Pikkukakkonen kesällä 2014

Meilläkin pikkupoika on jo reilut 2 vko. Meillä vaivasi kesäflunssa itseäni ja isosiskoa jo synnytyksen aikaan ja tokihan vauvakin on sitten ollut räkäinen :( Kurjaa kun varsinkin yöllä joutui laittamaan keittosuolasuihketta ja niistämään letkulla moneen otteeseen. Nyt alkaa onneksi jo helpottaa.

Pikkuveli vaikuttaa tyytyväisemmältä ja parempiuniselta vauvalta kuin isosiskonsa, joka kyllä olikin erittäin itkuinen ja valvotti minua lähemmäs vuoden verran oikein urakalla... Toivotaan, että tämä toinen pikkuinen tosiaan nukkuisi paremmin. Nyt nukkunut parhaimmillaan jopa 4h putkeen, yleensä 2-3h, eli ihan kivasti.

Meillä imetys lähti hyvin käyntiin kuten viimeksikin, ja maitoa on vähintään riittävästi - joten itse olen kyllä aika lailla "jumissa" vauvan kanssa, mutta ei se haittaa kun on niin lyhyt aika kuitenkin, muutaman kuukauden päästä saa sitten alkaa jo maistattaa ruokia ja antaa velliä ym. Rinnat on kyllä kovilla, tuntuu että nahka lähtee nänneistä mutta muistaakseni tän pitäis aika nopeesti helpottaa, toivotaan...

Pitäis keritä jossain vaiheessa shoppailemaan vaatetta, meillä myös on useammat juhlat tulossa kun eka on serkun häät, sitten kummipojan rippijuhlat ja 10.8. meidän pikkuveikan ristiäiset.

Isosisko on meillä uudesta roolistaan tosi ylpeä, jaksaa kertoa kaikille että hän ei ole mikään pikkutyttö kun hän on isosisko :D Näyttääkin tosi isolta, kun neiti pääsi ekaa kertaa kampaajalle ja huitulatukka leikattiin sieväksi polkkatukaksi. Meillä neiti on muutaman kerran pitänyt veljeä sylissään, ahkerasti käy peittelemässä (näin helteellä ei ehkä tarvis..) ja hakee veikalle tuttia jne, laittaa soittorasian soimaan ym. Toki välillä sanoo, että äiti laita se pikkuveli tuonne koppaan tms, kun hän haluaa itse syliin. Vahtia pitää, koska isosisko riehuu välillä niin että veli on vaarassa jäädä alle tms ja hellyydenosoitukset voi välillä olla vähän kovakouraisia.

Ihanaa kun tuli taas kesäkelit! Rimppakinttu vauvakin on saanut olla lyhythihaisissa vaunuissaan ja isosisko viilettää mekossa, mahtavaa :)
 
Kiva kuulla teijän jo synnyttäneiden kuulumisia. :) Ihanan helposti lähtenyt arki rullaamaan ja hyvä unisia vauvoja totta tosiaan. :D Palauiduitteko nopsaan synnytyksestä? Lähdittekö heti ulkoilemaan vai millaista ohjeistusta saitte ulkoiliuihin, siis vauvan suhteen? Mulle silloin esikoisen kohdalla painotettiin, että ekat 2 vkoa sisällä oli sää mikä hyvänsä, et ulkoilma on niin eri asia kun sisäilma.. mut mietin et kai näillä keleillä voi aloittaa ulkoilut jo pian syntymän jälkeen..

