R
Rakkauden varttihullu?
Vieras
Haluan nyt kuulla rehellisiä mielipiteitä siitä, miten suhtautuisitte tähän asiaan:
Olen seurustellut miesystäväni kanssa jonkin aikaa, yhteistä tulevaisuutta on suunniteltu, yhteenmuuttoa kaavailtu.
Jokin aika kävi ilmi, että kaveri, jonka kanssa hän vietti paljon aikaa meidän tavatessamme, olikin nainen. Tuon tyypin kanssa on kokattu, urheiltu, juteltu, viestitelty tiiviisti. Mies on puhunut säännöllisen epäsäännöllisesti tästä kaverista ja ollut minulle omista kavereistani oudon mustasukkainen, kytännyt esimerkiksi pihamaalla, että onko luokseni käymään tulossa oleva ihminen se, mitä olen kertonut. (Oli, äitiyslomalla oleva kaverini vauvansa kanssa!)
Miehen puheet olivat kuitenkin aina semmoisia, että niistä ei saanut selvää kaverin sukupuolesta. Tähän viitattiin jotenkin anonyymisti. Enhän minä osannut asiaan sen kummemmin kiinnittää huomiota, kun en itsekään aina puhunut kavereistani nimellä (eihän mies ollut heitä tavannut, joten nimet olisivat vain suotta sekoittaneet).
Meni muutama kuukausi niin, että puheet kaverista lakkasivat. Joku viesti siinä ehkä oli vaihdettu jonkin kuulumistenkyselyn merkeissä. Sitten alkoi tapahtua, kun kävi ilmi, että tämä ihminen on palannut kaupunkiin. Mies alkoi puhua, että voisi alkaa taas harrastaa erästä lajia, jota tämän kaverin kanssa oli harrastanut. Sitten selvisi, että tämän nimenomaisen naisen kanssa. Kuulemma olisi niin kivaa taas... Osoitin tässä vaiheessa, että en ollut ajatusesta innostunut. En sanonut sitä ääneen, en erityisemmin kommentoinut mitenkään, mutta minusta oli aistittaissa, etten pitänyt siitä. Mies luopui ajatuksesta, ja alkoi sössöttää hätäselityksenä, että kyllähän mekin voitaisiin alkaa harrastaa tuota lajia yhdessä. Tässä vaiheessa epäilykseni saivat entistä enemmän tulta. Jos tämä oli kaveriharrastus, niin miksi se piti yhtäkkiä hädissään siirtää meidän yhteiseksemme?
Aina puhuessaan hänestä mies on ollut jopa suojeleva. Huolestunut terveydentilasta, hyvinvoinnista, onnellinen kaverin onnesta.... Kuitenkin tuon viimeisimmän jälkeen hänestä ei ole enää hiiskuttu juurikaan. Kerran tosin kävi niin, että olimme ulkoilemassa minulle uudessa paikassa. Siellä mies yhtäkkiä totesi, että onpa hyvä, että hän on täällä lenkkeillyt kaverinsa kanssa, niin nyt me sitten osasimme tulla sinne yhdessä. Tämä täysin yllättäen, kun puheenaihe oli tätä ennen ollut jossakin ihan muussa.
Tiedän, että kumppaneiden kaverisuhteet pitäisi hyväksyä periaatteessa nieleskelemättä, olivatpa ne naisen ja miehen välisiä tai eivät. Jokin tässä kuvioissa kuitenkin mättää ja ärsyttää. Minulle on kaikesta välittynyt mielikuva, että ainakin mies on sydämessään halunnut enemmänkin. Lempeys, huolehtivuus ja naisen muistuminen mieleen milloin missäkin yhteydessä kertoo minusta jostakin...
Kaveri on nyt hävinnyt kuvioista, mitään ei ole kuulunut. Minun ajatukseni, ärsytykseni ja muutkin asiat kiteytyvätkin nyt siihen: Suhteemme on liian pitkään haavan päällä pidetty laastari. Totta kai meidän suhteessamme on paljon hyvää, merkityksellistä, ja arvokasta. Silti olen ihan hermoraunio tämän asian kanssa. Minä en olisi halunnut aloittaa tätä kenenkään varjosta. Mies menee oikeasti edelleenkin tästä ihmisestä puhuttaessa vaivaantuneeksi. Kuitenkin hän vakuuttaa ja vaikuttaa siltä, että haluaa olla kanssani.
Mitä te tekisitte vastaavassa tilanteessa? Miten olisitte toimineet suhteen alussa, entä nyt? Haluan jotakin uutta perspektiiviä. Toisaalta arvostan sitäkin, jos joku kertoo ajattelevansa samoin kuin minä.
Olen seurustellut miesystäväni kanssa jonkin aikaa, yhteistä tulevaisuutta on suunniteltu, yhteenmuuttoa kaavailtu.
