Perhekerho, huh mikä meininki!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja aapee..
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

aapee..

Vieras
Oltiin sitten eilen lasten kanssa kokemassa tämä paljon hehkutettu kerhoilujuttukin. Mentiin perhekerhoon ja siellä oli vastassa korviahuumaava meteli. Ainakin neljä perhepäivähoitajaa ja muutama äiti lapsineen. Yhteensä pilttejä oli varmaan kaksikymmentä vauvasta viisivuotiaaseen :o Meteli oli niin kamala, että vieruskaverin kanssa juttelusta ei tullut mitään.

Kyllä mä sanon, että lapsellani on huomattavasti rauhallisempaa tarharyhmässään, missä on puolipäiväisenä kahdesti viikossa (yhteensä 9-10h viikko). Ryhmässä on maksimissaankin 15 lasta, mutta totuus on kuitenkin se, että koskaan ei ole noin paljoa kerralla niinä päivinä, kun oma lapseni on siellä. Ekat kolme tuntia viettää sisällä ja ulkona tuossa isommassa porukassa ja loput 1-2h saa jäädä tätien ja parin muun lapsen kanssa lukemaan ja leikkimään, kun muut menevät nukkumaan.

Ja se siitä perhepäivähoidon kodinomaisesta ja rauhallisesta ympäristöstä. Siellä ne lapsukaiset kärvisteli metelissä ja pienimpiä tönittiin kumoon tätien juorutessa keskenään. Tuostahan on tarhantätejä aina mollattu, mutta osaa ne muutkin näköjään. Herää nyt kysymys, että mitä niin erinomaista ja rauhallista tässä kerhottelussa olikaan tarhaan verrattuna? Jotkut vielä vievät lapsiaan monta kertaa viikossa tuohon melusaasteeseen, jolloin osa-aikaisen ja puolipäiväisen tarhalapsen viikkotunnit paukkuu jo ylikin.
 
Niimpä, menoa ja meininkiä riittää. Jo esikoisen aikana soskat oli painostamassa että pitää käydä kerhoissa ja puistoissa. Ei olla käyty eikä koskaan aletakaan käymään, kun muitakin virikkeitä on tarjolla yllin kyllin. Nyt en puhu päivähoidosta, sinnekään ei olla haettu vaikka painostettiin.
 
Olen miettinyt olenko jotenkin poikkeus kun en viihdy perhekerhossa. Siellä missä ollaan käyty ehkä noin viisi kertaa oli viimeksikin 28 lasta äiteineen. Tosin alle 2 vuotiaille tarkoitettu kerho. Yksi huone käytössä ja meteli ihan järkyttävää. Ei siinä todellakaan kuullut jutella ja oma lapsenikin (6kk) oli kamalan levottoman/ jännittyneen oloinen aina. Neuvolassa aina kehuvat kuinka hyvää vertaistukea ja seuraa sieltä saa ja pitävät epäsosiaalisena kun ei tykätä käydä. Käydään muskarissa j vauvauinnissa ja on alkanut tuntua, että saa riittää toistaiseksi.
 
Seurakunnan perhekerho on ihana. Ollaan kolmes-neljäs eri tilassa. Montaa eri asiaa voi tehdä.
Yhteinen sääntö et jokainen huolehtii lapsistaan. Jos jonkun lapsi vaarassa pitää sen joka huomaa puuttua asiaan.

Sinne kaikki tervetulleita.
 
En ole ikinä käynyt perhekerhossa, eikä tarvettakaan mennä. Me käymme avoimella päiväkodilla ilman mitään ohjattua toimintaa. On usein sellainen max. neljä äiti ja viisi-kuusi lasta sadan neliön tilassa. Kahtena päivänä 2,5v käy kerhossa, jossa 6 samanikäistä, 2 ohjaajaa ja isot tilat. On siis rauhallista, erittäin :)
 
Mutta eihän ne lapset siellä perhekerhossa ole kahdeksaa tuntia viitenä päivänä viikossa? Eikös suurin osa ajasta kuitenkin olla kotona tai sitten siellä perhepäivähoitajan kodissa? Vai onko jossakin noin erilaisia käytäntöjä?
 