Täällä samat fiilikset AurinkoL! Kypsyttää jo niiiiin tää olotila. Puuh. Esikoisen kohdalla en mäkään muista et olisin näin puhki ollut, mut toisaalta silloin sai lepäillä niin paljon kun halusi ja ottaa muutenkin tosi rennosti. Nyt kuitenkin arki pyöritettävänä. Onneksi mies on lomalla, en varmaan oikeasti jaksais ilman sen apuja. Mä en myöskään saa nukuttua, ei vaan uni tuu ja sitten kun on tarpeeksi kauan makoillut niin alkaa sattua joka paikkaan ja bebe tunkee itteään kylkiluiden alle. Ah, ihanaa. :D Tänään oli neuvola, eikä ole tämä vauva laskeutunut.. et onkohan miten pitkä odotus vielä edessä. Kävin eilen vyöhyketerapiassakin, mut ei auttanut uniin, eikä ainakaan käynnistänyt synnytystä, äh. :p Liitoskivut kyl helpotti, jee. :) Mua jännittää sekin et kumpaa sukupuolta tämä vauveli nyt sit on. Kaksi eri terkkatätiä kehui kovasti sykkeitä ja niiden vaihtelua 130-180 asti jopa ja tänään povasi terkka että on tyttö.. tai erittäin vilkas poika. :D Puolet ja puolet suurinpiirtein kaveripiiristä on tietävinään et on varmasti poika ja päinvastoin. Mulla itellä ehkä enempi poikaolo ja miehen mielestä ei voi muu olla kun tyttö. :D

Meillä ihana pieni rentoutus tuloillaan, mun porukat tulee lapsenvahdiksi ja karataan hotelliin yöksi miehen kanssa pe-la. Ihanaa! Odotan niin sitä minilomaa ja hotelliaamupalaa varsinkin. ;) Eka kerta kun esikoinen on sitten yökylässä, mut ehkä on jo aikakin. :)

Mut joo, tsemiä vauvautuneille ja meille jotka on vielä yhdessä koossa.. Pahimmillaan saattaa vielä se kuukauden pvät olla kärvistelyä, mut onneks kuitenkin jo loppusuora häämöttää!

Melissa 37+5
 
Heissan pitkästä aikaa :)
Melissa minäkin kävin edellisenä päivänä ennen synnytystä vyöhyketerapeutilla, sain rennon olon ja nukuin todella hyvin. Kävin vyöhyketerapiassa melko säännöllisesti koko raskauden ajan, itsellä se toimii hyvin mm. uniongelmiin (ainakin ei-raskaana ollessa).

Toivottavasti loppuraskauden kanssa tuskailevat pääsette pian synnyttämään ja saatte ihanat nyytit kainaloon :heart:

Täällä ensimmäiset pari viikko on mennyt hyvin, tosin vauvalla menee aikaa rinnalla melko pitkään, mutta nautin siitä, ettei korviketta ole tarvinnut antaa vaan täysimetyksellä mennään - viimeksi jouduin antamaan korviketta lähes heti synnäriltä kotiin tultua. Liekö ensimmäisen lapsen kanssa ollutta epävarmuutta vai täysin aiheellista, en tiedä.

Pakko kysellä, että onko teidän lapsiluku nyt täynnä vai montako lasta teillä on haaveissa? Itsellä on haave kolmesta lapsesta, mutta ei sitä lukkoon ole lyöty. Mies on tyytyväinen kahteen, itse en kyllä vielä voi sanoa, että haluan ehdottomasti sen kolmannen, mutta en myöskään halua vielä päättää ettei meille enää tule yhtään vauvaa - liian lopullista. Mutta joo, realisti pitää olla, ja antaa nyt ajan kulua, että kroppa toipuu, ja tietää että mitä kaikkea tämä uusin tulokas tuo tullessaan. Lisäksi nämä pk-seudun asuntojen hinnat hirvittää, sillä kolmas lapsi tarkoittaisi isompaa asuntoa ja autoa. Ja kaiken kukkuraksi ikäkin alkaa muutaman vuoden sisällä tulla vastaan, eli monenlaista pohdittavaa, jos kolmatta vielä halutaan alkaa yrittämään. Ehkä tää on tosiaan vielä liian aikaista, mut pakko oli kirjoitella tänne, kun jollekin piti purkaa tätä ;)

Aurinkoa ja jaksamista tuoreille äideille ja vielä raskaana oleville!
 
