Toisen onnellisuus synnyttää onnea myös toisessa. Vai saatko onnesi vaan itsekkäistä asioista?
Kyllä kotona on parempaa, jos mieskin hymyilee ja nauraa. Miksi ihmeessä toisen onnelliseksi tekeminen on naiselle noin myrkkyä että pitää puhua rumasti ja alentavasti "p*llun antamista" ja kyökissä heilumista? Ei ihme että miestä ketuttaa, kun asennekin on tuollainen.
Jokainen on sitäpaitsi vastuussa omasta onnellisuudestaan. Voin olla tänään onnellinen koska päätän niin. Voin myös päättää olla illalla naama norsunvi*ulla kun mies tulee kotiin ja tehdä molempien elämästä kärsimystä.
Mutta ajattelin kylläkin tehdä hyvää ruokaa, nauttia siitä miehen kanssa, kertoa hänelle päivästäni ja kysellä häneltä omiaan, sekä illalla jakaa helliä tunteita makuukamarissa.
Nämä ovat päätöksiä, eivät mitään ihmisestä irrallaan olevia sattumia joita tehdään sitten kun huvittaa ja kun mies on tehnyt jotain erityistä sen ansaitakseen.
Meillä ainakin molemmat antaa toisilleen jotain mukavaa, ja saa siinä samalla. Ja meillä kyllä rakastellaan molemmin puolin, sekä tykkään ruuanlaitosta koska se on rentouttavaa.
Sitäpaitsi, naisella on aina lukuisia salaisia "aseita" kääntää tilanne parempaan, ja kyllä, mies on yksinkertainen ei vaadi mitään algebran kirjoja jotta hänen positiivisuuteen yllyttävät pisteensä tulee tutuksi. Et vain ole ilmeisesti tutustunut salaiseen viehätysvoimaasi ja valtaan jota voit käyttää suhteessasi luodaksesi hyvää ja positiivista parisuhdetta.