Pidätkö yh-äitejä selviytyjinä ja arjen sankareina?

No en automaattisesti kumpanakaan. Jotkut ovat sankareita, esim. totaaliyh:t jotka onnistuvat kasvattamaan lapset kunnolla, hoitamaan kodin ja käymään töissä... Ja jotkut taas ovat luusereita. Ihan samalla tavalla kuin parisuhteessa olevissakin on näitä molempia. Ei mun mielestä yh oo lähtökohtaisesti mikään parisuhteessa elävää parempi.

no just näin. Vaikka parisuhteessa olevalla on se toinen puolisko niin onhan sitä työtäkin vastaavasti enemmän. ruoanlaittoa jne on sitä enemmän mitä enemmän taloudessa on henkilöitä.

Se aikuinenhan ei tee mitään näiden hommien lisäksi... ei koskaan käy kaupassa, ei hae lapsia päiväkodista, kuskaa harrastuksiin, ei tee kotihommia jne... Hirveä erohan on tehdä esim 3lle ruokaa eikä kahdelle Salli mun nauraa

en mä tiedä. aika paljon olen palstalta lukenut miehistä jotka ovat vaan yksi kakara lisää taloudessa, heidän mielestään jos he käyvät töissä, ei muuta tarvitse tehdä.

eli jos se äijä käy töissä ja maksaa sillä asumisen ja laskut, niin kotihoidontuella olevalle yh:lle yhteiskunta maksaa asumisen ja laskut ja kyllä todellakin minusta on eri asia kuoria perunaa porkkanaa, raastaa salaattia useammalle kuin itselleni ja pienelle lapselle.

Osta eineksiä niin ei tarvi kuoria tai pistä se ukkosi kuorimaan
Tai vietäppä joskus kuukausi kahden lapsesi kanssa niin että lapsi on aina mukanasi, kun viet roskiksen, kun käyt suihkussa, tapaat kavereitasi... Niin ehkäpä sitten ajattelet toisin... Mieti iltoja jolloin istut yksin kun lapsi nukkuu, ei ole juttukaveria, ei ketään jolle kertoa murheistasi tai iloistasi.. ei ketään joka ottaisi syliin jne...

 

Sankareita! :heart:

 

Mutta itsehän me pojat kasvatamme eri tavalla. Annamme vapauksia ja totutamme heidät käyttämään enemmän rahaa itseensä. monessa parisuhteessa mies käyttää sikamaisen paljon rahaa itseensä ja omiin mielitekoihin ja oikeasti jos nainen olisi yh rahaa olisi enemmän kuin parisuhteessa.

Omassa lapsuudessa veli oli ainoa jolle ostettiin mopot jne. eli pojat totutetaan olemaan tärkeämpiä ja olemaan oikeutettuja kailliisiiin juttuihin.

Pojat totutetaan ja kasvatetaan siihen vastuuttomuuteen ja laiskuuteen. esim. koulussa suurin osa pojista katsoo oikeudekseen häiritä muita ja vanhemmat ovat ylpeitä kun meidän kallepetteri möläyttelee, on niin huumoriveikko. ei mitään tajua siitä että kun 9 kappaletta kymmenestä hemmotellusta kullannupusta (pojasta) möläyttelee, niin se ei naurata kun luokassa on tästä syystä kauhea meteli. ja tytöt joutuvat kestää tätä sen perustkoulun 9 vuotta.

Niin tämä siis siitä, että suuri osa miehistä on ikuisia kakaroita. ei ole kasvatettu ahkeruuteen eikä vastuuseen. itsekkäitä paskiaisia.

 

Mä itse ihmettelen sitä päivittelyä, että varmaan on rankkaa kun on yh. Ja silloin kun vasta harkitsin eroa ukosta, niin sanottiin että "jaksatko yksin?" ja "on niin rankkaa olla yksin". Mä sanon että thank God mä pääsin ukosta eroon, joka teki mun elämästä yhtä helvettiä.

Mun elämä on miehestä eroon pääsemisen jälkeen suorastaan juhlaa. Mä todella nautin yksin olemisesta. Vaikka mä en käy suihkussa yksin (en kyllä käyny silloinkaan kun oli mies, se ei pistänyt tikkua ristiin minkään asian suhteen), enkä pääse lenkille/kauppaan/mihinkään ilman lapsia ollenkaan (koska ex on totaalisen poissa meidän elämästä) ja kannan kaiken vastuun yksin ja teen kaiken yksin, niin joka päivä on helpotus ja mä koen olevani onnellinen.

