Pidätkö yh-äitejä selviytyjinä ja arjen sankareina?

Ihan tavallisina ihmisinä pidän.

 

Enempi selviytyjinä ja arjen sankareina pidän heitä, jotka eivät pysty saamaan lapsia, vaikka olisivat aina tahtoneet. En usko, että mikään asia yh-äidin elämässä voi olla niin kipeä.

 

Mä en kuulu kohderyhmään, jolle kysymys oli tarkoitettu. Mutta en usko, että mun elämäni olisi ollut kovinkaan paljon erilaista, jos en olisi ollut yh. En koe olevani sen paremmin selviytyjä kuin arjen sankarikaan.

 

Pidän, en kyllä itse olisi selvinnyt yksin.

 

Enempi selviytyjinä ja arjen sankareina pidän heitä, jotka eivät pysty saamaan lapsia, vaikka olisivat aina tahtoneet. En usko, että mikään asia yh-äidin elämässä voi olla niin kipeä.

höpöhöpö

 

En pidä selviytyjinä tai sankareina. Yh:n lapsista tulee useimmiten häiriköitä ja harmeja muutenkin enemmän kuin vaikkapa hylätyistä lapsista jotka ovat löytäneet uuden kodin missä isä ja äiti.
Koulussa muistan aikanaan ettei yhdenkään YH:n lapsi ollut tervepäinen koulussa vaan oli moninaisia käytöshäiriöitä. Toki niitä on muissakin perheissä. Mutta tilastollisesti yksinhuoltajuus vahingoittaa lasta.

Tämä varmasti suututtaa yksinhuoltajia joiden mielestä ainakin täällä palstalla he ovat tehneet kaiken lapsen parhaaksi ja ovat viattomia uhreja jotka sattuivat vain lisääntymään vahingossa huonolle miehelle josta ei ollut isäksi..
Täällä YH haluaa tuntea olevansa sankari vaikka todellisuudessa huutaa lapsilleen ja jättää nämä isättömiksi väittäen että "isyys" on myös se että lapsella on etäisä ja että se riittää. Kasvatustieteen mukaan ja kaiken mukaan se ei todellakaan riitä lapselle.

 

En sankareina enkä luusereina minäkään. Ne yh:t joilla enemmän kun 1 lapsi niin heille nostan hattua ja kateellisen saan lueskella miten ne jaksaa ja selviytyy kaikesta kunnialla. Itellä yksi lapsi ja melkeimpä 24/7 hoidan 2v pojan ja kodin vaikka mieskin on kotona. Hemmetin raskaalta tuntuu välillä ja monet valinnat kaduttaa aika ajoin mut ei se auta kun jaksaa..

 

en kumpanakaan

 

Todellakin arvostan. Eihän sitä tiedä vaikka jonain päivänä omakin suhde kariutuis..? Ei pidä pitää asioita itsestäänselvyytenä..

Mitä SÄ siinä menetät, päinvastoin SAAT! Saat vapaita sinkkuiltoja, tukia Kelalta ja sossusta ja kaikenkukkuraksi marttyyrin leiman että mä oon yh-äiti! Mitä hittoa siinä menettää??!

Mitähän siinä voisi menettää...? Vaikka elämänkumppanin ja parisuhteen mikä on joillekin kuitenkin tärkäe asia. Sen että on toinen aikuinen arkea jakamassa, toinen joka voi osallistua kotitöihin, viedä lapsia hoitoon ja hakea sieltä. Se aikuinen keskustelukumppani iltaisin, joku jonka kanssa jakaa ajatuksensa ja huolensa sekä ilonsa lapsista. Jonkun joka hoitaa kotona ns. miesten työt. Sen jonkun joka hyvinkin lyhyellä varoitusajalla tarjoaa sinulle sen vapaaillan. Ehkä ison osan perheen tuloista jne.

Sä osaat aina kirjottaa tosi hienosti. Mä rupesin oikeasti itkemään ku luin tän. Just tuo multa puuttuu. Ahdistaa tulla väsyneenä lapsen kanssa tyhjään kotiin joka näyttää tasan samalta kun silloin kun sieltä lähti. Koskaan ei kukaan ole yllättänyt hieman siivoamalla tai laittamalla päivällisen valmiiksi. Koskaan en voi nukkua myöhään viikonloppuaamuna vaikka kuinka väsyttäisi. Kun sairastun, niin joudun hoitamaan sekä itseäni että pelokasta lasta yksin. Jos en jaksa mennä kauppaan niin en sitten syö mitään.

