Siirto onnistui!
Kiitokset kaikille, jotka toivottivat onnea siirtoon ja uskoivat sen onnistumiseen, kun minulla ei oma usko riittänyt!
Kaksi alkiota sulatettiin, kun olivat samassa oljessa ja molemman virkosivat henkiin. (minusta se on aivan käsittämätöntä
) Toinen oli lähtenyt hienosti jakautumaan, mutta toinen vähän hitaanlaisesti. Oli kuitenkin aamusta vielä jatkanut jakautumistaan. Lääkärin mielestä hyviä ovat molemmat ja molemmat siirrettiin. Jospa nyt jompi kumpi tarrais kiinni ja pysyis sen 9kk kohdussa. Molemmat olisivat kuitenkin tervetulleita meille. Oliskohan liimatippa alkion kupeessa auttanut asiaa??
Elämää voipi kuulemma jatkaa ihan normaalisti. Luulenpa, että elämä on kaikkea muuta kuin normaalia. Ensiksi menee viikko ihmetellessä, että alkiot selvisivät ja sitten viikko pelätessä, että koska se erittäin ei-toivottu täti ilmestyy. Ja koko ajan on pieni kauhu vaanimassa. Koko ajan tarkkailee itseänsä ja muutoksia kehossa. Ihmettelee rintoja, että onko ne nyt pingottuneet vai ihan pehmeät. Kuuntelee jokaista nippailua ja pörpötystä alavatsan alueella. Eihän sitä haluaisi tarkkailla, mutta minkäs teet. Ei halua stressata ja siitähän tulee stressi. Ja sekö on sitä normaalia elämää?