PAS tammi-helmikuussa

Jaa-a... ei sitä kyllä kovin positiivinen aina jaksa olla. Asian lähestyessä alkaa pelko myös lisääntymään.

PeePee77Kurja kuulla, että blasto ei jaksanut elää -- vaikka onhan se niin, että eivät nekään mitenkään voi antaa 100% tulosta, vaikka HT olisikin niiden kannalla. Toivotaan, että ensi kerralla onkin sen verran sitkeä sissi kohdallasi, että se jaksaa elää. Kyllähän sitä itselläni on toiveet korkealla, mutta niin on myös pelot. En tiedä, kuinka kauan tätä rumbaa jaksaa.

 

Kiitos Ellastiina tietojen lisäämisestä. Olemme hoidossa Felicitas-klinikalla Helsingissä (jos haluat lisätä ).

Eipä sitä hirveän positiivinen tosiaan jaksa olla, mutta kun ei muutakaan voi, niin ettiäppäi vaan. |O
Yksi hoito ja siirto kerrallaan... ja aina toiveet korkealla ja pudotus entistä syvemmälle... ja taas ylöspäin. :headwall:

 

Tänään kävin ostamassa clearblue digitaalisia ovistestejä PAS kiertoa varten.. mulla on usein aika vaikea erottaa, että onko pöussa vai ei oo, joten toivotaan, että noilla digeillä onnistuu. en oo niitä ikinä käyttänyt, onko kellään kokemusta?

Aikataulua hoidoille jännitän nyt kovasti. En tiedä miten kiireinen tammihelmikuu on tulossa töiden ja työmatkojen puolesta, joten pelkään, että niitä on pakko perua hoitojen takia.. No kaikki aikanaan, nyt vasta odotellaan niitä The kuukautisia.

Sairastetaan molemmat kotona, joten sairaslomaa saatiin tämä viikko. Mulla on jotenkin tulevan pasin kanssa pelokas ja pessimistinen olo. Pelkään, että kun kerran ekasta icsistä tuli plussa niin nyt ei sitten varmaan tulekaan.. no toiveet silti hipoo pilviä. voimia ja plussarikasta vuotta kaikille uusille, ja vanhoille pinolaisille

 

Haltia: Itselläni on aina ollut vaikeuksia löytää ovis-plussaa ja se oikeastaan testaamisesta asti sai mut varmaksi, että jotain häikkää on, vaikka ihan selvästi kyllä muuten ovuloin (ultra, tuntemukset, limat). Sitten tein sellaisen jutun, että olin iltapäivät töissä pissimättä ja juomatta ja kotiin tultuani tein testin. Ja riemu olis suuri, kun sain plussan ovistestiin. Silloin kokeilin myös digiä ekan kerran, mutta myös tavalliseen halpis testiin tuli viiva sillä kertaa. Ilmeisesti aikaisemmin pissa oli liian laimeaa. Luulisin. Sen jälkeen en olekaan ovista systemaattisesti testannut, koska hoidot alkoivat. Hieman ajattelin, että jos nyt testaisin, mutta tänäänkin unohdin sitten. Ovis on selvästi pukkaamassa päälle. Mutta eipä se ole ennenkään luomuna tulosta tuottanut, joten parempi olla stressaamatta asiasta. Parin viikon päästä lähtee varmaankin pyörät pyörimään PAS:n suhteen. Töissä on toisi kiireistä juuri silloin, mutta ehkä se onkin parempi niin, että on muutakin ajateltavaa. Kunhan vaan saa järjestettyä aikaa klinikalla käytiin... Haltia, toipumista sinne teille!

 

Tervetuloa uudet mukaan!

[/b]Janski71 :wave: Taas ollaan samassa pinossa!

Melkosta vuoristorataahan tää homma on, mutta niin kauan kun on toiveita niin eteenpäin mennään.

=)

Ja taas kaikki tummennokset väärin päin, kuten aina...

 

Terveppä Tao :wave: Näinhän se näköjään menee, että tyypit (ikävä kyllä ) pysyvät samoina pinosta toiseen. Enkä tarkoita tätä todellakaan pahalla. Päinvastoin. On kiva, kun on "tuttuja". Toivoisin vaan, että me kaikki päästäisiin tuohon plussanneiden pinoon.

