Perhekerho, huh mikä meininki!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja aapee..
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="vieras";29000025]Perhepäivähoitajille maksetaan palkkaa siitä, että hoitavat lapsia. Mutta he vievätkin lapset perhekerhoihin, jossa heitä leikitetään ja askarrellaan ja siellä on omat ohjaajat jne. Mitäs virkaa perhepäivähoitajilla sitten on? Ja he saavat palkkaa siitä että menevät istumaan kahville kerhoihin? Miellikuvani siitä että perhepäivähoitajan työ on liian helppoa, vahvistui entisestään. Laiskoja paskoja. Ulkonakin vaan seisoskelevat ja juoruavat, sekä haukkuvat lasten vanhempia (täällä meillä päin nähtyä!), eivätkä jaksa välittää mitä lapset puuhaavat, tuleeko riitaa tms.[/QUOTE]

No minä ymmärrän tuon esimerkiksi siinä tapauksessa, että alueella ei ole kuin yksi perhepäivähoitaja ja kerran viikossa lähdetään niistä kotiympyröistä pois tapaamaan muita. Mutta tuo ap:n kuvaama tilanne ei tainnut olla sellainen, jos perhepäivähoitajia oli tupa täynnä.
 
[QUOTE="vieras";28999975]Perhekerho ja perhepäivähoito on kaksi eri asiaa. Meneekö sulla ne sekaisin?

Jos perhekerhossa on perhepäivähoitajia ryhmiensä kanssa, niin sun kannattaisi valittaa siitä perhekerhon järjestäjälle, eihän ne ryhmät sinne kuulu! Heillä on omat tilat joko perhepäivähoitajan kotona tai kunta järjestänyt tilat. Perhekerho on tarkoitettu juuri kotona oleville lapsille ja heidän äideilleen. Mukavaa kahvittelua äitien kanssa, niin kotiäiditkään ei tule yksinäisiksi, ja lapsille seuraa muista lapsista. En tiedä missä olet ollut, mutta teilläpäin on asia kyllä ymmärretty ihan väärin, tai sitten nuo perhepäivähoitajat käyttävät väärin seurakunnan tai kunnan järjestämää kerhoilua!![/QUOTE]

Ei mene sekaisin. Alussa mainitsin, että se siitä perhepäivähoidon kodinomaisuudesta, kun tuolla ovat, mutta se oli tosiaan liioittelua. Pahoittelut siitä. Järkytyin vaan jotenkin tuosta, että perhekerho olikin näiden kokoontumisajot.

Kerhonvetäjät mainostivat minulle perhekahvilaa, jossa ei sitten näitä perhepäivähoitajia ole, vaan enemmän äitejä/isiä lapsineen. Sain tuosta sen kuvan, että heille on ihan ok, että nämä pph:t tuovat laumansa kerhoilemaan..?
 
[QUOTE="Vieras";28999902]Kyllä lapsi saa perhekerhossa virikkeitä siihen aikaan nähden riittävästi.
On laulua, laululeikkiä, askartelua, satuhetkeä.

Ei lapsen tarvi olla joka hetki virike tulvan keskellä.[/QUOTE]

Tuolla perhekerhossa ei ollut mitään yllämainittua ohjattua toimintoa. VirikeTULVASTA voidaan sensijaan kyllä puhua. Oli aikamoista tulvaa äidillekin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;29000071:
No minä ymmärrän tuon esimerkiksi siinä tapauksessa, että alueella ei ole kuin yksi perhepäivähoitaja ja kerran viikossa lähdetään niistä kotiympyröistä pois tapaamaan muita. Mutta tuo ap:n kuvaama tilanne ei tainnut olla sellainen, jos perhepäivähoitajia oli tupa täynnä.

Apn kuvaama tilanne kertoo suoraan siitä, miten laiskoja jotkut pph:t ovat.
Eivät jaksa ulkoilla, vaan menevät istumaan kerhoihin. Suorastaan törkeää.
Kuka haluaa viedä lapsensa hoitoon tällaisille hoitajille??Ihmettelen vaan..
 
Itse kävin about 4 kertaa vauvan kanssa vauvakahvilassa (perhekerhon vastine), ja sama ongelma oli sielläkin. Aivan liikaa porukkaa, ja käytössä yksi pieni huone leikkitilana. Ei olla käyty nyt enää, koska ei ole kiva kun poika joutuu siellä jatkuvasti pitämään puoliaan tilasta ja leluista. Otettiin tilalle seurakunnan ohjattu muskari, paljon rauhallisempaa, ja tietty ohjattua toimintaa.

