seisomatyökin kun rasittaa aika paljon mahan kasvaessa. : /
 
Ei olla vielä kerrottu esikoiselle ja ei kerrota ainakaan ennen kuin sen viitsii muillekin kertoa. Uskoisin, että meillä lapsi jo ymmärtää asian, mutta ei varmasti pysty hahmottamaan sitä kuinka pitkä aika on vielä vauvan tuloon... Joten turha hirveästi alkaa puhua kovin aikaisessa vaiheessa. Mutta toki esikoiselle pitää kertoa, sitten kun vauvasta alkaa olla puhetta muidenkin ihmisten kanssa.

Meillä esikoinen on jostain syystä muuten vaan alkanut leikkiä vauvaa (vaikka vauvoista ei sen kummemin ole puhuttu), mm. haluaa tulla syliin pötköttämään ja sit "äiti hoitaa" eli hänelle pitää antaa maitoa nokkamukista :D Vaikka siis on jo pitkään juonut ihan tavallisesta lasista itse... Ja välillä hän vaatii "vauvaruokaa" eli hedelmäsosetta pilttipurkista. Mistä lie keksinyt nyt nämä leikit. Ja muutenkin vauva-aiheiset jutut on pinnalla, selittää mm. että äitin tissistä tulee maitoa jne. En tiiä onko hoitokavereiden kanssa ollut jotain vauvakeskusteluja vai mistä tuulee, voi liittyä myös serkkutyttöön joka on kyllä jo 8kk. Omaa vauvanukkeaan meidän taapero myös työntelee rattaissa ja kantelee usein.

Ensi viikonloppuna onkin hulinaa, kun meillä on 2-vuotissynttärit. Eli siivoamista ja leipomista tiedossa - leipomisesta kyllä tykkäänkin ja eiköhän tuo päivänsankarikin halua päästä auttamaan. Ehkä me laitetaan isi siivoamaan :p

Mulla on nyt tullut ekan kerran muutamana päivänä kuvotusta. Varsinkin illalla. Pitää syödä usein, se auttaa mulla aika hyvin. Rinnat on vähän kasvanut ja maha kyllä kivasti pömpöttää jo... Kävin H&M:n äitiysvaatteiden alerekistä ostamassa yhden hameen ja yhdet housut :) H&M:ltä suurin osa munkin äitiysvaatteista on, kun ei viitsi kauheasti niistä maksaa. Ja aika vähällä varmaan yritän pärjätä, jotain löytyy toki ennestään mutta eniten kesävaatteita, eli jotain joutuu kyllä vielä ostamaan. Imetysvaatteita en juurikaan viimeksi hankkinut, mutta nyt vauva on pieni kesällä eikä voi niin kerrospukeutumista harrastaa, joten varmaan jotain imetyspaitoja tai -toppeja voisi hankkia.

Liikunnasta ja raskauskiloista, no en hirveästi ole liikkunut koskaan paitsi koiran kanssa tulee lenkkeiltyä pakostakin. Sinänsä raskaus oli helppo joten painelin kyllä pitkiä lenkkejä ihan loppuun saakka. Painoa tuli ekassa raskaudessa 17kg, mutta ne lähti kaikki nopeasti ja pari ylimääräistäkin. Minulla tuntuu imetys laihduttavan hyvin - toivottavasti tälläkin kertaa.
 
Mulla tuli ekassa raskaudessa kiloja 12, ja toisessa sama 12kg. Ekan raskauden jälkeen kilot ei meinannu lähteä, jäljelle jäi pitkäksi aikaa se 6kg, mutta lopulta onnistuin karistamaan ne ankaralla työllä. Tiputin kyllä sitten vähän ylimäärästäkin samalla. Tokan raskauden jälkeen kilot lähti kuin itsestään. :) Imetyksestä mulla ei oo ikinä tullut mitään eli meillä on aina menty vastikkeella alusta asti.

Mä tykkään juoksemisesta, ja käyn juoksemassa aina kun jaksan ja ehdin, yleensä 2-3 kertaa viikossa. Saas nähdä kuinka pitkään pystyn nyt juoksemaan, kun aika nopeasti se maha alkaa häiritsemään juoksua ja erityisesti muistan että alkoi viime raskaudessakin vaivaamaan pissahätä/ tunne pissahädästä aina juostessa.. :D

Ekassa raskaudessa jatkoin juoksua aina rv 20 asti, tokan kohdalla lopetin muistaakseni melkeen jo heti alussa kun oli kuvotuksen tunnetta ja väsymystä, jotka häiritsi. Sekä silloin vielä opiskelin, niin oli työharjoittelua jne.

Mammavaatteita mulla ei ole enää tallessa, kun olen myynyt kaikki.. :/ Nyt ärsyttää! Pitikin mennä kaiki myymään.. kun nyt joutuu taas ostamaan sit ja niihin kun ei kauheesti haluis rahaa laittaa. Lähinnä parit housut meinaan ostaa, muuten saa luvan mennä normipaidat. Mulla ei onneksi ole koskaan kauheen isoksi maha kasvanut, aina kun oon menny synnyttämään, on kätilö sanonut että kun on pieni ja söpö masu. ;) Toivottavasti siis tälläkin kertaa tulis pieni ja söpö masu! Ja kilojakin kiitos maltillisesti. =)
 
Paljon taas tullut yhdessä päivässä tekstiä! Kiva :)

Mulla tuli ekalla kerralla painoa 17kg tosin lähtivät aika nätisti pois. Olin raskausajan hyvässä kunnossa kun kävin jumpissa ja tein työtä, jossa tuli päivän mittaan nostoja ja askeleita hurjan paljon. Nyt siis en harrasta mitään, töissä tietty tulee liikuttua mutta... Nyt varmaan oikeastimuutun valaaksi enkä enää siitä palaudu. Mä olin muuten jossain raskausajan joogassakin, mutta se nyt oli ihan humpuukia.

Meillä on ens kuussa 2-v synttärit. Olen mä sille vähän jutellut, että susta tulee isoveli, mutta näyttää menevän toisesta sisään ja toisesta ulos. Tuo kun ei muutenkaan puhu kun muutamia sanoja, niin on aina vähän arpapeliä mitä se ymmärtää ja mitä ei.

Mä säästin kaikki äippävaatteet vaikkei niitä paljoa ollutkaan. Kirpparilta taisin silloin suuriman osan ostaa. Kotioloissa tais mennä miehen t-paidan ja hupparit :D Pitäis tehdä inventaariota ja hankkia uusia kun sen aika on. Tässä lähellä on yksi tosi hyvä kirppis missä olen ihaillut halpoja äitiysvaatteita (which reminds me, raaskitteko te oikeasti ostaa niitä uutena? Sitähän saa menemään satoja euroja parin kuukauden vaatteisiin :eek:). Nyt pääsen niitä oikeasti ostamaan, jee.

Mua kiinnostais teidän asumiskuviot. Me asutaan nyt kivassa kaksiossa ja ajateltiin mahtua nelistäänkin jonkun aikaa. Siis kunnes molemmilla on sellaiset työt että saadaa pankista tarpeeks lainaa omakotitaloa varten. Onko muita kerrostaloasujia?
 

Yhteistyössä