 

No en automaattisesti kumpanakaan. Jotkut ovat sankareita, esim. totaaliyh:t jotka onnistuvat kasvattamaan lapset kunnolla, hoitamaan kodin ja käymään töissä... Ja jotkut taas ovat luusereita. Ihan samalla tavalla kuin parisuhteessa olevissakin on näitä molempia. Ei mun mielestä yh oo lähtökohtaisesti mikään parisuhteessa elävää parempi.

no just näin. Vaikka parisuhteessa olevalla on se toinen puolisko niin onhan sitä työtäkin vastaavasti enemmän. ruoanlaittoa jne on sitä enemmän mitä enemmän taloudessa on henkilöitä.

Se aikuinenhan ei tee mitään näiden hommien lisäksi... ei koskaan käy kaupassa, ei hae lapsia päiväkodista, kuskaa harrastuksiin, ei tee kotihommia jne... Hirveä erohan on tehdä esim 3lle ruokaa eikä kahdelle Salli mun nauraa

en mä tiedä. aika paljon olen palstalta lukenut miehistä jotka ovat vaan yksi kakara lisää taloudessa, heidän mielestään jos he käyvät töissä, ei muuta tarvitse tehdä.

eli jos se äijä käy töissä ja maksaa sillä asumisen ja laskut, niin kotihoidontuella olevalle yh:lle yhteiskunta maksaa asumisen ja laskut ja kyllä todellakin minusta on eri asia kuoria perunaa porkkanaa, raastaa salaattia useammalle kuin itselleni ja pienelle lapselle.

Osta eineksiä niin ei tarvi kuoria tai pistä se ukkosi kuorimaan
Tai vietäppä joskus kuukausi kahden lapsesi kanssa niin että lapsi on aina mukanasi, kun viet roskiksen, kun käyt suihkussa, tapaat kavereitasi... Niin ehkäpä sitten ajattelet toisin... Mieti iltoja jolloin istut yksin kun lapsi nukkuu, ei ole juttukaveria, ei ketään jolle kertoa murheistasi tai iloistasi.. ei ketään joka ottaisi syliin jne...

Itse asiassa rakennusaikana minulla oli aina 2 lasta ihossa kiinni. Noin vuoden ajan. Miehelle tein ruoan ja hoidin kodin. On todella raskasta.





tarkoitin juuri sitä, että joillakin yksihuoltajilla lasten isovanhemmat ovat se puuttuva puoliso tai paljon enemmän. tavallinen isä on suurimman osan aikaa töistä mutta jos esim. eläkeläispariskunta on lasten kasvatuksessa mukana niin heillä on oikeasti paljon enemmän aikaa ja rahaa antaa perheelle kuin moni isä antaa.

ja mitä kunnioittamista siinä tilanteessa on sitten, jos isovanhemmat hoitavat ja hakevat puistoon, hiihtämään, kahvilaan jne?

 

Mä itse ihmettelen sitä päivittelyä, että varmaan on rankkaa kun on yh. Ja silloin kun vasta harkitsin eroa ukosta, niin sanottiin että "jaksatko yksin?" ja "on niin rankkaa olla yksin". Mä sanon että thank God mä pääsin ukosta eroon, joka teki mun elämästä yhtä helvettiä.

Mun elämä on miehestä eroon pääsemisen jälkeen suorastaan juhlaa. Mä todella nautin yksin olemisesta. Vaikka mä en käy suihkussa yksin (en kyllä käyny silloinkaan kun oli mies, se ei pistänyt tikkua ristiin minkään asian suhteen), enkä pääse lenkille/kauppaan/mihinkään ilman lapsia ollenkaan (koska ex on totaalisen poissa meidän elämästä) ja kannan kaiken vastuun yksin ja teen kaiken yksin, niin joka päivä on helpotus ja mä koen olevani onnellinen.[/qu

Sama tilanne täällä <3 Mutta silt en ymmärrä miten parisuhteessa olevat naiset voivat haukkua yksinhuoltajia luusereiksi

 

Mä itse ihmettelen sitä päivittelyä, että varmaan on rankkaa kun on yh. Ja silloin kun vasta harkitsin eroa ukosta, niin sanottiin että "jaksatko yksin?" ja "on niin rankkaa olla yksin". Mä sanon että thank God mä pääsin ukosta eroon, joka teki mun elämästä yhtä helvettiä.