Oltiin sitten eilen lasten kanssa kokemassa tämä paljon hehkutettu kerhoilujuttukin. Mentiin perhekerhoon ja siellä oli vastassa korviahuumaava meteli. Ainakin neljä perhepäivähoitajaa ja muutama äiti lapsineen. Yhteensä pilttejä oli varmaan kaksikymmentä vauvasta viisivuotiaaseen :o Meteli oli niin kamala, että vieruskaverin kanssa juttelusta ei tullut mitään.

Kyllä mä sanon, että lapsellani on huomattavasti rauhallisempaa tarharyhmässään, missä on puolipäiväisenä kahdesti viikossa (yhteensä 9-10h viikko). Ryhmässä on maksimissaankin 15 lasta, mutta totuus on kuitenkin se, että koskaan ei ole noin paljoa kerralla niinä päivinä, kun oma lapseni on siellä. Ekat kolme tuntia viettää sisällä ja ulkona tuossa isommassa porukassa ja loput 1-2h saa jäädä tätien ja parin muun lapsen kanssa lukemaan ja leikkimään, kun muut menevät nukkumaan.

Ja se siitä perhepäivähoidon kodinomaisesta ja rauhallisesta ympäristöstä. Siellä ne lapsukaiset kärvisteli metelissä ja pienimpiä tönittiin kumoon tätien juorutessa keskenään. Tuostahan on tarhantätejä aina mollattu, mutta osaa ne muutkin näköjään. Herää nyt kysymys, että mitä niin erinomaista ja rauhallista tässä kerhottelussa olikaan tarhaan verrattuna? Jotkut vielä vievät lapsiaan monta kertaa viikossa tuohon melusaasteeseen, jolloin osa-aikaisen ja puolipäiväisen tarhalapsen viikkotunnit paukkuu jo ylikin.

Ja olivat ihan suomalaisia mölyapinoita?
 
Joo samat kokemukset aikoinaan. Ei ollut mun juttu. Istuin siellä joukkoon kuulumattomaksi itseni tuntien kun ei kiinnostanut jutella vain lapsista, ja siellä tuntui olevan puheenaiheina vain lapset ja ruoat ja vaipat. Meteli oli kamala, jäi kaoottinen olo koko kerhosta. Molempien kanssa olen muutaman kerran käynyt.

Päiväkotiryhmät joissa lapseni on olleet, on olleet tosi rauhallisia. Esim. alle 3 v. ryhmässä oli 16 lasta, jotka jaettiin kolmeen eri tilaan. Neöjän lapsen ryhmää hoiti aina yksi omahoitaja. Ihmettelin aina sitä rauhaa minkä ne siellä sai aikaiseksi, ammattitaitoiset hoitajat. Myös isompien ryhmässä on minusta YLLÄTTÄVÄN rauhallista verraten siihen mitä meillä pelkästään 2 lasta saa aikaan metelinä kotona.
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;28999306:
Mutta eihän ne lapset siellä perhekerhossa ole kahdeksaa tuntia viitenä päivänä viikossa? Eikös suurin osa ajasta kuitenkin olla kotona tai sitten siellä perhepäivähoitajan kodissa? Vai onko jossakin noin erilaisia käytäntöjä?

Jos luit tarkemmin aloitukseni, niin oma esikoiseni on siis 9-10h VIIKOSSA päiväkodissa. Tuo sama tuntimäärä tulee täyteen niillä, jotka käyvät siinä tavallisessa kerhossa, joka järjestetään 2xviikossa 3h kerrallaan ja sit kerran viikossa perhekerhossa 3h. Ajallisesti sama määrä meteliä ja kaaosta kuin pk:ssa osa-aikaisella virikelapsella siis. Jäin siksi miettimään, että miksi tämä kerhoilu on sitten jotenkin niin loistavaa, jos siellä on tuollainen meno? Noiden kerhonvetäjien kuulin puhuvan yhden pph:n kanssa, että siellä varsinaisessa kerhossa, mihin mennään ilman vanhempia, on jatkuvasti vähintään 16 lasta, joskus enemmänkin.

