Hei kaikille!
Liittyisin minäkin mukaan jos sopii =)
Olen seurannut taustalla jo jonkin aikaa keskustelua
23.9. punktio ja tuoresiirto yhdellä alkiolla 26.9. Piinapäivä 9 menossa, mikäli oikein päässyt kärryille näistä termeistä eli testipäivä ensi keskiiviikkona 9.10.
Punktiossa saalis vain neljä munasolua, joista kaksi hedelmöittyi ja yksi sinnitteli siirtoon.
Tämä on ensimmäinen ivf meillä. Aikaisemmin tullut luomuna mutta nyt neljän vuoden uurastamisen jälkeen uskaltauduimme vielä kokeilemaan josko näin onnaisi, kun oli uskottava ettei luomuna taida onnistua enää. Olen saanut muutamia varhaisia km ja nytkin epäilys on suuri: liekö kohdussa jokin pinnoite joka estää tarttumasta...