PENISPUMPPU tehoaa

  • Viestiketjun aloittaja pumpputreenari
  • Ensimmäinen viesti
Idiootti
Mullakin on kasvanut mitat:

peniksen Pituus: 15cm---> 20cm
peniksen halkaisija: 25cm---> 35cm

Valitettavasti mulla on nykyään niin paksu kalu (35cm), ettei se enää mee muijjan sisälle.... :-(
 
Käyttäjä myös
Ostin noin kuukausi sitten just gold merkkisen peruspumpun ja käyttäny säänöllisesti joka päivä 15-20min. Tuloksia en ole saanut sitten minkäänlaisia, kun kalun työnnän pumppuun niin veltostuu vaan siellä vaikka painetta on ihan kivasti. Pois ottaessa kalu on ihan lörppö. Sitä ihmettelen, kun olen lukenu tätä palstaa ja monet kirjoittaa, et on saanut hyvän stondiksen aikaan. Kertokaa millä te sen teette vai onko minulla vääränlainen pumppu? Käsipelillä saan aikaan kyllä hyvän seisokin, mut pumppuun työnnettäessä erektio laskee heti.

Älä ajattele sitä suorituksena.Ei muuta kun leffa pyörimään ja siinä ohessa pumppailet.
Koita vaikka niin että katsot leffan mitä et ole nähnyt koskaan,itsellä ainakin toimii hyvin kiihokkeena.Ja tietysti jos kumppani löytyy niin mukaan "sessioon",luulisi suoritus ajatuksien häviävän.

Koitappa vielä että pistät aluksi velttona pumppuun ja pikku hiljaa rupeat lisäämään painetta.
Ja sitten hetken päästä tauon jälkeen taas kovana pistät putkeen.
Älä ota stressiä...
 
Viimeksi muokattu:
pumppari
moro kaikki. ei tietoa mitä tällä palstalla on aiemmin jauhettu, mutta ajattelin lisätä nyt yhden tositarinan penispumpusta. siis, aloitin satunnaisen pumppaamisen noin 2,5 vuotta sitten ja vaikutukset ovat vakuuttaneet, ainakin itseni ja vaimoni. olen reilu 3-kymppinen 2 lapsen isä ja alkujaan kaluni oli kai ihan riittävä, viitaten nuorenpaan vaimoon(ei thaikku) ja lapsiin, siis vaatinut yhdyntää. innostuin pumppaamisesta alkujaan 2kymppisen työkaverin hehkutuksesta eräistä sivustoista. kiinnostuin asiasta ja hankin ihan basic pornokaupan "lelupumpun", joka sisälsi mittarilla varustetun pumpun ja (silloin) älyttömän ylikokoisen muovi sylinterin. alkuun kun noudatti netistä löytyneitä ohjeita ja nosti paineita hitaasti tuntui että on koko juttu fuulaa, kunnes oppi pienen soosin avustamana koittamaan pakkaamista, eli sylinterin täyttämistä. tottakai alkuun se oli kivuliasta eikä ollut helppo kävellä muutamaan päivään ,kun oli 19cm terska ja vielä isompi esinahka/donitsi hankaamassa housuissa. siis paineet aina sietokyvyn ylärajalle ja session kesto n. 3tuntia yhtäsoittoa, ja lopulta kun sen järkäleen sai renkailla edes sen verran pystyyn, että sisälle pääsi, oli lysti ohi n. 4 minuutissa. sitten tuli syystä/toisesta puoli vuotta taukoa pumppaamiseen, kunnes taas siitä satunnaisesti innostui välillä n. viikoksi kerrallaan max. 3-6 krt/vko, ja huomasi että paineensietokyky oli tauosta huolimatta noussut (en ymmärrä määreitä, mutta aloittaessa oli max pressure 5inHg ja tauon jälkeen sama luku 12.) ja taas oli lähes vuoden tauko, kunnes taas aloitin harrastamisen 2kk. sitten ja huomasin yllätyksekseni että saavutin jo 20min. treenillä tukevampia tuloksia kuin alkuun parin tunnin kivulla. tukevuudella
tarkoitan lähinnä paksuutta, joka tuntuu olevan myös naisell(i)eni mieleen ja parhaat pumppini olen saavuttanut krapulassa n. puoli tuntia treeniä kunnon paineilla ennen yhdyntää, tai ainakin silloin nalli jostain syystä itselläni kestää. ongelma nykyään on lähinnä että meinaa turvota liian paksuksi, jolloin ei meinaa päästä/mahtua kunnolla sisään. pituudessa ei aiemminkaan ollut ongelmaa, mutta jostain syystä ei vaimoni tuntuma yhdyntöihin on moninkertaistunut ja nykyään hän pyytääkin että pumppaisin illalla kunnolla, koska aamulla on seisokki valtava ja kestävä. kehotankin kaikkia lukijoita kokeilemaan pumppaamista ja löytämään oman tapansa saavuttaa ykseys peniksensä kanssa. luo valtavan itsevarmuuden tunteen, kun uskoo kalunsa olevan riittävä naiselleen. kokeiluja,kokeiluja.... no pain, no gain.... seuraavaksi painot...
 
