PAS toukokuussa

Sopiiko että liityn joukkoonne? Meillä edessä jo ensi tiistaina 1.IVF:n 1. PAS ja tuosta ekasta tuoresiirrosta meillä on 12/2006 syntynyt ihana poika. Pakkasessa 2 alkiota samassa oljessa, jotka sulatetaan siis maanantaina. Toivottovasti pikkuiset selviytyvät, loppujen lopuksi se on korkeimman kädessä. Meille ei ole missään vaiheessa kerrottu solujen laatua ja ajattelinkin soittaa huomenna klinikalle, vaivaa kovasti. Haluamme että vain yksi alkio siirretään. Tuoresiirossa kaksi vuotta sitten siirrettiin kaksi ja odotinkin ensimmäiset kaksi kuukautta kaksosia, joista sitten toinen menehtyi kohtuun. :'( Jänniittää ihan hirveästi, yritän olla ajattelematta maanantaita, mutta sulatus hiipii mieleen vähän väliä. Aloitin Zumenonit (3 tab./vrk) Vappu päivänä ja vielä ei ole ollut mitään oireita. Onko teillä muilla oireita? Niin ja meillä on käytössä lahjasolut. Sydämestä kiitos kaikille lahjoittajille, ette arvaakaan kuinka tärkeitä olette meidän (muuten) lapsettomien elämässä. Vauvaonnea kaikille!
 
Mithril 1 IVF 2.PAS siirto 3.5.
Kaitlin 1 IVF 6. PAS vko 21-22
Popsy 1 IVF 2. PAS siirto vko 20-21
suru-llinen 1 IVF 1. PAS siirto 6.5.
Angela77 1 IVF 3. PAS siirto toukokuun lopulla
Bantsku 1 IVF 3 PAS ultra 12.5.
Suuri ihmettelijä 1 IVF 1 PAS siirto 9.5.
Enkelitytön äiti siirto 7.5.
matilda2008 1 IVF 2 PAS siirto toukokuun loppu/kesäkuun alku
Hopebaby 1 IVF 1 PAS siirto 20.5.

:flower: :flower: :flower: :flower: :flower: :flower:
 
Mithril, koskas meinaat testailla? Sullahan alkaa olla piinapäivät täynnä ;)

Täällä siirto alkaa lähestyä. Se olisi sitten maantaina tai tiistaina, jos-jos-jos huurulaiset vain selviävät sulatuksesta. Maanantaina, jos kahdesta vain yksi selviää, ja jos molemmat, niitä jatkoviljellään tiistaille ja katsotaan sitten mitä siirretään. Kunhan edes se yksi selviäisi. Jännittää ja hermostuttaa..

Hopebaby, tervetuloa joukkoon! Meillä meneekin samalla aikataululla, kiva saada piinaseuraa :)
Hienoa, että teillä jo näyttöä onnistumisesta!
 
Mukana menossa 16.5.2008

Mithril 1 IVF 2.PAS siirto 3.5. pp13
Kaitlin 1 IVF 6. PAS vko 21-22
Popsy 1 IVF 2. PAS siirto 19. tai 20.5.
suru-llinen 1 IVF 1. PAS siirto 6.5. pp10
Angela77 1 IVF 3. PAS siirto toukokuun lopulla
Bantsku 1 IVF 3 PAS
Suuri ihmettelijä 1 IVF 1 PAS siirto 9.5. pp7
Enkelitytön äiti ? PAS siirto 7.5. pp9
matilda2008 1 IVF 2. PAS siirto vko23
Hopebaby 1 IVF 1. PAS siirto 20.5.

:flower: :flower: :flower: :flower: :flower: :flower: [/quote]

 
päivitin listan juhlan kunniaksi: mulla alkoi tänään uusi kierto ja taas mennään kohti uutta siirtoa :) Kyllä sitä ihminen tulee pienestä iloiseksi!

Lisäsin listaan pp-päivät niin näkee nopeesti missä vaiheessa kukakin on. Toivottavasti faktat on oikein???

Enkelitytön äiti Kuinka mones hoito tämä on sulle?

