Pidempään pikkukakkosta toivoneet. Kevät/kesä

Kiitos teille. Eilen pääsin jo kotiin. En saanut verta, joten toivotaan et rautakuuri auttaa oloon pian. 3-4 kk obsidaneilla.

Sunnuntaiaamuna tuli paineentunne vatsalle. Aamupäivällä maha meni sekaisin ja kipeytyi. Luulin vatsataudiksi. Iltapäivällä kotiuduimme yli kaksi viikkoa kestäneeltä reissulta (Ruotsi, Norja..). Illalla kivut yltyivät ja kun tuli huimausta ja kasvoista katosi väri lähdettiin päivystykseen. Sieltä lähettivät umppariepäilynä keskussairaalaan klo 22. Jos jouduin makaamaan, kipu säteili voimakkaasti hartiaan. Istuessa ei ollut hätää, en tarvinnut kivunlievitystä. Yhden maissa yöllä ultrattiin, ei raskautta kohdussa, munanjohdin revennyt ja verta vatsaontelossa. Sanoinkin kyllä jo miehellä päivystykseen lähdettäessä, että kohdunulkoisesta voi olla kyse. En ollut siis kovin yllättynyt. Neljän, viiden aikaan sitten jo leikkauksesta heräilin.

Onni ettei käynyt pahemmin ja molemmat johtimet säästyivät. Raskautta voi yrittää heti. Aikaa voi kyllä mennä, että hCG laskee ja vuoto alkaa.. Kontrolloidaan viikon välein, kunnes alle 10. Toivon todella, ettei mitään ole jäänyt. Jos ja kun seuraava raskaus alkaa katsotaan alkion sijainti 6-7 vkolla. Jännitän jo nyt tuota ultraa..
 
Pinjamaaria: mikä onni, että ehditte juuri kotiutua reissusta :)! Onneksi tosiaan ei käyny pahemmin ja voitte heti jatkaa yrittämistä!

Meillä oli hyvä käynti, mukava ja perusteellinen lääkäri jne. Asiat lähtee vauhdilla rullaamaan. Meen heti huomenna aukiolotutkimukseen. Ja oviksen jälkeen verikokeet, samoin kuin ens kierron alussa. Nyt kp 11 ja löyty folli 18 mm. Musta ja lääkäristä se oli kumman iso ku ovis+ vasta aina kp 17. En tajua! Lääkärikin sanoi et kyllä ton kokoinen pitäs ihan viim. Su irrota..ja se ois vasta kp 15. Joku ei nyt täsmää. Ovistestinkin viiva oli vielä toosi haalea. Outoa! Vatsakipujen takia laitto lähetteen vatsantähystykseen. Ultrassa ja käsikopelolla ei mitää epäilyttävää näkyny/tuntunu.
 
pinjamaaria huh ettei käynyt pahemmin!

mamido jos se ovis vaan on tässä kierrossa jostain syystä aikaisemmin? Käyttekö yksityisellä vai julkisella?

Mieshän ei tosiaan halua lähteä mihinkään hoitoihin, joten ei auta kuin odotella luomuplussaa. Eiköhän senkin mieli muutu jos ei vuoden sisään ala mitään tapahtumaan. Esikoisella taitaa olla uhmaikä alkanut varhaisessa vaiheessa ja kyllä muutaman kerran käynyt mielessä että en mä todellakaan toista lasta halua! Ja heti kun tilanne rauhoittuu niin kaduttaa että tuli edes ajateltua niin.. dpo 4 menossa ja menkkakipuja ollut oviksesta saakka, eli tuntuu että normaali kierto tulossa. Hyvät fiilikset, ei stressiä mutta katellaan mitä tästä tulee..
 
Hepsan! Röörit oli auki ja muutenkin kaikki ultrauksella ok:t. Ei muuten aukiolotutkimus sattunu yhtää vaikka olin muuta monesta paikkaa lukenu :) nopea ja helppo tutkimus oli. Ovis tuli kuin tulikin mulle superaikasin. Plussan sain kp 13. Nyt sitten piinailut alkaneet dpo2 menossa. Toiveet korkealla kun lääkäri klinikalla sano, että joskus toi aukiolotutkimuskin saattaa edesauttaa raskautumista.. Katsotaan. Loppuviikosta oviksen jälkeisiin verikokeisiin j kierron alussa viimeset tutkimukset. Sitten luultavasti inseminaatio kutsuu.. Jänniä aikoja. On mielikin kepeämpi, kun ei tarvi näitä juttuja yksin kelata vaan on asiantuntijat apuna. mimmi: Yksityisellä ollaan käyty, Helsingissä graviditaksessa. Miksei miehesi halua tutkimuksiin? Kiva että sulla on hyvä mieli ja lippu korkealla ja usko luomuplussaan elää! Pidän teille peukkuja piinailuvaiheeseen!! Meillä kans melkoinen uhmakas täti täällä..Huhhuh. Välillä saa kyllä vääntää tosissaan XD minkä ikäinen teillä oli? Meillä nyt 1v 10kk..
 