Mutta mitä tulee päiväkotiin, niin ihan järkyttävää mölöä sielläkin on liki päivittäin. Olen siis ammatiltani lastenhoitaja. Meillä oli viime työpaikassa ryhmäperhepäiväkodissa 13 lasta ja tiloina 4h+k, ja kyllä usein päivän jälkeen oli päänsärky siitä menosta ja huudosta, vaikka kaikki lapset ei edes olleet paikalla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;29000095:
No siinä tapauksessa tuo ei ole ollenkaan sitä yleensä suositeltua kerhotoimintaa, vaikka se kerho-käsitteen alla kulkeekin.

No näin ajattelinkin nyt hetken asiaa miettineenä, että ei sen varmaan ihan noin kuulu mennä. Niin paljon kerhoja ja perhekerhoja on ylistetty, mutta niissä meno on varmasti paljon paremmin organisoitua kuin tuolla meidän kerhossamme.
 
[QUOTE="vieras";29000088]Itse kävin about 4 kertaa vauvan kanssa vauvakahvilassa (perhekerhon vastine), ja sama ongelma oli sielläkin. Aivan liikaa porukkaa, ja käytössä yksi pieni huone leikkitilana. Ei olla käyty nyt enää, koska ei ole kiva kun poika joutuu siellä jatkuvasti pitämään puoliaan tilasta ja leluista. Otettiin tilalle seurakunnan ohjattu muskari, paljon rauhallisempaa, ja tietty ohjattua toimintaa.

Mutta mitä tulee päiväkotiin, niin ihan järkyttävää mölöä sielläkin on liki päivittäin. Olen siis ammatiltani lastenhoitaja. Meillä oli viime työpaikassa ryhmäperhepäiväkodissa 13 lasta ja tiloina 4h+k, ja kyllä usein päivän jälkeen oli päänsärky siitä menosta ja huudosta, vaikka kaikki lapset ei edes olleet paikalla.[/QUOTE]

Käy oikeesti sääliksi nykyajan lapsia. Harva jaksaa hoitaa omiaan kotona. Lapset viedään joko meluisaan päivähoitoon, tai väsähtäneet perhepäivähoitajat tai laiskat äidit vievät lapset päivittäin täyteen tungettuun perhekerhoon, koska itse eivät jaksa kodin hiljaisuutta. Onko se ihme että joka toisella lapsella on todettu adhd ja keskittymishäiriöitä, ja käytöshäiriöitä? Eikö jokaisella lapsella ole oikeus viettää lapsuuttaan kodinomaisessa, RAUHALLISESSA ympäristössä. Koko tämä virike- hoito ja virikkeistä puhuminen on pelkkää pskaa. Onko äidit nykyään niin väsyneitä, että eivät jaksa hoitaa lasta sellaisessa ympäristössä, joka on lapselle hyväksi????
 
[QUOTE="vieras";29000118]Käy oikeesti sääliksi nykyajan lapsia. Harva jaksaa hoitaa omiaan kotona. Lapset viedään joko meluisaan päivähoitoon, tai väsähtäneet perhepäivähoitajat tai laiskat äidit vievät lapset päivittäin täyteen tungettuun perhekerhoon, koska itse eivät jaksa kodin hiljaisuutta. Onko se ihme että joka toisella lapsella on todettu adhd ja keskittymishäiriöitä, ja käytöshäiriöitä? Eikö jokaisella lapsella ole oikeus viettää lapsuuttaan kodinomaisessa, RAUHALLISESSA ympäristössä. Koko tämä virike- hoito ja virikkeistä puhuminen on pelkkää pskaa. Onko äidit nykyään niin väsyneitä, että eivät jaksa hoitaa lasta sellaisessa ympäristössä, joka on lapselle hyväksi????[/QUOTE]

Hihhih :D Tätä päivää en odottanut näkeväni edes täällä.
Että nyt on sitten kerhotkin julistettu pannaan ja ainut oikea tapa hoitaa lapsia on kökkiä kotona. Uloskaan ei varmaan kohta saa mennä, koska puistoissa voi olla muita (meluisia) lapsia :D

Jos lapsi on päiväkodissa/kerhoissa 10h viikossa, jää silti 158h viikossa aikaa olla kodin rauhassa :)
 
Meijän perhekerho on kyllä ihana, kolme kertaa viikossa on normi kerhopäivä ja kaks päivää sellasta, että lapsen saa jättää kerhoon ilman vanhempaa, tuolloin ilmoittaudutaan etukäteen ja rajallinen määrä lapsia sopii mukaan. Noina perhepäivinä on yleensä rauhallista, on kolme eri leikki/askarteluhuonetta sekä keittiö. Todella todella harvoin on kamalasti porukkaa. Ja meillä kyllä jutellaan muustakin siellä kun lastenhoidosta ja vaipoista. Ehkä meillä on vaan käyny sitten hyvä tuuri kun on niin mukava ja kiva paikka tuo perhekerho.
 