Make_-..
Ostin noin kuukausi sitten just gold merkkisen peruspumpun ja käyttäny säänöllisesti joka päivä 15-20min. Tuloksia en ole saanut sitten minkäänlaisia, kun kalun työnnän pumppuun niin veltostuu vaan siellä vaikka painetta on ihan kivasti. Pois ottaessa kalu on ihan lörppö. Sitä ihmettelen, kun olen lukenu tätä palstaa ja monet kirjoittaa, et on saanut hyvän stondiksen aikaan. Kertokaa millä te sen teette vai onko minulla vääränlainen pumppu? Käsipelillä saan aikaan kyllä hyvän seisokin, mut pumppuun työnnettäessä erektio laskee heti.

Kuullostaa siltä, että teet sen vähän hätiköidysti. Tee kunnolla ajan kanssa, ei tuo aika ole se raja mitä pitää kirjaimellisesti noudattaa. Toisaalla kokeneemmat vetävät jopa 3h putkia. Tosin tässä tapauksessa pidetään pieniä lämpö ja verryttely taukoja välissä ja taas jatketaan.

Aloita sillä, että pidät välipäiviä siihen asti kunnes saat kunnon erektion päälle. Voi olla, että olet treenannut niin paljon, ettei penis ole vielä kokonaan tottunut siihen. Tiedät varmasti mikä on kegel harjoitus. Se on yksi tärkeimmistä asioista penispumpun käytössä. Sitä harjoittamalla saat ylläpidettyä erektiota pidempään, myös penispumpussa.
Muista kunnon lämmitys, suihku/sukka/lämpöpakkaus/infrapuna lämmitin, 5-10min ajan ennen ja jälkeen. Ilman lämpöä kehitys jää pieneksi ja saatat saada punaisia täpliä helpommin.

Sain sellasen kuvan tekstistä, että vedät liian kovalla painella. Kun mennään ylärajalla niin aina kun ottaa peniksen pumpusta pois, se tuntuu veltolta hetken aikaa. Aloita ihan rauhallisesti pienellä paineella. Totuttelet siihen paineeseen ja loppua kohden nostat sitä omaan maksimiin.
Teet 30min treenin ja aloitat niin pienellä painella että mittari tuskin värähtää. Pidä huoli, että pumppaat hitaasti ja päästät paineet hitaasti. Välissä käyt lämmittämässä pumpun kuumalla vedellä, laitat liukuvoidetta ja lämmität peniksen siinä samalla.

Paineen tarkkailuun on hyvä merkki se, että pystyy tekemään kegeleitä samaan aikaan. Jos peniksen pää ei suurene vaan kutistuu kegeleitä tehdessä niin olet liian suurilla paineilla. En suosittele tätä kuitenkaan usein tehtäväksi maksimi paineilla.

Olen huomannut, että yli 20min käytön jälkeen alan vasta todella kasvamaan. Sen jälkeen penispummpua onkin mukava käyttää ja tulokset vaikuttavat paremmilta kuin hätäisesti kiirehtimällä. Kokemuksen jälkeen on parasta tehdä itselle oma harjoitusohjelma.

