kiitos Ninnanunna hienosta viestistäsi. On totta, että kaksi parisuhteeseen tarvitaan. Musta vaan tuntuu, että olen yrittänyt jo niin paljon ja nyt sitten luovutin lopulta kun kadotin uskoni suhteeseemme. En enää tiedä tuleeko tästä mitään, ennen jaksoin aina uskoa kaikista vaikeuksista huolimatta. Vaikeuksia meillä on kieltämättä ollut paljon ja ne ihan varmasti heijastuvat seksiin, ei siitä ole epäilystäkään. En vaan enää tiedä mitä tehdä, keinot on kovin vähissä eikä usko parempaan ja jaksaminenkaan ole enää parhaimmillaan.
Olemme molemmat tehneet töitä tämän suhteen eteen, taistelleet monia vaikeuksia vastaan. Meillä vaan on melkoisesti sitä painolastia ja olemme aika erilaiset ihmiset. Ihastusta ja rakkautta meillä oli paljonkin, ja ainakin rakkaus on edelleen siellä kaiken taustalla, ehkä vähän kolhiintuneena ja haalistuneena, mutta on se siellä, osaisi vaan kaivaa esiin.
Voi se tietty olla, että meillä on nyt vain alamäki. Mun elämä on vain ollut niin pitkä alamäki, että kaipaisi sitä tasaistakin välillä. Mulla oli ajatus, että kaikki voisi nyt olla kunnossa, mutta ei ole sittenkään. Olemme kai jo niin tottuneet vaikeuksiin ettemme osaa päästää niistä irti. Jotenkin mulle on vielä kaiken lisäksi iskenyt nyt hirveä kiima-aika joka ei tunnu osoittavan laantumisen merkkejä. Olen koko suhteemme ajan ollut miestäni seksuaalisempi, mutta nyt se on tuntunut kärjistyneen. Luulin, että pärjäisin pliisummallakin seksillä, mutta ei se sille tunnu.
maraton1970 - en minäkään ymmärrä itseäni tai miksi näin käyttäydyn. Olen aina ajatellut olevani erityisen uskollinen ihminen, mutta enpä sitten olekaan. Vielä vuosi sitten olin varma etten koskaan pettäisi. En itsekään ymmärrä mitä tässä on tapahtunut, tuntuu kuin arvoni olisivat keikahtaneet päälaelleen. Olen pettynyt, muuttunut ikioptimistista kyynisemmäksi, en usko enää suhteeseemme, en arvosta miestäni kuten ennen. Haluaisin saada asiat ennalleen, mutta en vaan osaa, jokin mielessäni on muuttunut liikaa.