Hihhih :D Tätä päivää en odottanut näkeväni edes täällä.
Että nyt on sitten kerhotkin julistettu pannaan ja ainut oikea tapa hoitaa lapsia on kökkiä kotona. Uloskaan ei varmaan kohta saa mennä, koska puistoissa voi olla muita (meluisia) lapsia :D

Jos lapsi on päiväkodissa/kerhoissa 10h viikossa, jää silti 158h viikossa aikaa olla kodin rauhassa :)

Itsehän sinä arvostelit perhekerhon melua ja levottomuutta?
Kirjoitin tekstin vastauksena hoitajalle, joka valitti myös siitä miten paljon päiväkodeissa on melua, vaikka lapsia olisi vain 13. Eikö ole surullista, että minne tahansa lapset vie, siellä on aina melua ja liikaa "virikkeitä"? Minun mielestäni on.
Kyllä se ulkoilu on ehdottomasti tärkeämpää lapsen motoriikalle, kehitykselle, ja terveydelle, kuin se, että hoitaja pääsee kahvittamaan eikä vie lapsia ulos!!
 
[QUOTE="vieras";28999975]Perhekerho ja perhepäivähoito on kaksi eri asiaa. Meneekö sulla ne sekaisin?

Jos perhekerhossa on perhepäivähoitajia ryhmiensä kanssa, niin sun kannattaisi valittaa siitä perhekerhon järjestäjälle, eihän ne ryhmät sinne kuulu! Heillä on omat tilat joko perhepäivähoitajan kotona tai kunta järjestänyt tilat. Perhekerho on tarkoitettu juuri kotona oleville lapsille ja heidän äideilleen. Mukavaa kahvittelua äitien kanssa, niin kotiäiditkään ei tule yksinäisiksi, ja lapsille seuraa muista lapsista. En tiedä missä olet ollut, mutta teilläpäin on asia kyllä ymmärretty ihan väärin, tai sitten nuo perhepäivähoitajat käyttävät väärin seurakunnan tai kunnan järjestämää kerhoilua!![/QUOTE]

Kaikki saavat mennä myös hoitajat lapsineen.
Ei ole tilojen väärinkäyttöä.
 
Meilläpäin perhekerhossa ei saa käydä perhepäivähoitajat mikä on älyttömän hyvä asia. Suosittelen ehdottamaan tätä myös muualla! Päivähoitolapset on myös poissuljettu asia perhekerhossa.

Minä en saa lapsiani päivähoitoon kun ei mahdu joten onneksi on edes perhekerho. Menisin töihin, mutta päiväkoti on täynnä hamaan tulevaisuuteen saakka.
 
[QUOTE="vieras";29000084]Apn kuvaama tilanne kertoo suoraan siitä, miten laiskoja jotkut pph:t ovat.
Eivät jaksa ulkoilla, vaan menevät istumaan kerhoihin. Suorastaan törkeää.
Kuka haluaa viedä lapsensa hoitoon tällaisille hoitajille??Ihmettelen vaan..[/QUOTE]

Anteeksi vaan tääll perhekerho vain kerran viikossa. EI joka päivä.
 
[QUOTE="Pph";29000168]Kaikki saavat mennä myös hoitajat lapsineen.
Ei ole tilojen väärinkäyttöä.[/QUOTE]

Sinun mielestäsi ei ole väärinkäyttöä, minun mielestäni on.
Jos perhepäivähoitajan aika käy niin tylsäksi, että pitää mennä päivisin istuskelemaan perhekahviloihin, niin kannattaa alkaa miettiä uranvaihtoa. Perhekahvila=perheet haluavat tavata siellä toisiaan. Kukaan perheen äiti tuskin haluaa sinne perhepäivähoitajia ja heidän ryhmiään, sehän täyttää tilat alta aikayksikön jos pieniin tiloihin tunkee monta perhepäivähoitajaa ja esim 15-20 lasta. Järki käteen. Perhepäivähoitaja on valinnut ammattinsa sillä periaatteella, että hänellä on tarpeeksi tilaa hoitaa lapsia kotonaan. Tai sitten ryhmäprehepäivähoidon tilat on saatu kunnalta. Miksi IHMEESSÄ perhepäivähoitajien pitäisi saada tällaista ilmaista hupia mennä kahvittelemaan ja heidän hoitamiaan lapsia leikitetään ilmaiseksi, ja kaiken lisäksi pienet tilat täyttyvät perhepäivähoidossa olevista lapsista. Laiska keinon keksii, niinhän se aina on.
 