Huomasin, että 1kk jälkeen verisuonet olivat tulleet paremmin esille ja lepopituus oli kasvanut. Sen jälkeen tulikin pidempi aika jolloin en huomannut tuloksia. Nyt olen 13kk aktiivisesti käyttänyt ja varsin tyytyväinen tuloksiin. Paluuta takaisin ei ole.
 
Viimeksi muokattu:
toiveikas
Tilasin kans just racing pumpun, olen reilu 30 v. normaalikaluinen mies. Eksyin sivustolle ja yllättäen
oottelen jännityksellä uutta peliä. Olishan se mikava saada pari senttiä pituutta nyt 18cm ja vähän paksuutta..varsinkin pieni ympärysmitan kasvaminen kiinnostais.. ja vaimokin tykkäis taatusti. Täytynee yrittää treenata salaa pari 3 kk ja toivottavasti vaimo huomais muutoksen, vaikka ei pidä luulla liikoja. pysyykö slassa touhu? ei välttämättä.
 
kloppi
Ostin itse viikko sitten pumpun ja kun pääsin ekaa kertaa kokeilemaan mutta petyin pahasti. Olihan pumppu tollanen 20 euron pumppu ja aina kun pumppasi sopivaan paineeseen niin paine pääsi poies. eli siis tuollaiset 20 euron pumput eivät varmaankaan kovin hyviä ole? käsikin puutuu kun joutuu jatkuvasti pumppaan kun ei millään paine meinaa pysyä muuten. oisi mahtavaa jos linkkiä saisi sellaiseen pumppuun että paine pysyisi :)
 
Makeee--_
Jos on paljon karvoitusta, sylinteri ei pureudu niin kovasti ihoa vasten ja se päästää ilmaa pois. Tässä on se hyvä asia, ettei pääse haitalliselle alueelle, 4Hg jälkeen alkaa vuotamaan sen verran paljon. Ajelen säännöllisesti karvoitustani, jotta paine pysyy siinä missä haluan sen olevan. Käytän tähän Philips Bodygroom karvojen trimmaus laitetta.
Luulisin halvimpien pumppujen toimivan samalla tavalla kuin kalliimpien. Heivaisin sen silikonitiivisteen pois ja kokeilisin ilman sitä.
Mitäs rasvaa suosittelisitte pumppaukseen jälkeen? Olen käyttänyt Eucerin Sensitive Skin ph5 perusvoidetta mutta onko tätä parempaa saatavilla?
 
jari69
Lueskelin tässä näitä viestejä penispumpusta ja sen tuloksista.

Itse olen 40-vuotias terve mies, mutta iän myötä aloin huomaamaan että seisokkia on aina vähän hankala saada välillä tai sitten jos saan niin kesken homman "se" saattaa lerpahtaa.
Joten päätin ja ostin tässä muutamia viikko sitten Air Control nimisen penispumpun, jossa on T-mallinen kahva alipaineen luomiseen pumppuun.

Mutta nyt kysyn seuraavan kysymyksen, joka on vaivannut minua alusta asti ja joka on saattanut ehkä johtaa jonkunlaiseen ongelmaan peniksessä.

Tiivisterengaan kun liukastan aluksi liukkarilla ja työnnän peniksen terskan sisään pumppuun ja sitten lähtee pumppaamaan alipainetta pumppuun, jolloin koko peniskin alkaa imeytyy sisälle helpommin alipaineen vaikutuksesta.
Joudun tekemään tämän alun tällä tavalla koska tiivisterengaan aukon halkaisija on 3cm ja penikseni halkaisija lepotilassa 4cm. Muuten en saa sitä sisään.
Sitten kun penis on kokonaan sisällä niin jostain syystä en saa aina erektio millään pystyyn penispumpun sisällä.

Mutta olennainen ja ihmeellinen asia on se kun pumppaan alipainetta pumppuun niin onko se muuten normaalia että peniksen juureen tulee pullistuma vaikka minkäänlaista erektio ei olisikaan vielä tai sitten on erektio pystyssä ja kovana.
Ja tämä pullistuma näkyy penispumpun sisällä.