 
Mithril, mikä olo? :heart:

Mitähän tämä on kun tästä aamusta alkaen on ollu alavatsa tosi kipeä. Aina kun vaihtaa asentoa, nousee ylös, liikkuu tms toimintaa, jossa vatsalihakset ovat mukana, käy tosi kipeästi alavatsaan :( Meinasin tässä kyläilemään lähteä, mutta odottaa nyt mihin noi kivut muuttuu. ikävää!
Tänään olis PP11 ja meinasin testailla :x Ainoa ongelma on, että en halunnut tehdä testiä aamupissasta, että ei tarvitsisi kyläilyjen aikaan surra. Suositushan on, että ennen testiä olisi ainakin kaksi tuntia pissaamatta. Äsken testasin ja tunti tekee olla tiukkaa käymättä WC:ssä, noi lääkkeet on saanut mut ravaamaan siellä jatkuvaan!

Peukkuja ja plussatuulia ihmisille :heart: :flower: :heart:
 
Heissan kaikki =)
Tänään tuli sitten kuluneeksi kaksi viikkoa siirrosta, mutta tiedän ihan testaamattakin, että nyt ei onnistanut. Mulla on ollut viikon ajan ihan tosi kurja olo: paleltaa, hiottaa, mahaa ja selkää vihloo, huimaa, väsyttää, ällöttää, kiukuttaa, lämmöt on koholla jne jne. Eilen kaikki ns. oireet hävisivät ja nyt on sellainen olo kuin olisi menkat menossa, vuoto vain puuttuu. Pakko varmaan kuitenkin odottaa maanantaihin, varmistaa tulos vielä testaamalla ja lopettaa luget sitten. Jospa se puuttuva vuotokin sieltä ilmaantuisi ilokseni...


Suru-llinen
Ymmärsinkö oikein, että olet testannut tänään? +++++++++ myrskyjä sinne päin :heart:
 
:eek: :$ :/ :x Mä testasin ja siihen toisen viivan paikalle tuli sellanen TOSI HAALEE viiva, vähän kuin painauma, jossa tippa väriä... Mitä tästä aattelis???? Mulla siis PP11, tilannehan voi vielä ennen varsinaista testipäivää muuttua.
 
Tulin tuolta toisesta pinosta sanomaan sinulle suru-llinen, että kyllä se haamu on oikea plussa :wave: Samoin minä testasin helmikuussa pp11 haamun(valitettavasti meidän plussa ei ollut pysyvää) joka sitten vahvistui joten voisin tässä jo pikkusen onnitella :flower:
 
suru-llinen Paljon Onnea plussan johdosta! :heart: Ihanaa! =)

Matilda2008 Tämä on toisesta hoidosta ja ensimmäinen Pas-yritys.

Minulla tänään PP 11, mutta en ole uskaltanut testata. Olen myös tilannut niitä erittäin herkkiä testejä mutta eivät vielä ole tulleet ja kotona yksi testi joka reagoi vasta kun Hcg > 25 IU/ml, niin se on varmasti kuitenkin liian aikaisin tässä vaiheessä. Pahinta pelkään kyllä kun minulla ei sen kummosempaa oireita ole tullut... :(
 
Enkelitytön äiti hieno asia kun jaksaa odottaa testaamista! Mulla tosiaan oli niitä
Hcg >10 IU/ml- testejä Pakkohan se oli sitten ennakkoon testata :ashamed: =)

Suuri ihmettelijä mikä olo? Sullahan kohta testaus?!

Mithril kuinka voit? Oletko testannut?

En vieläkään todeksi usko, jotenkin tuntuu omituiselta, kunhan eivät olisi kiinnittyneet vääriin paikkoihin??? Sattuu alavatsaan... Huomenna yritän päästä veristestiin ja sitten mahdollisimman pikasesti ultraan omalle klinikalle, jotta näkis missä ne on, jos ne jossain on... :attn:
 
Löytyipäs täältä mukavaa luettavaa! Hurjasti onnea suru-llinen :heart: Eikös tuollaiset kivut ole aika yleisiä silloin, kun raskaus on alkanut? Eräs luomusti raskautunut ystävättäreni oli alkuraskaudesta niin kipeä, että raskauden tilaa varmistettiin pariinkin kertaan ultralla paljon aikaisemmin kuin ultraääni yleensä tehdään. Kaikki meni hyvin ja yhdeksän kuukautta myöhemmin syntyi terve tyttövauva =)

Olen ollut jo monta päivää ihan varma siitä, että pieleen meni taas kerran. Ikävä kyllä tuntemus oli oikea. Vuoto nimittäin alkoi eilen illalla. Lopetin jo lugetkin ja huomenna pitää sitten soitella klinikalle ja varata aika seuraavaan ultraan. Aiomme yrittää uudelleen heti tässä kierrossa.