(.) Minäkään en oviksia bongaile, vaan lääkkeillä mennään... mutta vielä pitää jaksaa kaks viikkoa odottaa siihen ekaan käyntiin. :headwall:

Tsemppiä kaikille. :wave:

 

Jos itsestäni hiukan elonmerkkejä antaisin
Kuukautiset edelleen kateissa. Oliskohan nyt öööh, mikähän kp nyt olis... ainakin viisi viikkoa ovat jo olleet eksyksissä. Kaapissa on kyllä Tero-resepti, mutta en nyt viitti sitä käyttää. Ensi viikolla on kuitenkin hoidonsuunnitteluaika. Ainoa ongelma tässä vain on se, että miun pitäs käydä verikokeessa kp 3-5 ennen käyntiä. Luulen, että käyn varmuudeksi hakemassa raskaustestin ja sitten menen sinne verikokeeseen. Ohjeessa luki, että koe voidaan tehdä myös muussa kierron vaihessa, mutta alkukierto olis ihanne.

En tiä mitä siitä veritestistä kattovat, mutta jos sen pohjalta osais lääkäri sanoa mihin menkat on eksynyt. Vaikka aina ne on ollu vähän mitä sattuu (kiitos PCO). Mutta kyllä on aika menny yllättävän nopsaa. melkistä kaksi kuukautta sitten varasin ajan ja se on jo ensi viikolla Hui, miten voikin jännittää, vaikka tiedän ettei heti mitään välttämäti aleta tekemään.

 

PeePee77: Olen kai toipunut ihan ok. Lähinnä tuntuu unta olleen, että edes tulin raskaaksi hetkeksi. Kyllähän sitä välillä pysähtyy miettimään, että nyt olisi jo vatsaa ja kesällä syntyisi vauva, jos... Mutta suurimmaksi osaksi se kyllä tuntuu ihan unelta koko juttu.

Sisko sai tällä viikolla kolmannen lapsen ja hyvä ystävä kertoi saaneensa plussan testiin taas. Ihmiset tuntuvat sikiävän kovin helposti ja se tuntuu ihan käsittämättömältä.

Muistakaahan naiset käydä hakemassa reseptit tyhjiksi tämän vuoden puolella, jos Kelan katto on täynnä...

 

TAYS:ssa ei hoidonsuunniteluaikaa ole. Ei ainakaan meillä. Lääkkeet on haettu ja kun menkat seuraavaksi alkavat, alan niitä napsia ja soitan sitten klinikalle ja varaan ajan ultraan. Kirjallisena sain siis ohjeet ja reseptit.

 

Heissan taasen pitkästä aikaa minunkin puolesta! Ja tervetuloa kaikki uudet mukaan :wave:

Tuntuu, että tässä mennään nyt vaan eteenpäin päivä kerrallaan ja odotellaan taas tulevaa siirtoa. Välistä tuntuu aika kurjalle, kun ei oikein osaa ajatella muuta kuin hoitoja ja tulevaisuuden suunnitelmat riippuu aina niistä... tylsää ja surullista :headwall: Mutta jospas nyt ois onnea enemmän matkassa, koska Pas tuntuis aikaistuvan parilla viikolla ja vois ajoittautua mun talvilomaviikolle, jos hyvin käy =) Kun nuo menkat alkoi nyt vähän miten sattuu, parisen viikkoa liian aikaisin!

Mutta vuosi vaihtuu ja pian me kaikki ollaan taas tositoimissa =) Ja uudella puhkuvalla innolla etiäpäin, eiks niin

 

Hyvä muistutus Ellastiina noista resepteistä. Itse juuri tulin apteekista tuota toimenpidettä hoitamasta.

Kait se on vähän eri käytäntö eri paikoissa. Yksityisellä varsinkin verrattuna julkiseen puoleen. Pääasiahan on kuitenkin lopputulos, joka meillä kaikilla on tietysti ensi vuonna positiivinen.

