Meillä poika on oppinut käyttämään voisin- sanaa ja laittaa sen yllätävän hyvin oikeisiin paikkoihin. Tässä pari esimerkkiä, jotka ainakin kirvoitti vanhempien naurut. Poika siis 2,3v.
Makoili sohvalla ilman vaippaa ja hipelöitti pippeliänsä. Tuumasin hälle, että äläpä hipelöitte sitä vaikka se hyvältä tuntuukin. Poika vastasi hymyssä suin; voisin kyllä hipelöidä.
Toinen oli ku halusi lähteä rattaiden kanssa kävelylle. Vastasin, että sopiihan se. Poika tuumasi sitten, että äiti, voisit hakea lompakon, että pääsemme kauppaan.
Ja vielä yks tuli mieleen. Pojalla on miespuolinen kummi, jonka kanssa he ovat paljon yhdessä. Kummi ostelee silloin tällöin pojalle tavaroita, ja aina kyllä kerromme, että kuka ne on ostanut. Olimme sitten autokorjaamolla, missä oli tiskillä esillä pieni rekka. Poika tuumaa, että voisin haluta tuollaisen. Mie siihen sanon, että voisit haluta, mutta et saa. Poika vastaa isolla äänellä, että XXX(kummi) kyllä ostaa sen hälle. Ei edes ehdottanut, että äiti tai isä sitä hänelle ostaisi.