Plussarikasta toukokuunjatkoa kaikille! :flower:
 
Heippa kaikille, ilmoittaudun myös listaan =)
Meillä takana 1. ICSI josta nega. Seuravaaksi PAS-taas nega. Nyt menossa toinen PAS pp3. mahassa 2 alkiota.
Virallinen testipäivä 29.5. Molemmat PASsit tehty luomukiertoon, paitsi kp 2-6 otin Femaria 2x päivässä. Minulle PASin aikana ei oo koskaan tehty ultraa... En tiedä yhtään, kuinka paksu mulla tämä limakalvo oli.

En toivo kovin paljon tästä kerrasta, koska meidän alkiot ovat hitaita jakautumaan ja ehkä tästä syystä raskaus ei ole vielä alkanut ja miksi nytkin pitäis alkaa:(

Aion ihan varmasti testailla ennen virallista testipäivää, en jaksais jännittää oikean testipäivän saakka.
 
Mithril, pahoitteluni! Eikun uuteen siirtoon vaan!

Onnea Onnea, Suru-llinen!

Minulle aina tulee tuohon listaan tuo IVF vaikka se jo kerran ICSI:ksi korjattiin. No, eipä kai se haittaa. Löysin selvän oviksen eilen ja siirto aika varattu keskiviikolle, jee jee!!

Bantsku
 
Voi ei Mithril, pahoitteluni! Tsemppiä uuteen yritykseen, teillähän vielä ihan hyvä määrä pakkasessa, vaikka ei se juuri tällä hetkellä paljon lohduttaisikaan. Voimia ja jaksamisia!

Suru-llinen, onnea haamusta!

Ciana, tervetuloa mukaan piinajoukkoihin!

Meillä siirto oli sitten tänään. Kahdesta alkiosta selvisi vain yksi, joka sitten siirrettiin. Olin jotenkin toivonut, että päästäisiin kahden siirtoon, aiemmin kun vain yksi aina siirretty, mutta hyvä näinkin, en valita ;) Tästä ne piinapäivät taas alkaa, :whistle: piiitkät kaksi viikkoa!
 
Kuulumiset multakin. Ei vielä mitään ihmeempää kerrottavaa, menkat alkoi viikko sitten lauantaina ja siitä asti olen popsinyt progynovaa 2 krt päivässä. Tällä kertaa mitään oireita lääkkeistä ei ole tullut, kuten edellisellä kerralla.

Ultra on nyt torstaina, tsekataan miltä limakalvo näyttää. Siirto sitten ensi viikolla, jos viime kerrasta voi ottaa mallia, niin siirto luultavasti joko tiistaina 27.5. tai keskiviikkona 28.5. Toivotaan, että tämä ajankohta tuo onnea, koska 26.5.2006 sai alkunsa IVF:n tuoresiirrosta selkäni takana temmeltävä ihana poika =)

Tsemppiä kaikille piinalijoille ja vielä siirtoa odottaville! Ja onnittelut plussanneille ja halit neganneille!
 
Onnea kaikille tuleviin hoitoihin :flower:

Tänään viettetty yhdeksän tuntia lekurissa kovien vatsakipujen kanssa :x Ultrattu pari kertaa ja kaikki mahdolliset testit ala- ja yläpäästä otettu ;) Eka raskaustesti näytti negaa ja meinas jo suru tulla, mutta illemmalla kuulin hcg-arvon, joka oli 233 :heart: Nyt siis PP13!! Tällä hetkellä siis kaikki hyvin, toivotaan, että näin jatkuukin!!
 
Tsemppiä suru-llinen!