Alkuun ihmettelin tuota asiaa mutta ajattelin se on normaalia. Nyt tämä asia on alkanut vaivaamaan mieltäni kovasti että olenko kumminkin saattanut aiheuttaa jotain vahinkoa penikselleni kun joka on muodostunut tuo pullistuma peniksen juureen.

Sillä nyt olen alkanut huomaamaan olla vaikeuksia saada erektiota normaalisti pystyyn ja jos saan niin suomeksi sanottuna en laukea sitten millään. Näin nimittäin kävi minulle viime viikon perjantaina kun olin yhden naisen kanssa sängyssä ja ennen tätä sängyhommaa en ollut lauennut moniin päiviin ja yhdynnän aikana jostain syystä peniskin lerpahti välillä. Joten meilläkin homma loppujen lopuksi tyssäsi siihen sitten kokonaan.

Penispumpun oston jälkeen niin huomasin parin viikon jälkeen että orgasmit olivat voimakkaampia, mutta on alkanut muodostuu ongelmia ja miettimään että olenko vahingoittanut jotenkin paisuvaiskudosta tai verisuonia. Kumminkaan peniksen varressa ei ole ollut mitään mustelmia.
En tiedä tosin sitten että onko se ollut sitten miten haitallista että viime viikolla alkuviikosta ajoin peniksestä karvat pois sekä peniksen yläpuolelta. Mutta ajon aikana penikseen tuli pientä haavaa, että verta tuli jonkun verran. Haavat puhdistin tietenkin antiseptisellä aineella.
Ja sitten myöhemmin illalla tein noita penispumppu harjoituksia.
Mutta nyt olen kumminkin alkanut miettimään että oliko kumminkin loppujen lopuksi sopivaa tai soveliasta lähtee tekemään penispumppu harjoituksia jos peniksen varren pinta on rikkoontunut???

Tässä eilen illalla tein sitten päätin tehdä penispumppu harjoituksia kotona tuon epäonnisen yön jälkeen. Mutta huomasin sen heti kun aloin pumppaamaan alipainetta pumppuun niin penis ei mennyt erektioon ollenkaan mutta ihme pullistuma tuli heti peniksen juureen. Joten joudun lopettamaan koko homman siihen. Nyt en uskalla ollenkaan käyttää penispumppua ollenkaan.

Jos joku voisi kertoa täällä keskustelupalstalla että onko joku muukin huomannut että tuollainen pullistuma tulee penikseen juureen (siis siihen osaan mikä näkyy penispumpun sisällä) vai työntyykö tuonne pumpun sisään alipaineen vaikutuksesta sitten pumpun ulkopuolelta penisalueelta jotain????

Joten toivon asiallisia vastauksia.
Kiitos. :)
 
Jarnold
Jos joku voisi kertoa täällä keskustelupalstalla että onko joku muukin huomannut että tuollainen pullistuma tulee penikseen juureen (siis siihen osaan mikä näkyy penispumpun sisällä) vai työntyykö tuonne pumpun sisään alipaineen vaikutuksesta sitten pumpun ulkopuolelta penisalueelta jotain????

Kyllähän siihen kalun juureen tietynlainen paksumpi kohta tulee, kun pumpun sylinteri painaa nivusiasi alipaineen vaikutuksesta. Pieni pullistuma mielestäni siis kuuluu asiaan. Näin ainakin mulla käy.

Henkilökohtaisesti olen ollut erittäin tyytyväinen perheellisenä miehenä penispumpun käyttöön ja sen aikaansaannoksiin. Minulla oli keskiverto kalu n. 14,5 cm pitkä ja ympärysmitta 12, 5 cm. Olen pumppaillut nyt vuoden päivät vain n. 1-2 krt viikko. Penikseni on kasvanut ehkäpä n. 2 cm ja ympärysmittaa tullut hieman lisää 0,5 cm. Paras vaikutus on ollut erektioon yleisesti. Nyt on aina (oli väsy tai känni) yhdynnässä takuuseisokki päällä. Puoliso on selkeästi ruvennut haluamaan kankea lisää. Hän ei tosin tiedä pumppailuistani mitään.

