Paska ja pahis äitipuoli

["Äitipuoli"]

Kirjotanpa nyt tänne jos jollain vaikka vastaavaa tilannetta. Eli siis miehelläni on edellisestä suhteesta 5-v poika joka viettää meillä paljon aikaa. Noin pari viikkoa kuukaudessa. Jostain syystä minulla on ruvennut keittämään yli lapsen näsäviisastelu ja jatkuva hölöttäminen. Sitten saatan sanoa tosi pahasti takaisin tai ihan suoraan vittuillakin. Eihän lapsi tietenkään kaikkia puheen hienouksia ymmärrä. Välillä hermostun kun ei heti ymmärrä mitä sanon ja pyydän tekemään.

Itseäni rupeaa aina vituttamaan vielä enemmän oma käytökseni. Muutaman kerran olen vain niellyt ylpeyteni ja pyytänyt rähjäämistä anteeksi. Ei olisi ärtymykseltäni tehnyt mieli, mutta haluan kuitenkin näyttää edes vähän oikeita käytösmalleja.

Miten pääsisin yli tästä omasta ärtymyksestäni? Eihän se lapsen vika ole jos ei osaa lukea ajatuksiani. Lapsi ei ole mitenkään muuten hankala, ei riehu tai tee luvattomia asioita, leikkii yksin pihalla sovitulla alueella jne. En ole mikään pullantuoksuinen kotiäiti, mutta en missään nimessä myöskään ole lapsia vastaan. Myönnän kyllä että minusta ei olisi koskaan mihinkään lasten kanssa tapahtuvaan työhön tms. Onko ketään äiti- tai isäpuolta samassa tilanteessa?

 

["Äitipuoli"]

Eikö kellään vinkkejä?

 

[savokki]

Lapsi on lapsi, kasvaa ja viisastuu kyllä ajan kanssa. Sinä olet aikuinen. Ja tiesit varmaan lapsesta ryhtyessäsi miehesi kanssa suhteeseen.

 

["vieras"]

En tiedä lohduttaako, mutta kaikki 5-vuotiaat näsäviisastelevat ja hölöttävät jatkuvasti. Se kuuluu ikään ja poika kyllä kasvaa vähemmän ärsyttäväksi. Omanikin teki niin .

 

["Äitipuoli"]

[QUOTE="vieras";28961301]En tiedä lohduttaako, mutta kaikki 5-vuotiaat näsäviisastelevat ja hölöttävät jatkuvasti. Se kuuluu ikään ja poika kyllä kasvaa vähemmän ärsyttäväksi. Omanikin teki niin .[/QUOTE]

Niinhän ne kasvaa. Toivon vain että mun ärsytyskynnys ei mene yli ennen. En haluaisi että lapsuuden aikaiset asiat jää kalvamaan jonnekin kun tulee vanhemmaksi. Mitä olet tehnyt tilanteessa jossa oikein on ärsyttänyt? Itse poistun paikalta jos mahdollista, tai sitten pyydän menemään vaikka muualle leikkimään ennen kuin rupean liikaa ärisemään.

 

["vieras"]

Sinun ei ole pakko pitää lapsesta, eikä kannata tapella tunnettaan vastaan. Kun myönnät asian itsellesi kykenet todennäköisesti kohtelemaan lasta asiallisen aikuisemaisesti.

 

[fortunate]

5-vuotiaat on usein aika rasittavassa iässä, ehkä se lisää tuntemuksiasi?

No, joka tapauksessa sun pitää itse vain kehittää itseäsi sen verran, ettet lähde sille linjalle, että rupeaisit pojalle kettuilemaan tai muuten antaisit ilmi ärsytystäsi, ellei ole todellista aihetta.

 

[Moraalinvartija]

Onhan noilla lapsilla kaikenlaisia kausia, ja joko ne menee ohi tai itse oppii sivuuttamaan ne jutut.

Itse usein huomaan, että jos joku asia ärsyttää suhteettoman paljon on minulla itselläni siinä asiassa jotain opittavaa. Ja kun sitä asiaa edes toisinaan pohtii ikään kuin oppimistehtävänä, objektiivisesti, se alkaa laimentua.

 

["vieras"]

Mä opettelin panemaan "korvat kiinni" silloin, kun en jaksanut keskittyä kuuntelemaan. Se on hirveän epäkohteliasta, mutta esti ärsyyntymistä eikä poika sitä tavallisesti huomannut. Muutama "joo" sinne tänne ja keskustelu sujui mahtavasti .

Sit myös se auttaa, kun muistuttaa itselleen, että toinen on lapsi ja alempana älyssä, ymmärryksessä jne. Ei lasten tasolle pidä alentua.

Typerää raivoamista pitää pyytää anteeksi aina, ainakin lapsilta. Lapset ottavat kaiken itseensä ja pitävät itseään syyllisenä. Eivät he tajua, että joku on vain typerä raivotessaan.

Aseta aikaraja: sovi itsesi kanssa, että annat lapselle 6-vuotiaaksi saakka aikaa olla tyhmä etkä välitä siitä. Sit 6-vuotispäivänä voit miettiä toisen aikarajan. Sulla on vaikeaa siinä ettei sulla ole samanlaista rakkaussuhdetta lapseen kuin vanhemmilla, mutta toisaalta sulla ei (ilmeisesti) ole myöskään kasvatusvastuuta.

 

[astrolabe]

Kasva aikuiseksi. 5v on ihan pieni lapsi vielä, tarvitsee paljon ohjausta. Vittuiluako haluat hänelle opettaa?

 

["vieras"]

mun poika oppi puhumaan 2-vuotiaana. Nyt se on kahdeksan ja se on puhunut tauotta sen 6 vuotta, hyvä kun nukkuessan on hiljaa vähän aikaa.

Että koita nyt vaan tottua...

 

["Kisskiss"]

Kasva aikuiseksi. 5v on ihan pieni lapsi vielä, tarvitsee paljon ohjausta. Vittuiluako haluat hänelle opettaa?

Oletpa nokkela. Ihan turhaa pätemistä tollaiset vastaukset. Kirjoittajahan nimenomaan etsii itselleen toista toimintapaa, eikä ole tyytyväinen omaan käytökseensä.

 

["just"]

Astro on niin pätevä ite että sillä on vara mihin vain ja vielä mestari synnyttäjä oikeen

 

["odottava"]

Mitäpä jos keksisit jotain hauskaa tekemistä yhdessä lapsen kanssa? Saisitte enemmän onnistumisen kokemuksia, eikä jatkuvasti niitä negatiivisia. Miten olisi askartelu, uinti, lyhyt juoksulenkki, kävely kioskille, lego-rakentelu? Jos nimittäin harmittaa nuo lapsen huonot muistot, niin luo hyviä! Ehkä suhteenne vahvistuisi tuosta, etkä näkisi lasta enää niin ärsyttävänä?

 

[Data]

Anteeksi pyytäminen on hyvä. Sillä osoitat että tekosi ei ole oikein ja että kadut sitä.

 

[komps]

Ehdotan samaa kuin "Odottava", tee pojan kanssa jotain mukavaa yhdessä, niin ärsytys jää ehkä taka-alalle ja jaksat taas nähdä enemmän niitä kivoja puolia pojassa, vaikka näsäviisastelu ja höpötys ottaisikin välillä pattiin. Ja ehkä pojallekin muodostuu enemmän sellainen kuva, että pidät silti hänestä ja välität, vaikka välillä olisitkin turhautunut, eikä hän syyttele tilanteesta itseään, vaan ajattelee että sulla nyt on noita huonoja hetkiä..