 

Ellastiina, kyselit ikääni. Olen 37 vee, ja meillä kunnallisella puolella viimeiset hoidot menossa; kaikki inssit ja ivf/isci:t on nyt käyty läpi ja nämä 2 pakkasukkoa on meidän viimeiset hoidot Taysissa. Joten en usko iän vaikuttavan siihen että vain 1 siirrettäisiin. Lisäksi musta ois reilua että kerrottaisiin jos näin on tai ihan kaikki asiat muutenkin. Musta kun tuntuu että Taysissa on aina niin kiire niillä käynneillä, ettei saa mitään tietoa jollei itse muista lista kädessä kysyä. Vaikka hirmumukavia ovatkin.
Mulla taas nyt ollut enemmän masennusta ja epäuskoa viimeisten hoitojen suhteen, mutta voi olla että johtuu muistakin jutuista. Työhön palaan viikon päästä ja sekin hieman masentaa kun piti mennä sinne vain muutamaksi kuukaudeksi ja jäädä äitiyslomalle, mutta nyt sinnekin meno on tosi ahdistavaa. Kaikkia täällä näyttää jo hieman jänskättää tulevat hoidot, tsemppiä ja uutta vuotta ihan miljoonasti kaikille!!!!

 

Heeiii....(varovainen tervehdys pitkään poissa olleelta Marakatilta)
Pakko oli rohkaista mieli ja ilmoittautua joukkoon taasen, kun meitä "vanhoja" tuttujakin on täällä aikamoinen joukkue . Joten mm.Janski, Tao, PeePee ja Ellastiina morijentes ja terkut kaikille uusille myös!
Meille siis tulossa 2.ivf/icsi 1.pas, tosin pakkasessa on vain yksinäinen pakkasukko, joten toiveet siirtoon pääsystä eivät oo kovinkaan korkealla, mutta jostain sitä toivoa kuitenkin yrittää itsestään nipistellä irti...
Meillä on ollut aikamoinen syksy näin pariskuntana takana... Olemme pohtineet rankasti hoitojen jatkamista, parisuhteemme tilaa, hoitojen vaikutuksia minuun, meihin ja mieheeni yms... Välillä olemme olleet valmiita luopumaan hoidoista jo kokonaan, sillä niiden kokonaishinta- ja vaikutukset elämäämme ovat kyllä varsin merkittävät! Toisistamme emme halua luopua!!! Ovatko muut pariskunnat nollanneet tilannetta samoin? Meille se oli tärkeä prosessi, joka jatkuu edelleen... Mietimme tuossa myös ammattilaisen apua keskusteluihimme, mutta vielä se ei ole tuntunut aivan ajankohtaiselta, vaikka siihen kyllä myönteisesti suhtaudummekin... Onko kellään kokemuksia asiasta? Ja mitä kautta olette apua hakeneet?
Tai ehkä olemme ainoa pariskunta, jonka pääkopat ei tahdo kestää tätä vuodesta toiseen tukka putkella hoidosta toiseen ravaamista ja tuloksen pettymyksiä pettymysten perään....
Nooh, tulipa masentava viesti, mutta pitkällisten pohdintojen jälkeen olemme kuitenkin päättäneet uskaltautua vielä kerran (ainakin... ) hoitorumbaan mukaan ja pää pystyssä toivomme parasta! Vielä ei ollut luovuttamisen aika...
Tsempit ja voimahalit kaikille ja erityisesti muille samoilla fiiliksillä oleville!
Elikkäs nyt vaan ootellaan kuukauden toivottuja, heh... mikä ilmaus... joku toivoo, joku ei!

 

Hei vaan kaikille! Joko jollain on heti tammikuun alkupäivillä siirto? Minä napsin zumenoneja, ultra on ensi maanantaina ja siirto ehkä ensi viikon lopussa tai seuraavan alussa.

Marakatti72: Me olemme sen verran pohtineet, että ei tätä kauaa jaksa... Ei, ei kertakaikkiaan. Tämä nielee niin koko elämän. Lapsen haluamme enemmän kuin mitään muuta, mutta nämä pettymykset ovat niin kauheita, että en enää montaa kestä. Nytkin pelottaa se suru jo etukäteen ihan valtavasti... Mies on paljon optimistisempi. Minä en pysty täysillä toivomaan, kun pelko on niin suuri. Kroppa on myös ihan sekaisin, kuukautiset olivat yli viikon myöhässä viimeksi (toinen välikierto). Koskaan ennen ei niin ole käynyt, joten tällä kaikella on kyllä vaikutuksensa. Jossain vaiheessa alamme selvittämään adoptiomahdollisuuksia - sekin on tosin raskasta, todella raskasta. Voi voi.