Tältä palstalta on löytynyt hyviä neuvoja pumpun käyttöön yleisesti ottaen. Ei saa aloittaa liian kovilla paineilla, lyhyt aika kerraallaan aluksi ja kalu kannattaa työntää sylinteriin seisokissa. Itselleni ei ole tullut näin toimien yhtään ns. pehmyttä kudosta penikseen. Lisäksi olen tehnyt hieman jelq- sarjoja pumppauksen jälkeen. Hyvin on toiminut tähän asti. Nyt olen lisännyt pumppausaikaa n. 20 minuuttiin ja vähän sen yli. Siellä alkaa (20 min. jälkeen) vasta löytyä kunnon turvottava efekti penikseen. Tästä on hyvä jatkaa.
 
Mad-Jäbä
moro kaikki. ei tietoa mitä tällä palstalla on aiemmin jauhettu, mutta ajattelin lisätä nyt yhden tositarinan penispumpusta. siis, aloitin satunnaisen pumppaamisen noin 2,5 vuotta sitten ja vaikutukset ovat vakuuttaneet, ainakin itseni ja vaimoni. olen reilu 3-kymppinen 2 lapsen isä ja alkujaan kaluni oli kai ihan riittävä, viitaten nuorenpaan vaimoon(ei thaikku) ja lapsiin, siis vaatinut yhdyntää. innostuin pumppaamisesta alkujaan 2kymppisen työkaverin hehkutuksesta eräistä sivustoista. kiinnostuin asiasta ja hankin ihan basic pornokaupan "lelupumpun", joka sisälsi mittarilla varustetun pumpun ja (silloin) älyttömän ylikokoisen muovi sylinterin. alkuun kun noudatti netistä löytyneitä ohjeita ja nosti paineita hitaasti tuntui että on koko juttu fuulaa, kunnes oppi pienen soosin avustamana koittamaan pakkaamista, eli sylinterin täyttämistä. tottakai alkuun se oli kivuliasta eikä ollut helppo kävellä muutamaan päivään ,kun oli 19cm terska ja vielä isompi esinahka/donitsi hankaamassa housuissa. siis paineet aina sietokyvyn ylärajalle ja session kesto n. 3tuntia yhtäsoittoa, ja lopulta kun sen järkäleen sai renkailla edes sen verran pystyyn, että sisälle pääsi, oli lysti ohi n. 4 minuutissa. sitten tuli syystä/toisesta puoli vuotta taukoa pumppaamiseen, kunnes taas siitä satunnaisesti innostui välillä n. viikoksi kerrallaan max. 3-6 krt/vko, ja huomasi että paineensietokyky oli tauosta huolimatta noussut (en ymmärrä määreitä, mutta aloittaessa oli max pressure 5inHg ja tauon jälkeen sama luku 12.) ja taas oli lähes vuoden tauko, kunnes taas aloitin harrastamisen 2kk. sitten ja huomasin yllätyksekseni että saavutin jo 20min. treenillä tukevampia tuloksia kuin alkuun parin tunnin kivulla. tukevuudella
tarkoitan lähinnä paksuutta, joka tuntuu olevan myös naisell(i)eni mieleen ja parhaat pumppini olen saavuttanut krapulassa n. puoli tuntia treeniä kunnon paineilla ennen yhdyntää, tai ainakin silloin nalli jostain syystä itselläni kestää. ongelma nykyään on lähinnä että meinaa turvota liian paksuksi, jolloin ei meinaa päästä/mahtua kunnolla sisään. pituudessa ei aiemminkaan ollut ongelmaa, mutta jostain syystä ei vaimoni tuntuma yhdyntöihin on moninkertaistunut ja nykyään hän pyytääkin että pumppaisin illalla kunnolla, koska aamulla on seisokki valtava ja kestävä. kehotankin kaikkia lukijoita kokeilemaan pumppaamista ja löytämään oman tapansa saavuttaa ykseys peniksensä kanssa. luo valtavan itsevarmuuden tunteen, kun uskoo kalunsa olevan riittävä naiselleen. kokeiluja,kokeiluja.... no pain, no gain.... seuraavaksi painot...