Voimia ja tsemppiä teille raskaana oleville, etenkin näiden helteiden kanssa!
Kohta on nyytit sylissä teilläkin. :)

Melissa84, mä palauduin jopa yllättävän hyvin ja yllättävän "nopeasti". Raskauden aikana painoa tuli 6,5kg, ja viimeksi kun kävin vaa'alla oli painoa lähtenyt yhteenä 8kg. Eli 1,5kg lähti enemmän, mitä taas tuli. Ja muutenkin on suht hyvin "palautunut".
Me taidettiin käydä vaunulenkillä ensimmäisen kerran, kun tytsy oli 3pvän ikäinen. Ei meille muuta sanottu, kuin, että kannattaa pukea sään mukaan, ei liikaa tai liian vähän vaatetta. Muuten mentiin ihan maalaisjärjellä.


Jälkitarkastus viikon oäästä ja synnytyksestä on silloin n. 7 viikkoa, jos oikein laskin.
Jälkivuoto loppui 3 viikon jälkeen.

Mä en vaan vieläkään tiedä, mikä ehkäisy otetaan käyttöön.
Minipilleristä oon puhunu, mutta pelkään, että ne saa hormonit täysin sekaisin ja mahdollinen raskautuminen tulevaisuudessa vaikenee. Sekä ne kaikki ihanat "sivuvaikutukset" mietityttää. En halua vuotaa ku niagra ja kaikki muutkin mahdolliset sivuvaikutuksen mietityttää. Mies on sanonut, että jos en pillereitä halua aloittaa, juuri noiden edellä mainittujen takia, niin ei pakota.
Eli voi olla, että me jatketaan kondomilla ja katotaan sitte jonkun ajan päästä, että vaihdetaanko se. Kierukkaa tmv. En kumminkaan vielä ainakaan haluais, vaikka saahan ne aina pois.

MammaLa, mä yks päivä mieheltä kysyin, että onko meijän lapsiluku tässä. Niin sieltä tuli kuin tykin suusta, että ei. Ja itse oon samaa mieltä. Ollaan ennen jo puhuttu lapsiluvusta ja monta ois toiveissa ja kyllä me tulevaisuudessa ainakin kaksi haluttaisiin, jos luoja vaan suo. Eikä se kolmaskaan olisi välttämättä pois suljettu.
Mutta niistä puhutaan lisää tulevaisuudessa. Nyt eletään neljän hengen perheenä jokunen vuos ja katsotaan sitte jossain välissä uudestaan, että koska kolmatta aletaan yrittämään. Mutta tuskin ainakaan pariin vuoteen. Ollaan kumminkin molemmat vielä sen verran nuoria, että aikaa kyllä on. :)

Tosiaan täällä on imetys loppunut ja pullon kanssa mennään eteenpäin. Itse koen pullon helpommaksi, kuin imetyksen. Toki imetys on siinä helpompi vaihtoehto, että se ruoka kulkee aina mukana. Mutta samalla myös vaikeampi vaihtoehto, koska tosiaan se ruoka kulkee aina äidin mukana. Nyt kun tytsy on pulloruokinnassa, niin isi voi jäädä lasten kanssa kotiin ja syöttää, jos vaikka haluan mennä rauhalliselle lenkille.
Sekä ilman maitoa on turha edes yrittää imettää. :D

Joo, meijän isosisko on niin ylpeetä siskoa, kuin voi olla.
Kun joku tulee käymään ja kattelee vauvaa, niin Nelli tulee ja sanoo, että "sisko" ja lähtee, tulee takaisin ja kipeää sohvalle istumaan ja antaa vauvalle pusun.
Tuo isosisko hurmaa kyllä kaikki mennen tullen. Ennen kuin vauva oli syntynyt, meille tuotiin sänky ja sohva kotiinkuljetuksella ja siellä kaks nuorta miestä niitä kanto ja Nelli seuras vierestä ja kun ne meni siitä ohi, niin Nelli laitto kunnon hurmaus vaihteen päälle ja hymyili suloisesti ja kun oli hellettä, niin tarjosin kylmää juotavaa, niin Nelli pyörii heidä ympärillä ja hymyilee. Ja yritti jopa toisen syliin. Tuosta tytöstä on kaukana se vierastus. :D

Vauvan päiväohjelma on vielä hyvin yksinkertainen. Syömistä, nukkumista, hereillä oloa ja syömistä, nukkumista jne.
Arki sujuu hyvin, ja vauva on suht helppo tapaus, jos niin voi sanoa.

