A
aloittaja aapee..
Vieras
Minä olin ennen päiväkodissa töissä. Kyllä sielläkin ajoittain oli kaoottista ja usein äänekästä, mutta nämä perhekerhot joissa olen käynyt, menevät kyllä edelle 5-0Yksi pieni huone niin täynnä porukkaa, ettei kaikki mahdu istumaan. Äidit pitelevät vauvoja sylissään ja syöttävät/koittavat jutella toisille äideille, suurin osa isommista lapsista juoksee ja riehuu ilman ohjausta ympäriinsä. Pienet jää jalkoihin. Kun oli aika kerätä porukkaa syömään/askartelemaan, ohjaajat eivät viitsineet ilmoittaa mitään, vaan osa äideistä alkoi siirrellä pöytiä ja tuoleja ja muut kyseli, että mitäs nyt. Mulle sanottiin, etten olisi saanut antaa lasten ottaa tiettyjä leluja juuri ennen kahvittelua, kun ne pitää kerätä heti pois (mikä oli toki ihan ok), mutta olisi tietysti voinut ilmoittaa vähän aikaisemmin, että eväiden syöminen alkaa kohta. Muutama lapsi söi eväitä, suurin osa juoksi ympäriinsä ja mehuja kaatui siinä tohinassa, sama juttu kun oli askartelua jne.
Kaikkiaan huonosti organisoitu tilanne liian ahtaissa tiloissa.
Siis tämä oli juuri kokemukseni eiliseltä!
Mitään ei oltu organisoitu. Hartaus on kuulemma siinä alussa, mutta me tulimme matkan vuoksi noin 10min myöhässä, joten siihen ei ainakaan ehditty. Yksi iso huone, missä oli lattiatila ihan kauttaaltaan leluja täynnä, jalansijaa sai etsiä. Lisääkin huoneita oli, mutta kaikki olivat tuossa yhdessä. Itse en mahtunut vauvan kanssa sinne aluksi edes istumaan, joten jouduin seisoskella siellä sivummalla. Kahvitus oli eri huoneessa onneksi, siellä oli kaikille tilaa tarpeeksi. Mitään ohjattua menoa tuolla ei tosiaankaan ollut. Joku piirteli, joku juoksi ympäri rakennusta, suurin osa heitteli leluja ympäri ja lähes kaikki huusivat jotain. Sitten vaan yhtäkkiää porukka alkoi kerätä leluja ja häipyä omille teilleen. Viimeisen 20min olikin ihanan hiljaista, kun pph:t olivat lähteneet ruokkimaan omiaan.
Vika lienee kyllä enemmänkin kerhon vetäjissä eikä niinkään kerho"konseptissa" tässä tapauksessa