Perhe-elämä ja ura on näköjään mahdotonta sovittaa yhteen.

  • Viestiketjun aloittaja :((
  • Ensimmäinen viesti
:((
Minulla on 10kk ja 2v lapset. He aloittivat viime viikolla perhepäivähoitajalla ja minä menin töihin. Olen jo viikon jälkeen ihan loppu.... Teen vaativaa työtä, ja miehenikin tekee, eli ei todellakaan päästä töihin lomailemaan... Itse haluan nousta urallani, koska johtopaikat ovat haluttuja paikkoja ja hitaat jäävät ruikuttamaan alaisiksi. Työpäivän jälkeen en meinaa jaksaa tehdä mitään, mutta pakko tehdä ruokaa, olla lasten kanssa ja sitten normaalit iltatoimet. Tekisi mieli työpäivän jälkeen vain maata sohvalla... Mies toki auttaa. Huoh, kotiäitiaikoina olin kuolla tylsyyteen ja siihen kun ei ollut mitään muuta kuin sitä samaa; ruuanlaittoa, pyykkäystä, ulkoilua...

Melkoinen vuodatus, mutta oli pakko. Ja tiedän että saan paskaa niskaan, koska ehkä jotkut kouluttamattomat eivät ymmärrä miksi joillakin on kunnianhimoa ja halua edetä urallaan.
 
"jep"
Saahan sitä kunnianhimoa olla mutta mikä on elämän tärkeysjärjestys? Se punnitaan siinä vaiheessa kun on pieniä lapsia. Viestistäsi se tärkeysjärjestys nousikin jo esiin: se olet SINÄ itse.
 
"vieras"
No hanki hyvä nainen illoiksi lastenhoitaja kotiin, ulkoista siivous, käykää ulkona syömässä... Sinulla on siihen varaa ja kotitalousvähennykset tulee suoraan.
 
[QUOTE="vieras";24835446]No hanki hyvä nainen illoiksi lastenhoitaja kotiin, ulkoista siivous, käykää ulkona syömässä... Sinulla on siihen varaa ja kotitalousvähennykset tulee suoraan.[/QUOTE]

ja äiti hän olisi milloin? lapsille kaikista tärkeimmät vuodet ja äitiä ei edes päivisin kotona ja illatkin siis hoitajalle vai... huh huh.
 
Miksi sitä uraa pitää luoda nyt kun lapset on pieniä? Vaikka tylsistyit kotona niin nyt et jaksa kun olet sekä pienten lasten äiti ja käyt töissä. Parissa vuodessa ne sun kaipaamat uramahdollisuudet ei karkaa mihinkään. Tiesitkö, että niitä tulee aina uusia? Sun paikka olisi kotona nyt. Mua säälittää teidän lapset.
 
Viikko ja parikin on vielä lyhyt aika. Anna ajan kulua ja elämänne muokkautua omaan rytmiinsä. Vaatii varmasti totuttelua, mutta kunhan tottuu, niin alkaa varmaankin sujua paremmin.
Terveisin, viikon kuluttua työt aloittava :)
 
jahb
Tuossa voi olla kyse myös eräänlaisesta alkushokista työn ja perhe-elämän yhdistämisessä, sähän olet vasta viikon ollut taas työelämässä. Kun pikku hiljaa löydätte juuri teidän perheellenne sopivan arkirytmin, niin asiat helpottuvat. Sama homma töissä, nyt alkuun kaikki tuntuu varmasti kovin uuvuttavalta ja työpäivien jälkeen takki on totaalisen tyhjä. Kyllä sekin siitä helpottaa, kun pääset taas kunnolla normaaliin työrytmiisi kiinni. Tsemppiä!
 
Minä en nyt varsinaisesti tee uraa sillä mielellä, että haluaisin koko ajan edetä, mutta aika vaativa työ minullakin on, ja paljon koulutusta takana. Olen myöskin aika poikki työpäivän jälkeen, viikonloppuisinkin lauantai menee aika pitkälti lepäillessä.

Minä olen ratkaissut asian niin, että viikolla en yritäkään tehdä mitään aikaa vievää ruokaa. Teen viikonloppuisin enemmän ruokaa, jota sitten lämmitetään viikolla, tai syömme esim savukalaa tai jotain muuta nopeaa. Jos eineksiä voi käyttää, niitä voi suosia (meillä ei niitä syödä, siksi muut keinot käytössä).

Kotitöitä, lähinnä siis siivousta en yritäkään tehdä viikolla, astianpesukoneen täytän ja tyhjennän. Viikonloppuisin sitten vähän perusteellisempaa. Suosittelen myös siivoojan hankkimista, meillä kävi vuosia kaksi kertaa kuukaudessa, nyt se on vähän tauolla.
 
"täti"
Hmmm.... joskus pitää vaan myöntää se tosiasia, ettei aina saa kaikkea ja kaikki ei ole elämässä mahdollista (ainakaan samaan aikaan) ja vuorokaudessa on aina 24 tuntia ja viikossa 7 päivää.
 
Ura jäissä
Minulla on 10kk ja 2v lapset. He aloittivat viime viikolla perhepäivähoitajalla ja minä menin töihin. Olen jo viikon jälkeen ihan loppu.... Teen vaativaa työtä, ja miehenikin tekee, eli ei todellakaan päästä töihin lomailemaan... Itse haluan nousta urallani, koska johtopaikat ovat haluttuja paikkoja ja hitaat jäävät ruikuttamaan alaisiksi. Työpäivän jälkeen en meinaa jaksaa tehdä mitään, mutta pakko tehdä ruokaa, olla lasten kanssa ja sitten normaalit iltatoimet. Tekisi mieli työpäivän jälkeen vain maata sohvalla... Mies toki auttaa. Huoh, kotiäitiaikoina olin kuolla tylsyyteen ja siihen kun ei ollut mitään muuta kuin sitä samaa; ruuanlaittoa, pyykkäystä, ulkoilua...