Mun elämä on miehestä eroon pääsemisen jälkeen suorastaan juhlaa. Mä todella nautin yksin olemisesta. Vaikka mä en käy suihkussa yksin (en kyllä käyny silloinkaan kun oli mies, se ei pistänyt tikkua ristiin minkään asian suhteen), enkä pääse lenkille/kauppaan/mihinkään ilman lapsia ollenkaan (koska ex on totaalisen poissa meidän elämästä) ja kannan kaiken vastuun yksin ja teen kaiken yksin, niin joka päivä on helpotus ja mä koen olevani onnellinen.[/qu

Sama tilanne täällä <3 Mutta silt en ymmärrä miten parisuhteessa olevat naiset voivat haukkua yksinhuoltajia luusereiksi

Nainen on naiselle susi. Sillä kohotetaan omanarvontuntoa, kun haukutaan muita. Ei siitä kannata välittää.

 

No höh, sehän riippuu ihan siitä kyseisestä äidistä miten se tulee toimeen roolissaan. Ei kai yksinhuoltajiakaan voi samaan nippuun niputtaa.

 

Just eilen mietin kuinka rankkaa olisi olla lapsen kanssa kahdestaan illat yms. varsinkaan jos ei olisi tukiverkostoa. On kiva kun voi jakaa kaiken puolison kanssa ja pääsee omiin menoihin helpommin kun mies hoitaa lasta. Varmasti on rankkaa ja yksinäistä, riippuu tietysti ihmisestä miten sen kokee.

 

Ei kai kaikki yksinhuoltajat nyt samanlaisia ole, että niitä voi johkin samaan nippuun niputtaa. Enkä mä nyt muutenkaan niitä sankareina pidä. Rankkaa se varmasti on, sitä en kiellä. Sen enempää sankareina heitä en pidä, kun parisuhteessa eläviäkään. Eihän se automaattisesti sano, että on rankempaa jos on yksinhuoltajia, kun vaikka on parisuhteessa voi olla myös vaikeaa.

 

Ei kumpaakaan.

Nyt parisuhteessa, yh 5 vuotta ja lapsen isä lähti ku vauva synty. Oli rankaa mut lapsissa on sellanen hyvä puoli et ne kasvaa ja ei tarvii isompana niin paljo jatkuvaa hoitoa. En käyny pariin vuoteen yksin oikein missään mut nyt on vapaata ku iso lapsi ja lapsen isäpuoli hoitaa lasta. Paitsi töihin pääsi sit äippäloman jälkeen, ettei tarvinnu aina olla kotona. Yhteisiä lapsia ei oo eikä tuu paitsi jo voin olla satavarma etten jää yksin. Yksinhuoltajuus on perseestä ihan lapsen vuoksi. Lapsilla ois mielestäni oikeus molempiin vanhempiin kotona.

Kaikki vanhemmat jotka tekee parhaansa ja välittävät lapsistaan on sankareita

 

Ei tässä nyt ollut tarkoitus haukkua vaan vastata kysymykseen.

Yksinhuoltajia ja vanhempia on monenlaisia.

Esim. jos lasten /lapset isovanhemmat ovat halukkaita hoitajia, niin miksi kunnioittaisin sellaista vanhempaa joka jakaa lasten hoito ja elättämisvastuun isovanhempien kanssa.
isovanhemmat maksavat lomia, heiltä tilataan haalareita, synttäri ja joululahjoja, hakevat lasta puistoon, ulos, kylään, ja vanhemmat/vanhenpi saavat rauhassa tehdä omia juttuja.

 

Ei tässä nyt ollut tarkoitus haukkua vaan vastata kysymykseen.

Yksinhuoltajia ja vanhempia on monenlaisia.