Seurakunnan perhekerho oli tämäkin ja tosiaan täynnä perhepäivähoitajia hoidokkeineen. Enkä väittänyt, että pph:t olisivat alvaariinsa tuolla, mutta oletin kyllä, että enemmänkin kotonaoleville vanhemmille olisi tuo, eikä työkseen lapsia hoitavat tulisi sinne laumoineen. Toisaalta, meneväthän jotkut pph:t päiväkotiinkin päiväksi lasten kanssa.

kerhoja on niin ylistetty nettipalstoilla, että luulin siellä olevan jotain todella mahtavaa ja upeaa, mutta taisi olla liian korkeat odotukset minulla :/
 
Me käytiin tänään perhekerhossa. Minulla on 2,5-vee poika ja 9kk tyttö. Olihan tuolla menoa ja melskettä.. Poikaa alussa vähän jännitti kun oli uusi paikka ja uusia kasvoja. Kotiin kun tultiin askartelujen kanssa niin ikoisena vaan tuumi, "ihana kerho, kavereita sain tytöt, tosi kiva. Huomenna uudestaan jooko äiti?". Ja tutki tarkasti askartelemaansa kukkaa. Kuopuskin oli innoissaan muiden vauvojen seurasta ja erilaisista leluista kuin mitä kotona on.

Minulle vähän liian hälyistä, Mutta lapset tykkäsivät.. :)
 
[QUOTE="vieras";28999280]Mun mielestä siellä oli kaoottista ja ahdistavaa, kerhon jälkeen olin väsynyt ja päätä särki.[/QUOTE]

:D

Jos aloittaja ja muutkin olisitte kaiken aikaa päiväkodin melussa ja tohinassa, tietäisitte mitä se oikeasti on. Vaikka siellä olisi vain 15 lasta.
 
:D

Jos aloittaja ja muutkin olisitte kaiken aikaa päiväkodin melussa ja tohinassa, tietäisitte mitä se oikeasti on. Vaikka siellä olisi vain 15 lasta.

Älkää nyt taas vetäkö tähän mitään ma-pe 8-17 päiväkoteilua. Kukaan ei ole sellaisesta puhunut tai verrannut perhekerhoa täysipäiväseen hoitoon.

Samoista viikkotunneista puhutaan nyt. Ja minua askarruttaa, että miksi tuo kerhon meteli on jotenkin jalostavampaa kuin se pk:n meteli?
Ja vielä kertauksen vuoksi, jos nyt siis puhutaan max. 10h viikossa kummassa tahansa.
 
Tuota miksi vertaat perhekerhoa päiväkotiin? Eihän niitä voi verrata. Perhekerhohan on kaikenikäisille lapsille ja aikuisille. Meidän perhekerhossa ei tosin käy perhepäivähoitajia eikä siellä oo meteliäkään. Äideillä on 1-2lasta mukana.

Toisekseen avoin kerho missä lapseni käy päiväkodin sijasta 3kertaa viikossa 3h on ihan eri juttu. Siellä on ryhmässä max 10 3-5vuotiasta ja kaksi hoitajaa. Mikä meteli siellä on?
 
:D

Jos aloittaja ja muutkin olisitte kaiken aikaa päiväkodin melussa ja tohinassa, tietäisitte mitä se oikeasti on. Vaikka siellä olisi vain 15 lasta.