Sorry, olen ollut laiska kirjoittamaan. Töissä edelleen kauhea kiire. Kun on päässyt illalla koneen äärestä pois, niin ei ole jaksanut enää palata edes kirjoitellakseni tänne.

En ole ajatellut testausta olleenkaan. Paitsi tänään ja urakalla. Kaikki mennyt tähän asti hyvin, ei tuhrua, ei kipuja eikä mitään. Tänään on nyt sitten ruvennut tuntumaan ihan kuin olisi menkat tulossa (yleensä mulla tosi kovat oireet ). Ei pidä vielä luovuttaa, mutta ei voi olla ajattelematta. Mielialat vaihtelee, itkuherkkyyttä, ruokaa menee normaalia enemmän, maha kipeä, selkä jäykkä eli kaikki merkit.

Edelleen voimia koko poppoolle!
:hug: :flower:
 
Mä kans tilaasin noita erittäin herrkiä raskaustesteja ja aion kyllä huomenna jo kokeilla. Silloin olis pp7 vasta, mutta en jaksa odottaa enää:))) Tiedän, että voi tulla väärä-nega tulos, mutta oon niin kärsimätön.... Lisäksi on mulla 3 kpl klinikalta saatuja testeja Acon 25 puikkoja + 4kpl Acon 25 liuskoja. Kaikki jäivät siis viime kerrana käyttämättä, koska veritestissa tuli nega jo pp10. Eli oon valmis testaamaan :LOL:

Ihanaa, suru-llinen!!!!!!!! Onnea vaan!!! Et varma oo enää surullinen :D
 
Meillä oli onnellinen siirto eilen. Kahdesta alkiosta toinen selvisi sulatuksesta. En muista koska olisin viimeksi jännittänyt yhtä paljon kuin sulatusta. En pystynyt nukkumaan enkä syömään vuorokauteen ja pelkkä kävelykin oli vaikeaa. Eli masuun klinikalta lähti seitsemän soluinen helmi? Tähän asti kaikki hyvin ja jatko onkin korkeimman kädessä. En aio vielä stressata piinailulla, mutta itseni tuntien viimeistään viikon päästä tutina alkaa. Meillä testauspäivä on maanantaina 2.6.2008. Suosittelivat testaamaan verestä eikä kotitestillä? Tietääkö joku miksi?
Popsy, koska sulla on testipäivä? Onnea ja tsemppiä kaikille! "Kaikki on mahdollista sille joka uskoo."
 
Hopebaby, meillä on sama testipäivä, eli ma 2.6. Veritestiä mullekin suositeltiin, se on kaiketi varmempi ja kertovampi kun nähdään selkeä arvo. Viime passissa en testaillut itse lainkaan, vaan menin suoraan veritestiin. Negahan se oli ja tuloksen soittelu töistä ja ylipäätään kun joku muu sen langan päässä kertoo, oli aika karua. Päätin itsekseni, että testailen jatkossa itse ja menen veritestiin lisäksi vain jos tulisi plussaa tai jotain epäselvää, haamua tms.

Vielä on mennyt piinailut aika rauhassa, vaikka kyllähän sitä itseään ja tuntemuksiaan aika tarkkaan jo nytkin kuuntelee, vaikkei vielä mitään voisi varmaan tuntuakaan. Vaikka kyllä mä ihan mielelläni jotain tuntemuksia ottaisin ;)
 
Moikka!

Hopebaby, minullekin tehtiin siirto eilen! Minulla on nyt ensimmäistä kertaa kaksi kyytiläistä, molemmat sulatetut olivat ok. Jännä juttu, minulle annettiin testipäiväksi 4.6.
Olen joskus kysynyt tuosta testauksesta, kun itse en viitsi klinikalla käydä kotitestin negalle vahvistusta hakemassa ( plussalle kyllä hain!) Sanoivat silloin, että voi hyvin testata kotitestilläkin, mutta suosittelivat lisämään testipäivään 1-2 päivää. Korostivat vaan sitä että testa pitää! Mininkään vuotoihin tai vuotamattomuuten ei passeissa pidä luottaa. Mutta eipä kukaan hoidoissa käyvä varmaan niin teekkään....

Suru-llinen Ihanaa kun kaikki on hyvin, toivon sinulle parasta!

Bantsku
 

Yhteistyössä