Mamido hienoa, että kaikki kunnossa! ja ovisplussakin tuli ajoissa :)

Ollaan siis tutkimuksissa käyty, eikä kummastakaan löytynyt mitään vikaa. Esikoistakin yritettiin yli 2v, joten mies uskoo että ei ne lääkärit sitä plussaa saa aikaiseksi. Tulee sitten kun tulee. Jos siis olisi jotain pientä vikaa edes löytynyt, niin silloin olisi hoitoihin suostunut (mahdollinen hidaste olisi tiedossa). 1v5kk poika vasta. Kaikista kielloista vetää itku potku raivarit ja tahalleen tekee kiellettyjä asioita (ennen uskonut lähes kerralla), suuttuessa lyö ja puree, sekä hakkaa omaa päätä lattiaan :( Nukkumaan menoakin vastustelee pari tuntia, vaikka selvästi väsyttää. Huh pelottaa ihan mitä tulee olemaan sitten kun se "oikea" uhma alkaa, kun eikös se yleensä tule vasta 2-3v??

Tänään dpo 9 ja ehkä haamua testiin saatu. En oo ihan varma onko vaan viivanpaikka
 
Kiva kuulla Mamido! Jänniä aikoja todella! :)

Ja siellä kans mimmi!! Tuossa ON jotain! Iiks! Lisää kuvii ja tuplaviivoja odotellaan! :)

Täällä hCG tänään vaan 36,4! :) Kunnon vuoto kesti vain to-su, miten voi olla..? No, voihan se tiputella vielä pitkään. Mieli on maassa mut kyl täältä noustaan. ;) 2v-synttäreiden viettoa tiedossa viikonloppuna.
 
  • Tykkää
Reactions: mimmi92
Pinjamaaria hienoa, että laskee hyvin! Ja toivotaan pian uutta plussaa! :)

Taisi olla turhia toiveita. Negoja eri merkeillä tullut testattua tänään, joten taitaa olla vaan kyseisen testin viivanpaikka. Noh onhan tässä vielä tosi aikaiset päivät testailla (dpo10) :) omat olot vaan kertoo että huomenna jo vuotaa, kun yleensä ennen menkkoja iskee ihan kauhea vitutus ja kiukuttelen. Ja tänään ollut just semmonen päivä..
 
Kiitokset Kevlarsoul ja Pinjamaaria. Eipä tää enää tunnu ees pahalta, kun ihan odotettavissa oli.

Mietiskelin että mihinhän mun kannattais olla yhteydessä, kun luteaalivaihe on nyt näköjään lyhentynyt muutamalla päivällä pysyvästi (viimeiset 6kk), googlettelun tuloksena kertois heikosta ovulaatiosta ja sitä teoriaa tukis myös normaalin alarajalla oleva proge koe. Yksityisellä eivät olis mitään lääkkeitä määrännyt vaan suoraan inssiin. Nyt sitten mietin jos oliskin julkiselle puolelle yhteydessä, kun tuntuu että siellä yleensä melko helposti saa clomit tai vastaavat..
 
Mimmi92 eikä, pahoittelut :cry: Kyllä ne yksityisellä ihan ensin lääkkeet määrää ennen inssiä yms., ainakin yleensä käytäntö on sellainen. Meille kerrottiin aikanaan että lähdetään aina yleensä niistä liikkeelle mikäli ei ole todettu jotain oikeasti raskautta estävää, ettei mikään muu auta kuin koeputket yms..Itse suosittelen kyllä ennemmin letroja kuin clomeja. Kannattaa kyllä hakea lääkkeet avuksi jos yhtään tuntuu että ongelmaa on ovulaation kanssa, ne kuitenkin auttaa.
Clomejahan ei saa syödä kuin 6kk aika putkeen, sitten pitää pitää tauko, letroissa ei taukoja minun käsittääkseni tarvitse pitää. Niistä on kuulemma muutenkin enemmän positiivista näyttöä verrattuna clomeihin. :) Tsemppiä! *halaukset*

Mulla oli eilen npultra ja kaikki oli hyvin. Veijari vastasi viikkoja ja turvotusta 1,4mm. Tosi liikkuvainen kaveri, sykkeet 160.
Mulla on ollut ihan tyttöolo tähän mennessä mutta kuvaa katsoessa tuli vain poikaolo todella vahvasti. Rakenneultra olisi 5.10 eli vasta parin kk päästä. Pitkään saa odotella ennekuin tiedon saa..:)
 
Voi kurjuus mimmi, halaus täältäkin! Ole ihmeessä yhteydessä julkiselle ja kysele vaihtoehdoista.

Surusilmät: onnittelut hyvistä ultrakuulumisista!!

Täällä käyty tänään oviksen jälkeisissä verikokeissa. Vielä seuraavan kierron alussa yksi koe ja sitten on tutkimukset siinä. Toiveet alkaa taas näin piinapäivien lisääntyessä nousta, mutta luultavasti turhaa elättelen. Viimeisiä lomapäiviä ennen maanantaina alkavia töitä elellään, plääh.
 