Ja iltaisin kun lapsi sitten menee nukkumaan... Istun olohuoneessa yksikseni, tietokone sylissä ja telkkari päällä. Kaikki huutaa tyhjyyttä ja olen niin yksin, niin yksin. Ilman lasta sinkkuilu oli ihan hauskaa vaikka toki silloinkin yksinäisiä aikoja oli. Ilman lasta ei tarvitse olla kotona kaikki illat yksin; voi mennä tapaamaan ystäviä tai riekkua baarissa jos huvittaa.

Minä halusin perheen. Perustin perheen. Kaikki oli ihanaa. Rakastan lastani yli kaiken enkä luopuisi mistään hinnasta. Jouduin jättämään mieheni sillä hänestä ei vielä ollut isäksi eikä kyllä aviomieheksikään. Nyt nautin kyllä lapsestani, mutta yksinäisyys kalvaa ja tekee niin kipeää. Olen aina vastuussa kaikesta enkä koskaan saa edes viittä minuuttia rauhaa ellen sovi sitä viikkoa etukäteen. Enkä halua varsinaisesti olla lapsestani erossa, hän on vielä pieni. Haluaisin, ettei minun tarvitsisi olla ainoa aikuinen. Haluaisin, että joku jakaisi sekä arjen ilot että surut kanssani. Että voisin hehkuttaa lapseni ensimmäisiä askeleita, sanoja ja kaikkia pieniä asioita yhdessä isänsä kanssa. Että voisin vaikean yön jälkeen aamulla pyytää, että mies nousisi tällä kertaa aamutoimille, jotta saisin nukkua vielä puoli tuntia.

Että olisi joku jonka kanssa illalla maata yhdessä sohvalla ja vaikka tuijottaa telkkaria. Ettei sänky olisi niin tyhjä. Etten olisi aina syypää kaikkeen joka menee pieleen. Että joku joskus auttaisi.

Anteeksi ap jos nyt vastasin "väärään" ketjuun. Madickenin kijoitus kosketti.

 

Ihan tavallisina ihmisinä. Elämä heittelee meitä kaikkia suuntaan ja toiseen ja kuka sitä voi sanoa ettei minulle ainakaan käy niin tai näin. Ihmisiä eroaa, kuolee ja uusia syntyy.

 

En pidä itseäni sankarina mutta en myöskään luuserina. Elämäni tai lasten elämä ei kovin paljoa muuttunut eron myötä.
Sama ihminen olen edelleen toki myönnän että paremmin jaksan nyt kuin ennen eroa. Tukiverkkoa ei ole ja lasten isä ei tahdo lapsiaan tavata. Mutta näillä eväillä mennään. Lasten kanssa minulla on hyvin toimiva perhe. Itse olen lapseni tehnyt ja itse heistä huolehdin ja heidät kasvatan. En kaipaa juurikaan omaa aikaa lapsista tai mitään baarissa juoksuja, ainut asia mitä kaipaan on kunnon yöunet. Kuitenkin se mistä jään nyt paitsi tukiverkon puuttumisen ja kolmivuorotyön takia on mahdollista sitten kun lapset on isoja.

Sitä olen miettinyt monesti että miksi ero huonontaa äidin statuksen? Miten normaalista äidistä tulee eron myötä se yyhoomamma? Eikö kuitenkin ihminen pysy omana itsenään vaikka sivilisääty muuttuu?
Mikä tekee meistä huonoja, epäonnistujia, jotka kuitenkin vain juo, jakaa persettään, elää yhteiskunnan varoilla, vie ex:ien rahat, joiden lapsista tulee häiriköitä jotka ovat jo elämän alkumetreiltä epäonnistujia?
En minä pidä itseäni sen erilaisempana äitinä kuin muutkaan äidit on. En minä koe olevani sen huonompi ihminen ja äiti kuin olin parisuhteessa ollessani.

 

Ihan vaan pidän veronmaksajien elätteinä.

 

Millä perusteella yh:n lapsista tulee häiriköitä?????? Ne on ajat muuttuneet tänä päivänä. Eräs yh äiti kertoi, että nyky päivä niitä kiusataan koulussa kenen vanhemmat eivät ole eronneet!

 

En pidä selviytyjinä tai sankareina. Yh:n lapsista tulee useimmiten häiriköitä ja harmeja muutenkin enemmän kuin vaikkapa hylätyistä lapsista jotka ovat löytäneet uuden kodin missä isä ja äiti.
Koulussa muistan aikanaan ettei yhdenkään YH:n lapsi ollut tervepäinen koulussa vaan oli moninaisia käytöshäiriöitä. Toki niitä on muissakin perheissä. Mutta tilastollisesti yksinhuoltajuus vahingoittaa lasta.