Jaa jaa, mulla on kokemusta neljän lapsen kanssa eri perhekertoista eri vuosikymmenellä :D eli eka sarja 90 luvulla ja toka 2000 luvulla. Perhekerhoissa on käyty useammissa eri paikkakunnilla ja niissä kaikissa on ollu kivaa - niin seurakunnan kuin mll:n kuin kaupungin avoimessa perhekerhossa. Taitaa olla asenteesta kiinni veikkaan minä. Muutettuani uudelle paikkakunnalla aikuisena vauvan kanssa tutustui uusiin ihmisiin joista osasta tuli niin hyviä ystäivä, et pidetään vieläki yhteyttä vaikka lapset on jo isompia..
 
Eikö se ole nimenomaan lapsen etu, että perhepäivähoitaja vie silloin tällöin kerhoon. Ei siinä hoitoryhmässä välttämättä ole saman ikäistä ja samoista asioista kiinnostunutta kaveria. Jos kodinomaisuutta halutaan, niin kyllä silloin kuuluu käydä muuallakin kuin vain kökkiä perhepäivähoitajan kotona.
 
[QUOTE="vieras";29000204]Sinun mielestäsi ei ole väärinkäyttöä, minun mielestäni on.
Jos perhepäivähoitajan aika käy niin tylsäksi, että pitää mennä päivisin istuskelemaan perhekahviloihin, niin kannattaa alkaa miettiä uranvaihtoa. Perhekahvila=perheet haluavat tavata siellä toisiaan. Kukaan perheen äiti tuskin haluaa sinne perhepäivähoitajia ja heidän ryhmiään, sehän täyttää tilat alta aikayksikön jos pieniin tiloihin tunkee monta perhepäivähoitajaa ja esim 15-20 lasta. Järki käteen. Perhepäivähoitaja on valinnut ammattinsa sillä periaatteella, että hänellä on tarpeeksi tilaa hoitaa lapsia kotonaan. Tai sitten ryhmäprehepäivähoidon tilat on saatu kunnalta. Miksi IHMEESSÄ perhepäivähoitajien pitäisi saada tällaista ilmaista hupia mennä kahvittelemaan ja heidän hoitamiaan lapsia leikitetään ilmaiseksi, ja kaiken lisäksi pienet tilat täyttyvät perhepäivähoidossa olevista lapsista. Laiska keinon keksii, niinhän se aina on.[/QUOTE]


Täällä seurakunnan perhekerho. Tiloina monta isoa huonetta.
Ei ole kysymys hoitaja laiskuudesta, vetelyydestä tai työnsä laiminlyömisestä.
Hoitaja menee sinne lastensa vuoksi. Siellä lauletaan yhdessä. Pienissä saleissa erilaisia leikkejä laulun muodossa ohjaajan vetämänä.
Askartelua jonka hoitaja tekee lapsiensa kanssa.
Pieni hetki on sitä kun yhdessä juovat mehun ja piparin.
Lopuksi vielä satuhetki.
Lapset nauttii tästä suuresti.
Hoitaja on joka hetki lapsiensa kanssa ohjaten, neuvoen.

Tietty on sata tyyliä vetää perhekerhoa. Näin täällä ja kaikki tervetulleita.
 
[QUOTE="vieras";29000225]Perhepäivähoitaja tekee yksinäistä työtä ja perhekerhot on just heille hyviä paikkoja lasten tavata toisia lapsia ja pph:n saada työlleen tukea.[/QUOTE]

Lapset oppii samalla sosiaalisia taitoja, toisten huomioon ottamista.
Oppivat ottamaan ohjausta vastaan ja toimiin sen mukaan.
Taito on olla hiukan isommassa porukassa ja odottaa omaa vuoroaan. Eikä vain määää, määää.
 
