päivähoito - kumpi ratkaisu parempi

[Äiti vain.]

Nyt alkoi pelottamaan. Mitäs jos lapsi on 2v kun se menee eka kerran päiväkotiin? tuleeko siitä sitten ihan hirveitä ongelmia? Vai olisko parempi että kävis aikasemmin jo esim 1 päivänä viikossa hoidossa?

Teki mieleni vastata tähän kysymykseen omakohtaisella kokemuksella, sillä meidän etelä-suomen kunnassamme ei pääse kerta kaikkiaan tuolla lailla lapsi hoitoon kunnalliseen pv-hoitoon, ei, koska ÄITI ON KOTONA. Suoraan sanottiin, että kerta olet kotona, hoitopaikkojen vähyyden vuoksi lasta tuskin saa hoitoon tuolla perusteella, vaikka lähtökohtana EI olekaan äidin "oma mukavuudenhalu" vaan se, että ajateltaisiin lapsen parasta.(Tai meidän tilanteessamme nyt jo KOKO perheen parasta...) Sanotaan vaan, että vie kerhoihin ja äiti-lapsikahviloihin yms.
Meillä on kotona kauhea tilanne 2,5v pojan kanssa joka on tosi turhautunut (hirmu aktiivinen pakkaus ja "kovapäinen" eli tahtoa on ollut vauvasta asti!) kun en välttämättä ehdija enää jaksakaan joka asian perässä juosta kun on pienempikin lapsi hoidettavana. En pääse edes vessaan yksin päivisin, koska poika sillä välin lyö tai tönii pienempää siskoaan joka myös mielestäni jo kärsii tilanteesta. Maalaisjärjellä olen ajatellut, että pojan vilkkaus purkautuu väkivaltana, koska minulla ei aina ole esim. mahdollisuutta pelata palloa hänen kanssaan ulkona niin pitkään kuin tämä haluaisi, sillä pienempi vaatii myös huomiota.

En pysty keskittymään kumpaankaan vilkkaaseen lapseen ja täyttämään molempien tarpeita tyydyttävästi vaikka unohtaisin täysin itseni (=en söisi päivisin, en kävisi vessassa jne.)
Itse olen tosi väsynyt ja turhautunut myös minäkin, vaikkeihan sitä tietysti saisi sanoa ääneen, näin se vaan on. Kun yritin tilannettamme selvittää päiväkotiin päin, oli vastaus hyvin ylimielinen. Eli se, että kerta olet lapsesi tehnyt ja sinulla on "varaa" olla hoitovapaalla, myös hoidat ne kotona, piste.
Olemme puolen vuoden kokeilemisen, YRITTÄMISEN ja jaksamisen jälkeen yhä vakuuttuneita siitä, että pojan olisi hyvä päästä purkamaan aktiivisuuttaan ja rajatonta kokeilunhaluaan ohjattuun toimintaan. (Emme siis mielestäni ole olleet laiskoja vanhempia jotka ensimmäisen vastoinkäymisen tai jaksamattomuuden jakson jälkeen ovat työntämässä omia lapsiaan vieraan hoitoon, sillä olen yrittänyt kaikkeni koko tämän puoli vuotta ja ylikin kuten myös mieheni oman vapaa-aikansa puitteessa mikä töiltään jää.)
Pelastavaksi enkeliksi vaikuttaa nyt tulleen yksityinen vieraskielinen päiväkoti, joka suostuu ottamaan pojan 3pv/vk hoitoon. Itse olisin halunnut vain puolipäivähoitoon, mutta se ei sopinut päiväkodille.
Omat tuloni kai tippuvat ratkaisumme seurauksena 0e/kk kerta olen tämmöinen laiska kotiäiti joka hoitaa toista lasta kotona ja pistää toisen hoitoon. Lapsilisän toki kai saan vielä tämänkin jälkeen ;-)
Vuodatukseni perusajatus oli se, että kannattaa ajoissa ottaa selvää mihin kunnallanne/kaupungillanne on resursseja, sillä tuo 1pv/vk:ssakin saattaa olla joillekin kunnille aivan liikaa jos äiti itse on kotona!

 

[????]

Noudatetaankos tuossa nyt päivähoitolakia? Eikö kaikille kuulukaan päivähoitopaikkaa?

 

[Äiti vain.]

