H
"harmaana"
Vieras
Melkein kymmenen vuotta sitten sairastin "keskivaikean" masennuksen. Lapsia ei silloin vielä ollut. Sen jälkeen masennus on oireillut kausittain, mutta huomattavasti lievempänä ja olen selvinnyt siitä aina hyvin itse läpi. Luonnehtisin näitä viime vuosien masennuksia lähinnä alakuloisuudeksi tai kaamosmasennukseksi tmv.
Nyt on pari viime kuukautta ollut kuitenkin todella vaikeaa... Mieskin on sen varmasti huomannut, sillä olen todella kärttyinen, mutta jotenkaan en saa hänelle sanotuksi että pelkään oikeasti sairastuvani taas. Sellainen tuttu toivottomuuden tunne on tullut taas eteen ja arki tuntuu taistelulta. Silloin tällöin saan isommankin ahdistuskohtauksen jonka aikana en pysty tekemään mitään.
En oikein tiedä mistä lähtisin hakemaan apua. Aikanaan kävin yksityisellä psykiatrilla (kun oli töissä ja sain työterveyshuollon kautta käynnit), mutta mistä mennään kunnalliselle puolelle? Ja kehtaako sinne kolmen lapsen äiti mennä valittamaan.....
Nyt on pari viime kuukautta ollut kuitenkin todella vaikeaa... Mieskin on sen varmasti huomannut, sillä olen todella kärttyinen, mutta jotenkaan en saa hänelle sanotuksi että pelkään oikeasti sairastuvani taas. Sellainen tuttu toivottomuuden tunne on tullut taas eteen ja arki tuntuu taistelulta. Silloin tällöin saan isommankin ahdistuskohtauksen jonka aikana en pysty tekemään mitään.
En oikein tiedä mistä lähtisin hakemaan apua. Aikanaan kävin yksityisellä psykiatrilla (kun oli töissä ja sain työterveyshuollon kautta käynnit), mutta mistä mennään kunnalliselle puolelle? Ja kehtaako sinne kolmen lapsen äiti mennä valittamaan.....