 

Uusille taasen :wave:

Kuullosti tutulle tuo marakatin kertomus. Meilläkin mies on ollut aina se optimistisempi ja jaksanut uskoa, eikä ole jaksanut kauaa surra. Minä surin ja märehdin, ja lopulta kävin muistaakseni 3 (tai 4) kertaa psykologilla pari vuotta sitten. Täytyy tunnustaa, että siitä oli tosi paljon apua. Sai keskustella sellaisen ihmisen kanssa joka oli täysin ulkopuolinen asiaan, mutta osasi kuitenkin kuunnella ja kysyä juuri ne oikeat kysymykset ja osasi ohjata ajatuksia muuallekin. Joka kerta kun kävelin sieltä ulos, oli tosi helpottunut olo. Joten rohkeesti vaan, sitä varten ne on olemassa että sieltä saa apua! Niin, ja ihan terveyskeskuksen psykologilla kävin.

 

Junnu: Olen samaa mieltä kanssasi, että TAYS:lla on kamala kiire aina saada ihmiset sisään ja ulos, vaikka mukavia lääkärit ovatkin. Ei sillä julkisella puolella taida mitään voida. Voimia sulle työhön palaamisen suhteen! Toivotaan, että tämä PAS toisi toivotun tuloksen! Jos teillä on yksittäin pakastettu alkiot, niin on ymmärrettävää, että haluavat siirtää yhden kerrallaan. Itse en ole asiasta vielä päässyt lääkärin kanssa keskustelemaan -- ainostaan muistelen, että laboratoriosta sanoivat meidän alkioiden olevan samassa.

Itse en ole kokenut vielä tätä lapsettomuusrumbaa parisuhteelle uhkana. Se on lähentänyt meitä toisiimme. Emme ole kovin montaa vuotta olleet yhdessä ja edelleen on muistissa sinkkuuden ahdistus, kun oikeaa miestä ei löytänyt. Siihen ahdistukseen liittyi myös biologisen kellon tikittäminen. Nyt on kainalon johon käpertyä, kun itkettää.

 

Minäkään en ole kokenut lapsettomuutta ja hoitoja uhkana parisuhteelle - päinvastoin. Tämä kaikki on vain lähentänyt meitä entisestään. Minusta tuntuukin, että on tämä sen verran rankkaa, että se joko erottaa tai lähentää. Omalle elämänilolle ja optimistisuudelle tämä sen sijaan on uhka, kuten aikaisemmin kirjoitinkin. Yritän etsiä kaikenlaisia selviytymiskeinoja - ystävät auttavat paljossa. Mutta millään en osaa kuvitella, että jaksaisin tätä kaikkea vuositolkulla... Ehkä toinen IVF vielä, mutta ei sen enempää.

Meille molemmille on ollut alusta asti selvää, että ellei tämä näytä onnistuvan, siirrymme selvittämään adoptiomahdollisuuksia. Sekin on tosiaan rankka tie, ja kyllä "biologisesta lapsesta luopuminen" vaatii suruajan sekin. Valehtelisin, jos muuta väittäisin.

Meillä on onneksi sellainen lapsettomuuslääkäri, joka kuuntelee ja jaksaa selittää asiat montakin kertaa. Se helpottaa kyllä tilannetta.

 

Marakatti72 Tervetuloa mukaan! Olen itse käynyt muutama vuosi takaperin juttelemassa mielenterveyshoitajan kanssa ja voin sanoa, et hyötyä oli todella paljon! Menin ensin omalääkärin juttusille ja sitä kautta pääsin mielenterveyshoitajalle. Kävin muistaakseni viitisen kertaa terapiassa. Terapiaan menin yksin, koska miehellä on jo yksi lapsi ja mulla alko todella päässä pyörii kaikki mahdolliset itsesyytökset ym.

Taysista sen verran, et kiirettä niillä siellä pitää eli ei paljon ylimääräisiä ehdi jutella. Onneks on tää palsta mistä saa tietoa ehkä enemmän kuin lääkäriltä... Ainakin siltä välillä tuntuu.

 

Hei, saanhan loikata joukkoonne :xmas:. Luin pinoanne hieman, ja tykästyin ajatuksiinne. Niin samansuuntaisia kuin itselläni, valitettavasti :ashamed:. Olin marrasjoulukuun ivf-pinossa, siellä negasin, ja romahdin. Nyt odottelen menkkojen alkamista, Zumenon-nappien aloitusta, passiin pääsyä. Kovin toiveikas en minäkään ole - itse asiassa aika pessimistisellä mielellä. Pakkasessa on 2 alkiota, eivätkä olleet kuin 3- ja 4-laatuisia, joten ihan tyytyväinen olen jos edes toinen selviää sulatuksesta.