Jokin aika kävi ilmi, että kaveri, jonka kanssa hän vietti paljon aikaa meidän tavatessamme, olikin nainen. Tuon tyypin kanssa on kokattu, urheiltu, juteltu, viestitelty tiiviisti. Mies on puhunut säännöllisen epäsäännöllisesti tästä kaverista ja ollut minulle omista kavereistani oudon mustasukkainen, kytännyt esimerkiksi pihamaalla, että onko luokseni käymään tulossa oleva ihminen se, mitä olen kertonut. (Oli, äitiyslomalla oleva kaverini vauvansa kanssa!)
Miehen puheet olivat kuitenkin aina semmoisia, että niistä ei saanut selvää kaverin sukupuolesta. Tähän viitattiin jotenkin anonyymisti. Enhän minä osannut asiaan sen kummemmin kiinnittää huomiota, kun en itsekään aina puhunut kavereistani nimellä (eihän mies ollut heitä tavannut, joten nimet olisivat vain suotta sekoittaneet).
Meni muutama kuukausi niin, että puheet kaverista lakkasivat. Joku viesti siinä ehkä oli vaihdettu jonkin kuulumistenkyselyn merkeissä. Sitten alkoi tapahtua, kun kävi ilmi, että tämä ihminen on palannut kaupunkiin. Mies alkoi puhua, että voisi alkaa taas harrastaa erästä lajia, jota tämän kaverin kanssa oli harrastanut. Sitten selvisi, että tämän nimenomaisen naisen kanssa. Kuulemma olisi niin kivaa taas... Osoitin tässä vaiheessa, että en ollut ajatusesta innostunut. En sanonut sitä ääneen, en erityisemmin kommentoinut mitenkään, mutta minusta oli aistittaissa, etten pitänyt siitä. Mies luopui ajatuksesta, ja alkoi sössöttää hätäselityksenä, että kyllähän mekin voitaisiin alkaa harrastaa tuota lajia yhdessä. Tässä vaiheessa epäilykseni saivat entistä enemmän tulta. Jos tämä oli kaveriharrastus, niin miksi se piti yhtäkkiä hädissään siirtää meidän yhteiseksemme?
Aina puhuessaan hänestä mies on ollut jopa suojeleva. Huolestunut terveydentilasta, hyvinvoinnista, onnellinen kaverin onnesta.... Kuitenkin tuon viimeisimmän jälkeen hänestä ei ole enää hiiskuttu juurikaan. Kerran tosin kävi niin, että olimme ulkoilemassa minulle uudessa paikassa. Siellä mies yhtäkkiä totesi, että onpa hyvä, että hän on täällä lenkkeillyt kaverinsa kanssa, niin nyt me sitten osasimme tulla sinne yhdessä. Tämä täysin yllättäen, kun puheenaihe oli tätä ennen ollut jossakin ihan muussa.
Tiedän, että kumppaneiden kaverisuhteet pitäisi hyväksyä periaatteessa nieleskelemättä, olivatpa ne naisen ja miehen välisiä tai eivät. Jokin tässä kuvioissa kuitenkin mättää ja ärsyttää. Minulle on kaikesta välittynyt mielikuva, että ainakin mies on sydämessään halunnut enemmänkin. Lempeys, huolehtivuus ja naisen muistuminen mieleen milloin missäkin yhteydessä kertoo minusta jostakin...
Kaveri on nyt hävinnyt kuvioista, mitään ei ole kuulunut. Minun ajatukseni, ärsytykseni ja muutkin asiat kiteytyvätkin nyt siihen: Suhteemme on liian pitkään haavan päällä pidetty laastari. Totta kai meidän suhteessamme on paljon hyvää, merkityksellistä, ja arvokasta. Silti olen ihan hermoraunio tämän asian kanssa. Minä en olisi halunnut aloittaa tätä kenenkään varjosta. Mies menee oikeasti edelleenkin tästä ihmisestä puhuttaessa vaivaantuneeksi. Kuitenkin hän vakuuttaa ja vaikuttaa siltä, että haluaa olla kanssani.
Mitä te tekisitte vastaavassa tilanteessa? Miten olisitte toimineet suhteen alussa, entä nyt? Haluan jotakin uutta perspektiiviä. Toisaalta arvostan sitäkin, jos joku kertoo ajattelevansa samoin kuin minä.
Miksi salata jonkun ystävän sukupuoli? Mielestäni siinä ei ole mitään järkeä. Jos mies kyttäisi pihamaalla mun tapaamisia ystävieni kanssa, niin potkaisisin perseelle. Siis miestä, en ystävää. Toisaalta ymmärrän että mustasukkaisuutta ja epäselvyyttä on jos puolin ja toisin pitää salata ystävien nimi ja sukupuolikin. 