Itseasiassa mietin tässä ihan samaa mutten sitten kehdannut kyseenalaistaa päiväkodin johtajan kantaa.
Todennäköisesti asia on niin, että se paikka löytyisi jos sitä todella vaatisin, mutta ensi alkuun koetetaan vedota kenties syyllistämälläkin äitiin, että hoidahan kuule ne MOLEMMAT muksusi vain kotona. Tiedän kyllä että kuntamme päivähoitotilanne on tiukin 20 vuoteen mutta kurjalta tuntuu tällainenkin.

 

[meillä]

esikoinen meni hoitoon 10kk iässä, sopeutui hyvin. Ainoa harmi oli unirytmi: vaikeaa oli nukkua unet juuri "uniaikaan" eli klo 12 jälkeen. tässä kyllä hoitopaikka jousti, mutta silti oli pari kuukautta vähän siirtymävaihetta noiden unien kanssa, kun miltei tarvitsi vielä kahdet unet. Kävellä ei osannut, sen oppi vasta 1v1kk iässä.
1v3kk on tosiaan jo paljon isompi lapsi. Mutta mun mielestä lyhennetty työviikko on ihana, viikonloput pitkiä lapsen kanssa ja hoitoviikot ovat lyhyitä. Lisäksi meillä on mahdollisuus lyhentää hoitoaika n.7 tuntiin/pv. Kuopuksen suhteen en ole vielä päättänyt, mitä tehdä... samankaltainen valinta eessä jonain päivänä.

 

[mum77]

Itseasiassa mietin tässä ihan samaa mutten sitten kehdannut kyseenalaistaa päiväkodin johtajan kantaa.
Todennäköisesti asia on niin, että se paikka löytyisi jos sitä todella vaatisin, mutta ensi alkuun koetetaan vedota kenties syyllistämälläkin äitiin, että hoidahan kuule ne MOLEMMAT muksusi vain kotona. Tiedän kyllä että kuntamme päivähoitotilanne on tiukin 20 vuoteen mutta kurjalta tuntuu tällainenkin.

Mulla on vähän samanlainen kokemus päiväkodin johtajasta. Halusimme laittaa 1,5-vuotiaan päiväkotiin ja päiväkodin johtaja syyllisti minua puhelimessa, että noin pieni kuuluu perhepäivähoitoon ja mielellään vielä YKSITYISELLE, ei kunnalle. Johtaja osasi vedellä juuri oikeista naruista, sillä sai herkän äidin syyllistymään ja jopa itkemään Minä sitten itkin miehelleni, joka puolestaan tarttui puhelimeen ja päiväkotipaikka järjestyi.

Tietysti johtajat yrittävät saada lapsia mahdollisimman paljon kotihoitoon ja yksityiselle, sillä kunnalliset paikat on tiukassa. Sinun ei kuitenkaan tarvitse olla mikään hyväntekijä. Jos koette tarvitsevanne arkeenne helpotusta hoitopaikan muodossa, niin siitä vaan hakemaan. Sitä varten kunnalliset palvelut ovat. Uskoisin, että sinä miehesi olette maksaneet pitkän pennin veroja, joten hyvillä mielin voitte myös käyttää palveluja.

 

[Yhden lapsen äiti]

Moi,

Minun mielestäni molemmat vaihtoehdot ovat hyviä ja sekin että menet suoraan täyspäiväisesti töihin. Minusta sillä onko lapsi hoidossa 7,5 vai 9 tuntia päivässä ei ole juurikaan merkitystä. Aikuisenkaan ajantaju kun ei oikein pysty erottamaan noiden aikojen keston eroa ilman kelloa. Kurjaa tuossa on se että arkisin jää aika vähän aikaa (noin tunti aamulla ja kolme illalla) touhuilla lapsensa kanssa, mutta jää kuitenkin, jos sen ajan käyttää lapsensa kanssa eikä tee sellaisia kotihommia missä lapsi ei voi olla mukana silloin kuin lapsi on hereillä.

Minä käyn arkisin täysipäiväisesti töissä (olin vain 7kk kotona ja mieheni piti 3kk vanheimpainvapaasta) ja lapsemme on mennyt kymmenkuisena yksityiselle perhepäivähoitajalle. Nyt olin kuitenkin kesällä pari kuukautta hoitovapaalla ja mukavaa oli, sekä minulla että lapsella (nyt 2v). Nyt päällä vaan melko ahdistava rahatilanne, mutta onneksi korjaantuu ensi kuussa työstäni saaduilla bonuksilla.