Tämä varmasti suututtaa yksinhuoltajia joiden mielestä ainakin täällä palstalla he ovat tehneet kaiken lapsen parhaaksi ja ovat viattomia uhreja jotka sattuivat vain lisääntymään vahingossa huonolle miehelle josta ei ollut isäksi..
Täällä YH haluaa tuntea olevansa sankari vaikka todellisuudessa huutaa lapsilleen ja jättää nämä isättömiksi väittäen että "isyys" on myös se että lapsella on etäisä ja että se riittää. Kasvatustieteen mukaan ja kaiken mukaan se ei todellakaan riitä lapselle.

ei minun lapsistani ainakaan ole mitään hulttioita tai häiriköitä tullut ihan täyspäisiä ovat..yh.na olin 8v
eikä minun laseni ole isättömiä ollut,on heillä isä,jota he tapaavat pari kertaa kuussa,vaikka ovat jo opiskelemassa muualla.
ja toiseksi,ei kaikki yh.t ole sosiaali turvan varassa eläviä pummeja.
ite kävin koulut,ja kävin töissä,enkä saanut sossun apuja.
että eipä kannata yleistää..

 

Vai ovatko he silmissäsi luusereita?

Tähän vastatkoon vain parisuhteessa olevat äidit.

Heissä on mielestäni monenlaisia ihmisiä.

Pidn vähän luuserina näitä ninatt:n kaltaisia, jotka hankkivat itselleen toimeentulon tekemällä lapsen. (yleensä vielä katsotttu että se nuori mies on varakasta sukua, eli vaikka ei olisi lapsen elämssä niin rahaa on tulossa ja niin pois päin) Hankitaan nuoren lähes vaipoissa olevan kakaran kanssa lapsi ja sitten oma toimeentulo on kasassa loppuelämäksi. eletään tuilla ja yhteiskunta maksaa opiskelut jne. kun jos opiskelisi ilman lasta joutuisi tulla toimeen 200 eurolla. nyt tulee kaikki ilmaiseksi, asumiset, elannot jne.

sen sijaan kunnioitan yksinhuoltajia, jotka ovat lähteneet esim. väkivaltaisesta suhteesta ja varsinkin jos ei ole suvun turvaverkkoa kuten näillä ninatt:lla niin onhan siinä tekemistä. Kunnioitan sellaista joka elättää lapsensa ja hoitaa oli se sitten parisuhteessa tai yh.

Heh, ei olisi pitänyt antaa palstatauon lipsua niin olisin tältäkin ehkä säästynyt.

-Lapseni isä on 26-vuotias. Ei mielestäni mitenkään erityisen nuori isä.

-Suhde oli väkivaltainen. Kunnioitat siis muita väkivaltaisesta suhteesta lähteneitä mutta et minua?

-Ennen lapsen syntymää olin töissä ja sain käyttää koko käteen jäävän palkan itseeni. Nyt elän kotihoidontuella ja elätän lasta. Ei lasta rahan takia tehdä... Sossusta en saa (tai hae) rahaa. En saa minkäänlaista kuukausirahaa sukulaisiltani, Tyttäreni saa kelalta minimielarin koska tyttären isä on opiskelija tai työtön, en tiedä kumpi tällä hetkellä. Selviänee taas kun mennään asiasta helmikuussa keskustelemaan.

-Miten muuten lapsen isän suvun varakkuus liittyy mitenkään siihen kuinka paljon rahaa lapsen äiti/lapsi itse saa elämiseen? Se, että lapsen isoisoisä omistaa hienon talon ei kyllä hirveästi tuo meille leipää pöytään

Halusin lasta kovasti, valitsin väärän miehen, toimin liian hätäisesti. Tuo on kaikki totta. Viimeiseen asti yritin saada suhdetta toimimaan, sillä luulin rakastavani miestä. Kuitenkin jouduin päättämään suhteen kun hän jatkoi väkivaltaista käyttäytymistään vatsan kasvaessa. Itsestäni en välittänyt tarpeeksi erotakseni, mutta tulevasta lapsestani onneksi osasin välittää sen vertaa, että jätin hänet.

Kyllä, minulla on hyvä tukiverkko. En olisi tehnyt lasta tähän maailmaan ellei minulla olisi rakastavaa perhettä joka auttaisi tarpeen tullen. En näe miksi vastuullisuus tekee minusta jotenkin epäkunnioitettavan; eikö ole hyvä asia, että suku pitää yhtä? Eikö ole hyvä asia, etten kuitenkaan ihan yksin ole tähän touhuun lähtenyt ja että lapsellani on muita vastuullisia, rakastavia aikuisia ympärillänsä?

