Perhe-elämä ja ura on näköjään mahdotonta sovittaa yhteen.

[QUOTE="vieras";24835533](Ja osittaisen hoitovapaan ehdottelijat eivät selkeästi ole itse esimiesasemassa, tietäisivät ettei se ole mahdollista...)
[/QUOTE]
Mä en edes tietäisi koko osittaisesta hoitovapaasta, ellei esimiesasemassa oleva kaverini olisi osittaisella hoitovapaalla jo melkein pari vuotta ollut ja sitä kovasti suitsuttanut

 

Minulla on 10kk ja 2v lapset. He aloittivat viime viikolla perhepäivähoitajalla ja minä menin töihin.

Arki hakee vielä muotoaan, anna ajan kulua, viikko on liian lyhyt aika päätellä otsikkosi kaltaista! Alku on tosi raskasta, etenkin jos olet ollut juuri yli 10 kk pois hektisistä työkuvioista. Voi tuntua musertavalta hetken, mutta koska olet fiksu ja pärjääjä, niin saat ihan kohta rytmistä yliotteen.

 

Kannattaa varmaan vaan yrittää helpottaa sitä arkea puolivalmiilla ruoilla yms. tällä ajanjaksolla kun kaikki on vielä alussa. Tärkeintä on että saat tehtyä sitä mitä haluat (uran luominen), ja että sun hermot pysyy samalla kasassa, että perheellä on siinä samalla hyvä olla.

Sanon muiden tavoin, että tuohon kiireellisempään elämän rytmiin tottuu, ja ajan kanssa helpottaa senkin puolesta, että lapset kasvaa. On ihan eri asia roudata lapsia joka päivä hoitoon kun että menevät itse kouluun ja pesevät itse hampaansa etc.

Tsemppiä !

 

Kuulostaa juristilta, jolla on osakkuushaaveita. Tai rahoitusmaailman jutuilta, sielllä(kin) ollaan aika säälimättömiä.

Mutta, älä nyt hyvä ihminen viikosta vedä vielä johtopäätöksiä. Johan se duunin aloittaminen vetää mehut pihalle oli ura mielessä tai ei. Toisekseen, mikään/kukaan ei ole tehokkaampi kuin pienen lapsen vanhempi duunissa - kun ymmärtää prioriteetit, tietää miten paljon eli vähän aikaa on käyttää kaikkeen humppaan, keskittyy olennaiseen ja se on sitten siinä.

Millä tuohon saa sitten helpotusta, on juurikin noi siivouspalvelut tai esim. se, että lähtee lenkille yhdessä sen ipanan kanssa (tähän tarkoitulseen on esim. juoksurattaat hyvä homma), tulee hoidettua kaksi juttua samalla kertaa - juoksuvauhdin oikeellisuuden kun testaa samalla kun koettaa puhua lapselle . Ja turha on käyttää aikaa siihen, että voivottelee töissä että voivoi kun olisi kotona ja toisinpäin. On läsnä siellä missä sillä hetkellä on, eikä vatvo turhia.

Tsemppiä vaan & when there is a will, there is a way, sanoisi lontoonkielinen ystäväni!

 

Minulla on 10kk ja 2v lapset. He aloittivat viime viikolla perhepäivähoitajalla ja minä menin töihin. Olen jo viikon jälkeen ihan loppu.... Teen vaativaa työtä, ja miehenikin tekee, eli ei todellakaan päästä töihin lomailemaan... Itse haluan nousta urallani, koska johtopaikat ovat haluttuja paikkoja ja hitaat jäävät ruikuttamaan alaisiksi. Työpäivän jälkeen en meinaa jaksaa tehdä mitään, mutta pakko tehdä ruokaa, olla lasten kanssa ja sitten normaalit iltatoimet. Tekisi mieli työpäivän jälkeen vain maata sohvalla... Mies toki auttaa. Huoh, kotiäitiaikoina olin kuolla tylsyyteen ja siihen kun ei ollut mitään muuta kuin sitä samaa; ruuanlaittoa, pyykkäystä, ulkoilua...

Melkoinen vuodatus, mutta oli pakko. Ja tiedän että saan paskaa niskaan, koska ehkä jotkut kouluttamattomat eivät ymmärrä miksi joillakin on kunnianhimoa ja halua edetä urallaan.

Siinä mielessä komppaan sinua, että minäkin olin kotiäitiaikoina kuolla aivotoiminnan puutteeseen. Minä tarvitsen haasteita ja ajateltavaa! Ja voin kyllä lohduttaa, että se töihin paluun alku on kamala, ennenkuin uusi rutiini muodostuu. Joten tsemppiä, ja eläköön me kunnianhimoiset!!!