Minulle tuo kahden kuukauden hoitovapaa oli ihanaa lomailua normaalista arjestani, vaikka hoidin kesäkuussa myös sisareni yksivuotiasta oman lapseni lisäksi. Ei tarvinnut aamuisin kiireesti laittautua tai hoidella mitään omia hommia, vaan sai vaan hoitaa lastaan ja olla hänen kanssaan rauhassa. Aamupäivisin menimme pariksi tunniksi puistoon turisemaan muiden äitien ja perhepäivähoitotätien kanssa ja lapset saivat leikkiä muiden lapsien kanssa. Tämän jälkeen nukuimme kaikki parin tunnin päiväunet ja loppupäivän siihen asti kunnes mieheni tuli kotiin siivoilin vähän paikkoja, jonka jälkeen vain oleskelimme. Välillä oli ehkä vähän tylsää ja kiukutteleviin lapsiin paloi hermot, mutta pääosin viihdyin todella hyvin kotona. Tämän kokemukseni takia en ehkä oikein osaa enää arvostaa ainakaan vain yhden terveen lapsen kanssa kotona oloa työnä, vaikka tekemistä paljon onkin.

Minä myös uskon enemmän tutkimukseen, jossa päivähoidossa pienenä olleet ovat aikuisena keskimäärin tyytyväisempiä elämäänsä kuin kotihoidossa olleet, koska ovat pienestä asti oppineet sosiaalisiksi, kärsivällisiksi ja jakamaan asioita. Tällöin tämä aikuisten karu maailma tuntuu aikuisena luonnolliselta paikalta elää eikä koko ajan kiukuta kun muilla on jotain mitä minäkin haluaisin tai kun kaikki ei sujukaan oman mielen mukaan eivätkä muut tee niinkuin minä halaisin. Omasta lapsestani ainoana lapsena tulisi vain minun hoidossani luultavasti melkoisen itsekäs ja kärsimätön, koska minun on vaikea odotuttaa lastani tahallaan tai esimerkisi tahallani leikkiä juuri sillä lelulla millä hän haluaisi, jotta oppisi odottamaan ja jakamaan asioita. Kahden tai useamman pienillä ikäeroilla olevien lasten perheissä tuota ei tarvitse väen vängällä opettaa kun tulee luonnostaan. Nyt ainoa lapseni oppii luonnostaan noita tärkeitä taitoja päivähoidossa ja kotona saa taas sitten vastapainoksi paistatella muutaman tunnin päivittäin ainoana lapsena äidin ja isän huomion kohteena.

Minustä myös äitien on hyvä tehdä töitä, jottei työelämä olisi pelkästään miesten maailma ja sitähän siitä eittämättä tulisi jos äidit hoitaisivat jokaisen lapsensa kotona 3-vuotiaaksi asti. Maailma tarvitsee naisia mielestäni muuhunkin kuin lasten hoitamiseen. Eri asia olisi jos isät suostuisivat käyttämään tuosta kolmesta vuodesta aina puolet niin tämä asia tasoittuisi ja heillekin tulisi taukoja urakehitystä hidastamaan .

Mielestäni kotiäitiys on sen verran houkutteleva "ammatti" (ainakin jos lapsia tosiaan on vain yksi tai kasi), ettei yhteiskunnalla mielestäni ole varaa nostaa sen houkuttelevuutta nostamalla kotihoidontuen määriä, koska jokainen kotiin jäävä lakkaa saman tien tuottamasta verotuloja ja hänestä tulee yhteiskunnalle kustannus. Nyt tuo tuki on sen verran pieni että se poistaa minulta ainakin hyvin tehokkaasti halun olla kotona, jolloin tuotan töitä tekemällä verotuloja + pidän kuluttamallani palkalla työttömyyttä kurissa. Jos perus kotihoidon tuki olisi esimerkiksi 800€ nykyisen noin 300€ sijaan, niin uskon että melkoinen määrä vanhempia (varsinkin äitejä), jäisi kotiin, koska kyllä minusta ainakin kotona oman lapsen kanssa olo on mukavampaa kuin päivätöissä käynti.

Tässä siis muutama pointti myös työssä käynnin puolesta .

 

[samoilla linjoilla]

Edellinen kirjoitus oli kuin virkistävä tuulahdus tällä palstalla. Kiitos.

 

[aura74]

Minäkin kiitän erittäin asiallisesta ja fiksusta kirjoituksesta.

 

[työssäkäyvä ex-lastenhoitaja]

Olen ollut päiväkodissa töissä lastenhoitajana sekä alle 3-vuotiatten että isompien lasten ryhmissä. Ensinnäkin ihmisillä on aika epärealistiset käsitykset siitä, että miten hohdokasta lasten hoito päiväkodissa muka on. Kuvitellaan, että koska lastenhoitajan koulutuksen saaneet hoitajat hoitavat alle 3-vuotiasta, niin se olisi jotenkin hienompaa kuin normaali aika kotona äidin kanssa.