Ollaan miehen kanssa mietitty ristiäisten ruokaa ja päädytty siihen, että ei tarjota lämmintä ruokaa. Nyt on luultavasti tulossa "ruokana" voileipäkakku, karjalanpiirakoita ja munavoita, ja luultavasti vielä joku kinkkupiirakka tmv. Ja makeista sitte tottakai täytekakku, keksejä, mokkapaloja, porkkanakakkua ja juustokakkua. Muuta ei vielä ole päätetty. Kakku tilataan hyvältä kakun tekijältä ja luultavasti voileipäkakku siskon ystävältä.
Vieraita on alustavasti tulossa joku 20-25, ihan varmaa ei oo vielä.
Kummit on, paikka on. Ja tärkein eli nimi on.

Toivottavasti en hirveesti toistanut asioita. :D

Susanna#1 & Flikka 5vko 1pvä
 
Heip, pitkästä aikaa.
Onko kukaan enää ees täällä.

Mitä teille kuuluu, ja miten vauvautuneilla arki sujuu?

Ja onko jo muutkin jakautuneet?

Meillä täytettiin eilen 2kk (ja esikoinen täytti 1v 7kk).
Ristiäiset oli myös eilen. Vieraita oli 25. Ruoka kelpasi hyvin, vaikka sitä jäi kyllä myös ylikin. No saa sitte itse niitä loppuja tässä napsia. :D
Tytsy nukkui melkein koko kasteen ajan, ainoa kohta missä vähän heräsi, oli kun päästä vähän kastettiin. Muuten oli tyytyväinen vauva.

Ja nimekseen rakas tyttäremme sai: Emma Alexandra Amanda <3

Toisen kohdalla me ei otettu yhtään sukujen nimiä. Paitsi no, Amanda on siskon lapsen toinen nimi myös, mutta ei tota nimeä sen takia otettu tuohon. Tykättiin Amanda nimestä ja se pääsi sitten kolmanneksi nimeksi.
Esikoisen kohdallahan kaikki muut paitsi etunimi on suvuista tulleita.

Emma osaa hymyillä ihanasti ja osaa myös kohdentaa sen meille.
Jokeltelee ja voi, että sitä jokeltelua on ihana kuunnella.
Nukkuu yöt hyvin, yhdellä heräämisellä. Ihmettelen sitä, kun on näin lämminkin.
Kasvaa hyvin korvikkeella ja on muutenkin tyytyväinen vauva.
Ainoa mikä on vähän tyhmempi asia Emman mielestä on... Vaipanvaihto, siitä ei tykkää niin yhtään. Sen takia vaipanvaihto paikkana yleensä toimii lattia. Tosin nyt kun saatiin se keltainen hymynaama punaisella taustalla vihdoin liimattua hoitopöydän sivuun, niin viihtyy siinäkin oman aikansa.

Perjantaina käytiin neukkarissa. Saatiin onneksi aika tosiaan perjantaille, koska meijän ihana neukkutäti jäi lomalle. Mä tykkään niin tosta meijän tädistä, joten hänelle oli pakko päästä vielä ennen, kuin jää lomalle, ja onneksi päästiin.
Painoa ol 2kk|5120g & 58,5cm
1kk|4400g & 57,5cm.

Edelleen mä toivon, että nää helteet alkais jo vähän helpottaa. Mutta eii, ilmat lämpenee.. En tykkää.

Nyt mä taidan mennä aamukahvin keittoon, tais siskoinenkin tossa herätä.
Sisko tuli Vantaalta ristiäisiin ja jäi meille yöksi. Tänään grillaillaan vielä ennen siskon lähtöä takaisin ajelemaan Vantaalle. Matkaahan tulee kivat n. 300km.
Juteltiin yöllä myöhään ja nyt kyllä tarvii vähän kahvia. Muuten ihan pirteä olo kyllä. Ja taidetaan ottaa samalla hyvä aamupala eli kakkua.. :D
Mieskin just tossa heräs.

Hyvää elokuuta kaikille!
Ihanaa, kohta syksy! :D

Susanna#1 & Emma 2kk 1pvä
 

Yhteistyössä