Esim. jos lasten /lapset isovanhemmat ovat halukkaita hoitajia, niin miksi kunnioittaisin sellaista vanhempaa joka jakaa lasten hoito ja elättämisvastuun isovanhempien kanssa.
isovanhemmat maksavat lomia, heiltä tilataan haalareita, synttäri ja joululahjoja, hakevat lasta puistoon, ulos, kylään, ja vanhemmat/vanhenpi saavat rauhassa tehdä omia juttuja.

Miksi se vähentää sun kunnioitusta? Eikö se ole hyvä asia, jos ihmisellä on tukiverkko ja etenkin lapsen kannalta tosi hyvä? Ihan sama kuin mä sanoisin etten kunnioita parisuhteessa eläviä äitejä, kun niillä on mies siinä apuna.

 

Joitain katson ylöspäin ja joitain alaspäin. Paljon riippuu siitä millainen ihminen se on. Jotkut on vaan niin turhan vinkujia ja hyväksikäyttäjiä joilla ei ole ikinä mitään hyvää sanottavaa mistään, VAIKKA asiat olisi paremmin kuin monella muulla parisuhteessa olevallaki.

Ja jotkut joilla ei ehkä ole niin tukiverkkoa ym. ja lapsilla / lapsella on jotain pysyvää vammaa niin he jaksavat ja osaavat iloita pienistäki asioista ja jopa tahtovat olla tukena ystävilleen tarpeen vaatiessa.
Valittaa toki saa, mutta sitä mä en ymmärrä että hakemalla haetaan valituksen aihetta vaikka ei oikeasti ole mitään vialla!

 

Pidän heitä ihan samanlaisina ihmisinä kuin muitakin. En parempina tai huonompina,

 

en pidä itseäni sankarina ja pärjään yksin hyvin, vaikkei minulla olekaan tukiverkkoja eikä omaa aikaa kuin kerran-kaksi vuodessa... Mutta yksinäisyys on välillä niin kamalaa, kun ei ole ketään jolle juttelisi illalla, kun lapsi on nukahtanut

 

En pidä arjen sankarina enkä luuserina.
Ihan äitinä vain.

 

Selviytyjinä, ainakin niitä jotka hommansa mallikkaasti hoitavat ensimmäisen lapseni sain ja jäin yh-ksi, nyt toisen lapsen sain parisuhteeseen. Nyt viimeistään sen tajuaa kuinka paljon helpommalla pääsee kun perheessä on toinenkin aikuinen.

Ystäväni on yksinhuoltaja, jolla vuoden ikäinen vesseli..Poika ei nuku öitään kunnolla, ja on ollut korvakierteessä useita kuukausia. Silti tää äiti tekee vuorotyötä, ja hoitaa lapsensa rakkaudella :heart:

 

Todellakin arvostan. Eihän sitä tiedä vaikka jonain päivänä omakin suhde kariutuis..? Ei pidä pitää asioita itsestäänselvyytenä..

Mitä SÄ siinä menetät, päinvastoin SAAT! Saat vapaita sinkkuiltoja, tukia Kelalta ja sossusta ja kaikenkukkuraksi marttyyrin leiman että mä oon yh-äiti! Mitä hittoa siinä menettää??!

Mitähän siinä voisi menettää...? Vaikka elämänkumppanin ja parisuhteen mikä on joillekin kuitenkin tärkäe asia. Sen että on toinen aikuinen arkea jakamassa, toinen joka voi osallistua kotitöihin, viedä lapsia hoitoon ja hakea sieltä. Se aikuinen keskustelukumppani iltaisin, joku jonka kanssa jakaa ajatuksensa ja huolensa sekä ilonsa lapsista. Jonkun joka hoitaa kotona ns. miesten työt. Sen jonkun joka hyvinkin lyhyellä varoitusajalla tarjoaa sinulle sen vapaaillan. Ehkä ison osan perheen tuloista jne.

Ai LISÄÄ vapaa-aikaa vaikka niitä jatkuvasti kun oot yh..
Voi kuule kyllä sit on vaikeaa olla yh, jos pitää ees joskus pitää OMAT lapset kotonaankin..

Yh:na vapaa-aikaa minulla on 1 ilta/2 kuukautta eli hurjasti on!!!

 

Ystäväni mies joutui viikoksi sairaalaan, ja oli kyllä mummot ym. heti auttamassa ja voivottelemassa.


Olen totaaliyh ilman tukiverkkoa! Minusta se oli aika huvittavaa.

