Päivähoitomaksuista vielä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Onko niin, että jos bruttotulot noin 3000, käteen jää noin 2000, ja täysi maksu menee? Aika hassua, kun tuossa joku laski, että mended heartsin lasku olisi aika pieni, mutta minun laskelmien mukaan meiltä menee täysi maksu. Meillä kaksi lasta mutta isompi on koulussa. Eli siis meiltä menisi 200 pienemmästä ja isommasta noin 100 euroa iltapäivähoitomaksuun.

Voiko tuo olla totta? 3000 palkasta siis veroihin 1000, toinen 1000 asumiseen, ja lastenhoitoon vielä 300 ja kaikkeen muuhun jää vain 700, siis ruokaan ja kaikkiin laskuihin.

Ei mitään mahdollisuuksia lähteä opiskelemaan.

Meidät siis katsotaan yksilapsiseksi perheeksi vaikka meillä on kaksi lasta, isompikin vielä pieni. Vai olenko ymmärtänyt oikein, että vain päivähoito-oikeuden piirissä olevat lapset lasketaan mukaan perhekokoon.
 
Ei sitten ketään kiinnosta meidän tilanne. Voiko olla totta, että kädestä suuhun elää 4-henkinen perhe noinkin isoilla tuloilla? Ja silti jotkut sanovat, että lapsiperheet saaavat jotain tulonsiirtoja. Minulla on todella kynitty olo.
 
Huhuu?
Olisiko perheverotus ihan kiva asia?

Miten teillä muilla perheellisillä on varaa opiskella?

Meiltä siis miehen palkasta lähes puolet menisi veroihin ja yhden lapsen hoitomaksuun ja iltapäivähoitomaksuun.
Tähän saakka ainoa mahdollisuus ollut hoitaa kotona. Olen saanut sentään pientä rahaa eikä ole hoitomaksua
Miten pystytte opiskella perheelliset?

Jääkö teille samanlaisia summia elämiseen kuin meillä jäisi, noin 700... ei kukaan elä tuolla.
 
Ei ole varaa opiskella juu.. lapset oli kevään kunnallisessa päivähoidossa, eikä siitä tullut taloudellisesti yhtään mitään.. onneks mun äitini jatkaa lasten hoitajana syksyllä, niin että mä saan opiskella..
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Onko niin, että jos bruttotulot noin 3000, käteen jää noin 2000, ja täysi maksu menee? Aika hassua, kun tuossa joku laski, että mended heartsin lasku olisi aika pieni, mutta minun laskelmien mukaan meiltä menee täysi maksu. Meillä kaksi lasta mutta isompi on koulussa. Eli siis meiltä menisi 200 pienemmästä ja isommasta noin 100 euroa iltapäivähoitomaksuun.

Voiko tuo olla totta? 3000 palkasta siis veroihin 1000, toinen 1000 asumiseen, ja lastenhoitoon vielä 300 ja kaikkeen muuhun jää vain 700, siis ruokaan ja kaikkiin laskuihin.

Ei mitään mahdollisuuksia lähteä opiskelemaan.

Meidät siis katsotaan yksilapsiseksi perheeksi vaikka meillä on kaksi lasta, isompikin vielä pieni. Vai olenko ymmärtänyt oikein, että vain päivähoito-oikeuden piirissä olevat lapset lasketaan mukaan perhekokoon.

Vain päivähoidon piirissä olevat lapset lasketaan perhekokoon, näin se menee. Se tuntuu vähän kummalta. Itsekin sitä taannoin ihmettelin, kun meillä oli tuo yksi lapsi hoidossa ja neljä koululaista. Nyt, kun pitäisi miettiä kahden laittoa tarhaan, niin ei todellakaan hymyilytä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tyttö Tenonvarrelta:
meillä jää elämiseen vielä vähemmän...

niin ja kyllä se näin on et vain päivähoito-oikeuden piiriin kuuluvat lapset lasketaan perhekokoon

Saa niistä isommistakin alaikäisistä jonkin tositosi pienen vähennyksen tuloihin :/ Oisko 90?...
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Huhuu?
Olisiko perheverotus ihan kiva asia?

Miten teillä muilla perheellisillä on varaa opiskella?

Meiltä siis miehen palkasta lähes puolet menisi veroihin ja yhden lapsen hoitomaksuun ja iltapäivähoitomaksuun.
Tähän saakka ainoa mahdollisuus ollut hoitaa kotona. Olen saanut sentään pientä rahaa eikä ole hoitomaksua
Miten pystytte opiskella perheelliset?

Jääkö teille samanlaisia summia elämiseen kuin meillä jäisi, noin 700... ei kukaan elä tuolla.

Meillä on noi tulot vähän vaihtelevat, mutta jos mies tienaa kuukaudessa 1400e ja rapiat nettona, ja mulle tulee opintotuki 213e + lapsilisät 210e, tosta menee vuokraa 500e + sähkö + vesi, sitten lainanlyhennys 150e/kk, päivähoitomaksu mitä sitten onkin, plus muut laskut, niin ei sillä leveillä... Mutta tarkoitus ois tulla toimeen.
 
Ap päivähoitomaksu näyttää olevan 167 euroa. Ja teille jää kyllä enemmän, sillä saatte myös lapsilisät. Ja opiskellessa tulee myös opintotukea. Eli pelkkien lapsilisien kanssa jää 940 euroa plus ne opintotuet. Niukkaa on, mutta on sillä mahdollista tulla toimeen. Nelihenkisen perheen ruuista selviää 400 eurolla kuussa, ja sillä syö ihan hyvin. Kaikesta ylimääräisestä esim. lehtitilauksista pitää kyllä luopua.

Ja jos opiskelet, tarvitseeko se koululainen välttämättä iltapäiväkerhopaikkaa? Minulla esikoinen oli iltapäiväkerhossa, mutta tuntimäärä oli niin vähäinen, että minä maksoin hoidosta 60 euroa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja poikia3:

koululaisen koulupäivät noin 4 tuntia, ei varmaan riitä opintoihin tuo aika. Lapsi ei halua olla yksin. Ei suostu olemaan kotona yksin edes eri huoneessa kuin toiset.
Ja itse asiassa mies ei tienaa ihan tuota 3000, vaan vähän alle, olin vain arvioinut nuo summat. Mahdottomalta kuulostaa, meillä on paljon kalliita vakuutuksia, auton, talon, lasten, liikenne... pakko etsiä jotain hanttihommia. En usko, että eläisimme jos lähtisin opiskelemaan. Meillä on lisäksi lemmikki, joten tuo summa ruokaan ei riitä mitenkään.
Mutta ehkä joskus.
 
Tiedätkö, meitä on viisi, lapset 10-, 5- ja 2-vuotiaat, ja jos oikein tiukille menee pystymme elämään jopa 70 eurolla viikko (siis ruoka ja hygieniatuotteet). Kannattaa katsoa tarkkaan mitä sieltä kaupasta ostaa, kuitista löytää paljon sellaista, mitä ilman tulee toimeen oikein hyvin. Meidän ruokalaskumme yhtään pihistelemättä on 70 - 120 euroa viikkoa, ja 500 euroa kuussa riittää siis ruokaan ja hygieniatuotteisiin.

Jos lapsesi tarvitsee iltapäiväkerhopaikan, saattaa kuitenkin lyhemmät päivät riittää, jolloin laskukin on pienempi. Samoin päivähoitolasku on pienempi, jos lapsi on max 7 tuntia päivässä hoidossa.
 
Yhteistyössä