Nää on jotenkin niin huvittavia kun joka kerta tulee joku sanoon tän tapasta. Yleistäminen suuntaan jos toiseen on turhaa. Ei kaikki perhekerhot oo kaoottisia, eikä kaikki päiväkodit myöskään. Mun lapset on ollut kahdessa eri pk:ssa. Olen mennyt hakemaan lapsia eri aikoina päiväkodista, eli eri puuhat menossa. Joskus ulkona, joskus sisällä, joskus ruoka-aika tai nukkumaanmeno. Meidän pk:ssa ei ole kielletty istumasta välillä katsomassa miten hommat sujuu. Kotiin hakiessa yleensä olinkin aina sen vartin verran pojan kanssa ennenkuin lähettiin kotiin, koska hänelle siirtymät oli pienenä hankalia. Luulis että olisin joskus ollut keskellä "hurjaa hulinaa", mutta kun en. Rauhallisia lapsia, jotka leikkii tai askartelee tai lukee keskittyneenä, välillä lapsiryhmää vaihtaen. Sosiaalista kanssakäymistä. Tätejä, jotka sovittelee riidat ja kertoo säännöt ja pitää järjestyksen yllä muistuttamalla lelujen keräämisestä ja vaatteiden laitosta. Meillä on ollut siis hyvä tuuri ainakin päiväkotien suhteen.
 
"Meidän" perhekerhossa käy lapsia kymmenkunta. Jokainen katsoo omien lastensa perään, samalla hieman muidenkin, ja silti pystytään porisemaan niitä näitä. Metelikään ei ylly korviahuumaavaksi. Tosin kymmenen on eri asia kuin kaksikymmentä.
 
Ja lapsen varsinainen kerho on tietty määrä tiettyjä lapsia säännöllisesti. Tekemiseen on oikeasti panostettu, eikä sellä aika kulu syömiseen ja nukkumiseen niin kuin päiväkodissa. Päiväkodissa myös riisumiseen ja pukemiseen menee tavattoman paljon aikaa.
 
[QUOTE="mona";28999414]Tuota miksi vertaat perhekerhoa päiväkotiin? Eihän niitä voi verrata. Perhekerhohan on kaikenikäisille lapsille ja aikuisille. Meidän perhekerhossa ei tosin käy perhepäivähoitajia eikä siellä oo meteliäkään. Äideillä on 1-2lasta mukana.

Toisekseen avoin kerho missä lapseni käy päiväkodin sijasta 3kertaa viikossa 3h on ihan eri juttu. Siellä on ryhmässä max 10 3-5vuotiasta ja kaksi hoitajaa. Mikä meteli siellä on?[/QUOTE]

En minä teidän meteleistänne tiedä, tietenkään. Hassu ajatuskin :D
Tuohan olisi ihannetilanne, että pph:t eivät toisi niitä lapsilaumojaan sinne, vaan siellä perhekerhossa olisivat vain huoltajat lapsineen. Muutenkin keskustelu oli vähän väkinäistä, kun pph:t ryhmäytyivät sinne omaksi juorupiirikseen.

Vertaan siksi, kun täällä(kin) niin pahalla katsotaan isomman osa-aikaista hoitoa, jos äiti kotona pienemmän kanssa. Kerhoja ylistetään maasta taivaisiin, niin päätin käydä kokeilemassa, kun kerrankin pystyin autolla lähtemään (on niin kaukana tuo kerho, et menee 30min yhteen suuntaan autolla). Ja kun tunnit kerhoilevalla (normikerho + perhekerho) on samat kuin minun pk:ssa olevalla esikoisellani, niin mietin, että mikä ero siinä on missä rakennuksessa se meteli korviin kaikuu, kerhotiloissa vai pk:n tiloissa..

Meillä on pk:ssakin eri-ikäisiä. Ryhmät ovat 1-4 vuotiaille ja sit 5-6 vuotiaat ovat erikseen.
 
Kerhoja on varmasti monenlaisia. Me ollaan käyty 1,5 vuotta perhekerhossa kerran viikossa (kestää 2 h) ja ollaan pojan kanssa molemmat tykätty tosi paljon. Koska kyseessä on seurakunnan kerho, alussa on lyhyt hartaus, jonka lapset jaksavat hyvin keskittyä. Sitten kahvitellaan ja leikitään. Lopuksi on lyhyt yhteinen laululeikkihetki. Vaikka porukkaa on toisinaan melko paljon, homma on mielestäni pysynyt hyvin kasassa ja melutaso siedettävänä. Johtunee ehkä siitä, että lapsille on järjestetty mielekästä tekemistä, jolloin homma ei mene riehumiseksi. Mutta tosiaan, varmasti kunkin kerhon meininki riippuu paljon vetäjistä ja kerhon vakkari porukasta. Meille on sattunut hyvä porukka.
 