Päiväkodissa alle 3-vuotiaiden ryhmässä suurin osa ajasta menee ihan normaaliin olemiseen (pukeminen, ulkoilu päiväkodin pihalla, riisuminen, potatus, syöminen, päiväunet jne). Siihen äitien kaipaamaan "kehittävään" toimintaan jää yllättävän vähän aikaa. Askartelutuokioita, laululeikkejä jne ehdin ainakin itse äitiyslomallani tekemään moninkertaisesti enemmän kuin päiväkodissa, koska päiväkodissa on usein henkilöstövajausta, lapsia on kipeänä tai muutoin ovat hankalan kärttyisiä (ADHD-lapsia, parisuhdeongelmaisista perheistä olevia, viikonloppuisin liian vähän nukkuvia lapsia, puolikuntoisina päivähoitoon tuotavia lapsia jne). Päivähoidossa todellakin on vain kolme aikuista ja lapsiahan on paljon enemmän kuin kotioloissa normaalisti on (kotona siis keskimäärin 1-2 lasta tilastojen mukaan) ja kun huomioidaan se, että sairaspoissaolot, ylityöt ja lomat, niin harvassa on ne viikot, että koko henkilöstö on paikalla. Jos päiväkodissa on yksikin hankala työntekijä, hän myrkyttää herkästi työilmapiirin, jolloin työnteko vaikeutuu ja työmotivaatio heikkenee. Hankala työntekijä sairastuttaa myös henkisesti, joka näkyy heti lisääntyvinä sairaspoissaoloina.

Itselläni on todella vilkas poika ja hieman rauhallisempi tytär. En itsekään saanut päivähoitopaikkaa kunnalta, vaikka se olisi tyttären vauvavaiheessa auttanut, jos poika olisi voinut olla päivähoidossa vaikka edes 1-2 kuukautta, jotta hän olisi sopeutunut päivähoitoputkesta paremmin siihen tilanteeseen, että yhtäkkiä kaikki kaverit jäävät ja hän joutuu opettelemaan yksin leikkimistä ihan uudella tavalla.

Näin jälkikäteen kuitenkin minusta kotiäitinä olo kahden lapsen kanssa oli antoisaa aikaa. Se ei suinkaan ollut helppoa - itkua, turhautumista ja uupumusta oli usein. Kuitenkin näin jälkikäteen avioeron jälkeenkin minulla on todella hyvät välit myös poikaani. Uskon, että suhteemme on paljon parempi, kuin jos poika olisi ollut päivähoidossa minun oltua kotona. Kun oli pakko opetella tulemaan toimeen olemassaolevan tilanteen kanssa, niin sitä oli sitten pakko oppia. Ehkä jonkunlaista uusavuttomuutta tuntuu joillakin olevan tässäkin tilanteessa. Jos päivähoitopaikkaa ei saa, niin sitten pitää vain keksiä keinoja, millä esim. esikoislapselle saa sitä tekemistä. Huomasin myös sen, että esikoispojalle teki hyvää oppia myös rauhoittumaan, sillä hän oli päiväkodissa tottunut vauhdikkaaseen menoon ja kovaan ääneen. Kesti pari kuukautta, että poika rauhoittui ja myös oppi leikkimään yksin. Tosin huippuenergisenä häntä piti "lenkittää" ja kävimme esim. iltaisin koko perhe iltakävelyllä esim. lähipuistoon ja takaisin, jotta poika sai olla isän kanssa ja hän sai samalla purkaa energiaa kävellen, pyöräillen tai vaikka pulkkamäkeä laskemalla. Energisyys ei ole ongelma, mutta kun sen huomioi ja varaa aikaa riittävälle ulkoilulle tai muulle energian kanavoinnille (meille esim. trampoliini on ollut yksi parhaista keinoista purkaa pojan energiaa), niin poika saa luonnollisella tavalla purkaa energiaa eikä tarvitse olla koko ajan kieltämässä. Mielestäni poikani keskittymiskyky ja kyky viihdyttää itse itseään kasvoivat hurjasti kotiäitiyden aikana.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että työssäkäyviä äitejä tarvitaan. Itsekin jouduin rahasyistä menemään töihin aikaisemmin mitä olisin halunnut, mutta sitten vain pitää opetella "tehoäitiyttä" ja nauttia niistä hetkistä, joita uraäitinä saa.