Meitsi aloitti pumpun käytön eilen.Nyt mitat noin 17,5-18 pituus ja paksuus joku 4-4,5cm.Kahtellaan miten lähtee "bodaus"käyntiin:)laittelen vaiks tulokset kehiin aika ajoin.
 
Viimeksi muokattu:
jari69
Jos joku voisi kertoa täällä keskustelupalstalla että onko joku muukin huomannut että tuollainen pullistuma tulee penikseen juureen (siis siihen osaan mikä näkyy penispumpun sisällä) vai työntyykö tuonne pumpun sisään alipaineen vaikutuksesta sitten pumpun ulkopuolelta penisalueelta jotain????

Kyllähän siihen kalun juureen tietynlainen paksumpi kohta tulee, kun pumpun sylinteri painaa nivusiasi alipaineen vaikutuksesta. Pieni pullistuma mielestäni siis kuuluu asiaan. Näin ainakin mulla käy.

Henkilökohtaisesti olen ollut erittäin tyytyväinen perheellisenä miehenä penispumpun käyttöön ja sen aikaansaannoksiin. Minulla oli keskiverto kalu n. 14,5 cm pitkä ja ympärysmitta 12, 5 cm. Olen pumppaillut nyt vuoden päivät vain n. 1-2 krt viikko. Penikseni on kasvanut ehkäpä n. 2 cm ja ympärysmittaa tullut hieman lisää 0,5 cm. Paras vaikutus on ollut erektioon yleisesti. Nyt on aina (oli väsy tai känni) yhdynnässä takuuseisokki päällä. Puoliso on selkeästi ruvennut haluamaan kankea lisää. Hän ei tosin tiedä pumppailuistani mitään.

Tältä palstalta on löytynyt hyviä neuvoja pumpun käyttöön yleisesti ottaen. Ei saa aloittaa liian kovilla paineilla, lyhyt aika kerraallaan aluksi ja kalu kannattaa työntää sylinteriin seisokissa. Itselleni ei ole tullut näin toimien yhtään ns. pehmyttä kudosta penikseen. Lisäksi olen tehnyt hieman jelq- sarjoja pumppauksen jälkeen. Hyvin on toiminut tähän asti. Nyt olen lisännyt pumppausaikaa n. 20 minuuttiin ja vähän sen yli. Siellä alkaa (20 min. jälkeen) vasta löytyä kunnon turvottava efekti penikseen. Tästä on hyvä jatkaa.

Kiitos paljon Jarnold huojentavasta tiedosta sekä myös lisävinkkeistä. :)
Tästä on hyvä jatkaa taas penispumppu treenejä.
 
Viimeksi muokattu:
pmp
Kyllähän toi pumppu toimii. 15-30min 6-5kertaa viikossa ja hahaa kikkeli kasvaa. Itse olen seuresteleva tyyppi ja pidän salassa pumppuani. Ekalla kertaa muijja sano että omituista kun tuntuis että olis paikat venyneet panon jälkeen enemmän. Mistä se johtuu kyseli.. Siinä sit vaan etten tiedä. Nooh en ole saanut muijastani enään samanlaita ääntä kun silloin kun pumppasin. Sehän harmittaa jonkun verran.

Nyt kaivoin taas pumpun esiin 1,5kk tauon jälkeen, kun kulli tuntuu pieneltä katkaravulta vanhan norsun kärsän sijaa.

Eilein muijan ottaessa suihin. Muija taas sanoi, että onpa pehmeä ja paksu. Se lämmitti.