Melkoinen vuodatus, mutta oli pakko. Ja tiedän että saan paskaa niskaan, koska ehkä jotkut kouluttamattomat eivät ymmärrä miksi joillakin on kunnianhimoa ja halua edetä urallaan.
Samantapainen tilanne täälläkin. Nyt olen kallistumassa siihen että "otan riskin" ja jään hoitovapaalle vielä siihen asti kunnes vanhempi 3v ja nuorempi 1,5v. Kaduttaa vähän kun esikoisen laitoin hoitoon heti vanhempainvapaan päätyttyä (puolipäivä). Silloin se oli kuitenkin "oikea" ratkaisu (johon liittyy paljon muitakin asioita kuin "minun urani"). Tällä kertaa taidan jäädä kuitenkin kotiin. Tämä aika ei koskaan tule takaisin kun lapset ovat pieniä. Oli sitten töitä tai silloin kun töihin olisin palaamassa. Oikealla asenteella, määrätietoisuudella ja ahkeruudella uskon löytäväni paikkani työelämästä myöhemminkin...
 
täti vielä jatkaa
Jos sinulla on fiksu työnantaja, se varmasti joustaa. Ei kukaan pakota sinua tekemään 10-tuntista työpäivää, itse sen valitset.
Osittainen hoitovapaa, esim. 4 pv:n työviikko (Sinulla tai miehelläsi) vois olla hyvä vaihtoehto.
Mietihän näitä.
 
ap.
Alkuperäinen kirjoittaja täti vielä jatkaa;24835508:
Jos sinulla on fiksu työnantaja, se varmasti joustaa. Ei kukaan pakota sinua tekemään 10-tuntista työpäivää, itse sen valitset.
Osittainen hoitovapaa, esim. 4 pv:n työviikko (Sinulla tai miehelläsi) vois olla hyvä vaihtoehto.
Mietihän näitä.

Jos asiakas pääsee tulemaan vasta kello 16 jälkeen, niin silloin sinne jäädään odottamaan. En todellakaan voi sanoa asiakkaalle että "no, jos et pääse virka-aikaan tulemaan, niin älä sitten tule."
 
"vieras"
Itse haluan nousta urallani, koska johtopaikat ovat haluttuja paikkoja ja hitaat jäävät ruikuttamaan alaisiksi.
"hitaat jää ruikuttamaan alaisiksi"
Sun asenne työkavereitasi kohtaan on aika järkyttävä!!!
Haet hyväksyntää itsellesi ulkopuolelta ja olet lisäksi valmis uhraamaan oman henkilökohtaisen elämäsi, jotta voittaisit jonkun tittelin työpaikkasi (vai oman pääsi sisäisissä??) naurettavissa pelikuvioissa.
 
"vieras"
Ihmeellistä valitusta taas. Itse olen yksinhuoltaja JA luon uraa, tai oikeammin olen sen jo luonut, ja päivät venyvät joskus jne. (Ja osittaisen hoitovapaan ehdottelijat eivät selkeästi ole itse esimiesasemassa, tietäisivät ettei se ole mahdollista...)

Sairaan lapsen hoitaa mummo, mutta muuten lapsi on tarhassa, iltaisin ei tosiaan jaksa tehdä mitään ja siksi täällä onkin aika kova kaaos aina. Vieraita kun tulee, niin siivotaan.

Sulla on mies jeesaamassa, voit todellakin keskittyä uraasi, nurinat pois.
 
das
Kaverini paini lakimiehenä yksityisellä puolella samanlaisien asioiden kanssa, tosin hänen lapsensa olivat hoidon aloittaessaan vuoden sinun lapsiasi vanhempia. Hän teki lopulta sen päätöksen, että siirtyi yksityiseltä puolelta julkiselle puolelle. Nyt hänellä on säännöllinen työaika, kohtuullinen palkka ja aikaa myös perheelleen.
 
Mietin
Kaatuuko sun elämä siihen ellet saa pomon paikkaa heti? Miksi ylipäätään on pakko saada kaikki heti nyt. Miksi et voisi ottaa paria vuotta rauhallisemmin, ihan vaan alaisena.
 
"kiukku"
[QUOTE="noh";24835644]Kaikkea ei voi saada. Niin se vaan on :([/QUOTE]

Näin. Jos se ura on niin helvetin tärkeä, ois voinut jättää lapset tekemättä. Ja kyllä minä olen koulutettu ja tällä hetkellä minä keskitynkin paljolti uraani ja työelämäni kehittämiseen, mutta minä teinkin näin:

Lapset ennen opiskelua, opiskelin kotona lasten kanssa (etänä suurimmaksi osin siis), lapset hoitoon vasta, kun kuopuskin oli kolmen vanha. Nyt mä olen alle 30v, esikoinen on jo toisella kymmenellä, nuorinki kohta neljän vanha ja kyllä, minulla on vielä hyvinkin mahdollisuuksia nousta urallani :)

Ai joo, mutta palstan mukaanhan kaikkien, jotka tekee lapsia alle 30-vuotiaina on pakko olla kouluttamattomia ja työttömiä jne.
 

Yhteistyössä