Junnu Tutulta tuntuu. Minullakin edessä töihin paluu. Sekin aiheuttaa sekavia tunteita ja masista. Ihan senkin suhteen, kuinka hoidot voi sovittaa yhteen työssäkäynnin kanssa! Itse joudun reissaamaan kauempaa hoitoon, joten pelkän passin takia pitää keksiä jokin tekosyy olla poissa töistä. Aika ongelmallista, kun ei vielä ole hajuakaan siitä, milloin koko pas edes on! Jos on... |O

marakatti72 Kyllä lapsettomuushoidot parisuhdetta nakertavat, myös meillä. Epäonnistuneen ivf:n jälkeen olimme molemmat todella lukossa, pitkään aikaa tunnelma oli kireä. Vasta nyt on päästy plussan puolelle, kun pas on edessä, ja taas jotain toivoa kuitenkin. Mutta kyllähän tuota mietitty on, montako ivF:ää/passia sitä oikein jaksaa...Vaikka takana "vasta" yksi ivf! Minusta ammattiauttajaan voi aivan hyvin turvautua. Sitä kautta voi löytää uutta näkökulmaa. Psykologi voi ehkä auttaa näkemään asioita, joita ei ole itse tajunnutkaan. Älkää epäröikö hakea apua sitä kautta, jos tuntuu, että parisuhde on solmussa! :hug: En minä kumminkaan sitä ole valmis uhraamaan, niin tärkeää kuin yhteisen lapsen saaminen olisikin! :heart:

Ellastiina Sivusit sitä asiaa, miltä tuntuu, kun ympäristö "sikiää"... Itse odottelin kauhulla joulunpyhiä, kun piti kohdata kaikki lähipiirin vauvat. Niitä riittää. Tsemppasin itseäni lujasti ennen näitä kohtaamisia ja ajattelin jo olevani tarpeeksi vahva kestämään vaikka mitä. Mutta niin siinä vaan kävi, että kohtaamisten jälkeen olin masentunut ja suruinen, kaikki pyöri vauvojen ja heidän äitiensä ympärillä, enkä itse jaksanut osallistua iloiseen piiritykseen kovin kauan. Väsyin hetkessä, tunsin itseni sivulliseksi. Kaikki tämä on kestettävä. Eikä oloaan voi keventää silläkään, että lapsettomuushoidoista voisi puhua...

Tummasävyinen oli ensimmäinen viestini, mutta antakaa se anteeksi. :ashamed: Nyt täytyy yrittää vain ajatella positiivisesti :headwall:

Enivei, toivotan kaikille hyvää uutta vuotta, ja todellista plussasadetta tähän pinoon!

 

Tervetuloa Kentia mukaan :wave:

Tunteet on tutut. Olemme miehen kanssa keskustelleet moneen otteeseen siitä, että kuinka monta hoitoa jaksamme niin henkisesti kuin rahallisestikin. Nythän on siis menossa toisen IVF:n ainut PAS. Minä olen valmis käymään vielä kolmannen hoidon (lääkkeet on jo hankittu) mutta mies on vielä eri mieltä. Katsotaan nyt ensin tämä PAS, vaikka olen minäkin siihen vähän negatiivisesti suhtautuva.

Plussatuulia toivon sydämestäni jokaikiselle tälle vuodelle. Toivotaan, että tässä pinossa on ennenkuulumattoman suuret plussaluvut. ++++++++++++++++++++++++++

 

tervehdys, minäkin tungen itseni tänne mukaan..

meillä oli siis 2. icsi marraskuussa, kaksi siirrettiin, mutta kumpikaan ei kiinnittynyt. pakkasessa on kaksi alkiota. todennäköisesti vasta helmikuun lopulle menee PAS.

ärsyttää kun varmaankaan ei vielä seuraavaan kiertoon saada PASia tehtyä, kun näinä päivinä alkaa uusi kierto ja lapsettomuuspoli on loppiaiseen asti joulutauolla. ja zumenonit pitäis alottaa kp2 ja eihän mulla ole reseptejä niihin vielä, kun silloin ennen joulua sanoivat, että soittele sitten loppiaisen jälkeen ja sitten saat reseptit yms. ohjeet. mulla on niin pitkät kierrot et tuntuu iäisyydeltä odotella...

 

Oikein hyvvää uuen vuen alotusta! Ja tietenki myös sen jatkoa..