Ydinperheen äiti joka kasvattaa lapsensa kotona itse tekee oikein ja hienosti, mutta ilmeisesti yksinhuoltaja ei saisi edes yrittää tarjota tällaista lapsellensa? Opiskelukin olisi aika mahdotonta jos kävisin samalla kokopäiväisesti töissä ja lapsikin pitäisi hoitaa, kun kyseessä on vasta 1,5v lapsi. Enemmän hyötyä minusta on yhteiskunnalle kun hoidan opiskelut loppuun kun jos jään tekemään matalapalkka-alan töitä loppuiäkseni. Sitäpaitsi tämä järjestely tulee yhteiskunnalle halvemmaksi kuin jos laittaisin lapsen päiväkotiin; pk maksaa 800? kuussa, kotihoidontuki on 700?/kk. Sen lisäksi hoidan vielä siskon lapsia siten, ettei siskon tarvitse käyttää kunnallista päivähoitoa.

Minä elätän lapseni niillä yhteiskunnan tuilla mihin olen oikeutettu, nurisematta, että pitäisi saada lisää. Nämä riittävät hyvin. Sen lisäksi teen töitä 2 pv viikossa. Minulla ei ole mitään lapsivapaita viikonloppuja tai iltoja enkä niitä edes kaipaa. Opiskelen, jotta voisin tarjota itselleni ja lapselleni paremman elämän. Lähdin väkivaltaisesta suhteesta, yritin korjata ne virheet mitä olen joskus tehnyt. Tämä ei ilmeisesti mielestäsi ole lainkaan kunnioituksen arvoista siksi, että...? Jäi hieman hämäräksi. Siksi, että minulla on perhe vai? Siksi, että lapsellani on äidin lisäksi täti, eno, isoisä, isoäiti ja serkkuja? Siksikö kaikki minun tekemäni on jotenkin väärin ja epäkunnioitettavaa ja luuserimaista?

Muoks En minäkään mitään sankaristatusta siis hae, ihan mukava elämä minulla on, mutta arvoisaan vieraan kommentti nyt oli *hieman* alentava... Kunnioitusta haluan ja ansaitsenkin, aivan kuten suurin osa muista äideistä =)

 

no just näin. Vaikka parisuhteessa olevalla on se toinen puolisko niin onhan sitä työtäkin vastaavasti enemmän. ruoanlaittoa jne on sitä enemmän mitä enemmän taloudessa on henkilöitä.

sillä nyt ei juurikaan ole väliä heittääkö pannuun 400g jauhelihaa vai 600, tai keittääkö perunoita 800g vai kilon

 

Totta kai yh joutuu venymään enemmän kuin molempien vanhempien perhe, näin lienee useimmissa tapauksissa.

Minusta sankaruutta on sekin, että pystyy pitämään oman parisuhteensa kasassa ja lapsilla läsnä molemmat vanhemmat yhdessä ja samassa kodissa. Parisuhde on myös vaativa ja työtä edellyttävä juttu, joten olisi minusta ihan älytöntä tehdä sankaria ihmisistä, jotka eivät siitä ole selvinneet.

Nyt siis puhun niistä yksinhuoltajista, jotka ovat yksinhuoltajia eron vuoksi. Voihan olla yh myös leskeyden vuoksi, mistä en nyt puhu.

En ylipäätään tiedä pitääkö mistään ihmiskategoriasta ryhtyä mitään sankarimyyttiä rakentamaan.

 

Ihan vaan pidän veronmaksajien elätteinä.

Perusteletko tämän? =) Minä saan "ylimääräistä" valtiolta sen lapsilisäkorotuksen, mikä on kahdesta lapsesta sen vajaan 100?. Luultavasti maksan enemmän veroa kun monet parisuhteessa elävät kotiäidit.

 

Arjen sankareitahan he ovat, aivan kuten me kaikki muutkin äidit omissa elämäntilanteissamme. Vastuun arjen pyörityksestä kantavat toki yksin, mutta jos lapsilla on osallistuva isä, ei vastuu yksin äidille jää. Ja vapaa-aikaa on kyllä monilla yksinhuoltajilla enemmän kuin parisuhteessa elävillä, silloin siis kun lapset ovat isällään.

En näe kuitenkaan yh:n elämää juuri sen raskaampana, kuin parisuhteessakaan elävien elämää. Siis sikäli, et monella suhteessa elävällä mies tekee pitkää työpäivää, joten eipä ne arkipäivät yh:lla ja suhteessa elävällä juuri toisistaan eroa.