Meillä on täällä joka päivä mahdollisuus käydä perhekerhossa koko aamupäivä. Pari pph:ta on siellä oikeasti lähes aina lapsineen. Eivät vissiin tykkää ulkoilusta... Kerho sinänsä on tosi kiva, melua kyllä riittää mutta ei noin pahaa mitä kuvailit.
 
:D

Jos aloittaja ja muutkin olisitte kaiken aikaa päiväkodin melussa ja tohinassa, tietäisitte mitä se oikeasti on. Vaikka siellä olisi vain 15 lasta.

Minä olin ennen päiväkodissa töissä. Kyllä sielläkin ajoittain oli kaoottista ja usein äänekästä, mutta nämä perhekerhot joissa olen käynyt, menevät kyllä edelle 5-0 :D Yksi pieni huone niin täynnä porukkaa, ettei kaikki mahdu istumaan. Äidit pitelevät vauvoja sylissään ja syöttävät/koittavat jutella toisille äideille, suurin osa isommista lapsista juoksee ja riehuu ilman ohjausta ympäriinsä. Pienet jää jalkoihin. Kun oli aika kerätä porukkaa syömään/askartelemaan, ohjaajat eivät viitsineet ilmoittaa mitään, vaan osa äideistä alkoi siirrellä pöytiä ja tuoleja ja muut kyseli, että mitäs nyt. Mulle sanottiin, etten olisi saanut antaa lasten ottaa tiettyjä leluja juuri ennen kahvittelua, kun ne pitää kerätä heti pois (mikä oli toki ihan ok), mutta olisi tietysti voinut ilmoittaa vähän aikaisemmin, että eväiden syöminen alkaa kohta. Muutama lapsi söi eväitä, suurin osa juoksi ympäriinsä ja mehuja kaatui siinä tohinassa, sama juttu kun oli askartelua jne.

Kaikkiaan huonosti organisoitu tilanne liian ahtaissa tiloissa.
 
Niin ja sanottakoon vielä, että en usko et kaikissa on samanlaista :)
 
Ja lapsen varsinainen kerho on tietty määrä tiettyjä lapsia säännöllisesti. Tekemiseen on oikeasti panostettu, eikä sellä aika kulu syömiseen ja nukkumiseen niin kuin päiväkodissa.

Oma lapseni on 9-14 välisen ajan toisena päivänä ja toisena 9-13/13.30.
Aamulla sisäleikit ja kokoontuminen, jossa lauletaan ja leikitään ohjatusti, sitten 10.30 ulos, 11.15 syömään ja klo 12-12.15 muut lapset nukkumaan. Omani ja kaksi muuta jäävät tätien kanssa pelaamaan, lukemaan ja leikkimään, kunnes haen kotiin. Jos pitäisi makoilla sängyssä, vaikka ei nuku, niin en näkisi mitään järkeä viedä sinne tarhaan makoilemaan sängyssä. Minusta on kiva, että tuolla ei pakotetan huilaamaan (tai syömään lautasta tyhjäksi).

ja yleisesti; tottakai kerhoja on erilaisia. Samoin myös päiväkoteja. Yleistys on vähän huono juttu, pyydän anteeksi, jos kirjoituksistani sai sen kuvan, että kaikki kerhot ovat varmasti tuollaisia. Olisin voinut miettiä ulosantiani tarkemmin. Mutta samoin muut voisivat miettiä, että ovatkohan KAIKKI Suomen pk:t todella yhtä täyteenahdettuja ja kamalia kuin se oma siinä nurkalla.
 
Yhteistyössä