N
"nut"
Vieras
En nyt tiedä kuinka tämän sekametelisopan kertoisin tai mistä aloittaisin. En vaan tiedä mihin muuallekaan uskaltaisin tästä avautua...
Lyhyesti; sairastin parikymppisenä "keskivaikean depression" johon kuului myös ajoittainen anoreksia (joka taisi kyllä alkaa jo teininä mutta oli sitten välissä hetken parempi ja paheni taas). Kävin useamman vuoden terapiassa sitten ja koin saavani hyvin apua vaikka aika pohjalla kävinkin. Myöhemmin tulivat sitten mies ja lapset ja elämä on ollut vauvaväsymyksiä lukuunottamatta melko seesteistä viime vuodet.
Nyt olen tämän viimeisen vuoden aikana huomannut jälleen merkkejä syömishäiriöstä. Se alkoi kai siitä kun en päässyt kuopuksen raskauskiloista eroon (lapsi nyt 2v.). Ramppaan vaa'alla taas koko ajan ja mietin miten paljon kaloreita on missäkin. Vuosi on ollut henkisesti rankka (läheinen sukulainen menehtyi, menetin välit isääni), ehkä tämä on se asia jonka pystyn hallitsemaan!
Nyt olen vielä viimeisten kuukausien aikana kauhistunut omia ajatuksiani. Ikäänkuin havahdun yht äkkiä ja huomaan olleeni ajatuksissani. Ajatukset ovat yleensä olleet jollain tapaa pelottavia, en osaa oikein selittää, mutta tuntuu että ne yrittävät satuttaa minua itseäni. En siis mitenkään kuule ääniä, mutta olen ikäänkuin hetken poissaoleva ja pelkään että minulle itselleni sattuu jotakin.
Toissa iltana olin menossa nukkumaan ja makasin sängyssä. Pidin kättä polveni päällä ja yht äkkiä polvi tuntui hirveän isolta. Mies ryntäsi makuuhuoneeseen kun itkin siellä hysteerisenä enkä osannut (kehdannut) selittää mikä minut pelästytti. Se tunne polven suuruudesta jatkui kuitenkin reilun tunnin ja olin todella peloissani.
Tämä kuulostaa varmaan ihan naurettavalta. Itseäni helpotti jo sekin kun sain asiasta johonkin runoilla. En oikein tiedä mihin pitäisi olla yhteydessä. "Hei olen tulossa hulluksi ja polveni kasvaa välillä jättimäiseksi, voitteko auttaa!?"... :xmas: huoh...
Lyhyesti; sairastin parikymppisenä "keskivaikean depression" johon kuului myös ajoittainen anoreksia (joka taisi kyllä alkaa jo teininä mutta oli sitten välissä hetken parempi ja paheni taas). Kävin useamman vuoden terapiassa sitten ja koin saavani hyvin apua vaikka aika pohjalla kävinkin. Myöhemmin tulivat sitten mies ja lapset ja elämä on ollut vauvaväsymyksiä lukuunottamatta melko seesteistä viime vuodet.
Nyt olen tämän viimeisen vuoden aikana huomannut jälleen merkkejä syömishäiriöstä. Se alkoi kai siitä kun en päässyt kuopuksen raskauskiloista eroon (lapsi nyt 2v.). Ramppaan vaa'alla taas koko ajan ja mietin miten paljon kaloreita on missäkin. Vuosi on ollut henkisesti rankka (läheinen sukulainen menehtyi, menetin välit isääni), ehkä tämä on se asia jonka pystyn hallitsemaan!
Nyt olen vielä viimeisten kuukausien aikana kauhistunut omia ajatuksiani. Ikäänkuin havahdun yht äkkiä ja huomaan olleeni ajatuksissani. Ajatukset ovat yleensä olleet jollain tapaa pelottavia, en osaa oikein selittää, mutta tuntuu että ne yrittävät satuttaa minua itseäni. En siis mitenkään kuule ääniä, mutta olen ikäänkuin hetken poissaoleva ja pelkään että minulle itselleni sattuu jotakin.
Toissa iltana olin menossa nukkumaan ja makasin sängyssä. Pidin kättä polveni päällä ja yht äkkiä polvi tuntui hirveän isolta. Mies ryntäsi makuuhuoneeseen kun itkin siellä hysteerisenä enkä osannut (kehdannut) selittää mikä minut pelästytti. Se tunne polven suuruudesta jatkui kuitenkin reilun tunnin ja olin todella peloissani.
Tämä kuulostaa varmaan ihan naurettavalta. Itseäni helpotti jo sekin kun sain asiasta johonkin runoilla. En oikein tiedä mihin pitäisi olla yhteydessä. "Hei olen tulossa hulluksi ja polveni kasvaa välillä jättimäiseksi, voitteko auttaa!?"... :xmas: huoh...