Se, ettei Hesarin toimittaja tai hänen haastattelemansa henkilöt tienneet tutkimuksista, ei tarkoita ettei niitä olisi. Tässä esim. jo lähes 30 vuotta sitten tehty tutkimus (kopioitu sivulta http://wwwedu.oulu.fi/sampo/98-99/avoin/appro/vanhem/sosy.htm) joten ei pitäisi edes olla mitään ihan viime aikoina tullutta uutta tietoa. Kiintymysteorian tutkijoilla on tästä muitakin tutkimuksia.
5. PIENEN LAPSEN EROKOKEMUKSET
Sen jälkeen kun lapsi on oppinut erottamaan häntä hoitavan henkilön, hän alkaa vastustaa eroa tästä. Tämä ns. kiintymyskausi on yleensä kuuden kuukauden ja kolmen ikävuoden vaiheilla ja mikäli lapsella on kehittynyt turvallinen kiintymyssuhde, eroon joutuminen tästä kiintymyskauden aikana on lapselle vaikea seuraavista syistä: lapsi menettää tutun hoitajan ja menetys on sitä suurempi mitä pienempi lapsi on. Lapsen hoito muuttuu; tuttu rytmi ja yksilöllinen huomio eivät toteudu kuten kotihoidossa. Ulkoinen ympäristön muutos lisää eron vaikeutta ; sisarusten on helpompi sopeutua hoitoon, koska heillä on toisistaan tuttua turvaa. (Lahikainen &Sundqvist, 1979, 8-9.)
Anja Lahikainen ja Salme Sundqvist tekivät laajan tutkimuksen alle kolmivuotiaiden ja sitä nuorempien lasten sosiaalisen kehityksen selvittämiseksi päiväkotihoitotilanteessa vuonna 1979. Tutkimuksessa oli mukana useita päiväkoteja Helsingin alueelta. Tutkimuksessa tehtiin kyselyt juuri edellä lueteltujen erokokemusten voimakkuuteen ja hoitoon sopeutumiseen vaikuttavien seikkojen pohjalta sekä päiväkotien hoitajille sekä vanhemmille. Niissä kartoitettiin lasten käyttäytymistä erotilanteessa (päiväkotiin lähtö ja jättäminen päiväkotiin), lapsen käyttäytyminen päiväkodissa ( äidin/isän kaipaaminen ja odottaminen päivähoidon aikana, vetäytyminen, passiivisuus, vihamielisyys, joka voi ilmetä yliaktiivisuutena, kiukunpuuskina jne., somaattiset oireet, suru), lapsen käyttäytyminen päiväkodista haettaessa (syytöskäyttäytyminen äitiä/isää kohtaan) ja lapsen käyttäytyminen iltaisin kotona (välittömät reaktiot kotiin palattua, muut ero-oireet). (emt., 18-21.)
Erokokemuksen voimakkuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat lapsen ikä; mitä pienempi lapsi, sitä suuremmat vaikutukset kehitykselle, aikaisemman kiintymyssuhteen laatu; jos lapsella on turvallinen kiintymyssuhde ennen hoitoon lähtöä, ovat eroreaktiot voimakkaammat, mutta peruskiintymyksensä avulla lapsi selviää niistä paremmin kuin turvattomasti kiintynyt lapsi sekä korvaavan hoidon laatu; jos lapsi saa uudessa hoitopaikassa kiintyä yhteen hoitajaan, joka vastaa hoidosta sensitiivisesti, lapsi sopeutuu nopeammin. Myös vakituisen hoitajan (esim. äidin) paluu ja suhtautuminen eroon on tärkeää, sillä lapsi pyrkii syyttämään häntä erostaan. Tämä näkyy esimerkiksi kiukutteluna ja takertumisena eron jälkeen. Jos äiti ei osaa ymmärtää takertumisen syytä ja ahdistuu lapsen käyttäytymisestä, tulee tilanteesta entistä vaikeampi lapselle; hänen syytöstään ei ole ymmärretty ja pettymys on entistä suurempi. (emt.,10-11.)
5.1. Tutkimuksen tuloksia
Erokokemukset vaikuttavat lapsen kehitykseen välittömästi passiivisuutena, koska lapsi tarvitsee kiintymysvaiheen aikana turvallisen kiintopisteen voidakseen aktiivisesti tutkia ympäristöään. Lapsi saattaa kärsiä myös ruokahaluttomuudesta ja unihäiriöistä ja näin sairastumisriski kasvaa. Pitkittynyt ero vaikuttaa myös lopulta lapsen henkiseen kehitykseen haitallisesti. Kokemukset ensisijaisesta kiintymyskohteesta heijastuvat myös aikuisiän ihmissuhteisiin; jos kiintymyskautta luonnehtivat alituiset erot ja kiintymyskohteen välinpitämättömyys lasta kohtaan, jää kiintymyksen saamisen pyrkimys vielä aikuisenakin olennaiseksi osaksi sosiaalisia suhteita. (emt. 12-13.)
Tutkimuksen tuloksena todettiin lähes puolella lapsista aktiivista eron vastustamista. Usealla pienistä lapsista oli ollut jo monta hoitopaikkaa, mikä sinänsä tuntui jo rankalta pienelle lapselle, siitä huolimatta tai ehkä sen takia vastustuskäyttäytyminen jatkui edelleen, tosin ensi kertaa hoidon aloittavilla se oli voimakkaampaa. Kuitenkin pitkittyneeseen eroon liittyvät oireet, kuten vetäytyminen ja eristäytyminen, rauhattomuus ja vihamielisyys päiväkodissa olivat yleisempiä reaktioita kuin aktiiviset vastustukset päiväkotiin tuotaessa. Tutkimuksessa todettiin myös, että mitä myöhemmällä iällä lapset aloittivat päiväkotihoidon sitä enemmän heillä esiintyi kiintymyspyrkimyksiä päiväkotihoitajia kohtaan. Tutkijoiden mielestä tämä viittasi siihen, että päiväkotihoidossa ei sinänsä kehity kiintymyssuhteita, mutta jos lapset ovat kotona tai muussa hoidossa jo ehtineet kiintyä johonkin aikuishahmoon, he kykenevät siirtämään tämän kiintymyspyrkimyksen myös päiväkotihoitajiin. (emt.,35, 51.)
Tutkijat olivat myös tulosten perusteella sitä mieltä, että hoitajat ja vanhemmatkaan eivät kyenneet joko havaitsemaan tai eivät ymmärtäneet erosta johtuvan protestikäyttäytymisen liittyvän päiväkotihoitoon. Käsitykset lapsen sopeutumisesta päiväkotihoitoon liittyivät niin vanhemmilla kuin hoitajillakin normatiivisiin odotuksiin: lapsen pitäisi mennä vastustelematta päiväkotiin ja osallistua aktiivisesti päiväkodin ohjelmaan, muutoin he eivät ole sopeutuneita. Nämä sopeutumattomuusoireet ovat kuitenkin osoituksia normaaleista sosiaalisten suhteiden kehityksestä. (emt. ,60-62.)