S
säpäle harmaana
Vieras
[QUOTE="vieras";29000025]Perhepäivähoitajille maksetaan palkkaa siitä, että hoitavat lapsia. Mutta he vievätkin lapset perhekerhoihin, jossa heitä leikitetään ja askarrellaan ja siellä on omat ohjaajat jne. Mitäs virkaa perhepäivähoitajilla sitten on? Ja he saavat palkkaa siitä että menevät istumaan kahville kerhoihin? Miellikuvani siitä että perhepäivähoitajan työ on liian helppoa, vahvistui entisestään. Laiskoja paskoja. Ulkonakin vaan seisoskelevat ja juoruavat, sekä haukkuvat lasten vanhempia (täällä meillä päin nähtyä!), eivätkä jaksa välittää mitä lapset puuhaavat, tuleeko riitaa tms.[/QUOTE]
No minä ymmärrän tuon esimerkiksi siinä tapauksessa, että alueella ei ole kuin yksi perhepäivähoitaja ja kerran viikossa lähdetään niistä kotiympyröistä pois tapaamaan muita. Mutta tuo ap:n kuvaama tilanne ei tainnut olla sellainen, jos perhepäivähoitajia oli tupa täynnä.