R
rox
Vieras
Haen malleja keväällä valmistuvaa lopputyötäni varten.
Lopputyöni käsittelee ulkonäköä ja kuinka se vaikuttaa ihmiseen. Tarkoitukseni on pohtia valokuvien kautta ihmisen suhtautumista yhä enemmän yleistyviin ulkonäköpaineisiin, muiden mielipiteisiin ja etenkin omaan mielipiteeseen itsestään.
Haen malleiksi ihmisiä, joilla on jotain "erikoista" tai yksilöllistä kehonsa ulkonäössä. Persoonallisia vartalon ja kasvojen piriteitä. Perityt ulkonäön piirteet, tapaturmissa tulleet (esim. palovammat) yms. kuuluvat tähän joukkoon.
Ennenkaikkea etsin malleja, mutta tahdon toki myös tietää mitä mieltä olette aiheesta? Uskaltaisitteko itse paljastaa omat erikoisuutenne?
Minulla on hörökorvat ja olen saanut kuulla ulkonäöstäni ala-asteikäisestä saakka. Tiedän siis paremmin kuin hyvin, miltä ainainen osoittelu ja erilaisuuksista huomauttaminen tuntuu. Tiedän, kuinka pienetkin asiat ja sanat saavat olon kurjaksi, tai hyväksi. Tiedän, miten vapauttavalta tuntuu kun viimein hyväksyy itsensä.
Vaikka nykyään olenkin tyytyväinen itseeni ja pidän itsestäni sellaisenaan, olen elänyt myös niitä hetkiä, jolloin asiat olivat toisin.
Ala- ja yläasteen vaihteessa itsetuntoni oli aika olematon. Koetin peitellä erilaisuuksiani, huonoja puoliani, kuten silloin ajattelin. Huonoina hetkinä häpesin itseäni, jopa vihasin. Tuntui, että oli väärin olla jotenkin erilainen, oli väärin erottua massasta
Elämästäni liian monta vuotta elin miettien muiden mielipiteitä ja ajatellen muita ennen itseäni. Lopulta kuitenkin aloin ymmärtää, että en tarvitse lähelleni sellaisia ihmisiä, joille ulkonäkö määrää ihmisen luonteen. En tarvitse niitä ihmisiä, jotka sanovat mitä minun pitäisi olla. Tarvitsen niitä ihmisiä, jotka hyväksyvät sen, mitä olen.
Häpeä ei synny itsestään. Asioita häpeää vasta kun on saanut kuulla että niitä tulisi hävetä. Jos osoitteleminen ja erilaisuuksista huomauttaminen alkaa jo siinä vaiheessa kun käsitys kaikesta alkaa kehittyä, totta kai se vaikuttaa omaan käsitykseen itsestään. Ei itseään näe kuten muut, jos muut eivät sano kuinka he sinut näkevät.
Nykyään uskon, että olen luonteeltani vahvempi kuin useat sellaiset, jotka ovat "normaaleja". Uskon että erilaisuus on hyvästä, enkä häpeä itseäni.
Tahdon jakaa omat kokemukseni muiden kaltaisteni kanssa ja ennen kaikkea niiden kanssa, jotka eivät tiedä, mistä puhun.
Lopputyöni käsittelee ulkonäköä ja kuinka se vaikuttaa ihmiseen. Tarkoitukseni on pohtia valokuvien kautta ihmisen suhtautumista yhä enemmän yleistyviin ulkonäköpaineisiin, muiden mielipiteisiin ja etenkin omaan mielipiteeseen itsestään.
Haen malleiksi ihmisiä, joilla on jotain "erikoista" tai yksilöllistä kehonsa ulkonäössä. Persoonallisia vartalon ja kasvojen piriteitä. Perityt ulkonäön piirteet, tapaturmissa tulleet (esim. palovammat) yms. kuuluvat tähän joukkoon.
Ennenkaikkea etsin malleja, mutta tahdon toki myös tietää mitä mieltä olette aiheesta? Uskaltaisitteko itse paljastaa omat erikoisuutenne?
Minulla on hörökorvat ja olen saanut kuulla ulkonäöstäni ala-asteikäisestä saakka. Tiedän siis paremmin kuin hyvin, miltä ainainen osoittelu ja erilaisuuksista huomauttaminen tuntuu. Tiedän, kuinka pienetkin asiat ja sanat saavat olon kurjaksi, tai hyväksi. Tiedän, miten vapauttavalta tuntuu kun viimein hyväksyy itsensä.
Vaikka nykyään olenkin tyytyväinen itseeni ja pidän itsestäni sellaisenaan, olen elänyt myös niitä hetkiä, jolloin asiat olivat toisin.
Ala- ja yläasteen vaihteessa itsetuntoni oli aika olematon. Koetin peitellä erilaisuuksiani, huonoja puoliani, kuten silloin ajattelin. Huonoina hetkinä häpesin itseäni, jopa vihasin. Tuntui, että oli väärin olla jotenkin erilainen, oli väärin erottua massasta
Elämästäni liian monta vuotta elin miettien muiden mielipiteitä ja ajatellen muita ennen itseäni. Lopulta kuitenkin aloin ymmärtää, että en tarvitse lähelleni sellaisia ihmisiä, joille ulkonäkö määrää ihmisen luonteen. En tarvitse niitä ihmisiä, jotka sanovat mitä minun pitäisi olla. Tarvitsen niitä ihmisiä, jotka hyväksyvät sen, mitä olen.
Häpeä ei synny itsestään. Asioita häpeää vasta kun on saanut kuulla että niitä tulisi hävetä. Jos osoitteleminen ja erilaisuuksista huomauttaminen alkaa jo siinä vaiheessa kun käsitys kaikesta alkaa kehittyä, totta kai se vaikuttaa omaan käsitykseen itsestään. Ei itseään näe kuten muut, jos muut eivät sano kuinka he sinut näkevät.
Nykyään uskon, että olen luonteeltani vahvempi kuin useat sellaiset, jotka ovat "normaaleja". Uskon että erilaisuus on hyvästä, enkä häpeä itseäni.
Tahdon jakaa omat kokemukseni muiden kaltaisteni kanssa ja ennen kaikkea niiden kanssa, jotka eivät tiedä, mistä puhun.