 

riippuu yhsta. todellakaan en pidä sankarina jos on epävakaaseen suhteeseen lapsensa hankkinut tai itse suhteen pilannut pettämällä tms tai jättänyt kumppanin ihan vaan kun ei jaksa yhtään sitä ettei se olekaan kaikin puolin täydellinen.

kun taas arvostan sellaisia jotka ovat kyllä tehneet parhaansa, yrittäneet, eivätkä ole luovuttaneet heti pikku vastoinkäymisissä ja edelleen porskuttavat sinnikkäästi yhnakin.

 

Totta kai yh joutuu venymään enemmän kuin molempien vanhempien perhe, näin lienee useimmissa tapauksissa.

Minusta sankaruutta on sekin, että pystyy pitämään oman parisuhteensa kasassa ja lapsilla läsnä molemmat vanhemmat yhdessä ja samassa kodissa. Parisuhde on myös vaativa ja työtä edellyttävä juttu, joten olisi minusta ihan älytöntä tehdä sankaria ihmisistä, jotka eivät siitä ole selvinneet.
Nyt siis puhun niistä yksinhuoltajista, jotka ovat yksinhuoltajia eron vuoksi. Voihan olla yh myös leskeyden vuoksi, mistä en nyt puhu.

En ylipäätään tiedä pitääkö mistään ihmiskategoriasta ryhtyä mitään sankarimyyttiä rakentamaan.

Mä olen tästä samaa mieltä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä huonommin siedän kompromisseja, jotka eivät miellytä ketään. En tiedä, olisiko sietokykyni parempi, jos olisin kasvattanut lapseni aikuisiksi parisuhteessa. Ehkä, jos olisin mennyt naimisiin nuorena.

 

Pakko nostaa hattua (pipoa, en käytä muita) yh-äideille todellakin! :flower: :flower: :flower:


Siis heille, ketkä "työnsä" kunnialla tekevät. Kuten myös arvostan kaikkia, jotka tajuavat parisuhteen olevan muutakin kun pelkkää ylämäkeä, josta lähdetään luikkimaan heti kun ei enää olekaan pelkkää juhlaa vaan muuttuu arjeksi. :flower: :flower: :flower:

 

Minusta sankaruutta on sekin, että pystyy pitämään oman parisuhteensa kasassa ja lapsilla läsnä molemmat vanhemmat yhdessä ja samassa kodissa. Parisuhde on myös vaativa ja työtä edellyttävä juttu, joten olisi minusta ihan älytöntä tehdä sankaria ihmisistä, jotka eivät siitä ole selvinneet.

Nyt siis puhun niistä yksinhuoltajista, jotka ovat yksinhuoltajia eron vuoksi. Voihan olla yh myös leskeyden vuoksi, mistä en nyt puhu.

totta kai sen yksinhuoltajaäidin syytä on se että mies päättää vuosien jälkeen että ei haluakaan perhe-elämää vaan muuttaa yhteen teinitytön kanssa

 

totta kai sen yksinhuoltajaäidin syytä on se että mies päättää vuosien jälkeen että ei haluakaan perhe-elämää vaan muuttaa yhteen teinitytön kanssa

No kenenkäs syy se sitten on?

 

Minusta sankaruutta on sekin, että pystyy pitämään oman parisuhteensa kasassa ja lapsilla läsnä molemmat vanhemmat yhdessä ja samassa kodissa. Parisuhde on myös vaativa ja työtä edellyttävä juttu, joten olisi minusta ihan älytöntä tehdä sankaria ihmisistä, jotka eivät siitä ole selvinneet.

Nyt siis puhun niistä yksinhuoltajista, jotka ovat yksinhuoltajia eron vuoksi. Voihan olla yh myös leskeyden vuoksi, mistä en nyt puhu.

totta kai sen yksinhuoltajaäidin syytä on se että mies päättää vuosien jälkeen että ei haluakaan perhe-elämää vaan muuttaa yhteen teinitytön kanssa

Noh, tilanteita on kaikenlaisia... En usko, että evita nyt tarkoitti kaikkien tilanteiden olevan samanlaisia ja sen aina olevan äidistä 100% kiinni jatkuuko parisuhde vai ei.

Ja samaa mieltä; hatunnosto niille, jotka ovat pystyneet tarjota lapsillensa kahden vanhemman kodin. Olen ehdottomasti sitä mieltä, ettei ihmisiä ole tehty asumaan 1 aikuinen + lapsi/a yksiköissä. Lapsi kaipaa enemmän aikuisia ympärilleen ja on hienoa, jos pystyy myös näyttämään terveen parisuhteen mallin lapsillensa. Varmasti vaatii myös töitä ja energiaa saada parisuhde toimimaan vuosikymmenien ajan.