Mieki täältä liittysin joukkoon mukkaan ku tämä tammikuu lähti nyt käyntiin. Olen kyllä lueskellu näitä juttuja pinon perustamisesta lähtien, mutta en saanu liityttyä. Elikkästä mie olin tuola loka-marraskuun pinosa aiemmin ja enismmäisestä IVF:stä tuli sitten negattua. Nyt kovasti ensimmäistä PAS:a kohti ollaan menosa, toivottavasti jo tämän kuun puolela.

Marakatti nosti esile tuon keskustelun tarpeen näitten asioitten tiimoilta. Ite en vielä ole käyny juttelemasa kellekkään ammattilaisele, mutta tulen kyllä käymään. Ihan jo opiskelutki siihen pakottaa, mutta olen sitä kyllä miettiny jo ennen opiskeluitten alottamistakkaan. Itelä on tavotteena mennä suoraan seksuaaliterapeutin juttusile jos vain on mahollista elikkästä jos heilä ei ole jonot terapiaan pääsemiseksi liian pitkiä. Suosittelen kaikile ammattilaisen kans juttelemista jos vähhääkään siltä tuntuu, ei siitä haittaakaan ole.

Jaksamista ja onnea kaikile tasapuolisesti tämän "lapsettomuus-suon" tarpojile! Toivon kovasti, että jokainen meistä tämän kuluvan vuen aikana plussaa!

 

Tervetuloa uusille!

Täällä on aika ankeat fiilikset: siskon vauva on joutunut teholle ja taistelee siellä hengestään. Mun sydän on ihan murtunut, sillä siskon pikkuiset ovat itselleni tosi rakkaita. Heistä en saa kyllikseni. Nyt en voi muuta kuin laittaa kädet ristiin ja rukoilla ihmettä: parantavaa kosketusta taivaasta.

En voi muuta kuin kummastella ihmisten helppoa raskautumista. Lähinnä masennun silloin, kun joudun seuraamaan ns. tuttujen raskauksia tai vauvan hoitoa. Jotenkin se vetää mun mielialan alakanttiin. Kiitollinen olen siitä, että en kuitenkaan ole kokenut vaikeana siskon lasten tai kummilapsen kanssa olemista. Mä vaan nautin siitä. (Toisaalta silloin näkee myös kolikon toisen puolen ja sen, että lapsiperheen arki on rankkaa monella tavalla ja vanhemmat uupuneita.)

Mä olen ehdottomasti terapian ym. kannalla, mistä voi olla apua parisuhteelle ja omalle jaksamiselle. Toistaiseksi en kuitenkaan ole itse lapsettomuuden takia kokenut tarvetta siihen. Mulla on muutama läheinen ystävä, joille voin avoimesti näistä jutuista puhua ja ehkä se on osaltaan auttanut siinä, että olen saanut purkaa ja reflektoida omia tuntoja ja kipujakin.

Välillä olen miettinyt adoptiota, mutta emme siihen kuitenkaan sen enempää ole paneutuneet yhdessä. Jotenkin se itsestä tuntuu tällä hetkellä vaikealta ajatella, että lapsi ei olisi omaa lihaa ja verta. Vaikka nämä hoidot ovat yhteinen projekti miehen kanssa, olen kyllä kokenut, että enemmän tämä on mun ajama asia kuin hänen. Hän voisi elää kahdestaan ihan tyytyväisenä. Joten, jos hoidot eivät tuota tulosta pyörähtää käyntiin oma prosessi, jossa oikeesti joutuu miettiämään sitä, onko elämä kahden aikuisen huushollissa ihan hyvä valinta, vai tuntuuko ehkä silloin siltä, että adoptio olisi meidän juttu.

 

