Petin polttareissa - kerronko ennen vai jälkeen häiden?

  • Viestiketjun aloittaja :(
  • Ensimmäinen viesti
En missään kulississa. Itse en taas ymmärrä sitä, että joillekin rakkautta on vain sataprosenttinen rehellisyys. Sori vaan, en ole joka kerta aukaisemassa myöskään suutani siitä jos toisen henki haisee tai hän ärsyttää minua. Enkä silloin, jos tapaan jonkun kutkuttavan ihmisen.

Todellakin haluaisin tietää jos minua petetään. Siis petetään. Joku hemmetin kännissä vaihdettu kielari, jota kadutaan ihan sikana eikä olla tekemässä sitä enää ikinä uudestaan on taas sen luokan juttu, että ehkä olisi molemmille oikeasti parempi, että siitä ei hirveästi jauhettaisi, varsinkaan juuri ennen häitä. Mielestäni tuossa ei ole mitään "kulissia".

Eikä minun rakkauteni ole ehdoton. Jos se mies menee ja pitää salasuhdetta niin kyllä vaan se parisuhde loppuu siihen, vaikka kuinka märisisi helmassa että "rakastan rakastan". Lapseni taas kyllä hyväksyn ehdottomasti, en osaa edes kuvitella niin pahaa tekoa, ettenkö voisi antaa anteeksi ja auttaa. Minusta on kummallista, että joku vertaa kahden aikuisen ihmisen parisuhdetta vanhempi-lapsi suhteeseen, mutta en ole kuitenkaan väittämässä, että minun tapani olisi ainoa oikea ja muut eläisivät jotenkin väärin tai kulissielämää.
Tää kuulostaa nyt aika vähättelyltä. Toisille se uskollisuus ja yksiavioisuus on oikeasti suhteen kulmakiviä. Ei rajua luottamuksen pettämistä ainakaan mun mielessä voi verrata mihinkään pikkuasian kertomatta jättämiseen. Se hengityksen haju kun tuskin tarkoittaa, ettei toisen kanssa haluaisi olla. Ei mielestäni voi ihan pienestä asiasta puhua, jos asian paljastaminen johtaisi suhteen katkeamiseen. Silloin joutuu elämään sen asian kanssa, ettei tämä toinen ehkä olisi enää rinnalla, jos tietäisi, millainen olen ollut. Häiritsevä ajatus monelle. Tietysti suudelma on eri asia kuin vaikka seksi tai suhde. Monille se luottamuksen pettäminen on tosi paha juttu, mutta asian salaaminen vielä pahempaa. Tuossa nyt ehkä asiasta tekee erityisen pahan se seikka, että kaikki tapahtui häiden alla. Häitä suunnitellessa kun luulisi ihmisen olevan onnensa kukkuloilla ja aika sitoutunut ajatukseen yhdestä miehestä elämänsä loppuun asti...

Ei tämä asia ihan mustavalkoinen kuitenkaan ole. Tuntuu silti aika hurjalta, jos ihmisellä ei ole edes oikeutta päättää, meneekö naimisiin häntä pettäneen kanssa. Taitaa useimmiten olla taustalla pelko ennemmin jätetyksi tulemisesta kuin siitä, että se satuttaisi toista. Jos petetty haluaa eron niin tuskin hän loppuelämäkseen jää ratkaisustaan kärsimään? Taitaa pettäjä kärsiä siinäkin tilanteessa enemmän.
 
Viimeksi muokattu:
"vieras"
Itse tuosta kyllä kertoisin.

Jos ap ei normaalisti harrasta juomista, ja polttareissahan on ns. tapana repästä ja juoda överit, niin sinäänsä ei ole yllättävää että jotain pahaa tapahtuu.
Harmittaa ap:n puolesta, että kukaan ei huolehtinut hänestä. Ja jos juhlat saivat sellaisen piirteen että kaikki (varatut ja sinkut) siellä rellestävät tuntemattomien miesten kanssa, niin tarpeeksi kännissä ja ehkä vieraan miehen painostuksen alla sitä sattuu ja tapahtuu asioita mitä ei voisi kuvitellakaan selvinpäin.
Voi jumalauta, aikuinen ihminen osaa kyllä huolehtia juomisistaan eikä vedä mitään övereitä :|

ei se kännissä oleminen ole mikään selitys sille että lähtee vieraan miehen kopeloitavaksi.
 
