V
vieras
Vieras
no, ihan rehellisesti, se vituttaa koska itse joutuu elantonsa repimään niska limassa kaiken opiskelun jälkeen, ja silti on pieni palkka, ja jos joku kodinkone hajoaa, siinä onkin miettimistä miten sen uuden saa. omassa suvussa löytyy ihan jokunen elämäntapatyötön, jotka silti ajelee uudemmalla autolla kuin mihin mulla olis varaa ja kaikki mahdollinen silmälaseista lastenrattaisiin saadaan harkinnanvaraisena sossusta. mä olen ihan kusessa jo hammaslääkärilaskujeni (sairauteni takiaa ne käytännössä leegot hajoaa suuhun) kanssa (ja ihan julkisen sektorin palveluja käytän) sossu maksaisi nekin, jos vaan jäisin kotiin vetämään lonkkaa.
mäkin olen ollut semmosessa elämäntilanteessa, jossa olisin sossua tarvinnut, mä en saanut sieltä mitään apua silloin. erosin esikoiseni väkivaltaisesta isästä, muutin takaisin kotipaikkakunnalleni pakoon, en saanut apua edes asunnon hankkimiseen mistään takuuvuokrista puhumattakaan ja tulona mulla oli kh-tuki ilman mitään lisiä (exän tulojen takia, toki sen lisän sain kun sain kirjat pois sieltä). ne nauroi mulle siellä, ja sanoi että nuoriso (! mä olin 25-vuotias!) eroaa ja menee takaisin yhteen ihan jatkuvasti ja vihjailtiin vaikka mitä muuta. lapsi oli tuolloin vuoden ikäinen. mulla ei ollut mukanani kuin lapsen ja omat vaatteet, ja kun asunnon sain viimein hommattua (nukuimme öitä vuorotellen tuttavien ja sukulaisten nurkissa kun ei ollut mitään muuta paikkaa) eivät auttaneet edes niissä perushuonekalujen hankinnassa. mä nukuin peiton päällä lattialla monta kuukautta, lapselle sain onneksi halvalla sängyn. ilman hyväsydämisiä ihmisiä ja heidän apuaan niin monessa asiassa, me oltais saatu aivan rauhassa paleltua pakkaseen. tuosta noin 4kk eteenpäin mä sain viimein töitä, ja asiat alkoi järjestyä. katkera vuodatus, mutta mä olen edelleen hieman katkera tuosta vaikka siitä onkin jo vuosia.
mäkin olen ollut semmosessa elämäntilanteessa, jossa olisin sossua tarvinnut, mä en saanut sieltä mitään apua silloin. erosin esikoiseni väkivaltaisesta isästä, muutin takaisin kotipaikkakunnalleni pakoon, en saanut apua edes asunnon hankkimiseen mistään takuuvuokrista puhumattakaan ja tulona mulla oli kh-tuki ilman mitään lisiä (exän tulojen takia, toki sen lisän sain kun sain kirjat pois sieltä). ne nauroi mulle siellä, ja sanoi että nuoriso (! mä olin 25-vuotias!) eroaa ja menee takaisin yhteen ihan jatkuvasti ja vihjailtiin vaikka mitä muuta. lapsi oli tuolloin vuoden ikäinen. mulla ei ollut mukanani kuin lapsen ja omat vaatteet, ja kun asunnon sain viimein hommattua (nukuimme öitä vuorotellen tuttavien ja sukulaisten nurkissa kun ei ollut mitään muuta paikkaa) eivät auttaneet edes niissä perushuonekalujen hankinnassa. mä nukuin peiton päällä lattialla monta kuukautta, lapselle sain onneksi halvalla sängyn. ilman hyväsydämisiä ihmisiä ja heidän apuaan niin monessa asiassa, me oltais saatu aivan rauhassa paleltua pakkaseen. tuosta noin 4kk eteenpäin mä sain viimein töitä, ja asiat alkoi järjestyä. katkera vuodatus, mutta mä olen edelleen hieman katkera tuosta vaikka siitä onkin jo vuosia.