Onpas tämä palsta aktivoitunut, hienoa (siis siksi että lisää ajatustenvaihtoa...) ja jollakin jo ensi viikon lopulla mahd. siirtokin!!! Jännää ja ONNEA RUTKASTI kaikille keillä H-Hetki lähenee!!
PeePee77; on totta että olemme onnistuneet hoidoissa kerran ja siitä seurauksena maailman suloisin poika :heart: Kamalaa kun tunnen edelleen huonoa omatuntoa ajatellen teitä jotka ette vielä ole onnistuneet (mutta onnistutte kyllä!!!!!), vaikka mekin odotimme omaa kullanmuruamme monta vuotta ja kävimme saman kivisen tyhjän sylin -prosessin. :ashamed: Silti väitän ettei hoidot pettymyksineen ole kyllä helpompia vaikka olemme kerran onnistuneetkin. On vaan kovasti kiitollinen olo ja tulee paha mieli kun ajattelee miksei tätä kaikille suoda ja joillekin helpostikin...sitä yhtälöä ei vaan voi ymmärtää!
Kyselit siis hoidoista; meillä 4 epäonnistunutta inssiä. Eka IVF toi plussan (tuulimuna), siitä 1 PAS (nega). Sitten tehtiin ISCI mikä meillä parempi (miehen simpat hitaita) ja siitä meidän poika 09/07. Siitä ei jäänyt mitään pakkaseen. Nyt lokakuussa kolmas, ISCI taas, ja sekin plussaa joka päättyi km vko 4-5. Ja tästä nämä 2 pakkasukkoa pakkasessa odotellen helmikuuta...
Katselin jo yksityisen hintojakin Tampereella...jos vielä 1 ISCI jos tämä/nämä PASsit ei onnistu. Sitten meillä saa jäädä siihen ja olemme maailman kiitollisimpia että onnistuimme kerran.

Me miehemme kanssa aikoinaan hieman raotimme adoptio -keskusteluakin...olimme molemmat sitä mieltä että jos emme onnistu saamaan biologista niin maailma on täynnä lapsia jotka kaipaavat syliin. Meille ajatus lapsettomana pariskuntana oli mahdotonta, emmekä kovin syvälle uskaltaneet näissä keskusteluissa mennä, koska se ajatus oli niin raastava. Päätimme, että käymme koko hoitoprosessin läpi ja ettemme luovu toivosta ennkuin kaikki on katsottu. Meitä koko prosessi on lähentänyt tosi paljon ja niinkuin joku osuvasti sanoikin, ettei tätä venettä enää hevillä mikään kaada.
Kaikille meille kovin, kovin positiivista uutta vuotta!!!

 

Koko pitkä kirjoitukseni hävisi, kun kone sekosi... aargh.

Peepee Minuakin huolestuttaa kovasti tuo hoitojen kelakorvattavuus. Olemme alusta asti ajatelleet, että hoidoissa käydään niin kauan, kunnes meillä on lapsi sylissä, mutta nyt näyttääkin siltä, että rahallinen stoppi hoidoille tulee jossain vaiheessa väistämättä eteen. Ja kun kyse on omasta lapsesta sitä ei meinaisi millään sulattaa. Olen myös käsittänyt, että edes lääkkeistä ei kolmen hoitokerran jälkeen saa kelakorvausta. tässä saatan kuitenkin olla väärässä, joten korjatkaa joku jos paremmin tiedätte.

Ellastiina Voimia sekä sinulle, että siskosi perheelle ja erityisesti pieni on nyt ajatuksissani käydessään kovaa taistelua. Itselleni voimaa ja uskoa antaa suvussamme 11-vuotiaat 1vf-kaksoset, joista aluksi toisen sydän-ääniä ei kuultu laisinkaan, kuitenkin molemmat sinnittelivät tarpeeksi pitkään syntyäkseen keskosina. Molemmat olivat pitkään sairaalassa ja toisella uskottiin jäävän paljon sysyviä vammoja. Kuitenkin kasvoivat normaalisti, ja molemmat ovat nyt iloisia koululaisia. Lääketieteellisiä ihmeitä siis alkujaan ja selviytymiseltään. Uskoa ja voimaa meille kaikille.

Täällä on ollut keskustelua adoptiosta ja terapian tarpeesta. Meillä adoptiosta on käyty paljonkin keskustelua aikanaan, mutta pelkäämme, että meille ei annettaisi vauvaa, joten se on sitten se viimeinen vaihtoehto, jos omaa emme saa. Uskon kuitenkin, että jos hoidot eivät tuota tulosta, nostamme adoptioasian uudelleen asille. Ja terapiassa en ole käynyt. En myöskään aikaile sellaiseen hakeutua, jos tuntuu tarpeelliselta. Olemme miehen kanssa keskustelleet kaiken hoitoihin ja lapsettomuuteen liittyvistä asioista ja muutama ystävä on tukenani, koen voivani suhteellisen hyvin tällä hetkellä.

Tervetuloa kaikille uusilla, kiva, että palsta on aktiivisempi nyt, ja paljon onnea kaikille jo tammikuun alussa siirtoon pääseville =)