Toinen äiti valitti, kun mies tekee viikossa pari iltavuoroa, että on raskasta.

Meitä on niin moneen junaan

 

Osa on todella arjen sankareita ja nostan hattua kaikille kunniallisille naisille jotka kasvattaa yksin lapsiaan ja kantaa koko vastuun. Varsinkin jos puoliso on kuollut tai jossain muualla eikä kiinnostunut lapsistaan, alkoholisti tms.
Uusioperheen pyörittäminen (mikäli se oikeasti halutaan saada toimimaan) ei ole helppoa sekään, ongelmat on ihan eri tasoa kuin ydinperheessä.

Mutta sitten nämä "ihanat" yyhoo-mammat jotka vie kaikilta maineen pyörimällä baarissa, dokaamalla yms. ja lapset on heille ihan yhdentekeviä; nämä naiset oksettaa minua ja itsekin olen seurannut yhtä tällaista tapausta lähipiirissä. Lapsia on ainakin 3 miehelle, aina pitää saada uusi mies ja kakara sille ja sitten taas erotaan kun ei olekaan kivaa jne. Lapset kulkee likaisina ryysyissä räkä poskella pahanteossa.
Hävetkää tällaiset naiset!

t. 3 lapsen äiti, kahdelle heistä olen yksinhuoltaja

 

Mutta itsehän me pojat kasvatamme eri tavalla. Annamme vapauksia ja totutamme heidät käyttämään enemmän rahaa itseensä. monessa parisuhteessa mies käyttää sikamaisen paljon rahaa itseensä ja omiin mielitekoihin ja oikeasti jos nainen olisi yh rahaa olisi enemmän kuin parisuhteessa.

Omassa lapsuudessa veli oli ainoa jolle ostettiin mopot jne. eli pojat totutetaan olemaan tärkeämpiä ja olemaan oikeutettuja kailliisiiin juttuihin.

Pojat totutetaan ja kasvatetaan siihen vastuuttomuuteen ja laiskuuteen. esim. koulussa suurin osa pojista katsoo oikeudekseen häiritä muita ja vanhemmat ovat ylpeitä kun meidän kallepetteri möläyttelee, on niin huumoriveikko. ei mitään tajua siitä että kun 9 kappaletta kymmenestä hemmotellusta kullannupusta (pojasta) möläyttelee, niin se ei naurata kun luokassa on tästä syystä kauhea meteli. ja tytöt joutuvat kestää tätä sen perustkoulun 9 vuotta.

Niin tämä siis siitä, että suuri osa miehistä on ikuisia kakaroita. ei ole kasvatettu ahkeruuteen eikä vastuuseen. itsekkäitä paskiaisia.

Loistavaa, mä kopioin tän auki koneelle, aihe raha ja parisuhde kun tässä oli tapetilla, kun herralla ei oo kotiin laittaa, mutta aina kun tahtoo jotain iteensä laittaa, sillon on. Se 50e ois ollu kuitenkin paljon vähemmän kun baari-ilta, josta piti mainita samaan lauseeseen kuin siitä, ettei oo rahaa kotiin laittaa.. Räyh.

 

Ihan samanlaisia kuin muutkin ihmiset. En "nosta" jalustalle. Mutta en väheksykkään.

 

En todellakaan pidä. Tunnen kaksi yyhoo mammaa; toinen jätti lapsensa äidilleen ja alkoi elää nuoruuttaan uudelleen, toisen lapsi on milloin kenelläkin hoidossa ja äippä bilettää.

Ok, suurin osa yyhoista on varmasti lapsensa vastuullisesti hoitavia ja heille nostan hattua. Mutta nämä tapaukset saavat tietyt ennakkokäsitykset valloilleen..

 

Ei pelkkä yksinhuoltajuus kenestäkään sankaria tee, ihmisestä se on kiinni. En kyllä hirveästi arvosta yksinhuoltajia, tulee aina väkisinkin mieleen että siinä naisessa on jotain vikaa. Mies yksinhuoltajasta tällaista mielikuvaa ei tule, johtuu varmaan kokemuksesta.

Ne yh:t joita tiedän (yhtään en tunne) ovat kyllä aikamoisia... no, jätetään sanomatta mitä. Sellaisia, jotka pilaavat kaikkien maineen.