No onhan tämä arjen pyörittäminen yksinäistä, aina on vastuu itsellä. Minua ei ole kukaan säälitellyt eikä kyllä auttanutkaan. Mielestäni minuun suhtaudutaan neutraalisti. Itse asiassa olisin uskonut, että joku tarjoaisi edes joskus apua, mutta kukaan ei ole tarjonnut itään. Olen työssä käyvä ihminen, joten en ilmeisesti tarvitse apuja. Lastenvahdin palkkaan ihan rahalla, jos käyn illalla lenkillä tai haluan kesken viikkoa jonnekin. Tosi harvoin käyn missän ilman lapsiani.
No, saan olla joka toinen vkloppu yksin ja harrastaa. Alussa se oli kivaa, uutta ja siksi jännää. Nykyisin olen vain tosi surullinen, koska olisin mieluummin lasteni kanssa. Viikonloppu voi hujahtaa niinkin, että perjantaina panen yöpuvun päälle, jonka vaihdan arkivaatteisiin maanantaina.
Toisinaan sitten väkisin keksin tekemistä viikonlopuiksi. Baareissa en todellakaan käy. Minusta sellainen elämä ja irtosuhteet ovat enemmänkin kuluttavia kuin perhe-elämä. Olen hyvin hyvin perhekeskeinen ihminen, joten minun on vaikea olla yksin. Siis pystyn kyllä siihen, mutta en koe sitä mieleisekseni. Ennemmin olisin elänyt ydinperheessä tai mieluusti ottaisin miehen, jolla on lapsia. Haluaisin elämää, touhua, toivoa olla ja elää. En vaan pidä yksinäisestä ajasta, vaikka olen joutunut sen opettelemaan.
Sankari - no joo itse asiassa kyllä. Omasta mielestäni olen sankari, että jaksan elää ilman miehen rakkautta. Se on todella vaikeaa. Arjenpyörityksen suhteen en ole noin ehdoton. Yksin tein asiat ydinperheessäkin. Haluaisin kuitenkin jakaa henkisesti elämä jonkun aikuisen kanssa. Raskasta on se, että olen henkisesti yksin. Arkihommat menee itsekseenkin.