[QUOTE="vieras";29000156]Itsehän sinä arvostelit perhekerhon melua ja levottomuutta?
Kirjoitin tekstin vastauksena hoitajalle, joka valitti myös siitä miten paljon päiväkodeissa on melua, vaikka lapsia olisi vain 13. Eikö ole surullista, että minne tahansa lapset vie, siellä on aina melua ja liikaa "virikkeitä"? Minun mielestäni on.
Kyllä se ulkoilu on ehdottomasti tärkeämpää lapsen motoriikalle, kehitykselle, ja terveydelle, kuin se, että hoitaja pääsee kahvittamaan eikä vie lapsia ulos!![/QUOTE]

Niin arvostelin siksi, kun aina puhutaan, että päiväkodit ovat niitä melujen tyyssijoja (varmaan tottakin, en mä sillä) ja että kerhot ovat niin loistava vaihtoehto ja aivan kaikkea muuta kuin nuo kamalat peekoot. Että eipä ollut kerho kovin autuaaksi tekevä meillä ainakaan :(
 
[QUOTE="vieras";29000220]Jaa jaa, mulla on kokemusta neljän lapsen kanssa eri perhekertoista eri vuosikymmenellä :D eli eka sarja 90 luvulla ja toka 2000 luvulla. Perhekerhoissa on käyty useammissa eri paikkakunnilla ja niissä kaikissa on ollu kivaa - niin seurakunnan kuin mll:n kuin kaupungin avoimessa perhekerhossa. Taitaa olla asenteesta kiinni veikkaan minä. Muutettuani uudelle paikkakunnalla aikuisena vauvan kanssa tutustui uusiin ihmisiin joista osasta tuli niin hyviä ystäivä, et pidetään vieläki yhteyttä vaikka lapset on jo isompia..[/QUOTE]

En nyt sanoisi, että asenteessani olisi jotain vialla, jos kerho on tosiaan tuollainen kuin alussa kuvailin :)
 
[QUOTE="vieras";29000220]Jaa jaa, mulla on kokemusta neljän lapsen kanssa eri perhekertoista eri vuosikymmenellä :D eli eka sarja 90 luvulla ja toka 2000 luvulla. Perhekerhoissa on käyty useammissa eri paikkakunnilla ja niissä kaikissa on ollu kivaa - niin seurakunnan kuin mll:n kuin kaupungin avoimessa perhekerhossa. Taitaa olla asenteesta kiinni veikkaan minä. Muutettuani uudelle paikkakunnalla aikuisena vauvan kanssa tutustui uusiin ihmisiin joista osasta tuli niin hyviä ystäivä, et pidetään vieläki yhteyttä vaikka lapset on jo isompia..[/QUOTE]

Mä menin kerhoon mm. siitä syystä, et voisin vasta muuttaneena tutustua muihin äiteihin. Siinä metelissä oli liki mahdoton keskustella, kun joutui huutamaan, että sai äänensä kuuluviin. Äidin ryntäilivät väliin, kun isommat taaperot suunnilleen juoksivat pienten yli, isommat heittelivät tavaroita, ei siinä kellään oikein ollut aikaa pysähtyä juttelemaan. Muutama sankari kulki ympäriinsä työntämässä pieniä tuoleja ja pöytiä (vaikka viltin päällä olevan vauvan yli, jos ei kukaan ennyt väliin). Oma (silloin vähän alle 2v) lapsi on hurjan vilkas, ja villiintyi ihan täysin siinä kaaoksessa, ja suurin osa ajasta meni sitä toppuutellessa, kerran kävin istuttamassa eteisessä jäähyllä. Tarvitsee treeniä että oppii olemaan ryhmässä ja toisten lasten kanssa, mutta tuo tilanne oli kaikkea muuta kuin opettavainen - koita nyt selittää, miksei saa juosta ihmisiä päin tai repiä leluja kädestä, kun muutkin ympärillä tekee niin, eikä kukaan ehdi puuttua.

Ehkä mulla vaan on huono asenne, tai sitten meno vaihtelee eri paikoissa.
 
[QUOTE="vieras";29000225]Perhepäivähoitaja tekee yksinäistä työtä ja perhekerhot on just heille hyviä paikkoja lasten tavata toisia lapsia ja pph:n saada työlleen tukea.[/QUOTE]

Kaksikin pph:ta kyllä täyttää yleensä aika pienet tilat kiitettävästi. Äiditkin voivat olla aika yksinäisiä, ja kerhot olisi heillekin pontentiaalisia paikkoja nähdä muita äitejä.

Siellä missä ennen asuttiin, yksi pph toi neljä lasta perhekerhoon aamupalalle joka torstai. Täällä päin taas pph:t näkee toisiaan eri puistoissa, lapsetkin saa enemmän kavereita, perhekerhoon he eivät ole tulleet, päiväkodin pihalla olen heitä joskus nähnyt.

Kerhot on joskus hälyisiä, minä olen jättänyt ne pahimmat välistä ja etsinyt pienempiä, ja sitten löytyikin ihana kerho, jossa kivat tilat ja ihania äitejä.
 

Yhteistyössä