Surusilmät onnea hyvistä ultra kuulumisista:love:
Joo sitä vähän ihmettelin kun se gyne väestöliitolla sanoi että ei näe että tarvittaisiin mitään lääkkeitä että suoraa inseminaaatio jos ei luomuplussaa ole kesäkuuhun menenessä ole tullut. Noh sinne nyt ei kuitenkaan (ehkä) olla enää menossa.

Miehen sain lämmiteltyä ajatukselle että maanantaina soitan terveyskeskukseen ja yritän saada puhelinajan omalle lääkärille, joka talvella lupasi laittaa kesällä lähetteen julkiselle eteenpäin, jos vielä tarvetta. Mies vaan sanoi että hän ei ala uudestaan mitään spermanäytteitä antamaan, joten toivon että se väestöliiton tutkimus riittäisi? Ilmeisesti se ensikäynti aika saadaan siten varmaan loppusyksystä/alkutalvesta, joten elätellään nyt vielä toiveita luomuplussasta, kun ei se mahdotonta ole :) tuntuu ettei tässä enää mikään kiire ole, eikä isompikaan ikäero haitttaa, kunhan nyt vaan vielä toinen saatais..

Huomenna lähdetään viikoksi mökille nollaamaan ajatuksia ja sitten ollaan viikko kotona ja pariksi viikoksi etelään :) jos vaikka vaihteeksi vauvakuume vähän unohtuisi.
 
Mamido ja Mimmi, kiva, että asiat etenee ja sormet ja varpaat on täällä ainakin pystyssä :love:. Olisipa niin kiva saada lisää plussia ketjuun!

Surusilmille onnea ihanista ultrauutista :love:. Ihana, kun viikkoja alkaa olla jo noin hyvin!

Mulla on viikkoja tänään 10+2 ja olot vaihtelee päivän mukaan. Tänään koko päivä on ollut ihan normiolo, mutta sitä edeltävät kolme päivää äklötystä ihan tauotta. Tosin oksentanut en ole läheskään joka päivä, ja kun sitä vertaa esikoiseen, niin se on TOSI VÄHÄN. Siksi onkin vähän tyttöolo, mutta saapa nähdä. Meillä on nt-ultra kahden viikon päästä, joten siihen asti aiankin pidetään asia vielä kaikilta (oo, paitsi kaksplussan forumilta ;)) salassa. Olen jotenkin saanut ihan kauhean stressin noista sikiöseulonnoista ja kovasti pelkään, että sieltä selviää jotain ikävää :(. Turha tätä tietty on ennakkoon miettiä, mutta sanopa se tuolle laholle päälle!! Esikoisesta ei ollut aikoinaan mitään, mutta toki siitä on nyt tullut ikää se 5 vuotta lisää (nyt siis 31 eli periaatteessa kai ihan nuori edelleen...) ja se vähän stressaa...

No mutta, tällä viikolla aloitin uudessa duunissa, niin on onneksi nyt muutakin stressattavaa (y).

Nauttikaa auringosta te, jotka voitte!!!!
 
Surusilmä ihania uutisia <3

Mimmi koitappa rentoutua reissussa :)

Mä olin yhteydessä helsingin polille ja paljastui että mun proge on aivan liian alhainen ovuloimiseen. Ja ihmettelivät miksi meidän oma poli on käskenyt vain jatkamaan clomufen kuurua. Ensi viikolla lääkäri soittaa mielenkuinnolla kuulen hänen selityksen. :(
 
Noniin nyt viikon päästä pitäis lääkärin soittaa ja laittaa se lähete sitten :) päätin vetää kunnon vitamiini kuurin tähän väliin kun ei oo pitkään aikaan tullu vedetyä edes foolihappoa.. Reissu meni pieleen ja tultiin toissa yönä jo kotiin kun erikoisella nous sen verran kova kuume että päätettiin yöllä lähteä ajamaan kotiin. Nyt onneksi alkaa olemaan paremmasaa kunnossa :)

NeleLiis voi kurjuus! :( toivottavasti saat toisen lääkkeen tilalle ja jonkun pätevän selityksen (tai toisen lääkärin)
 
Surusilmät ja kevlarsoul :) kiva kuulla ja hyviä vointeja! :)

mimmi, oikein ja hyvä asenne! :)

NeleLiis eikä! Miten turhauttavaa.. :( ärrmurr

Mamido mikä meno siellä? :)

Tiistaina oli hCG päälle 4, joten enää ei tarvi sitä ottaa. Tasan vuosi sitten oli eka ovulaatio synnytyksen jälkeen. Tänään kp15 ja samaa haaleaa viivaa näyttää kuin parina päivänä. Kp 12-14 oli rusehtavaa vuotoa (?). No jospa se tää kroppa tästä alkais toimimaan.. Ei vaan malttais odottaa.
 
Tsemppiä Mamido!

Kp 17 ja ovisplussa. Vähänkö innostuin. Oireetkin selkeät ja taitaa irrota tuolta leikatulta puolelta. Ihmettelen kyllä sitä kp 12-14 vuotoa. No, mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää, vaikka uskonkin, että raskautumiseen menee taas kuukausia.
 

Yhteistyössä