Miouloki
Itse kerroin vastaavan tasoisen jutun ennen häitä. Häitä lykättiin kunnes saatiin selvyys. Ei ollu mikään katastrofi se lykkäys. Mies halusi jatkaa suhdetta ja ollaan onnellisia ja luottamusta toiseen on ja halua selvittää vaikeatkin asiat.

Haluatko ap jättää kertomatta hivenen häiden vai parisuhteen takia?

Täällä moni kehoittaa jättää kertomatta. Varmaan ok, jos kantti kestää valehdella tai painaa pois mielen päältä. Mieti vielä, illasta on videota ja lukuisia muita ihmisiä paikan päällä. Takuulla joku juoruaa ja juttu kantautuu lopulta miehesi korviin ..."morsian siellä seksitasi kaikkien äijien kanssa".. Jne.
 
"Hinni"
Kerrot heti, ja kerrot niinkun asiat on. Luultavastihan et ole kuitenkaan mitään sen kummempaa tehnyt, kyllä sen muistaisi.. Kerrot ja toivot parasta, ehkä mies ymmärtää, ehkä ei.
Ja etsi samalla uusia ystäviä, entiset ovat surkeita.
 
asdafsdf
Kyllä mä sulhasena haluaisin ehdottomasti tietää. Jos olisi kyse minusta, niin häät peruntuisi ilman kahta kysymystä, mutta välttyisin naimasta lorttoa. Sinä teit väärin sulhasta kohtaan, joten vähin mitä hän ansaitsee on tiedon siitä, kenen kanssa on menossa vihille.
 
"huhhuh"
Haluun naimisiin eikä ole tapaistani. En ole katellutkaan ketään koskaan aiemmin, haaveillut tällaisesta. Kaikki vain lähti käsistä, koska olin juonut ekaa kertaa niin paljon ja sitten joku tuli suutelemaan. En muista loppua taisin sammua, mutta saattoi siinä jotain tapahtua. Olin yläosattomissa kun heräsin.
Oletko keskenkasvuinen? En menisi naimisiin jos on noin holtiton jo omassa elämässään. En usko että kukaan aikuinen joka on itsestään vastuussa toimisi näin. Pikkuinen kasvun paikka tyttöseni.
 
FixED
Haluun naimisiin eikä ole tapaistani. En ole katellutkaan ketään koskaan aiemmin, haaveillut tällaisesta. Kaikki vain lähti käsistä, koska olin juonut ekaa kertaa niin paljon ja sitten joku tuli suutelemaan. En muista loppua taisin sammua, mutta saattoi siinä jotain tapahtua. Olin yläosattomissa kun heräsin.
Sanon, että alkoholi on aika paska veruke tapahtumalle. Toiseksi, kaikki katselevat, kaikki. Toisilla on kyky jättää homma katseluun, toiset menee pidemmälle.
Tuollaiset tilanteet mittaavat ihmisen. Ne laittavat sinut testiin. Valitettavasti sisko, et läpäissyt testiä. Rivien välistä huomaan, että pelkäät miehesi reaktiota, koska tiedät sen jo. Koitat kerätä täältä vastauspohjaa kertomattajättämiselle, turvautuen alkoholiin, sammumiseen ja tissit paljaana heräämiseen. Totuus mielestäni on se, että jos jätkäsi haluaisi tällaisen kuullessaan lopetta suhteen, tiedät mitä tehdä. Joko lopetat itse suhteen tai annat toisen sen lopettaa. Naimisiin meno ja vakuuttelu on sitä suurinta kusetusta. Jos toinen on ehdottomasti sen kannalla että tuo on pettämistä, niin silloin sinä petät kaksi kertaa. Muljaamalla toisen kanssa ja vaikenemalla asiasta.
 

Yhteistyössä