Pituutta en tolla saanut 3kk treenillä kuin 0,5-1cm, mutta paksuus kasvo uskomattoman paljon.
 
pumpmen
Ostin itse viikko sitten pumpun ja kun pääsin ekaa kertaa kokeilemaan mutta petyin pahasti. Olihan pumppu tollanen 20 euron pumppu ja aina kun pumppasi sopivaan paineeseen niin paine pääsi poies. eli siis tuollaiset 20 euron pumput eivät varmaankaan kovin hyviä ole? käsikin puutuu kun joutuu jatkuvasti pumppaan kun ei millään paine meinaa pysyä muuten. oisi mahtavaa jos linkkiä saisi sellaiseen pumppuun että paine pysyisi :)
Tässä yksi :
Heavenly Mild | Lempilelu.fi

ja hanki siihen kunnon tiiviste esim:
V-943 Silicone Donut / Seksilelut / Sexshop Finland

Ja tietysti liukuvoiteet .
 
Viimeksi muokattu:
MateMate
onko kellään kokemusta tällaisesta Bathmate -pumpusta?
Tuota on tullut parisenvuotta testailtua ja kyllä se kädessä tuntuu turpeammalta ja paksummalta ja on 13.5 cm ympärysmitta 14.5 nykyään. Pituutta ei ole tullut kuin sen sentin tms. Ei näillä vehkeillä mitään ihmekuureja ole luvassa tyyliin : viikossa mulkku 5 senttiä suuremmaksi ja 2 paksummaksi.
 
Viimeksi muokattu:
Kahvaaja
Tuli lueskeltua näitä pumppu-kokemuksia mielenkiinnolla, josta intoutuneena kävin hakemassa viikko sitten paikallisesta liikkeestä kehutun Racing-pumpun (kahva-mallia siis).

Pumpun paketti oli jäätävän kokoinen kuten myös pumpun putkiosakin (yli 30cm).
Noh, ainakin pelivaraa jää meikäläisellä, mutta vaikeampi tätä on säilyttää "piilossa" kokonsa puolesta.

Liike antoi mukaan suomenkielisiet ohjeet erillisellä monisteella (pointsit siitä).

Ehdin treenata pari päivää ohjeiden mukaan 10min*2/päivä.
Toisena päivänä kahvan männästä alkoi kuulua pihinää ja tyhjiötä ei muodostunut
Alkoi ottaa pannuun, pumppu maksoi kuitenkin 50€ ja ajattelin ettei erotiikkaliikkeissä anneta takuuta välineisiin. Laitoin kuitenkin mailia ongelmasta liikkeen sähköpostiosoitteeseen.

Vastaus tuli parin tunnin päästä (!!), halusivat postiosoitteeni jotta voisivat lähettää uuden pumppu/kahvaosan. Mainiota palvelua!

Kahva saapui parin päivän päästä, joten pääsin taas treenailemaan.

~30 minuutin päivittäistä pumppausta on nyt noin viikko takana.
Putkessa olevan mitta-asteikon mukaan kehitystä pituus-suunnassa tapahtunut noin 2cm(maksimipaineessa) 16 -->18cm . Paksuutta en ole alkanut mittailemaan, mutta kyllä kädessä tuntuu lihavammalta ja naiselta on tullut palautetta; ei mahdu suuhun samalla tapaa :), peppuun laittaessa ensimmäistä kertaa piti vähän totutella paksuuteen, 1. reiän orgasmit ovat ainakin minun korvaani kuulostanut kovemmilta :D Pelkkää positiivistä palautetta naiselta siis, tykkää katsellakin.

Tyhjiöpumpun putki oli alkuun ainakin minulle liian paksu, meinasi imeä liikaa nahkaa ja kassit mukanaan, mutta nyt on kai tullut omaan varteen sen verta paksuutta lisää, ettei tätä enää tapahdu.

Saas nähdä, kuinka usein tätä treenamista tulee tehtyä, innostus on ainakin vielä päällä :)
 
Kahvaaja
Tuosta peniksen juuren paisumisesta, minulla tekee myös tätä vaihtelevin laajuuksiin, luulisin että laajeneminen kasvaa kärkeä kohti mitä kauemmin pumppausta harrastaa.
Erektio ilman pumppua ei kuitenkaan aiheuta samanlaista paisumista peniksen juureen :) joten tuskin vaarallsita.

