A
aapee..
Vieras
Oltiin sitten eilen lasten kanssa kokemassa tämä paljon hehkutettu kerhoilujuttukin. Mentiin perhekerhoon ja siellä oli vastassa korviahuumaava meteli. Ainakin neljä perhepäivähoitajaa ja muutama äiti lapsineen. Yhteensä pilttejä oli varmaan kaksikymmentä vauvasta viisivuotiaaseen
Meteli oli niin kamala, että vieruskaverin kanssa juttelusta ei tullut mitään.
Kyllä mä sanon, että lapsellani on huomattavasti rauhallisempaa tarharyhmässään, missä on puolipäiväisenä kahdesti viikossa (yhteensä 9-10h viikko). Ryhmässä on maksimissaankin 15 lasta, mutta totuus on kuitenkin se, että koskaan ei ole noin paljoa kerralla niinä päivinä, kun oma lapseni on siellä. Ekat kolme tuntia viettää sisällä ja ulkona tuossa isommassa porukassa ja loput 1-2h saa jäädä tätien ja parin muun lapsen kanssa lukemaan ja leikkimään, kun muut menevät nukkumaan.
Ja se siitä perhepäivähoidon kodinomaisesta ja rauhallisesta ympäristöstä. Siellä ne lapsukaiset kärvisteli metelissä ja pienimpiä tönittiin kumoon tätien juorutessa keskenään. Tuostahan on tarhantätejä aina mollattu, mutta osaa ne muutkin näköjään. Herää nyt kysymys, että mitä niin erinomaista ja rauhallista tässä kerhottelussa olikaan tarhaan verrattuna? Jotkut vielä vievät lapsiaan monta kertaa viikossa tuohon melusaasteeseen, jolloin osa-aikaisen ja puolipäiväisen tarhalapsen viikkotunnit paukkuu jo ylikin.