Onko kenelläkään tietoa, saako kahvapumppuja tilattua erikseen esim. työkalukaupoista yms.
Racing pump-kahva osa on todella heppoisen oloinen ja varmasti pitkäaikaisessa käytössä tulee (ilmeisesti kuminen) mäntä varmasti hapertumaan rikki. Parempilaatuisen voisin hankkia, tietty alan liikkeistä löytyy Colt-merkkisiä, mutta ne on hinnoissaan.
 
Kahvaaja
Joo eli racing pumpistani hajosi pumppauskahvan männän tiiviste kolmannen käyttökerran jälkeen. Palautin sen nettikauppaan takaisin, ja lähettivät uuden jolle kävi sama kohtalo. Sain rahani takaisin. Selityksenä oli että racing pump pumpuissa on todettu valmistusvirhe. Ei kellään muulla hajonnut?
Sain myös ensimmäisen pumpun hajottua uuden tilalle, nyt hajosi tämäkin, voi Prkl!!
Pitänee sijoittaa kunnon pumppuun!
 
Viimeksi muokattu:
Sohvis
Eikö voisi jo lopettaa peniksen koon pähkäily? Koko ei kuitenkaan ole se ratkaisevin tekijä. Pienempikin penis on suuri, kun perusjutut on reilassa.
Isompikin pimppi on just passeli, kun perusjutut on kunnossa.
Rinnatkin on just sopivan kokoiset, kun perusjutut on kunnossa.
 
Missä näitä kokemuksia voi sitten jakaa ellei "Penispumppu tehoaa" foorumilla?
 
Viimeksi muokattu:
Miksu
Voi perhana että meinas tulla pupu housuun ku pumppailin tänään ekaa kertaa ja pelkäsin tossa 2 tuntia että musta tuli impotentti :/ Alkohan se muna taas toimimaan, karseet paineet tuli en tiedä tuliko semmonen pelko vaan päähän mut taisin kyllä vetää liian kovilla paineillakin (vähän kipurajan yli kuten salillakin reenit ;).

Olkaa hyvät ihmiset varovaisia alussa, tai jättäkää sitten välistä jos ootte yhtä tolloja ku mä :D No ainaki mulkku toimii taas, saas nähä uskaltaako kokeilla uudestaan ku tuli järkyt traumat heti. Olihan tossa painemittari, mutta ei se auta ku käyttäjässä on vikaa..
 
Keskipituinen
Mää tykkään siitä, että vaimon häpyhuulet ja pimpin ympäristö (häpyluineen) hieroen melko voimakkaasti painaa mun munan juuren ympäristöä (en tarkoita munaa vaan munan ympäristöä) joka puolelta yhtä aikaa kun vaimo on päällä ja vaimon paino munan päällä ja muna pimpissä. Eturauhanan kai saa siinä jotain simulatiota. Asennossa on muna on siis kokonaan pimpissä niin syvällä kuin se vain voi olla ja siinä sitten ryhtimästä liikettä sivuttain koko ajan muna yhtä syvällä. Tämä asento välillä aiheuttaa kipua vaimossa "syvällä", tulee kai pimpin "pohja" vastaan. Silloin kun vaimoon ei satu (on kai edetty aluksi varovaisemmin) myös vaimo nauttii kovasti kun myös pimpin ympäristö isolta alueelta ja klitoris saa samalla voimakasta stimulaatiota.

Muna on 15 cm (häpyluun päältä mitattuna), mikä ilmeisesti on keskipituus miehillä. Mitäs jos saisin kasvatettua munaa pumpulla pari senttiä, niin tulisiko kuvaamassani asennossa ongelmia vaimon kivun tuntemusten suhteen? Eli venyykö pimppikin pikku hiljaa samalla kun munakin pitenee harjoitellessa? En nimittäin nauti siitä, jos vaimoon sattuu, päin vastoin.

En muuten yhtään kadehdi todella isomunaisia. Epäilen, että 22-25 senttinen ei kokonaan mahdu kuvaamallani tavalla kenenkään naisin värkkiin puhumattakaan että nainen olisi vielä olisi painollaan munan päällä ja nauttisi tilanteesta.

Onko parempi, että en edes harkitse mitään pumppailua vaan nautin nykytilanteesta?
 
Yhteistyössä